Elina:
Tuhoaako unenpuute yrityksen tuloksen?
Tämä on Haaga-Helian Osaamisen ytimessä -podcast, jossa keskustelemme osaamisesta ja oppimisesta eri näkökulmista.
Tänään vieraanani on yrittäjä ja unitutkija Jenni Tuomilehto. Tervetuloa Jenni!
Jenni:
Kiitos, kiitos kutsusta.
Elina:
Ihan mahtavaa saada sinut tänne tänään. Oikeastaan, miksi sinä olet täällä, kiinnostaa ensinnäkin minua, koska minusta tuntuu, että minä ja moni kollegani ja ystäväni aika paljon me puhutaan väsymyksestä. Ja siitä, miten eletään tällaisessa jatkuvassa väsymyksessä.
Ehkä kuulostaa nyt tosi masentavalta tämä minun elämänpiiri, mutta minusta tuntuu, että sellainen oma, että ei vitsi ja no kuinka hyvin vai huonosti ja miten paljon se sitten vaikuttaa. Kuitenkin tiedetään itse kaikki, kuinka paljon se vaikuttaa. Sähän olet ihan väitöskirjassasi törmännyt tähän samaan asiaan.
Jenni:
Joo. Tosiaan tutkin sitä miten huono uni vaikuttaa siellä työssä ja työpaikoilla. Ja sieltä nousi esille monenlaisia juttuja.
Elina:
Niin. Ja siellä ilmeisesti nousi esille myös tämä suoraan oppimiseen.
Jenni:
Joo. Tämä oli yksi niistä. Vaikka minäkin olen kauan tehnyt unen kanssa töitä, niin tämähän yllätti minut tämä oppimisnäkökulma. Minä muistan, kun se tuli vastaan ja sitten se rupesi toistumaan siellä minun aineistossa, ja minä ajattelin, että okei, vau.
Tätä minä en ollut suoraan osannut sanoa. Että se, että jos sinä nukut huonosti, niin ihmiset osaa oikeasti kuvailla, että joo, se vaikuttaa minun oppimiseen.
Elina:
Joo. Ja toi on tosi jännä, koska minulle tulee heti sellainen olo, että totta kai, jos kysytään, että opitko hyvin, jos olet väsynyt. Tai jotenkin… niin totta kai me kaikki sanotaan, että no en tietenkään. En jaksa keskittyä ja haluaisin mennä nukkumaan ja jotain tehdä parempaa. Ei jaksa, ei muista asioita tai jotenkin tällaista.
Mutta kuitenkin — meneekö tämä sitten käytäntöön vaikka työelämässä? Tai jotenkin… Me ollaan koko ajan väsyneitä, joten ollaanko me ihan oppimiskyvyttömiä?
Jenni:
No ei varmaan niinkään. Mutta jos nyt vähän katsotaan esimerkiksi, mitä sieltä minun tutkimuksessa kävi ilmi, niin totta kai joo: keskittymisongelmat on silloin, kun me ollaan väsyneitä, me ei muisteta niin hyvin.
Sitten myöskin ihan oppimisesta: voi olla hankalaa vaikka osallistua jollekin kurssille, lähteä oppimaan jotain uutta. Sitten voi olla, että sä työssä — kyllä mä opin uutta, mutta miten mä sovellan sitä käytäntöön? Tällaisia käytännön esimerkkejä.
Voi olla, että sillä, missä ajankohdassa pitäisi osallistua johonkin oppimisjuttuun, niin se voi olla hankalaa. Mutta lähinnä just se, että pystynkö mä oppimaan uutta, pystynkö mä soveltamaan, miten mä käytän sitä oppimaani työssä.
Mun mielestä tämä on ehkä se, miten se meillä aikuisilla työelämässä näyttäytyy.
Elina:
Joo, tuossa on varmaan tietty ero, jos miettii just sitten vaikka lasten ja nuorten — että heillä se, että no nyt ne ei jaksa istua ja kuunnella, koska valitettavasti se sellainen peruskouluajatus on, että siellä istutaan ja kuunnellaan. Toki tekevät muutakin.
Mutta ehkä aikuisilla… Minulle tuli tästä mieleen sellainen, että kun puhutaan paljon, että se työssä oppiminen pitäisi olla vuorovaikutusta, keskustelua ja tavallaan sellaista, että me jaetaan sitä tietoa ja luodaan uutta jakamalla sitä oppimaamme.
Jos on väsynyt, niin minusta tuntuu välillä, että en jaksa puhua ihmisille.
Jenni:
No sepä se. No sitten tietysti tulee se, että miten me jaksetaan olla vuorovaikutuksessa. Miten sä jaksat ihan fyysisesti kuunnella, että jos sä oot väsynyt, sulla on tässä ihmisiä tai jonkun näköinen porukka.
Miten mä jaksan kuunnella kaikkia, pystynkö mä keskittymään kuuntelemaan?
No sitten toinen, mikä tuli esimerkiksi esille minun omassa tutkimuksessani, on se, että miten mä pystyn puhumaan. Jaksanko mä tuottaa, jaksanko mä esimerkiksi argumentoida. Riippuu tietysti, minkälainen keskustelun sävy sulla on.
Jos sun pitää keskustella, oppia, ottaa osaa, niin miten mä jaksan puolustaa vaikka mun näkökulmaa? Tai tuoda esille, mitä mä ajattelen.
Että ehkä jos itse ajattelet, että jos oot väsynyt, niin ehkä helpommin jäät sitten, että no, odotanko mä nyt mun puheenvuoroa, ja milloin mun vuoro, ja kestääkö se kauan, kun mun vuoro on.
Elina:
Tai mä laitan vaan tämän kameran kiinni, olen hiljaa, odotan, että tää palaveri loppuu.
Jenni:
Niin tai just niin.
Elina:
Aivan. Miten sä tästä… Mulla on vähän tällainen suoraviivainen tämä mun ajatus, että se uni suoraan vaikuttaisi yrityksen tulokseen. Mulla oli tällainen hieno ajatusketju tässä, että tosiaan, että kun on väsynyt. Sullakin on tullut siellä ihan tutkimuksessa esille, että se vaikuttaa siihen oppimiskykyyn.
Ja nyt kuitenkin sanotaan, että oppimiskyky on yritykselle se tärkein kilpailukykyyn vaikuttava tekijä. Eli pitää huolehtia, että henkilöstö on oppimiskykyistä, jotta me pärjäämme tässä jatkuvassa muutoksessa ja kilpailussa.
Niin mä vedin tästä nyt suoran viivan siihen, että se uni vaikuttaa sinne meidän kilpailukykyyn ja sinne, että miten se yritys pärjää. Että jos olisi tällainen tilanne, että kaikki työntekijät olisivat tosi väsyneitä ja kuormittuneita ja että he todella nukkuvat huonosti…
Jenni: Sitten varmaan mennään sillä sinnittelytasolla. Sitten varmaan kaikki sinnittelisi ja pysyisi siellä, että just hengitetään ja pysytään selvillä vesillä. Niin, kyllähän sekin on mahdollista.
Mutta jos otetaan ehkä toinen puoli, vaikka haluttaisiinkin vetää tämä ihan niin suoraksi…
Mutta jos ajatellaan toisella puolella, että entäs jos meillä olisikin porukasta suurin osa vaikka energisiä, hyvässä työnimussa, ne on että vau — tänään tehdään mahtavia juttuja.
Mennään eteenpäin, keksitään, ollaan luovia, kommunikoidaan hyvin, ollaan vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, innostetaan toisia. Niin kyllähän sun tarvitsee olla jotenkin kuitenkin ehkä energinen. Eli se kolikon toinen puoli. Että sä et ainakaan ole väsynyt, kun sä yrität innostaa muita, eikö?
Elina:
Kyllä.
Jenni:
Lähtökohtaisesti. Ja kyllähän se saattaa onnistua myöskin väsyneenä se innostaminen. Mutta että sä päivästä toiseen, jos sä nukut huonosti, niin kyllä mä nyt uskallan epäillä, että aika harva meistä pystyy olemaan innostava päivästä toiseen, jos sä nukut huonosti.
Elina:
Niin, voisi kuvitella. Että sitten lähtee se kehä jo ihan siinä omaan päähän, ja ei jaksa ja ei huvita ja ei kiinnosta. Niin miten sitten… hyvä näyttelijä pitää ainakin olla.
Jenni:
Ja sitten se huonon unen, just kun sä sanoit, se kehä, niin se on semmoinen lumipalloefekti. Sehän syntyy pienestä ja se lähtee rullaamaan. Ja se huono uni on niin kavala ja katala, että se haluaa, että sä teet huonoja valintoja. Se haluaa, että sä teet kaikkea typerää, joka saa sut nukkumaan huonosti.
Ja sitten kun se lähtee vierimään väärään suuntaan ja sitten jos sulla on muuta kuormaa elämässä tai ihan normaali vaan elämä, niin jos sä joudut sinne pyörteeseen, niin sieltä voi olla joskus hankala päästä omin voimin pois.

Elina:
Ihan totta.
Jenni:
Ja sen takia esimerkiksi työyhteisössä olisi tärkeätä, että tästä asiasta saa puhua. Se ei ole tabu. Meidän ei tarvitse pilkata sitä huonoa unta, että me voidaan oikeasti olla rehellisiä tämän kanssa. Ja että tämä olisi semmoinen meidän yhteinen arvo myöskin. Ja osa kulttuuria ja tekemistä. Että me jaksetaan hyvin ja me voidaan hyvin.
Ja uni on vaan yksi elementti ehkä vaikka siitä. Ja se on tietysti tärkeä tai tärkein. Oma mielipidettä. Mutta ainakin, että se olisi yksi osa sitä hyvinvointia. Ja se, että siitä saa puhua.
Elina:
Tuo ihan totta. Ja jotenkin nyt mulla yhdistyy siihen kun mä juuri sanoin, että se tuntuu, että se on semmoinen normi, vähän niin kuin naureskelun aihe tämä väsymys. Ja sellainen, että joo puhutaan, mutta se on jotenkin sellaista vaan huvittavaa väsymyksen vertailua. Ja tällaista, että ei se ole niin, että se voi aidosti olla ongelma.
Mutta sitten minusta menee tähän, jos mennään tähän, että mainitsit yrityskulttuuriin. Päästään ehkä siihen johtamiseen. Ja puhutaan tietysti paljon, no tietysti täällä osaamisen johtamisesta, osaamisen kehittämisestä, sitten työhyvinvoinnin johtamisesta. Että miten siellä sitten taas tämä unen johtaminen.
Että aika monelta, jos lähdet tästä johtajalta, esihenkilöltä kysymään, että no miten johdat unta, niin voin kuvitella, että aika moni sanoo, että ei se, miten se kuuluu mulle. Että se on vapaa-ajan asiaa.
Jenni:
Kyllä. Jokainen meistä nukkuu todennäköisimmin vapaa-ajalla, toivottavasti. Eikä töissä.
Elina:
Eikä töissä.
Jenni:
Joo, että ei olla niin väsyneitä, että tarvitsisi nukkua töissä.
Mutta sitten tietysti se, että mitä me ihan normaalilla johtamisella voidaan saada aikaan. Että me katsotaan, että meillä on perusasiat kunnossa. Että me ihan yksilöinä, että me yksilöt voidaan hyvin, jos nyt ajatellaan sitä hyvinvointia ja osaamisen johtamisen näkökulmasta vaikka.
Että onko sun potentiaali käytössä, pystytkö sä tekemään merkityksellistä työtä. Koetko sä, että sä oot siinä ikään kuin sellaisessa positiivisessa energisessä flow-tilassa? Että esimerkiksi sulla on työrytmitys ok, työn suunnittelu ok, kiireen ja paineen tunne on suht hallittavissa. Nythän se nyt tietysti on, että kaikkia sattuu ja tapahtuu, ja tulee ulkoisia paineita.
Mutta sitten tämän uneen kannalta esimerkiksi, niin mun omassa tutkimuksessa kävi ilmi, että se, että sulla on subjektiivinen kokemus siitä, että sulla on jonkinnäköinen hallinnan tunne.
Totta kai meillä on asioita, joihin me ei voida vaikuttaa.
Elina:
Kyllä.
Jenni:
Mutta siinä sun omalla tontilla, että mulla on jonkinnäköinen hallinnan tunne ja sitten, että sulla on jonkinnäköinen autonomian tunne, että sulla on asioita, mihin sä voit vaikuttaa.
Nyt tää vaikuttamisen tunne on kans jännä käsite. Että meillä on paljon työssä semmosia asioita, mihin me ei voida vaikuttaa. Mutta ne voi olla tosi pieniä asioita, mihin mä voin vaikuttaa.

Elina:
Mutta et voi sen tuntea, joka on jotenkin…
Jenni:
joka on sille yksilölle merkityksellinen, joka auttaa siinä jaksamisessa.
Ja tää on varmaan se tärkeä juttu, että ei me lähdetä sitä unen johtamista, ei me sitä nukkumista ikään kuin sieltä kotoota lähdetä katsomaan.
Elina:
Joo joku tulee sinne katsomaan, esihenkilö tulee katsomaan kotiin…
Jenni:
Että nukutko sä kyljelläsi vai vatsallasi, onko sulla pimeetä, onko sulla verhot kiinni. Ei tietenkään.
Mutta se, että mitä siellä työpaikalla tehdään, miten ne meidän työjärjestelyt on tehty. Mikä on se sun työnkuva. Niillä asioilla on merkitystä sille yksilölle.
Elina:
Joo, ja mulla tuli jotenkin siitä koko se kulttuuri tai työnteon tapa. Siis ihan lähtien tällaiseen, että onko säännöllistä, että ilta-aikaan joudutaan tekemään töitä.
Tai on tietysti ihmisiä, jotka rytmittävät vaikka sen, että he vaikka haluaa käyttää pienten lasten kanssa alkuiltaa. Ja muistan itsekin joskus tehneeni tätä, kun lapset oli pieniä, ja sitten mä teen vielä pätkän siellä illalla, kun he on menneet nukkumaan.
Se on ihan fine, jos tämän saa rytmitettyä ja pääsee sitten nukkumaan, että se ei häiritse sitä.
Mutta sitten… Meillä onkin ollut puhetta jonkun kanssa tässä ajoittamisesta. Mulla oli kerran yhdessä hankkeessa projektipäällikkö, kun lähetin illalla sähköpostin. Vaikka hän tietysti itse vasta aamulla sen luki, niin se sanoi, että älä — ei saa lähettää.
Ensinnäkin se oli, että älä tee töitä illalla. Että ei missään tapauksessa.
Mutta sitten toisaalta on puhuttu tästä ajoittamisesta. Että ei se myöskään, että sitten kun toisilla ne tulee ne hälytykset johonkin kännykkään ja toiset katsovat illalla. Niin onko tämä kollegaystävällistä unesta huolehtimista, että lähden ajastamaan sähköpostit vasta aamulla?
Jenni:
Kyllä.
Elina:
Ja jotenkin semmoinen, että ei voi tulla sieltä työstä sitä painetta, että joutuu tekemään illalla. Jos työssä koko ajan tuntuu, että mä joudun tekemään mun iltaisin töitä, niin silloin musta ollaan varmaan aika huonossa kierteessä.
Jenni:
Ja se vapaa-ajan kunnioittaminen. Että vaikka sä itse tekisit töitä vaikkapa illalla ja se sopii sulle. Lähtökohtaisesti tietysti esimerkiksi vaikka vuorotyö tai joku tämmöinen, ne on aina haasteellisia unen kanssa, lähtökohtaisesti se on aina poikkeustilanne.
Mutta se, että vaikka tehdään illalla töitä. Mihin asti tehdään illalla töitä. Tarviitko sä sun kollegaa, työkaveria. Miten sä häiritset? Vai onko se häirintää? Milloin on ihmisillä vapaa-aika?
Elina:
Niin, toi on varmaan paha toi vapaan ja työn… kun puhutaan paljon asiantuntijatehtävissä, että kun se hämärtyy…
Jenni:
Kyllä.
Elina:
Kun se tulee kännykässä sinne sänkyyn asti monilla se työ.
Jenni:
Juuri näin. Ja miten me käytetään notifikaatioita? Onko ne poissa päältä? Se on tietysti jokaisen henkilökohtainen asia. Jokuhan voi tykätä, että saa kaikki viestit.
Elina:
Toiset kokee taas, että se on se, että he koko ajan haluaa tietää.
Mä taas itse haluan, että ne on kokonaan pois.
Jenni:
Joo. Mutta sitten se, että meillä on yhteiset pelisäännöt perusasioista. Vaikkapa, että meillä on olemassa kahvitauko, lounastauko. Ja se, että miksi syödään vaikka palaverin aikana. Jos on sovittu, että me syödään palaverin aikana, ok. Mutta onko ihmisillä oikeasti aikaa syödä rauhassa.
Sitten se on tietysti jokaisen oma valinta, jos et sä käytä sitä ruokatuntia syömiseen. Mutta ihmisellä pitäisi kuitenkin olla se ruokatunti. Noin niin kuin lähtökohtaisesti.
Ja sitten just se työn valuminen vapaa-ajalle. Että sulla on sovittu pelisäännöt. Milloin alkaa vapaa-aika. Tai miten se käsitellään se vapaa-aika itse kunkin näkökulmasta.
Ja sitten samalla tavalla viikonloput. Tai jos sulla on viikkovapaita. Tai lomalle lähtö, lomalta paluu. Että ihmisillä olisi rauha lähteä esimerkiksi vaikka lomalle. Jos sulla on tulossa vaikka hiihtolomaa, syyslomaa, kesälomaa, mikä tahansa loma, niin se aiheuttaa katastrofin ennen lomaa ja loman jälkeen.
Elina:
Juuri tänään lounaalla mun kollega oli lähdössä lomalle. Ja hän juuri sanoi, että onneksi mä en ole lähdössä lomalle, kun se on noin stressaavaa. Hirveä työkuorma.
Jenni:
No niin.
Elina:
Että pitää ne kaikki työt tehdä siihen etukäteen. Niin, sitten saattaa valmiiksi olla.
Joo. Mutta siis nyt mä huomaan, kun sä puhut, että se on niin kokonaisvaltaista. Tavallaan kun sä puhut lounastauoista ja kahvitauoista, että tavallaan kun se ei riitä, että siitä unesta huolehtii, sitten 22.00 rupeaa miettimään, että vitsi, pitäisi mennä nukkumaan.
Vaan tavallaan sitä rakennetaankin päivällä.
Jenni:
Joo. Eli uni alkaa aamusta, se seuraavan yön uni. Joskus se menee pipariksi se nukkuminen, mutta ei se mitään. Sitten se paikkautuu kahden kolmen yön jälkeen yleensä.
Mutta olisi tärkeää ehkä oppia tunnistaa itsessään, mitkä on ne työntekemisen näkökulmasta… Että mitä mä voin… Mikä auttaa mua, mikä on mulle katastrofaalista. Ja sitten esimerkiksi esihenkilön kanssa miettiä, jos sulla on vaikka unen kanssa ongelmia, että miten ratkaista niitä juttuja.
Ja se voi olla se lounastauko. Tai se voi olla joku liukuma aamussa vaikka, että on mahdollisuus tulla vaikka liukuvasti töihin, tehdä myöhempään töitä. Että nää on tällaisia ratkaisuja, jos se on mahdollista yrityksissä tehdä tällaisia toiminnan kannalta, että se ei ole kriittistä.
Ja sitten tietysti se oman tekemisen kannalta, että mikä mulle olisi kriittistä joka päivä. Että jos mä tiedän, että mä oon nukkunut huonosti, niin mikä on tavallaan se mun pelastava juttu siinä mun päivässä. Että millä mä selviän tavallaan mahdollisimman energisenä. Ja mikä auttaa mua sitten, että mä en joudu sinne oravanpyörään.
Elina:
Niin.
Jenni:
Mut sit just organisaation näkökulmasta, että miten me voidaan tarttua ja pitää huoli siitä, että meillä on yhteisiä pelisääntöjä. Ja voitko sä vaikka sanoa, että hei, mulla on nyt lounas jäänyt tosi tiukille, että mä en oikein kerkeä hengähtää päivän aikana. Niin voidaanko sille tehdä jotain? Miksi näin käy? Ja se työkuormasta.
Elina:
Ai vitsi. Tää on nyt jotenkin… Tavallaan tää on musta häiritsevää, että tää on tavallaan niin itsestäänselvä asia. Että just kun sanotaan, että okei, sun päivänaikainen… Että jos et pidä taukoja, niin sit sä oot lopulta jotenkin niin kierroksilla tai jotain, että sit lopulta illalla se uni ei onnistu.
Ja samaan tapaan, että okei, jos sun työ on liian kuormittavaa jollain tapaa, että on liikaa asioita tai mikä ikinä kenellekin on, niin se vaikuttaa uneen.
Mut silti, miten me ei silti osata toimia oikein? Tai jotenkin. Vai tuntuuko se nyt vaan semmoselta, että toisaalta ne asiat on yksinkertaisia, mut toisaalta jotenkin niin kompleksinen kokonaisuus.
Jenni:
Joo. Loppujen lopuksi, kun tää on älyttömän yksinkertainen, tästä on ehkä tullut kompleksinen. Mä itse asiassa just mietin tänään ja eilen sitä, että on tullut niin ”pidä taukoja” ja ”minkälaisia taukoja”, että tästä on jotenkin tullut niin ohjeistettua ja semmoista.
Tää on vähän semmoinen, että mulla on tämmönen suorituslista. Että mulla ei ole vaan suorituslista ennen kuin mä menen nukkumaan, mutta sit mulla on suorituslista koko päivän aikana. Ja sit pitäis tehdä töitäkin.
Että ei niin, vaan mä jotenkin haluaisin yksinkertaistaa asiat. Että mä puhun ihan normaalista lounasta, en mistään megamaanisesta, että jotain pitää tehdä ekstraa. Ja siis jos sä oot puhelimella sun lounaan kanssa, niin ei tuomita sitäkään. Että jos sä haluat jonkun tauon, niin fine.
Elina:
Joo.
Jenni:
Että ei tavallaan tuomittais kaikkea sitä tekemistä.
Että ”katso kaukaisuuteen, hengittele syvään”, ja tavallaan siitäkin tulee semmoinen painajaismeri. Että joskus voi auttaa tosi, tosi, tosi pienet hetket.
Ja jotenkin se päivän ihan semmoinen normaali työn organisointi. Ihan vaikkapa, että jos mä teen jotain tarkkuutta vaativaa työtä, niin onko mun päivässä sellaisia hetkiä, siis ihan normaaleja tehtävänkuvauksia, mitä sä teet.
Jos sä vaikka kirjoittaisit jotain, niin mikä on mulle sopivin aika noin keskimäärin tehdä sitä. Onko se aamupäivisin?
Elina:
Joo.
Jenni:
Ja joillekin voi sopia iltapäivä paremmin.
Elina:
Aivan.
Jenni:
Onko mulla jotain rutiinitehtäviä? Onko mulla kuukaudessa jotain sellaisia tehtäviä, mitkä toistuu, jotka on pakko hoitaa pois per…?
Elina:
Joo.
Jenni:
Niin tavallaan, että pystynkö mä niitä palasia järjestelemään siihen mun normaaliin olotilaan.
Mä nyt esimerkiksi vaikka aamusin yleensä oon virkeimmilläni, niin mä yleensä silloin teen tiettyjä juttuja, mihin mä tavallaan tarviin sitä virkeyttä ja tarkkuutta.
Elina:
Joo.
Jenni:
Sit mulla on vähän semmoinen rutiinipätkä.
Ja esimerkiksi kun mä tein mun väitöskirjaa ja mun työ valui tosi pitkälle illalle, niin sit mä lähdin liikkumaan, tein jotain juttuja, millä mä sain sen vireyden uudelleen takasin. Ja sit mä sainkin sinne iltaan virkeitä tunteja, joka ei ollut mulle tyypillistä.
Et ei se vaatinut mitään ihmeellistä, mut tällaista mä tarviin, että ei mitään kuperkeikkoja tai voltteja tai… Että ihan todella mieluummin se, että pitäis karsia tällaista kaikkea ajattelua.
Elina:
Totta.
Jenni:
Ja suorituslistoja pois.
Elina:
Toi kuulostaa ihan… Mä huomaan vaan nyt, että tuntuu, että nyt puhutaan just tästä työn huokoisuudesta ja taukojen tarpeesta ja jotain. Ja sit rupee tulee ohjeistusta, ja meilläkin on tämmönen, että jos fasilitoidaan tai pidetään koulutusta, niin on taukomerkkejä ja että nyt tässä kohtaa voi seistä ja venytellä.
Mä huomaan, että joillekin tästä on myös tullut sellanen, että ai vitsi, nyt pitääkin pitää taukoja ja ottaa askeleita tai jotenkin sellanen, että sit tauostakin tulee tällainen suorite. Apua, niin onks se sitten oikeesti palauttava tauko?
Jenni:
Niin. Siinäpä. Joo.
Niin kuin unen kannalta fysiologisesti 90–95 % palautumisesta tulee unen aikana.
Elina:
Niin.
Jenni:
Eli se päivän aikana palautuminen on loppujen lopuksi pientä. Mä en oikein itse tykkää tästä palautumissanasta, mä ajattelen vireystilan kautta sitä. Että tavallaan, mikä on se sun energiataso, millä sä kohotat sitä sun päivää. Että kun sulle tulee tavallaan se kuolemanlaakso, joka on ihan normaalia.
Elina:
Joo.
Jenni:
Eli meidän vireystila laskee ja nousee. Joskus ne kuolemanlaaksot on todella… Että sä aivan nytkähdät, joskus se on vähän pienempi.
Onko se se, että sä nouset ylös palaverin aikana ja teet jotain jumppaliikettä? Onko se se, että sä otat kahvia? Onko se se, että sä menet kävelylle?
Mitä sä niinkuin tarvitset. Mutta se, että ehkä tietysti nykyisin tää meidän työn tekeminen on muuttunut niin paljon, että meille ei tule niitä esimerkiksi tällaisia siirtymiä, normaaleja juttuja. Että me ehkä enemmän ollaan työpöytiemme ääressä, ei liikutaan.
Elina:
Niin.
Jenni:
Niin ei tule sellaista liikettä.
Elina:
Joo.
On. Niin monta asiaa. Monta ajatusta.
Joo… Mulla oikein oli joku hienosti mietin, että mitä tota…
Sanattomaksi vetää… Ei kai tässä voi muuta sanoa.
Mut okei. Nyt jos ajatellaan tällaisena loppuyhteenvetona. Jotenkin just sanoit, että okei, toisaalta siihen uneen vaikuttaa paljon se oman työn järjestely vaikka, että miten… Ja tostahan pääsee ehkä tämmöiseen itsensä johtamiseen. Että toisaalta yksilön itse täytyy johtaa ehkä sitä omaa työnsä järjestelyä niin paljon kuin mahdollista, tai sitten sieltä organisaatio voi sanoa, että olisi mahdollista rakentaa vähän omien tarpeiden mukaan ja että ehkä siitä voisi saada apua, tai jotenkin sellaista.
Jenni:
Kyllä se on yhteinen asia. Että eihän nyt… mä ajattelen niin, että aika harvassa työssä, jos tehdään yhdessä töitä, niin täytyyhän me huomioida muut ja miten meidän muut työt menee.
Mut et miten me yksilönä tottakai johdetaan koko meidän elämää. Ja onhan se sitten se vapaa-aikakin, että miten sä jaksat vapaa-ajalla. Riittääkö sulla paukkuja enää vapaa-ajalle? Se on tietysti yksi semmoinen, että tavallaan olisi niitä hälytysmerkkejä, että jaksatko sä tarpeeksi hyvin, miten me voidaan sitä jaksamista tukea.
Ja tottakai meillä kaikilla on oma vastuu. Jos mua ei huvita liikkua, niin eihän kukaan voi mua pakottaa lenkille tai jotain.
Mutta sitten se, just se työn organisointi… Kyllähän me voidaan tukea työkaveria. Esihenkilönä sä voit tukea sun alaisia, tai toisin päin. Ehkä me voidaan kaikki puolin ja toisin miettiä, että miten tavallaan se työ menee yhdessä, ja mitkä on ne tavallaan pelisäännöt.
Elina:
Joo. Miten sä näet muuten ton, että onks toi sellanen… että okei, esihenkilöillä tietysti on ehkä velvollisuuskin puuttua. Miten kollegana, jos susta alkaa tuntua, että työkaveri on aika väsynyt ja kuormittunut?
Jenni:
Kyllä se olisi tosi tärkeää. Että tottakai tässä on henkilökohtaisia eroja. Väsymys ja huonosti nukkuminen on vielä vähän tabu.
Elina:
Niin.
Jenni:
Niin kuin aikaisemmin just sanoit, että se on pilkankohde ja sille naureskellaan.
Elina:
Niin.
Jenni:
Mutta sitten toisaalta taas, että jos sulla on oikeasti unen kanssa ongelmia, niin se on vielä vähän osittain… Että joo, sä voit siitä pilkata ja sitä voidaan haukkua ja sille voidaan nauraa. Mutta sitten kun tosipaikka tulee, niin se on vähän hankalaa.
Elina:
Mutta voiko se olla, että ihminen ei itse huomaa sitä niinkään?
Jenni:
Kyllä. Ja sitten voi olla sekin, että sä liu’ut sinne pikkuhiljaa, sinne huonon unen juttuun. Että sä nukut huonosti ja sä ajattelet, että kyllä tää tästä korjautuu. Ja sit se voi olla, että se osittain korjautuu, mutta sitten sä palaat sinne.
Elina:
Joo.
Jenni:
Ja kyllä mun mielestä olisi tärkeää, että me pystyttäisiin kollegalta, työkaverilta kysymään, että jos tuntuu siltä, että onko sulla kaikki ok, miten sä jaksat, mitä sulle kuuluu. Ja sit toisaalta taas, että olisi myöskin mahdollisuus sanoa, että hei, nyt mä en jaksa.
Elina:
Tavallaan, että se on töissä ok.
Jenni:
Ja myöskin sillä tavalla, että sulla on joku, jolle sä voit sanoa, porukassa, että nyt mulla on semmoinen tiukka paikka… joka voisi olla vaikka inhimillinen: sulla on vaikka pieniä lapsia, jotka sairastelee ja ne nukkuu huonosti ja nyt meillä on joku flunssakierre. Niin se on ok. Tavallaan, että jos sä jäät siihen päälle, että vitsit mä en meinaa tästä nyt oikein toipua. Työtehtävät tuntuu mulle nyt liian kovilta ja tää maailman meno on ihan hurjaa. Niin tavallaan, miten sieltä pääsee sitten yhdessä.
Elina:
Joo. Tosi tärkeää. Että tavallaan, että sen uskaltaisi ottaa puheeksi. Että tavallaan mä en nyt ole sairas, mutta mä en ole työkykyinen. Ehkä.
Jenni:
Koska sitten kuitenkin, kun nukkuu huonosti, niin se alkaa nakertaa myöskin sitä mielialaa.
Elina:
Joo.
Huh. Me mentiin nyt tosi syvälle. Tää on niin mielenkiintoinen aihe. Mä oon kyllä edelleen tämän mun kannan takana. Mä olen ehkä vähän tällainen suoraviivaistava, mutta edelleen: mitä syvemmälle me tähän mentiin, niin periaatteessa kyllä se uni on sen yrityksenkin asia.
Jenni:
Kyllä.
Elina:
Ja se loppukädessä vaikuttaa sinne yrityksen menestykseen ja kilpailukykyyn.
Jenni:
Joo.
Elina:
Mutta tää voi olla, että tää herättää ajatuksia. En tiedä. Toivottavasti. Me ainakin mielellään jatketaan keskustelua.
Jos haluat osallistua keskusteluun, Haaga-Helian LinkedInissä on postaus tästä jaksosta. Siinä voi tulla kommentoimaan, kysymään – me olemme vastaamassa ja olemassa siellä. Jatketaan keskustelua LinkedInissä ja kiitos tästä.