Haaga-Helian koordinoimassa NAU-hankkeessa tutkimme tekoälyekosysteemin nykytilaa Pohjoismaissa ja Baltiassa, ja keskusteluissa nousi esiin mihin tekoälyä organisaatioissa aiotaan käyttää. Yksi vastaus oli hallinnon tehostaminen. Sama ajatus nousi esiin EUSAiR-hankkeen piloteissa ja muissa keskusteluissa tekoälyn soveltamisessa liiketoiminnassa.
Ajatus ei ole uusi tai ainutlaatuinen, samaa viestiä on esiintynyt julkisessa keskustelussa: tekoäly tulee olemaan se Pyhä Yrjänä, joka kukistaa paisuvan hallinnon ja byrokratian lohikäärmeen (ks. esim. (STT 2026; Heikel 2026; Toivonen 2026).
Tämä kuulostaa aivan mainiolta, mutta ei aivan uudelta ajatukselta, sillä suuria lupauksia on kuultu aikaisemminkin. 1990-luvulla taikasana oli ERP, 2000-luvulla keksittiin termi e-governance, jonka siivosi unohduksiin 2010 -luvun digitalisaatio, joka oikeastaan oli vain uudelleenlämmittyä 1980-luvun ATK:ta.
Suurista lupauksista huolimatta hallinto tuntuu paisuvan ja byrokratia lisääntyvän (Jochimsen 2009).
Ongelma ennen ratkaisua
Teknologia näyttäytyy helposti taikasauvana, joka siivoaa ikävät asiat maton alle. Vähemmän on käyty keskustelua syistä, miksi hallinnollinen työ näyttää kasvavan lähes kaikissa organisaatioissa riippumatta teknologian kehittymisestä.
Nyt kun ollaan taas yhden teknisen hypen aallonharjalla, on hyvä ottaa uusi näkökulma, ja onnen oikoteiden etsimisen sijaan pohtia hallinnon paisumisen mekanismeja. Hallinnon paisumista tutkittiin jo 1950-luvulla, ja havainnot ovat edelleen hyvinkin ajankohtaisia. Uuden teknologian, kuten tekoälyn hyödyntäminen ei pienennä hallintoa, jos paisumisen juurisyitä ei oteta huomioon.
1900 luvun alkupuolella Northcote Parkinson (Parkinson 1957) tutki hallinnollista työtä erilaisissa organisaatioissa, ja päätyi osoittamaan, että työ täyttää aina sille asetetun ajan, ja toisaalta, että hallinto paisuu aina.
Vaikka Northcote Parkinsonin tutkimuksista onkin jo aikaa, myöhemmin tehdyt tutkimukset (esimerkiksi Jochimsen 2009) osoittavat, että ilmiö ei tietojärjestelmien ja digitalisaation myötä ole kadonnut mihinkään. Hallinnon paisumisilmiö vaikuttaa olevan niin universaali ja luotettava, että Northcote Parkinson pystyi laskemaan jopa keskimääräisen hallinnon kasvunopeudeksi 5,17 – 6,56 prosenttia vuodessa. Tämä nopeus vaikuttaa olevan vakio tapauksesta riippumatta.
Havainnon lisäksi hän esitti keskeiset syyt siihen, miksi hallinto paisuu silloinkin, kun sille ulkopuolelta annettu tehtäväkenttä ei paisu. Voidaan sanoa, että syyt ovat jossain määrin loogisia, mutta eivät aina kovin rationaalisia. Rationaalisen toiminnan sijaan kyseessä näyttää olevan yksi muoto organisatorisesta typeryydestä (Alvesson & Spicer 2012).
Hallinnon kasvattamisen inhimilliset taustat
Ensinnäkin Parkinsonin (1957) mukaan on hyvin inhimillistä, että hallintohenkilö haluaa mieluummin uusia alaisia kuin uusia kilpailijoita. Kyseessä on epävarmuuden minimointi ja oman aseman maksimointi, sillä alaiset ovat merkki vallasta ja statuksesta, kun taas kilpailijat uhkaavat asemaa ja etenemistä. Tällöin on loogista haalia (myös mahdollisilta kilpailijoilta) tehtäviä itselle, tai jopa luoda uusia, ja vaatia sitten alaisia hoitamaan näitä tehtäviä.
Varjopuolena on se, että hallintohenkilöllä on hyvin alhainen motiivi pyrkiä yksinkertaistamaan työtehtäviä, vaan pikemminkin pyritään hankkimaan uusia tekijöitä, joille nykyisiä alati kasautuvia ja monimutkaistuvia tehtäviä voi delegoida. Sopiva pätemisen ja etenemisen tarve ruokkii tätä kehitystä entisestään.
Toinen Northcote Parkkinsonin havaitsema syy hallinnon paisumiselle on se, että aina kun hallintohenkilökunnan lukumäärä kasvaa, niin kasvaa työmääräkin. Hallintohenkilöt luovat toinen toisilleen lisää työtä, syntyy uusia raporttitarpeita, lausuntopyyntöjä, tarkastuksia, hyväksymiskierrätyksiä ja koko toiminnan koordinointia. (Parkinson 1957; Jochimsen 2009)
Käytännössä siis syntyy uutta työtä, joka on vain hallintokoneistoa itseään varten eikä se mitenkään lisää ydinprosessin tehokkuutta tai tuo lisäarvoa sille. Päinvastoin ydinprosessia kuormittavat kyselyt, mittaroinnit ja raportointivelvollisuudet vievät aikaa ja energiaa varsinaisesta työstä ja pahimmillaan laskevat tehokkuutta. Tätä ilmiötä voidaan kutsua byrokratisoitumiseksi: byrokraattinen organisaatio tuottaa jatkuvasti lisää byrokratiaa (Schulz 1998; Coccia 2009).
Kolmas havaittu jatkuvan paisumisen syy on trivialisoituminen, eli niin sanottu pyörävajailmiö (bikeshed-ilmiö) (Parkinson 1957). Käytännössä se tarkoittaa sitä, että hallintoammattilaiset, varsinkin hallinnon paisuessa, harvemmin ovat ydintoiminnan syviä asiantuntijoita. Tästä seuraa se, että suuret, vaikeat asiat hyväksytään nopeasti (koska niitä ei ymmärretä) ja pienistä ja helpoista asioista kiistellään pitkään (Parkinson 1957). Tämä ei suinkaan tarkoita nopeaa ja tehokasta päätöksentekoa, vaan sitä, että hallinto kuluttaa enemmän aikaa epäoleelliseen ja oleellisia lykätään, ja samalla tarvitaan lisää hallintoa hallinnoimaan hallintoa.
Neljäs, ja aika yleisesti tunnistettu hallintoa paisuttava ilmiö liittyy hallinnon tehtäviin liittyviin budjetteihin: kaikki myönnetyt budjetit on aina käytettävä loppuun annetussa ajassa. Jos jotain jää käyttämättä, niin se voi tarkoittaa budjetin leikkaantumista seuraavana vuonna. Seurauksena on se, että mitään toimintaa ei pyritä oma-aloitteisesti karsimaan tai tehostamaan, vaan pikemminkin varmuuden vuoksi laajentamaan ilman todellista tarvetta. Muodostetaan keinotekoisia kehittämishankkeita, perustetaan työryhmiä suunnittelemaan, arvioimaan ja valvomaan.
Niin kutsutun ’Peterin periaatteen’ mukaan ihmisillä on taipumusta yletä oman pätevyystasonsa yläpuolelle (Benson, Li & Shue 2018). Tätä kehitystä tukee Parkinsonin ’organisaatiohalvaukseksi’ kutsuma ilmiö, jossa johtajilla on taipumusta palkata itseään epäpätevämpiä alaisia, jotka puolestaan palkkaavat itseään epäpätevämpiä alaisia (Parkinson 1957). Eikä ihminen välttämättä itse edes ymmärrä olevansa epäpätevä, usein tilanteeseen vaikuttaa niin sanottu Dunning-Kruger -efekti, eli ajatuksellinen vinouma, jossa vähemmän kyvykkäät tai jopa epäpätevät henkilöt ovat kykenemättömiä tunnistamaan omaa kyvyttömyyttään (Kruger & Dunning 1999).
Kun hallintohenkilöt saavuttavat uran keski- tai loppuvaiheen, ja riittävän epäpätevyystason, he harvemmin enää tekevät oman asiantuntemuksensa mukaista hallinnollista ydintyötä, vaan pyrkivät yhä enemmän koordinoimaan toisia koordinoijia, tuottaen samalla yhä lisää byrokratiaa.
Teknologia ei ratkaise tunnistamatonta ongelmaa
Edellä mainitun perusteella voidaan todeta, että:
- Hallinnolla on taipumus kasvaa jatkuvasti.
- Hallinnon jatkuva paisuminen ei johdu mistään taustalla olevasta pahantahtoisesta agendasta tai salaliitosta, vaan täysin inhimillisestä toiminnasta (ja myös huonosta johtamisesta, joka sallii tämän kaiken tapahtua).
Hallinto tuottaa hallintoa, eikä hallinto itse osaa tai halua tarkastella tilannetta kriittisesti.
Useinkaan edellä mainitut syyt eivät tule puheissa ja päätöksissä avoimesti esiin, vaan uudet tehtävät, vastuut ja henkilöt ovat ’käytännön sanelema pakko’ ’uudessa ja muuttuneessa tilanteessa’, vaikka ydinprosessi ei olisi muuttunutkaan yhtään mihinkään. Tässäkin tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.
Uusi teknologia, kuten tekoäly, ei auta asiaa, jos hallinnon paisumismekanismeja ei ymmärretä. Asiaa on syytä tarkastella monelta kannalta. Hallinnon kasvun vaikutuksia organisaatioiden ydintoimintaan käsittelen erillisessä kirjoituksessa Paisuva hallinto syö ydintoimintaa. Lisäksi tekoälyn vaikutuksia hallinnon rakenteisiin käsittelen kirjoituksissa Voiko tekoäly pysäyttää hallinnon kasvun? ja Tekoäly tietojärjestelmänä: valvonnan väline vai työn mahdollistaja.
Lähteet
Alvesson, M. ja Spicer, A. 2012. A Stupidity-Based Theory of Organizations. Journal of Management Studies, 49(7), pp. 1194–1220.
Benson, A., Li, D. ja Shue, K. 2018. Promotions and the Peter Principle: Evidence from Sales Organizations. THE QUARTERLY JOURNAL OF ECONOMICS [Preprint].
Coccia, M. 2009. Bureaucratization in Public Research Institutions. Minerva, 47(1), pp. 31–50.
Heikel, C. 2026. EK haluaa muuttaa perustuslakia: lisää vapautta tekoälylle. Yle. Haettu: 16.11.2026.
Heikkilä, J. Heikura, S., Lagstedt, A., Venkula, J. ja Malkiewicz, T. 2026. Nordic AI Union Pre-study. Nordic Council of Ministers (TemaNord).
Jochimsen, B. 2009. Service quality in modern bureaucracy: Parkinson’s theory at work. Kyklos, 62(1), pp. 44–64.
Kruger, J. ja Dunning, D. 1999. Unskilled and Unaware of It: How Difficulties in Recognizing One’s Own Incompetence Lead to Inflated Self-Assessments. Journal of Personality and Social Psychology, 77(6), pp. 1121–1134.
Parkinson, N.C. 1957. Parkinson’s Law and other Studies in Administration. Boston: Houghton Mifflin Company.
Schulz, M. 1998. Limits to bureaucratic growth: The density dependence of organizational rule births. Administrative Science Quarterly, 43(4), pp. 845–876.
STT. 2026. VM:n kansliapäällikkö HS:lle: Julkinen sektori muuttuu tekoälypohjaiseksi. Yle. Haettu: 16.11.2026..
Toivonen, T. 2026. Julkinen Suomi kokeilee nyt urakalla tekoälyä. Yle. Haettu: 16.11.2026.
Kirjoittaja on käyttänyt tekoälyä avukseen näkökulmien kartoittamiseen ja otsikointiin.
Kuva: kuulu.fi/Haaga-Helia