Opettajien osaaminen on avain korkeakoulun kyvykkyyteen

Korkeakoulujen toimintaympäristö muuttuu nopeasti: digitalisaatio, tekoäly, kestävyysvaatimukset ja työelämäyhteistyö haastavat opetusta uudistumaan. On tärkeää pohtia, miten ammattikorkeakoulut pidetään tuottavina ja kyvykkäinä.

Opetuksen laatuun panostaminen on investointi

Korkeakoulujen tuloksellisuuden arviointiin voidaan soveltaa Bargaining model -ajattelua (Oiva 2007), joka korostaa lisäarvon syntymistä kaikille osapuolille. Koulutuskontekstissa nämä osapuolet ovat opiskelijat, työelämä ja koulutusorganisaatio. Opiskelija saa oppia, työelämä saa tarvitsemiaan osaajia ja organisaatio saa rahoitusta valmistuneista. Bargaining model -ajattelussa tasapaino on tärkeää: jos yhden osa-alueen vaatimus korostuu, on vaarana, että muiden hyöty heikkenee ja koko järjestelmän tehokkuus kärsii (Oiva 2007).

Ammattikorkeakoulujen rahoitus perustuu tuloksellisuuteen eli rahoitus määräytyy sen mukaan, kuinka paljon tutkintoja suoritetaan, kuinka nopeasti opiskelijat valmistuvat, kuinka hyvin he työllistyvät, sekä kuinka aktiivista tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on (OKM 2024).

Kun valmistumisajasta tulee keskeinen mittari oppimisen laadun sijaan, vaarana on, että osaaminen jää ohueksi: opiskelijat eivät saavuta riittävää ammattitaitoa eikä työelämä saa tarvitsemaansa osaavaa työvoimaa. Tämä voidaan ehkäistä panostamalla opetuksen laatuun ja varmistamalla opiskelijoiden osaaminen. Se ei ole ylellisyyttä vaan välttämätön investointi.

Kyvykkyys syntyy, jos osaamiseen kannustetaan

Kyvykkyys ei ole pelkkää osaamista tai tietoa, vaan kykyä hyödyntää osaamista tavoitteellisesti ja tuloksellisesti (Kaijala & Tolvanen 2020). Ammattikorkeakoulun opetuksessa kyvykkyys tarkoittaa sitä, että opettajien osaaminen on ajantasaista ja opetuksen avulla työelämään saadaan juuri niitä osaajia, joita siellä tarvitaan.

Ammattikorkeakoulun opettajan työ on jatkuvaa tasapainottelua. Opettajan pitää reagoida nopeasti työelämän tarpeisiin, hallita uudet digipedagogiset välineet ja käytänteet, osallistua kehittämishankkeisiin ja varmistaa, että opiskelija valmistuu osaavana ja ajallaan. Työ on itsenäistä, ja osaamisen kehittäminen jää usein yksilön vastuulle.

Haaga-Heliassa opettajan vuosityöhön kuuluu oman osaamisen kehittäminen, johon on varattu työaikaa. Kehittämisen tulee kuitenkin olla suunnitelmallista ja todennettavaa. Kehittämiseen osallistumista tulee kannustaa järjestelmällisesti, seurata osaamisen kehittymistä ja johtaa sitä.

Kun opettajat kehittävät osaamistaan, koko työyhteisö hyötyy: tieto ja ideat leviävät, ja opiskelijoille voidaan tarjota laadukasta ja ajankohtaista opetusta.

Keinoja vahvistaa osaamista ja luoda verkostoja

Vaihtoehtoja opettajan osaamisen kehittämiseen on runsaasti: työnantajan tarjoamat koulutukset, yritysten ja yhteisöjen seminaarit ja webinaarit, vapaaehtoiset opinnot avoimissa korkeakouluissa tai jopa tutkinto-opiskelu. Usein osallistuminen on maksutonta ja mahdollista työnantajan tuella.

TKIO-toiminta (tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta yhdistettynä opetukseen) on merkittävä keino opettajan osaamisen kehittämisessä. Hankkeiden kautta opettajat voivat päivittää substanssiosaamistaan, syventää ymmärrystään alan käytänteistä sekä kehittää uusia pedagogisia ratkaisuja. Samalla vahvistuvat työelämäverkostot, kun yhteistyötä tehdään erilaisten toimialayritysten kanssa. Tämä vuorovaikutus on arvokasta, sillä se yhdistää opetuksen, tutkimuksen ja työelämän.

On tärkeää, että opettajilla on mahdollisuus ja aikaa osaamista kehittävään toimintaan. Osaamisen vahvistaminen ei ole opettajille erillinen lisätehtävä vaan tärkeä ammatillinen kasvualusta.

Opettajien osaaminen on osa korkeakoulun kilpailukykyä

Opettajien osaaminen ei ole vain yksilön asia, vaan koko korkeakoulun menestystekijä. Vaikka edellä kerrotun mukaan oman osaamisen kehittämisen tulee olla suunnitelmallista, on se mielestäni sattumanvaraista. Osaamisen ylläpitämistä tai koulutuksiin osallistumista tulisi seurata tarkemmin. Jotta kilpailukyky voitaisiin taata myös tulevaisuudessa, tulisi osaamisen tavoitteelliseen kehittämiseen panostaa sekä seurata tavoitteiden saavuttamista.

Esimerkkinä voisi toimia opiskelijoille laadittava HOPS (henkilökohtainen opintosuunnitelma). Opetushenkilökunnalle voisi laatia henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS). Suunnitelma laadittaisiin yhdessä esihenkilön kanssa ja toteutumista seurattaisiin vuosittaisissa kehityskeskusteluissa, jolloin suunnitelmaa päivitetään. Täten osaamisen kehittämisestä tulisi monipuolista ja tavoitteellista.

Opettajat eivät ole tiedon jakajia, vaan tulevaisuuden osaamisen mahdollistajia. Siksi heidän jatkuva kehittymisensä on nähtävä välttämättömänä edellytyksenä laadukkaalle opetukselle, osaaville opiskelijoille ja korkeakoulun menestykselle.

Kuva: Haaga-Helia