Haaga-Helia ammattikorkeakoulun asiantuntijat Marketta Keisu ja Pia Mattila keskustelevat podcastissa opiskelijalähtöisestä arvioinnista ammattikorkeakoulussa. He pohtivat esimerkiksi, miten arviointi ohjaa oppimista sekä miten arviointi voidaan toteuttaa niin, että se tukee eritasoisia opiskelijoita. Keskustelu arvioinnista käydään erityisesti kieltenopetuksen näkökulmasta, mutta ajatuksia voi hyvin soveltaa myös muuhun opetukseen.
Podcastin tekstivastine
Tekijät ovat käyttäneet tekoälyä avukseen käsikirjoitusta kirjoittaessaan tarkistuttamalla turhat toistot ja epäselvyydet. Muutamia muutoksia on tehty tekoälyn ehdotusten perusteella.
Kuva: Haaga-Helia