Tekoälyn hyödyntäminen työn tehostamisessa on keskiössä monessa Haaga-Helian tutkimushankkeessa. Monet organisaatiot odottavat tekoälyn ratkaisevan tuottavuusongelmia ja vähentävän hallinnollista työtä (STT 2026; Toivonen 2026). Ei kuitenkaan ole itsestään selvää, että näin käy.
Jos tekoälyä käytetään vanhojen rakenteiden päälle rakentuvana automaatiokerroksena, lopputulos voi olla aivan päinvastainen. Tekoäly on kuin nelivetoauto, jolla on mahdollista päästä entistä pahempiin paikkoihin jumiin, sillä lähdettäessä tekoälyn avulla ratkaisemaan ongelmia, on ymmärrettävä mistä nykytila johtuu, jotta ei olla hetken päästä vastaavissa tai vielä pahemmissa ongelmissa.
Hallinnon paisuminen ei ratkea teknologialla
Kuten aiempi tutkimus on tuonut ilmi, hallinnolla on taipumus paisua, ja paisuessaan myös aiheuttaa byrokratian kasvua koko organisaatiossa (Parkinson 1957; Schulz 1998; Coccia 2009; Jochimsen 2009).
Paisumisen syyt ovat inhimillisiä (ks. Miksi hallinto paisuu? Parkinsonin laki toimii myös tekoälyaikana). Vaikka hallinnon paisuminen on tahatonta, on se erittäin vahingollista sekä organisaation toiminnalle että laajemminkin koko yhteiskunnalle. Mikä tahansa organisaatio, jossa ei tarvitse välittää tekemisen tai tulosten laadusta, esimerkiksi kaikki luonnolliset (ja luonnottomat) monopolit (julkishallinto mukaan lukien), ajautuu hyvin helposti byrokratisoitumiseen ja hallinnon paisumiseen ydintoiminnan kustannuksella (ks. Paisuva hallinto syö ydintoimintaa). Tällä on myös kauaskantoisia vaikutuksia, esim. tutkimusorganisaatioiden toimimattomuus voi pudottaa koko kansantalouden kehityksen kelkasta (ks. Hallinnon paisuminen vs. innovaatiot ja kilpailukyky).
Tällaisessa tilanteessa on houkuttelevaa nähdä tekoäly helppona ja nopeana ratkaisuna joka korvaa ihmiset hallintotyössä (esim. Pelkonen 2026). Ikävä kyllä ihmisten korvaaminen näennäisratkaisee vain toisen ongelman: hallinnon paisumisen, ja senkin vain osittain ja hetkellisesti. Byrokratian kasvun perusongelmiin tekoäly ei tuo mitään suoraa ratkaisua, ja pahimmillaan tekoäly voi jopa pahentaa tilannetta.
Hallinnon paisumisen taustalla on inhimilliset syyt, ja mikä tässä kohtaa on vielä mielenkiintoisempaa on se, että paisuva hallinto luo aina itse lisää tehtäviä itselleen. Tekoälyn käyttöönotto ei automaattisesti pura mitään aiemmin esitellyistä hallinnon paisumismekanismeista. Tekoälyn avulla voidaan kyllä korvata merkittävä osa nykyisiä työtehtäviä, ja varmasti irtisanoa merkittäviä määriä työntekijöitä. Mutta jos tekoälyä käytetään vain nykyisen toiminnan automatisointiin ja hallinnon perusrakenteet pysyvät ihmisten käsissä, säilyvät hallinnon paisumisen lainalaisuudet, ja ajan mittaan hallinto tulee paisumaan entisiin mittoihin.
Näin on käynyt aikaisempien teknisten edistysaskeleiden (esim. puhelin, fax, tietokoneet, sähköpostit, digitalisaatio) kanssa, eikä ole varsinaisesti syytä miksi ei kävisi näin jatkossakin. Pelkän automatisoinnin kautta tekoäly on vain osaratkaisu hallinnon paisumiseen.
Tekoäly tekee byrokratiasta tehokkaampaa
Byrokratisoitumiseen tekoäly voi olla jopa tilannetta pahentava asia. Jos hallinnon prosessit automatisoidaan sellaisenaan, byrokratian määrä ei vähene, sen käsittely vain nopeutuu. Tämä taas puolestaan mahdollistaa entistä laajemman byrokratian. Jos tekoälyratkaisut otetaan kasvavan johtamiskeskeisyyden (managerialismin ks. Deem & Brehony 2005) työkaluiksi, niin erilaisen mittaamisen ja datan keräämisen määrä tulee moninkertaistumaan, ja pahimmillaan valvotaan työntekijän jokaista klikkaustakin (esim. Ali-Hokka 2026).
Kun hallinto jatkaa paisumistaan, niin tekoälystä tulee erittäin tehokas työkalu hallinnon kasvavien tietotarpeiden täyttämiseen. Tämä hyvin todennäköisesti kostautuu esimerkiksi tutkimusorganisaatioissa entistä yksityiskohtaisemman tason tiedonkeruuna, jonka seurauksena on akateemisen byrokratian hallitsematon kasvu. Kasvavan byrokratian paineessa on suuri kiusaus laittaa tekoäly hoitamaan byrokratiaa myös suorittavalla portaalla: täyttämään raportit, tuntikirjanpidot, hankehakemukset, selvitykset, tutkimuslupa-anomukset, ja muut akateemisen byrokratian vaatimukset.
Tekoäly voidaan laittaa tuottamaan dataa toiselle tekoälylle. Tällöin tutkijoiden kohtaama byrokratia vähenee merkittävästi, mutta kenen hallinnassa on hallinnolle tuotetun datan laatu ja datan perusteella tehtävät päätökset pysyy epäselvänä. Luoko tekoäly höttöisen kerroksen tai rikkinäisen puhelimen suorittavan portaan ja hallinnon väliin?
Älä automatisoi
Onkin tärkeää, että myös tekoälymuutoksessa noudatetaan Hammerin (1990) kuuluisaa ohjetta: Don’t Autmate, Obliterate – älä automatisoi, tuhoa. Sen sijaan, että vain korvattaisiin hallinnon työtehtävät ja -tekijät tekoälyllä, pitäisi pysähtyä miettimään mihin tarpeeseen kyseiset työtehtävät on alun perin kehitetty, ja mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei. Tällöin ei riitä että pohditaan tehtävä- ja prosessitasoa, vaan on syytä arvioida myös rakenteita (Hammer 1990).
Esimerkiksi, onko perinteinen byrokratia oikeasti se paras ratkaisu tutkimusorganisaatioille, vai pitäisikö siirtyä Mintzbergin mainitsemaan asiantuntijabyrokratiaan (Professional Bureaucracy, Mintzberg 1980), jossa hallinto olisi tutkimusalueen asiantuntijoiden käsissä? Tai ehkä jopa adhokratiaan, jossa hyvin matalalla hierarkialla joustavat projektiryhmät tekevät päätöksiä keskinäiseen vuorovaikutukseen pohjautuen (Mintzberg 1980).
Tekoälystä voi olla hyvinkin mullistavaksi työkaluksi tukemaan aivan uudenlaisia, ydinprosessiin keskittyviä organisaatiorakenteita. Jotta muutos onnistuisi, on tärkeää ymmärtää keskeiset syyt hallinnon paisumisen taustalla (Parkinson 1957), hallinnon paisumisen vaikutukset sekä organisaatioon (esim. Coccia 2009), että laajemminkin keskeisiin ekosysteemeihin (Etzkowitz & Leydesdorff 2000). Tämä ymmärrys luo pohjan rakenteellisille muutoksille, joissa tekoäly ei muodosta uutta hallintokerrosta eikä osaoptimoi yksittäisiä työtehtäviä.
Yhdessä rakenteellisten muutosten kautta tekoälyn hyödyntämisessä on mahdollista muuttaa hallinnon rooli, estää hallinnon paisuminen, keventää byrokratia minimiin ja vapauttaa ydinprosessin asiantuntijoiden aika ja energia aidosti tuottavaan ja yhteiskuntaa eteenpäin vievään toimintaan.
Lähteet
Ali-Hokka, A. 2026. Kela seurasi jopa työntekijöiden hiirenklikkauksia – sallittuja taukoja olivat kanin kutitus ja vessassa käynti. Yle. Haettu: 12.11.2026.
Coccia, M. 2009. Bureaucratization in Public Research Institutions. Minerva, 47(1), pp. 31–50.
Deem, R. & Brehony, K.J. 2005. Management as ideology: The case of “new managerialism” in higher education. Oxford Review of Education, 31(2), pp. 217–235.
Etzkowitz, H. and Leydesdorff, L. 2000. The dynamics of innovation: From National Systems and “mode 2” to a Triple Helix of university-industry-government relations. Research Policy, 29(2), pp. 109–123.
Hammer, M. 1990. Reengineering Work: Don’t Autmate, Obliterate. Harvard Business Review, July-Augus, pp. 104–112.
Jochimsen, B. 2009. Service quality in modern bureaucracy: Parkinson’s theory at work. Kyklos, 62(1), pp. 44–64.
Mintzberg, H. 1980. Structure in 5’s: A Synthesis of the Research on Organization Design. Management Science, 26(3), pp. 322–341.
Parkinson, N.C. 1957. Parkinson’s Law and other Studies in Administration. Boston: Houghton Mifflin Company.
Pelkonen, L. 2026. Korvaako tekoäly julkisen sektorin työntekijät? Viron tekoälyneuvonantaja: Voi käydä jopa päinvastoin. Yle. Haettu: 11.11.2026.
Schulz, M. 1998. Limits to bureaucratic growth: The density dependence of organizational rule births. Administrative Science Quarterly, 43(4), pp. 845–876.
STT. 2026. VM:n kansliapäällikkö HS:lle: Julkinen sektori muuttuu tekoälypohjaiseksi. Yle. Haettu: 11.11.2026.
Toivonen, T. 2026 Julkinen Suomi kokeilee nyt urakalla tekoälyä. Yle. Haettu: 11.11.2026.
Kirjoittaja on käyttänyt tekoälyä avukseen näkökulmien kartoittamiseen ja otsikointiin.
Kuva: kuulu.fi/Haaga-Helia