Elina Iloranta:
Mikä saa aikaan parhaan mahdollisen suorituskyvyn?
Elina Iloranta:
Tämä on Haaga-Helian osaamisen ytimessä -podcast, jossa keskustellaan oppimisesta ja osaamisen kehittämisestä eri näkökulmista. Minä olen Elina Iloranta ja kanssani täällä on tänään suorituskyvyn asiantuntija, entinen ammattiurheilija Toni Kähkönen. Tervetuloa Toni.
Toni Kähkönen:
Kiitoksia.
Elina Iloranta:
Me mennään nyt syvään päätyyn suorituskykyyn, eli lähdetään puhumaan huippu-urheilijoiden suorituskyvystä. Halusin, että sinä tulet minun kanssa tästä keskustelemaan. Aika paljon puhutaan suorituskyvystä myös silloin, kun puhutaan yritysten toiminnasta, miten tehostetaan toimintaa, loputon tehokkuusvaatimus. Se linkittyy sitten tähän oppimiseen, mistä täällä podcast-jaksoissa ollaan paljon puhuttu. Miten siellä pystytään säilyttämään se osaamisen kehittäminen ja oppiminen huolimatta siitä, että oltaisiin supersuorituskykyisiä. Ja että näiden ei kuulu tuhota toisiaan vaan päinvastoin tukea toisiaan.
Ja kuuntelin vielä tuossa Mona Moisalan Tyhmä työelämä -kirjaa, ja hän siellä mainitsi oikein, että kuinka tämä aivotyö vaatii palautumista samalla tavalla kuin huippu-urheilijan treenaaminen vaatii. Eli nämä vertautuvat toisiinsa ennemmin kuin aivotyö ja tämmöinen rutiininomainen liukuhihnatyö. Eli sen takia olet täällä ja nyt pureudutaan oikein siihen, että miten me se suorituskyky sitten täällä aivotyöläisten keskuudessa mahdollistetaan, että onko jotain vinkkejä sieltä urheilijoiden maailmasta.
Toni Kähkönen:
Kiitos ja kiva olla täällä. Ja no, suorituskyky ehkä itsellä, jos me vertaan sitä urheilumaailmaan, että mitä se on, niin urheilussa se on se, että sulla on kyky tuoda se sun osaaminen just silloin, kun sillä on merkitystä.
Elina Iloranta:
Aika olennainen ihan mihin tahansa elämään ja työelämään. Itse asiassa aika hyvä tämmöinen kiteytys.
Toni Kähkönen:
Ja no urheilussa yleensä se näkyy sitten kilpailuissa, peleissä ja näissä. Ja tässä on itse asiassa, olen saanut nyt muutaman vuoden vetää Haukilahden lukiossa tällaista kurssia, jonka olen itse suunnitellut.
Elina Iloranta:
Joo.
Toni Kähkönen:
Ja se tottelee nimeä Parempi urheilija, joka perustuu tähän. Ei mennä siellä eri lajeihin tai lajitaitoihin mitenkään, vaan kyse on enemmän siitä, että miten se suorituskyky silloin, kun sillä on merkitystä, eli saat sen potentiaalin niin sanotusti käyttöön.
Elina Iloranta:
Joo.
Toni Kähkönen:
Ja se mä oon rakentanut ehkä silleen, että siihen liittyy hyvin vahvasti itsetuntemus.
Elina Iloranta:
Joo.
Toni Kähkönen:
Eli sun pitää tuntea itsesi, kuka sä oot, miten sä käyttäydyt missäkin tilanteessa, eli tietoisuutta omasta toiminnasta. Ja tietoisuus on ensimmäinen asia muutoksessa. Että sä pystyt siihen. Toinen iso asia on toimintakyky. Tykkään käyttää sanaa energia.
Elina Iloranta:
Joo.
Toni Kähkönen:
Että mikä tuo energiaa, mikä vie energiaa.
Elina Iloranta:
Aivan, ihan niin kuin omalla kohdalla.
Toni Kähkönen:
Niin. Ja siihen liittyy vahvasti uni, palautuminen, mitä mainitsit.
Elina Iloranta:
Joo.
Toni Kähkönen:
Ja urheilijoilla varsinkin ravinto. Miksei tietenkin kaikilla.
Elina Iloranta:
Aivotyössä myös tärkeä.
Toni Kähkönen:
Ja että tottukaa siihen, että nää vaikuttaa. Tää on tavallaan se perusta.
Ja jos miettii ilman sitä perustaa, niin sun on vähän vaikea rakentaa sitä sun suorituskykyä, jos ei sulla ole se pohja kunnossa.
Elina Iloranta:
Aivan.
Toni Kähkönen:
Ja sitten kolmas osa on itsensä johtaminen. Ja se on tavallaan, että miten sä hallitset tätä sun energiaa. Miten sä hallitset sun ajankäyttöä, miten sä hallitset sun mieltäsi, ajatuksia.
Elina Iloranta:
Okei.
Toni Kähkönen:
Tälleen jos mä kiteytän suorituskyvyn.
Elina Iloranta:
Joo. Ja toi itse asiassa oikeastaan, jos sä et ois lähtenyt puhumaan, että on niin kuin urheilijoille, niin toihan voisi olla tavallaan kenelle tahansa. Tai jos miettii tällaiset vaikka asiantuntijatyöhön. Ja nyt ottaa tän tällaisen asiantuntijatyöfokuksen, jos sä oot nyt urheilijafokuksella.
Toni Kähkönen:
Kyllä.
Elina Iloranta:
Niin toihan itse asiassa tommonen vastaava, niin kuin, että sun pitää tietää itsesi, omat vahvuutesi ja mikä tuo energiaa, mikä ei. Niin tavallaan ihan työntekijänä, niin kuin voidaksesi olla mahdollisimman suorituskykyinen. Niin, että tossahan itse asiassa ihan niin kuin, nehän on ihan samoja asioita.
Toni Kähkönen:
Kyllä.
Elina Iloranta:
Aika pitkälle.
Toni Kähkönen:
Kyllä.
Elina Iloranta:
Ja itse asiassa näissä jaksoissakin ollaan puhuttu jo niin kuin unen merkityksestä oppimiselle. Meillä ei itse asiassa ravintoon liittyvää jaksoa olla. Jotain jää puuttumaan nyt, ai ai. Niin, että miten paljon niillä on merkitystä itse asiassa siihen ihan meidän arkipäivän suoriutumiseen. Ja sitten vielä, kun jotenkin näen, että oppiminen, ehkä sitten sama kuin urheilijalla, että sitten niinku, kun sä haluat oikeasti kehittyä, niin tarvii niinku vähän ekstraa vielä. Niin sun pitää niinku erityisesti olla ehkä valmistautunut.
Toni Kähkönen: Tässä tavallaan oppiminen itsestä. Jos on hyvin suuri ja niinku uteliaasti katsoo sitä omaa toimintaa. No, reflektointi liittyy siihen sinänsä tosi paljon, että me ollaan niinku aina yhtä asiaa niinku tietyn aikaa. Ja tavallaan, että ollaan tietoisesti, että mitä siinä asiassa tapahtuu. Ja sitten itse reflektoi sitä. Koska tietoisuus on tavallaan se, että sä vaan havainnoit, mitä tapahtuu. Mutta sitten kun sä rupeat reflektoimaan sitä, niin sit sä ehkä ymmärrät, että miksi sä teet näin tai miksi sä toimit näin. Ja sitten se oppiminen tapahtuu siinä, että onko jotain, mitä mä voisin tehdä toisin.
Elina Iloranta:
Joo, itse asiassa tuosta puhutaan nyt, ettei mennä liian korkeakoulujargoniin, mutta tästä reflektoinnista tietysti voisi tosi paljon. Siitä näkökulmastahan se on niin kuin, että tarkastelet vähän niin kuin sitä omaa tekemistä-
Toni Kähkönen:
Kyllä.
Elina Iloranta:
Okei. Mutta onko nyt sitten tässä, no lähdettiin nyt tästä yksilönäkökulmasta, että suorituskyky yksilönä. Miten sä sitten näet tällaisen vaikka urheilujoukkueen tai valmennuksen näkökulmasta, että miten sieltä nyt saadaan, että okei, yksilöiden pitää osata se itsensä johtaminen ja laittaa, mietitään työntekijöitäkin, laittaa pelimerkit kuntoon, mutta sitten miten organisaationa?
Toni Kähkönen:
Niin sehän menee vähän eri tasoille sitten aina, mutta tavallaan no ehkä sitten luoda sitä ympäristöä, mikä tukee sitten tällaista kehittymistä ja oppimista. Siinä on myös niin kuin, että totta kai nämä vaatii myös aikaa. Että se itse ei tapahdu sitten ihan hetkessä ja siihen oppimisellekin olisi hyvä ottaa vähän aikaa. Ja just siihen reflektointiin vähän pysähtyä, se vaatii aikaa.
Elina Iloranta:
Niin.
Toni Kähkönen:
En tiedä, voi olla, että nykypäivänä on hirveän kiire tässä, että miten sitten löytää ne oikeat hetket tähän.
Elina Iloranta:
Tuo on totta ja todellakin ollaan sellaisessa kiireen suossa ehkä. Ja jotenkin vähän tuntuu, että on vähän semmoinen, että kyllä me hirveästi opittaisiin, mutta ei ole aikaa. Tai jotenkin sellaista, että joo, pitäisi, pitäisi ja pitäisi kehittää ja pitäisi oppia, mutta ei ole aikaa. Ja jotenkin paljon tätä, että mitä lyhyempi on joku koulutuspaketti tai joku, että miten mä saisin mahdollisimman nopeasti ja helposti sen asian haltuun. Ja ehkä unohtuu sieltä se aika.
Tavallaan sellainen, että itse asiassa just reflektointi, mistä puhuttiin, ja tavallaan semmoinen oppiminen tapahtuu siinä, kun me pureskellaan sitä asiaa joko yksin tai yhdessä. Mietitään, että mitä tämä nyt oikeasti tarkoittaa meidän toiminnan kannalta. Ja vähän niin kuin sanoit niille nuorille siellä kurssilla, että okei, että sä sanot vaikka ravinnosta tällä tavalla. No mitä se tarkoittaa mun elämässä? Ja mä oon toiminut näin, no mitä se vaikutti?
Toni Kähkönen:
Kyllä.
Elina Iloranta:
Että sitä kautta tulisi se. Ja yhtä lailla jotenkin organisaatiossa muistaisi, että se hitaus tavallaan toisikin sitä suorituskykyä enemmän. Se on vähän vaikea ajatus.
Toni Kähkönen:
Kyllä, se on vähän semmoinen paradoksi sitten siinä, että miten sen niin kuin.
Toni Kähkönen:
Mutta niin, että onko se sitten enemmän sitten siellä sen mahdollistaminen, että on ne tietoraamit. Ja aika on sitten yksi näistä niin kuin, että miten siellä toimitaan.
Elina Iloranta:
Ja miten sitten tuo palautuminen. Se vähän nyt tästä ajasta tulee myös. Ja puhutaan, että se tuntuu vaikealta just tämän kiireen ja kaiken keskellä. Että muistetaan, että tosiaan, että jos haluat niin kuin optimaalisesti käyttää aivojasi, niin niiden pitää antaa aikaa aivojen palautua. Ja samahan urheilussa. Että ilman palautumista kehittymistä ei ymmärtääkseni tapahdu.
Toni Kähkönen:
Niin eikö sitä sanota, että se kehittyminen tapahtuu levossa. Ja sen on jotenkin huomannut tässä että kun urheilu on fyysinen ja sitähän sä et tavallaa voi tehdä määräänsä enempää. Niin kun sä et voi kahdeksan tunnin päivää tehdä urheilua. Tai voit mutta se ei ole hyödyllistä.
Elina Iloranta:
Niin.
Toni Kähkönen:
Niin siinä sen ehkä huomaa se, että se on helpompi sinne urheilumaailmaan. Koska se sun työmääräsi on niin sanotusti lyhyempi. Mutta sitten kun mietitään sanotaan, että aivotyöstä, niin sitähän sä pystyt tekemään.
Elina Iloranta:
Niin just, mutta se, että onko se enää sitten hyvää aivotyötä?
Toni Kähkönen:
Tai se ei ole kestävällä pohjalla. Että sitten se balanssi.
Että jos treenaa kovaa, niin sitten sun pitäisi myös palautua enemmän. Niin samahan se on myös tässä hommassa.
Elina Iloranta:
Niin.
Toni Kähkönen:
On varmasti töissä kiireellistä aikaa. On paljon tekemistä. Mutta sitten pitää myös tulla se toinen puoli. Että sä myös palaudut siitä. Tää jää vähän niin kuin sitten.
Elina Iloranta:
Joo. Toi on totta. Ja mä itse asiassa nyt just mietin. Olin eilen just treenissä, joka oli aika kovempi. Se oli kovempi kuin mä odotin. Ja sen jälkeen oli — ja sanoin sille ohjaajallekin, että mä en tuukaan keskiviikkoon. Että mä tuun vasta torstaina. Että mä nyt jo huomaan, että en tuu niin kuin palautumaan. Että mä tarvitsen siihen nyt pari päivää. Se tuntuu tosi luontevalta. Ja mä niin kuin tunnen mun kehossa. Että no nyt niin kuin mä treenasin niin kovaa ja tästä on. Ja mä lihaksissa tunnen vielä huomennakin.
Mutta miksei sitten, että mä voisin. Musta tuntuu, en tiedä, voi olla, että joku voi työssä toimia toisin. Musta tuntuu, että mun työssä vaikka sitten tosi tiukka päivä ja olisi niin kuin sellainen aivoille vaativa päivä. Että mä joudun niin kuin hirveästi tsemppaamaan ja on jotain semmoista vähän haastavaa itselleen. Ja siinä todennäköisesti oppii tosi paljon ja jotenkin semmoista. Mutta tuntuu, että mä en voi siis sanoa, että hei, nyt mulla oli niin rankka tämä päivä ja mä käytin mun aivoja niin paljon. Että mä niin kuin vähän iisimmän päivän otan huomiseen. Että sen huomaa kyllä ite sitten. Toki asiantuntijana paljon on oman kalenterinsa herrana tässä. Mutta se, että jos on niinku liikaa semmoisia isoja asioita laittaa päivään, niin se on niinku tosi hajottavaa. Mutta miksi me ei niinku osata ajatella tätä samalla tavalla tällaisesta aivotyöstä kuin fyysisestä urheilusta?
Toni Kähkönen:
No se on itse asiassa hyvä kysymys.
Elina Iloranta:
Niin.
Toni Kähkönen:
Mutta sekin, no ihminen on hyvin mukautuvainen. Että kyllähän se kestää myös tuollaista. Että sä vedät pitkää päivää ja siihen vähän vielä crossfittiä päälle. Ja sitten sillä lapset odottaa kotona ja tämä sirkus pyörii niin sanotusti koko ajan.
Elina Iloranta:
Niin.
Toni Kähkönen:
Että siis kaikkeen tähänkin tottuu. Mutta sitten se, että se on ehkä just sen itsetuntemuksen ja semmoisen, miten sä kuuntelet itseäsi. Ja miten sä sen katsot, että onko se nyt niin kuin, onko se tarpeen. Koska se, että on se fyysistä tai aivotyötä, niin se kuorma ja stressihän on niin kuin samanlaista.
Elina Iloranta:
Joo, ja tämä itse asiassa jotenkin se semmoinen kiire ja semmoinen multitasking-maailma. Se on niin — ja se tuo semmoisen tunteen, että mä oon hirveän tehokas. Mä saan näitä pikkutäskejä tehtyä ja mä oon hirveän tehokas ja aikaansaava. Vaikka siitä oikeasti jää ehkä syventymättä niihin ihan oikeasti tärkeisiin asioihin. Tai niitä pikkutäskejä suorittaa, mä teinkin vähän niin kuin vääriä pikkutäskejä.
Toni Kähkönen:
Niin, kyllä.
Elina Iloranta:
Jos mä olisin miettinyt rauhassa hetken, niin mä olisin voinut kohdentaa mun energian vähän paremmin johonkin oikeisiin asioihin. Niin, että miten iso merkitys tuollaisella — tai siis ajalla.
Toni Kähkönen:
Niin, kyllä kyllä.
Elina Iloranta:
Niin, että hengitä hetki ja mieti.
Toni Kähkönen:
Kyllä. Ja tavallaan se, että… Niin. No siis, itsekin kun pelasin ammatiksesi, niin tavallaan luulin silloin, että ravinto on hyvää ja mä nukun tarpeeksi. Ja nyt kun siitä on vielä enemmän kiinnostunut ja on opiskellut, niin sitten onkin semmoinen fiilis, että okei, tuossa voin tehdä vielä vähän paremmin.
Elina Iloranta:
Okei, onko sulla tullut jälkikäteen vähän niin kuin…
Toni Kähkönen:
Varsinkin tähän palautumiseen.
Elina Iloranta:
Joo.
Toni Kähkönen:
Että en mä sitä itsekään ajatellut silloin. Että jos miettii, niin se on fyysistä. Siellä on kolme peliä viikossa, välipäivät on lyhyempiä tietenkin. On vaan niin kuin aamuisin treenejä. Mutta silti se paine ja stressi ja se kaikki kuorma, mikä siihen liittyy, niin sekin on hyvin kuluttavaa. Ja tavallaan sen — en mä sitä silloin ymmärtänyt, kun tavallaan menee semmoisessa niin kuin… vähän liikaakin autopilotilla.
Elina Iloranta:
Niin.
Toni Kähkönen:
Sitten sitä vaan painaa menemään ja ihmettelee kun ei aina kulje. Jollain se näkyy, että tulee helposti kipeeksi tai jotain. Kyllä se keho sitten jollain sen yrittää näyttää, että nyt olisi ehkä ihan hyvä vähän levätä. Mutta niitäkään ihmiset ei hirveästi sitten ota sitä viestiä, mitä keho yrittää kertoa. Että nyt sun pitäisi ehkä vähän hidastaa tahtia.
Elina Iloranta:
Joo. No nyt tuli jotenkin sellainen. Toisaalta voisi nyt tähän, että joo, kuinka paljon on, että flunssaa on paljon liikkeellä. Tää on taas vähän kipeä, mutta varmaan kun niskat on jumissa ja otanpa tuosta Buranan suuhun ja jatkan samaa rallia. Että miten paljon sitä unohdetaan kuunnella. Että se voi olla ihan oikeasti, että jos on sellainen olo, että nyt ei oikein lähde, niin silloin on ihan syytä rauhoittua.
Sitten toisaalta tuli ihana ajatus tästä sun opin kautta, mutta kohta me ollaan jo niin kaukana näistä podcast-aiheista. Mulla tuli, että tuntuuko susta nyt, että sä olisit saanut urheilu-uralla enemmän vielä itse tästä irti, jos sä olisit silloin jo tajunnut miettiä näitä? Sä oot kyllä tehnyt hienon uran, että mä en nyt mitenkään sano niin.
Toni Kähkönen:
No jos mä mietin, että ainahan tulee niitä jälkiviisauksia, että olisi voinut tehdä ja olisi pitänyt sitä ja olisi pitänyt tätä. Että siinä mielessä kyllä mä oon ihan hyvin armollinen sille, että mä en ole sillä tiedolla, mikä mulla silloin oli, niin tavallaan pyrkinyt tehdä parhaani. Ja tavallaan se kuuluu myös siihen, että olen oppinut tässä matkan varrella. Ja se kuuluu tähän matkaan ja se kuuluu kaikkien matkaan.
Elina Iloranta:
Mutta vähänkö kiva, että olet nyt niitä nuoria urheilijoita opettamassa siellä lukiossa.
Toni Kähkönen:
Niin, kyllä.
Elina Iloranta:
Että jos he lähtisi miettimään näitä jo sitten aikaisemmin. No miten sitten, mua vielä kiinnostaa motivaatio ja vähän sellainen innostus. Miten sä näet urheilijoilla, että vaatiiko se, että voi kehittyä ja olla siellä parhaan mahdollisen suorituskyvyn tilassa, niin vaatiiko se, että sä oot innostunut ja se jotenkin sytyttää sut? Mä oon tätä miettinyt ehkä työelämässä, että puhutaan paljon työn merkityksellisyydestä. Ja että sä voit kehittyä, ja jotenkin, että kun sun pitää olla vähän se palo sinne. Näetkö sä tämän, vai voiko sen olla semmoista, että okei, tää on mun duuni urheilijallakin, mä vaan teen mun hommani.
Toni Kähkönen:
No, mä… no siis sanotaan tuo palo. Niin kyllä mä näen, että suurimmalla osalla urheilijoista löytyy se sellainen palo siihen omaan lajiin.
Elina Iloranta: Pakko ehkä olla, että on jaksanut hinkata sitä siihen asti, että on siellä.
Toni Kähkönen:
Niin, hyvin sanottu, että jaksanut hinkata. Ja tavallaan se, että siellä on tosi paljon sellaista. Totta kai tulee innostumista ehkä enemmän niin kuin peleihin tai… No nyt oli olympialaiset, niin varmasti syttyy aivan eri tavalla se palo sieltä. Mutta totta kai se tietty tavoite on siellä takaraivossa, mitä kohti sä oot menossa, niin sekin motivoi sua.
Elina Iloranta:
Joo.
Toni Kähkönen:
Ja ehkä sellainen innostuneisuus on siinä mukana. Mutta kyllä se, mikä ehkä urheilijoilla varsinkin on, että miten sen saisi sitten tuonne työelämään. Että tosi paljon urheilijat tekee myös sellaisia asioita, mistä he ei edes tykkää. Että siis sellaisten yksinkertaisten asioiden päivittäistä tekemistä, tylsääkin sellaista. Siitä huolimatta urheilija tekee sen. Ja ei se ole aina kivaa, mutta silti se semmoinen jankkaaminen ja tekeminen. Siinä urheilijat on pääsääntöisesti todella hyviä. Heillä riittää se kärsivällisyys ja fokus myös tällaiseen tylsään ja uuvuttavaan tekemiseen.
Elina Iloranta:
Tuleeko se sen selkeän tavoitteen kautta? Mä mietin sitä, että jos urheilijalla on usein aika selkeä joko halutaan voittaa. Sitten voi olla henkilökohtainen, joku haluaa tehdä maaleja tai joku hyppääjä lisää senttejä. Niin tuleeko se, että mä jaksan tehdä, että mä uskon siihen, että kun mä teen näitä tylsiä juttuja, niin se vie mua kohti sitä mun tavoitetta?
Toni Kähkönen:
No siis joo, kyllä se kehittyminen ja oppiminen, niin ehkä urheilijoilla on innostuminen siihen. Että jos mä nyt vaikka tätä laukausta tässä hion, niin siinä on sata kiekkoa. Ja moni voi miettiä, että toi näyttää aika tylsältä. Mutta silti siinä on se sellainen, että mä tulen paremmaksi joka kerta. Ja mitä toistoja sisään, niin se vie mua kohti sitä mun unelmaa ja tavoitetta.
Elina Iloranta:
Mä mietin, että jos tähän miettii tällaista asiantuntijatyötä. Että okei, meillä on organisaation tavoitteet, tiimin tavoitteet tai henkilökohtaiset tavoitteet. Mutta ne ei ole yleensä yhtä selkeitä kuin urheilijalla jotkut sentit. Että millä sä näet sen sun oman kehittymisen. Että ehkä asiantuntijatyössä haasteena on se, että sitä oppimista on vaikea mitata. Ja sitä kehittymistä. Sä et välttämättä itse huomaa sitä, ellei siihen pysähdy. Taas tulee se aika ja pysähtyminen ja reflektointi. Että miten mä oon kehittynyt ja mitä mä oon oppinut.
Toni Kähkönen:
No jos miettii jääkiekkoa tai mitä vaan lajia, vaikka hiihtoa, niin siinäkin on se aika. Ja kaikki nämä. Sulla on todella suora palaute. Raakarehellinen palaute tietyllä tavalla. Vaikka voit pelata hyvin ja silti hävitä pelin, niin siellä on dataa ja tuloksia nykypäivänä aivan mieletön määrä. On se henkilökohtainen kehittyminen tai joukkuetaso, niin numeroita pystyy seuraamaan. On se sitten kaukalossa tai punttisalilla, niin jokaiseen on numeroita, joita sä pystyt seuraamaan.
Elina Iloranta:
Niin, mä jotenkin mietin, että onko yksi aivotyön haaste juuri se mitattavuuden puute. Se haastaa sitä kehittymistä. Kyllähän niitä mittareita on, mutta toisaalta tuntuu kyllä myös, että en mä ehkä haluisi että mun työtä niin tarkkaan mitattaisi. Sitten se menee juuri sellaisiin nippeleihin, joilla ei ole merkitystä. Sillä on merkitystä mitä sä ajattelet ja mitä sä tuotat ja sitä on niin vaikea mitata. ja ehkä aivotyössä se henkinen puoli on vähän samanlainen kuin urheilussa. Sitä on hankalampi mitata.
Toni Kähkönen:
Niin ehkä kaikki noi mitä mainitsinkin, punttisali, jää ja kaikki noi niin siinä mitataan sitä fyysistä osuutta. Mutta sitä henkistä puolta on vähän vaikeampi mitata. Ja ehkä siinä mielessä on vielä joukkueurheilussa vähän semmoinen tabu vielä psyykkisistä valmentajista.
Mutta kuten alussa käytiin siinä on se kyky olla parhaimmillaan silloin, kun sillä on merkitystä. Ja silloin se henkinen puoli tulee todella isoon rooliin. Niin kuin aivotyössäkin.
Elina Iloranta:
Joo. Tuo on itse asiassa aika hyvä yhteenveto. Että vaikka urheilijalla on palo ja tavoite, hän menee tavoitteitaan kohti, niin silti siellä on se mentaalinen puoli. Voi varmaan tulla stressiä, jännitystä tai pakkoa, mikä voi estää suorituskykyä. Ja sama aivotyössä. Jos on kuormittunut tai stressaantunut, se voi olla mistä tahansa syystä, vaikka maailmantilanteesta, niin se paras mahdollinen suorituskyky ei lähde.
Toni Kähkönen:
Kyllä. Ja se on aina oma kokemus.
Elina Iloranta:
Niin. Että miten siihen voi vaikuttaa yksilönä ja organisaationa. Me täällä nyt poukkoiltiin ajan, palautumisen ja pureskelun ympärillä. Onko se meidän kiteytys?
Toni Kähkönen:
Kyllä.
Elina Iloranta:
Mikä saa aikaan parhaan mahdollisen suorituskyvyn? Aika. Palautuminen.
Toni Kähkönen:
Niin, sehän on monen asian summa.
Elina Iloranta:
Monen asian summa se on ja tällä meidän on tällä kertaa nyt mentävä. Hei, suuri kiitos sinulle Toni vierailusta. Me jatketaan tätä keskustelua Haaga-Helian LinkedInissä jakson julkaisun postauksessa. Siellä olemme molemmat kommentoimassa. Saa kysyä ja antaa palautetta tai kommentteja. Kiitos.
Toni Kähkönen:
Kiitos.