Työelämä
Julkaistu : 27.02.2026
Monelle ammatilliseen opettajankoulutukseen hakeutuvalle opiskelu tarkoittaa uuden osaamisen kartuttamista uran taitekohdassa. Pitkän työelämäkokemuksen jälkeen astutaan uuteen rooliin, jossa rakennetaan samalla myös uutta ammatillista identiteettiä. Opettajaksi kasvaminen on siirtymä, ei mikään kertaloikka: tuttu asiantuntijuus jää taustalle, mutta opettajuuden maisema ei vielä ole täysin kirkas. Juuri tässä kohdassa mentorointi voi toimia luontevana sujuvoittajana.
Ammatillista kasvua dialogissa ja reflektoiden
Haaga-Helian ammatillisessa opettajakorkeakoulussa syksyllä 2025 käynnistetty opettajaopiskelijoiden mentorointiohjelman pilotti kokosi yhteen kymmenen mentorointiparia – kokeneita opettajia ja tämänhetkisiä opettajaopiskelijoita. Ohjelman tavoitteena on tukea pedagogista kehittymistä ja opettajaidentiteetin rakentumista dialogisen ja vertaisuuteen perustuvan mentoroinnin avulla. Mentoroinnissa ei etsitä pikaratkaisuja, vaan pysähdytään kuuntelemaan, reflektoimaan ja sanoittamaan opettajuutta yhdessä.
Tutkimusten mukaan mentorointi tukee erityisesti urasiirtymissä olevien ammattilaisten itseluottamusta, ammatillista identiteettiä ja sitoutumista uuteen rooliin (Mullen & Klimaitis 2019). Kanniainen, Nylund ja Kupias (2017) kuvaavat mentorointia tukena muutostilanteissa, joissa ihminen jäsentää omaa osaamistaan ja tulevaisuuden suuntaansa ja joissa parhaimmillaan avautuu uusia kasvun paikkoja.
“Joku, joka oikeasti ymmärtää tätä maailmaa”
Opiskelijapalaute kertoo, miten merkityksellistä tuki on ollut jo opettajaopintojen alkuvaiheessa. Yksi mentoroitavista kuvaa saaneensa realistisen kuvan opettajan arjesta ja konkreettista apua opetusharjoitteluun liittyvissä tilanteissa: ilman mentoria moni pulma olisi jäänyt yksin ratkaistavaksi.
Mentorointi on tarjonnut tilan pohtia omia vahvuuksia, jäsentää opettajan roolia ja tunnistaa omaa potentiaalia. Erityisen arvokkaaksi on koettu mahdollisuus pallotella ajatuksia jonkun kanssa, joka oikeasti tekee opettajan työtä ja ymmärtää sitä maailmaa. Opiskelija kuvaa suhdetta matalan kynnyksen tukena, jossa kysymyksiä voi esittää vapaasti ja oppia myös käytännönläheisiä asioita – aina opetuksen suunnittelusta tekoälyn mahdollisuuksiin ja työnhaun taitoihin.
Vertaismentoroinnin ytimessä on kokemus siitä, ettei tarvitse selvitä yksin. Parviaisen (2021) mukaan mentorointi tarjoaa turvallisen tilan, jossa epävarmuus saa näkyä ja jossa oppiminen tapahtuu dialogissa, ei suorituksena.
Kaksisuuntaista oppimista ja pysähtymisen hetkiä
Mentorien palautteet toivat näkyväksi sen, miten mentorointi rikastuttaa molempia osapuolia. Myös mentorit kokivat prosessin antoisana ja omaa työtä uudistavana. Keskusteluissa on käsitelty arjen opetusta, ensimmäisten tuntien jännitystä, arviointia, työmäärää ja opettajan roolia sekä erityisesti sosiaali- ja terveysalalla myös eettisiä kysymyksiä.
Moni mentori kertoi saaneensa uusia oivalluksia omaan opettajuuteensa ja arvostavansa pysähtymisen hetkiä, joita mentorointi tarjoaa. Mentorointi näyttäytyi yhteisenä oppimistilana, jossa hiljainen tieto jaetaan ja molemmat osapuolet kehittyvät. Kirjallisuuskin kuvaa mentorointia vastavuoroisena oppimisprosessina, jossa luottamuksellinen vuorovaikutus, tavoitteellisuus ja reflektio tukevat ammatillista kasvua (Kanniainen ym. 2017; Mullen & Klimaitis 2019).
Mentorointi ja arjen oppiminen
Ammatillisen oppimisen näkökulmasta mentorointia voidaan tarkastella myös epämuodollisen oppimisen kehyksessä. Michael Eraut korostaa, että merkittävä osa työssä tapahtuvasta oppimisesta on luonteeltaan epämuodollista ja kiinnittyy arjen tilanteisiin, vuorovaikutukseen ja työn tekemisen käytäntöihin. Oppimisen ymmärtämiseksi Eraut esittää kehyksen, jossa tarkastellaan kolmea kysymystä: mitä opitaan, miten opitaan ja mitkä tekijät suuntaavat oppimista ja oppimispanostusta. Hänen mukaansa suuri osa tästä oppimisesta jää helposti näkymättömäksi ilman pysähtymistä ja reflektiota. (Eraut 2004.)
Tässä yhteydessä mentorointi voidaan tulkita arjen oppimista jäsentäväksi rakenteeksi, joka mahdollistaa tilan kokemusten tarkastelulle ja ammatilliselle kasvulle. Mentorointi ei tee epämuodollisesta oppimisesta muodollista, vaan sen, että arjen tilanteista voidaan oppia tietoisemmin ja yhdessä. Mentorointi siis tukee opettajaksi kasvamista juuri siinä kohdassa, jossa urapolku kääntyy ja uusi ammatillinen rooli alkaa vähitellen hahmottua.
Kohti yhteisöllisempää opettajuutta
Mentorointi näyttää tarjoavan turvallisen tilan pysähtyä opettajuuden äärelle ja samalla se nostaa esiin laajemman kysymyksen oppilaitosten arjesta. Nykyisissä työyhteisöissä kaivataan yhä enemmän tilaa kokemusten jakamiselle, kollegiaaliseen oppimiseen ja yhteiseen reflektointiin. Opettajat kohtaavat monimutkaisia pedagogisia, eettisiä ja työhyvinvointiin liittyviä kysymyksiä, joiden ratkaisuun tarvitaan kaikkien panosta.
Vertaismentorointi voi toimia yhtenä rakenteena, joka tukee tätä yhteistä oppimista. Kun kokemusta ja hiljaista tietoa jaetaan tietoisesti ja tavoitteellisesti, vahvistuu samalla koko työyhteisön osaaminen. Mentorointi ei tällöin jää yksittäiseksi kehittämistoimeksi, vaan rakentaa kulttuuria, jossa oppiminen jatkuu myös opettajaksi valmistumisen jälkeen – kollegoilta kollegoille
Lähteet
Billett, S. 2014. Learning in the circumstances of practice. International Journal of Lifelong Education, 33(5), 674–693.
Eraut, M. 2004. Informal learning in the workplace. Studies in Continuing Education, 26(2), 247–273.
Hobson, A. J., Ashby, P., Malderez, A. & Tomlinson, P. D. 2009. Mentoring beginning teachers: What we know and what we don’t. Teaching and Teacher Education, 25(1), 207–216.
Kanniainen, M.-R., Nylund, J. & Kupias, P. 2017. Mentoroinnin työkirja. Helsingin yliopisto.
Mullen, C. A. & Klimaitis, C. 2019. Defining mentoring: A literature review of issues, types, and applications. Annals of the New York Academy of Sciences.
Parviainen, V. 2021. Vertaismentorina korkeakoulussa – Mentorin opas. Nyyti ry. Haettu 13.2.2026.
Kirjoittajat ovat käyttäneet tekoälyä sparrailuun, aiheena mm. mentorointi ja uramahdollisuudet, opettajan identiteetti, minäpystyvyys.
Kuva: Haaga-Helia