Innovaatioita ja yhteistyötä Virtual Nature -hankkeen ekosysteemimallissa

Eri toimijoiden välinen ekosysteemitoiminta on avoin ja vuorovaikutteinen yhteistyömuoto, jossa useat organisaatiot muodostavat muuntautuvan verkoston esimerkiksi tietyn haasteen, teeman tai palvelun ympärille (Valkokari et al. 2020). Haaga-Helia ammattikorkeakoulun, Metropolia ammattikorkeakoulun ja Humak ammattikorkeakoulun yhteisen Virtual Nature –hankkeen tapauksessa tämä tarkoitti ekosysteemimallia luontomatkailun ja virtuaalisten tuotteiden yhdistämiseen verkostoimalla luontomatkailuyrityksiä, teknologioita sekä digitaalista sisältöä tuottavia yrityksiä sekä koulutus- ja tutkimusorganisaatioita yhteiskehittämisen kautta.

Virtual Nature –hankeen aikana olemme kartoittaneet yrittäjien tarpeita, pilotoineet uusia teknologioita, testanneet palvelukonsepteja ja järjestäneet useita yhteiskehittämistyöpajoja. Tässä artikkelissa peilaamme ekosysteemimallia näiden hankkeessa tehtyjen toimenpiteiden kautta.

Tavoitteet ja visio

Tavoitteena hankkeessa on ollut yhdistää luontomatkayrittäjät ja virtuaalisten sisältöjen tuottajat niin, että he voivat kuulla toistensa mahdollisuuksista. Halusimme madaltaa yhteistyökuvioista sopimisen kynnystä tuomalla osapuolet saman pöydän ääreen sen sijaan, että toteuttajia etsittäisiin esimerkiksi sokkona internetistä.

Yhteisen verkoston rakentamisen taustalla oli ajatus siitä, että yksittäiset toimijat voivat saavuttaa vain rajallisen näkyvyyden ja vaikuttavuuden, mutta verkostona heidän on mahdollista kehittää sekä matkailijoita että alueen kestävää kehitystä palvelevia kokonaisuuksia. Halusimme synnyttää ekosysteemin, jossa teknologinen osaaminen ja paikallinen matkailuliiketoiminta tukevat toisiaan ja jossa kehitystyö ei jää yksittäisiksi kokeiluiksi, vaan johtaa pitkäjänteisiin toimintamalleihin.

Samalla halusimme luoda yhteisen alustan, jonka avulla yrittäjät voivat tunnistaa ja hyödyntää digitaalisuuden tarjoamat mahdollisuudet omassa liiketoiminnassaan. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että hankkeessa emme keskittyneet vain yksittäisiin teknologisiin ratkaisuihin, vaan tavoitteena meillä oli mallintaa ja testata koko ekosysteemiä: miten eri toimijat voivat toimia yhdessä, jakaa tietoa, kehittää palveluja ja viedä niitä tehokkaasti markkinoille.

Tämä visio linkittyi vahvasti myös kansainväliseen näkökulmaan. Hanke pyrki vahvistamaan Uudenmaan toimijoiden verkostoitumista kansallisesti ja kansainvälisesti, jotta alueen digitaalinen luontomatkailutarjonta voisi kehittyä kilpailukykyiseksi ja monistettavaksi malliksi. Keskeistä oli myös kestävyys. Tavoitteena meillä ei ollut ainoastaan kasvattaa digitaalista osaamista, vaan tehdä se tavalla, joka tukee luonnon kantokyvyn säilyttämistä ja edistää vastuullista matkailua pitkällä aikavälillä.

Näiden tavoitteiden pohjalta ryhdyimme rakentamaan kerroksellista ekosysteemimallia, jossa jokaiselle toimijalle on määritelty rooli ja vastuualue, mutta jossa yhteistyön dynamiikka säilyy joustavana ja avoimena uusille ideoille ja kumppaneille.

Kerroksellisessa ekosysteemimallissa toimii yleensä tiiviimpi koordinoiva ydinryhmä, kehitysryhmät sekä muut sidosryhmätoimijat (Valkokari et al. 2020). Ydinryhmänä tässä ekosysteemissä toimii Virtual Nature –hankkeen hanketiimi ja kehitysryhmänä matkailuyrittäjät, virtuaalisen sisällön tuottajat sekä hankkeen ulkopuoliset koulutus- ja tutkimusorganisaatiot. Ideana oli tuoda nämä toimijat saman pöydän ääreen. Tätä toteutimme järjestämällä yhteiskehittämisen työpajoja (Aromaa & Rannikko 2024).

Yrittäjien tarpeet lähtökohtana

Virtual Nature ‑hankkeen ensimmäinen vaihe keskittyi luontomatkailuyrittäjien digitaalisten valmiuksien ja kehitystarpeiden kartoittamiseen. Kestävä digitaalinen kehitys on mahdollista vain, jos se pohjautuu todellisiin tarpeisiin. Kyselyiden ja haastattelujen perusteella kävi ilmi, että useimmilla yrityksillä oli käytössään perusratkaisut, kuten verkkosivut, sosiaalisen median kanavat ja joissain tapauksissa verkkokauppa, mutta immersiivisten teknologioiden hyödyntäminen asiakaspolun eri vaiheissa oli vielä vähäistä (Aromaa, Mäkäräinen‑Suni & Rannikko 2024).

Tämä alkukartoitus muodosti koko hankkeen strategisen perusrakenteen ja osoitti, että kehittämistyön lähtökohtana on oltava yrittäjien omat kokemukset ja tarpeet. Niiden ymmärtäminen auttaa tunnistamaan, mitkä ratkaisut todella tukevat liiketoiminnan kasvua ja mitkä taas parantavat asiakkaan matkailukokemusta. Kun kehittämisen perusta on näin määritelty, voidaan digitaalisia palveluita rakentaa tavalla, joka tuo kestävää arvoa sekä yrittäjille että matkailijoille. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että digitaalisuuden hyödyntäminen ei saa olla vain irrallinen lisä, vaan sen tulee nivoutua osaksi koko palvelupolkua aina markkinoinnista itse elämyksen toteuttamiseen ja jälkiseurantaan (Aromaa, Mäkäräinen-Suni & Rannikko 2024; Moreira Kares, Loijas & Rannikko 2024).

Yhteiskehittämisen rooli innovaatioprosessissa

Virtual Nature -hankkeen keskeisenä toimintamallina olivat yhteiskehittämistyöpajat, joissa matkailuyrittäjät, teknologia-asiantuntijat, palvelumuotoilijat ja korkeakoulujen edustajat toivat yhteen osaamisensa. Työpajojen rakenne perustui muotoiluajatteluun, jonka vaiheita ovat ongelman ymmärtäminen, ideoiden tuottaminen, prototypointi ja testaus. Prosessi osoittautui toimivaksi erityisesti siksi, että sen avulla voitiin lähteä liikkeelle yrittäjien omista haasteista ja rakentaa vähitellen konkreettisia ratkaisuja.

Ensimmäisessä vaiheessa osallistujat saivat inspiraatiota kansainvälisistä esimerkeistä ja teknologisista sovelluksista, kuten Aasiassa toteutetuista laajoista virtuaalikokemuksista. Toisessa vaiheessa syntyi ideoita, joissa korostuivat esimerkiksi digitaalinen tarinankerronta ja saavutettavuuden parantaminen. Kolmannessa vaiheessa ideoita jalostettiin prototyypeiksi, kuten 3D-kartoiksi ja virtuaaliopastuksiksi, joita testattiin yhdessä käyttäjien kanssa. Neljännessä vaiheessa kerätty palaute auttoi arvioimaan ratkaisujen liiketoimintapotentiaalia ja käyttökelpoisuutta.

Työpajojen onnistumista vahvisti monialainen osallistujajoukko, jossa yrittäjien arjen tuntemus kohtasi teknologisen osaamisen ja tutkimuksen. Tällainen rakenteellinen vuorovaikutus loi edellytykset sille, että ratkaisut eivät jääneet pelkiksi kokeiluiksi, vaan niillä oli todellisia edellytyksiä juurtua osaksi matkailupalveluja. Kokemusten perusteella voidaan todeta, että yhteiskehittäminen ei ollut vain hankkeen sisäinen menetelmä, vaan se tarjoaa mallin myös pidempiaikaiseen yhteistyöhön eri toimijoiden välillä. Kun yhteistyö rakentuu luottamukselle ja yhteiselle tavoitteelle, se voi muodostua pysyväksi käytännöksi, joka tukee luontomatkailun digitaalista uudistumista (Aromaa & Rannikko 2024).

Teknologiset kokeilut ja pilotit

Virtual Nature -hankkeessa teknologisia kokeiluja ei nähty irrallisina projekteina, vaan ne rakennettiin systemaattisen toimintamallin varaan. Mallin keskeinen ajatus oli, että jokainen kokeilu kytkettiin yrittäjien esiin nostamiin tarpeisiin ja vietiin läpi vaiheittaisen prosessin avulla. Aluksi ongelmat ja kehityskohteet tunnistettiin työpajoissa, minkä jälkeen valittiin teknologiset ratkaisut, joilla haasteisiin voitiin vastata. Seuraavaksi ratkaisuista tehtiin kevyitä prototyyppejä, joita testattiin nopeasti yhdessä yrittäjien ja loppukäyttäjien kanssa. Testausvaiheessa kerätty palaute oli ratkaisevaa, sillä sen pohjalta arvioitiin paitsi ratkaisun tekninen toimivuus myös sen liiketoimintapotentiaali. Vasta tämän jälkeen kokeilut vietiin pidemmälle kehitysvaiheeseen, jossa niitä voitiin hioa ja laajentaa.

Toimintamallin vahvuus oli sen iteratiivisuus: kokeiluja ei tehty ’valmiiksi’ kerralla, vaan niitä kehitettiin vaiheittain ja joustavasti käyttäjäpalautteen perusteella. Näin varmistettiin, että kehitystyö pysyi linjassa yrittäjien arjen realiteettien kanssa ja että ratkaisut tuottivat lisäarvoa asiakaspolun eri vaiheissa.

Malli tuki myös oppimista, sillä yrittäjät pääsivät osallistumaan teknologioiden kokeiluun matalalla kynnyksellä ilman suuria alkuinvestointeja. Tätä kautta heille syntyi ymmärrystä siitä, miten digitaalisia ratkaisuja voidaan hyödyntää liiketoiminnan kehittämisessä. Samalla korkeakoulut ja teknologia-asiantuntijat saivat arvokasta tietoa siitä, millaisia erityispiirteitä luontomatkailualan konteksti asettaa uusille teknologioille.

Näin syntyi kehittämismalli, jossa teknologiset pilotit eivät olleet itseisarvo, vaan väline oppia, kokeilla ja rakentaa pohjaa kestäville digitaalisille palveluille (Rannikko 2024).

Jakelukanavat ja näkyvyys

Digitaalisten palvelujen kehittämisessä yksi keskeisistä kysymyksistä on se, miten tuotteet saadaan asiakkaiden löydettäviksi ja ostettaviksi. Virtual Nature -hankkeessa tähän paneuduttiin kartoittamalla erilaisia digitaalisia jakelukanavia ja analysoimalla, millaisia mahdollisuuksia ja rajoitteita ne luontomatkailualalle tarjoavat.

Toimintamallin ydin oli siinä, että jakelua ei nähty vain yksittäisenä teknisenä ratkaisuna, vaan osana kokonaisvaltaista ekosysteemiä, jossa myynti, markkinointi ja asiakaskokemus kietoutuvat yhteen. Prosessi käynnistyi sillä, että tunnistettiin olemassa olevia kanavia aina kohdesivustoista ja matkailuportaaleista kansainvälisiin varauspalveluihin ja sovelluskauppoihin. Tämän jälkeen yrittäjiä tuettiin arvioimaan, mitkä kanavat olivat kullekin tuotteelle tai palvelulle tarkoituksenmukaisimmat, ja millaisin resurssein niihin kannattaisi panostaa.

Jakelun kehittämisessä keskeinen periaate oli monikanavaisuus: digitaalinen tuote ei voi nojata vain yhteen myyntikanavaan, vaan sen tulee olla löydettävissä useista lähteistä. Samalla hankkeessa korostettiin keskitetyn osaamisen merkitystä, sillä yksittäisillä pienyrityksillä ei ole resursseja hallita kansainvälisten jakelualustojen vaatimuksia ja optimointia yksin.

Toimintamalli perustui siksi siihen, että korkeakoulut ja asiantuntijat tukivat yrittäjiä sisällön tuotannossa, lokalisoinnissa ja jakelustrategioiden suunnittelussa. Näin rakennettiin pohjaa osaamiskeskittymälle, joka voi jatkossa auttaa yrityksiä hyödyntämään jakelukanavia tehokkaammin ja kustannustehokkaammin.

Jakelun näkökulmasta ekosysteemimalli ei siis ainoastaan avaa uusia reittejä markkinoille, vaan se vahvistaa yrittäjien kykyä hallita näkyvyyttään ja rakentaa pitkäjänteistä digitaalisuutta osaksi liiketoimintaa (Eskola ym. 2025).

Kestävyys ja vastuullisuus

Luontomatkailun digitaalisten palveluiden kehittämisessä kestävyys ja vastuullisuus eivät ole irrallisia lisäosia, vaan ne muodostavat perustan kaikelle kehittämistyölle. Virtual Nature -hankkeessa tämä näkyi siinä, että uusia teknologisia ratkaisuja tarkasteltiin aina myös ekologisen ja sosiaalisen vastuullisuuden näkökulmasta.

Digitaalisten ratkaisujen avulla voidaan esimerkiksi vähentää paperisen materiaalin tarvetta, optimoida matkailijavirtoja ja siten ehkäistä ylikuormitusta tietyissä kohteissa sekä tarjota vaihtoehtoisia elämyksiä, jotka eivät lisää painetta herkkiin luontokohteisiin. Lisäksi digitaaliset oppaat ja interaktiiviset palvelut voivat tukea matkailijoiden ympäristötietoisuuden kasvua tarinallistamalla kestävyyteen liittyviä teemoja ja tekemällä vastuullisista valinnoista näkyvämpiä (Aromaa, Loijas & Pöyhönen 2024).

Hankkeessa nousi esiin myös ajatus siitä, että vastuullisuus ei voi jäädä vain yritysten hyvän tahdon varaan, vaan sen tulee olla sisäänrakennettuna koko ekosysteemimalliin. Toimintamallissa tämä tarkoitti esimerkiksi sitä, että työpajoissa arvioitiin kehitettyjen ratkaisujen vaikutuksia ympäristöön ja paikallisyhteisöihin, ja että teknologiset kokeilut suunniteltiin tukemaan pitkän aikavälin kestävyyttä.

Lisäksi digitaalisten palvelujen saavutettavuus nähtiin osana sosiaalista vastuuta: palvelujen tuli olla käytettävissä myös sellaisille asiakasryhmille, jotka muuten jäisivät matkailukokemusten ulkopuolelle. Näin vastuullisuus laajeni ekologisesta näkökulmasta myös sosiaaliseen ja taloudelliseen ulottuvuuteen, mikä vahvisti mallin kokonaisvaltaisuutta (Aromaa, Loijas & Pöyhönen 2024).

Opit, oivallukset ja suunta eteenpäin

Virtual Nature -hankkeen aikana ekosysteemimallin rakentaminen osoitti, että monialainen yhteistyö on avain digitaalisuuden hyödyntämiseen luontomatkailussa. Yhteiskehittämisen työpajat loivat turvallisen tilan, jossa yrittäjät, teknologia-asiantuntijat ja koulutuksen edustajat pystyivät jakamaan osaamistaan ja ideoitaan. Tämä yhteistyö toi näkyväksi, miten erilaiset näkökulmat täydentävät toisiaan ja mahdollistavat ratkaisut, joita yksittäinen toimija ei yksin voisi kehittää.

Samalla hanke toi esiin haasteita. Ekosysteemimallin rakentaminen vaatii aikaa, sitoutumista ja jatkuvaa viestintää toimijoiden välillä. Yhteisölle olisi voinut luoda oman sosiaalisen median tai muun alustan ryhmän helpottamaan yhteydenpitoa ja viestintää. Toisaalta tällaiselle alustatoiminnalle tarvitaan myös jatkumoa yksittäisen hankkeen jälkeen.

Yrittäjien vaihtelevat digitaaliset valmiudet tekivät kehitystyöstä monitasoista, osa tarvitsi perusosaamisen vahvistamista, kun taas osa oli valmiita edistyneempiin kokeiluihin. Matkailuyritysten resurssien puute teknologioihin panostamista varten oli yksi suurimpia haasteita saada aikaan kokeilevia tuotteita. Myös teknologioiden nopea kehitys edellytti jatkuvaa oppimista ja joustavuutta, jotta valitut ratkaisut pysyivät ajankohtaisina ja relevantteina. Näiden haasteiden käsittelyssä korostui hankkeen iteratiivinen toimintatapa, joka mahdollisti oppimisen ja kehittymisen jokaisessa vaiheessa.

Tulevaisuuden näkökulmasta Virtual Nature -hankkeessa kehitetty ekosysteemimalli tarjoaa vahvan perustan jatkokehittämiselle. Se näyttää, että kestävän luontomatkailun ja digitaalisten palveluiden yhdistäminen on paitsi mahdollista myös kannattavaa, kun toimijat sitoutuvat pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Seuraava askel voisi olla mallin skaalaaminen Uuttamaata laajemmalle sekä kansainvälisen yhteistyön syventäminen, jotta opit ja ratkaisut leviävät myös muihin matkailukohteisiin.

Jotta malli voi juurtua pysyväksi toimintatavaksi, tarvitaan jatkossakin koordinointia, resursseja ja yhteistä visiota. Yrittäjien digiosaamisen vahvistaminen, teknologisen kehityksen seuraaminen ja kestävän matkailun periaatteiden sisällyttäminen kaikkeen toimintaan ovat keskeisiä tekijöitä, joiden avulla digitaalinen luontomatkailu voi kasvaa ja uudistua vastuullisesti myös tulevina vuosina.

Kuva: Shutterstock