Pro
Siirry sisältöön
Työelämä

Asiantuntijatyö tekoälyn aikakaudella

Kirjoittajat:

Kim Qvick

vieraileva työelämäyliopettaja
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 16.06.2025

Tekoälyn kehitys haastaa asiantuntijatyön perusteita. Organisaatioissa keskustellaan tuottavuudesta, uudesta työnjaosta ja teknologian hyödyntämisestä, mutta vähemmälle huomiolle jää se, mitä tapahtuu asiantuntijuudelle, kun tekoäly alkaa tuottaa sisältöä, ratkaisuja ja jopa päätöksiä rinnallamme.

Tässä artikkelissa tarkastelen tekoälyn ja asiantuntijatyön suhdetta oman työni ja järjestämieni koulutusten kautta. Kevään 2025 aikana olen kouluttanut Haaga-Heliassa kymmeniä yrityksiä tekoälyn hyödyntämisestä asiantuntijatyössä. Lisäksi koulutan tekoälyn käyttöä osana tutkinto-opiskelijoiden opetusta. Samalla olen pohtinut, millaista on tulevaisuuden blended-työ, käsite, jota avaan myös tässä tekstissä.

Idea kirjoitukselleni kumpusi osallistuttuani toukokuussa 2025 Tiedekulmassa järjestettyyn AI Monday -tapahtumaan, jonka teemana oli The Future of Work in the Age of AI.

Asiantuntijuuden rakentuminen ja tekoälyn tuomat haasteet

Generatiivinen tekoäly tarjoaa usein nopeasti uskottavan oloisia vastauksia, mutta asiantuntijuuden rakentuminen vaatii edelleen muutakin. Tarvitaan kokemusta, epävarmuuden sietoa ja kriittistä ajattelua. Tätä ei voi ulkoistaa koneelle.

Haaga-Heliassa olemme havainneet, että juuri ne opiskelijat ja asiantuntijat, jotka käyttävät tekoälyä reflektiivisesti, eivätkä ulkoista sille ajatteluaan, hyötyvät teknologian käytöstä eniten. Kun tekoäly toimii sparrauskumppanina eikä sisällöntuottajana, oppiminen ja ajattelu aktivoituvat.

Tähän liittyy huoli niin sanotuista entry-level-tehtävistä. Niiden kautta opitaan työelämän perustaitoja. Näitä taitoja ovat esimerkiksi vuorovaikutus, päätöksenteko, vastuunotto. Jos tekoäly korvaa nämä portaat, syntyy aukko asiantuntijaksi kasvamisen polulle. Tämä on havaittu myös kansainvälisesti (World Economic Forum 2025).

Vastuu ei katoa koneen mukana

Kun koulutan yrityksiä tekoälyn käytössä, korostuu yksi kysymys: kuka on vastuussa, jos tekoälyn ehdotus menee pieleen? Vastaus on selvä: sinä itse eli ihminen.

Eettinen vastuu säilyy ihmisellä, vaikka tekoäly tukisi päätöksentekoa. Olemme käyneet koulutuksissa keskustelua tilanteista, joissa tekoälyn käyttö aiheuttaa virheitä tai syrjintää. Tällöin ei riitä selitys ’tekoäly teki näin’. Samainen asia nousi esiin AI Mondayn puheenvuoroissa. Vastuullinen tekoälyn käyttö edellyttää, että käyttäjällä on perustiedot teknologian toimintalogiikasta ja sen rajoituksista.

Tekoälylukutaito on osa asiantuntijuutta. Se ei ole vain tekninen taito, vaan kriittistä lukutaitoa ja eettistä harkintaa. Tätä olemme kehittäneet Haaga-Helian kursseilla ja työelämäyhteistyössä osana yrityskoulutuksia.

Tuottavuus nousee, mutta osaamisen kuilu kasvaa

Useissa koulutuksissani yrityksissä on toistunut sama havainto. Tekoälyn avulla työtehtävät nopeutuvat huomattavasti, mutta vain silloin, kun käyttäjällä on jo vahva asiantuntijuus. Tekoäly ei siis korvaa osaamista, vaan nostaa rimaa. Ne, joilla on vahva ammatillinen osaaminen ja tausta, hyödyntävät teknologiaa tehokkaimmin. Ne, joilla perusasiat ovat vielä kesken, saattavat jopa eksyä harhaan.

Tämä näkemys saa tukea kansainvälisistä tutkimuksista. McKinseyn (Mayer et al. 2025) raportin mukaan tekoäly voi lisätä maailmanlaajuista tuottavuutta merkittävästi, mutta vain, jos organisaatiot investoivat sen käyttöönottoon ja työntekijöiden koulutukseen. Suomen on siis panostettava tekoälyosaamiseen pysyäkseen kilpailukykyisenä. Aihe on myös tuottavuuden näkökulmasta ajankohtainen.

Kohti blended-työskentelyä eli ihmisen ja tekoälyn yhteistyötä

Constantinides et al. (2025) ehdottavat, että tulevaisuuden työ ei ole vain hybridiä eri sijaintien välillä, vaan blended myös ihmisen ja tekoälyn työnjaossa. Blended-työskentelyssä ei siis yhdistetä fyysisiä sijainteja vaan ihmisen ja tekoälyn työpanoksia. Tämä työn tekemisen tapa edellyttää uudenlaista ajattelua, jossa kone ei ole vain työkalu vaan aktiivinen osa prosessia. Mallissa ihmiset ja tekoäly tekevät tiivistä yhteistyötä, ja työn tulokset syntyvät molempien panoksesta. Muutos vaatii uudenlaista ajattelua ja työskentelytapojen kehittämistä.

Blended-työskentely edellyttää, että työntekijät ymmärtävät tekoälyn toimintaperiaatteet ja osaavat hyödyntää sitä tehokkaasti. Tämä korostaa tekoälylukutaidon merkitystä kaikilla organisaatiotasoilla (Constantinides et al. 2025).

Asiantuntijuus säilyy vain, jos sitä ruokitaan

Asiantuntijuus ei katoa tekoälyn vuoksi, mutta se muuttuu. Meidän on varmistettava, että sen kehitykselle on edelleen tilaa. Tämä tarkoittaa seuraavaa:

  • Asiantuntijuus vaatii edelleen syvällistä ajattelua, vuorovaikutusta ja kokemusta.
  • Tekoäly ei poista ihmisten vastuuta.
  • Suomen on panostettava tekoälyosaamiseen pysyäkseen kilpailukykyisenä.
  • Blended-työskentely on tulevaisuuden malli, jossa ihmiset ja tekoäly tekevät tiivistä yhteistyötä.

Jos ulkoistamme liikaa, emme enää kasva. Jos käytämme teknologiaa viisaasti, se voi nostaa asiantuntijuuden uudelle tasolle. Tämä on se viesti, jota olen pyrkinyt koulutuksissa, opetuksessa ja keskusteluissa viemään eteenpäin, ja jota AI Monday -tapahtuma osaltaan heijasteli.

Lähteet

AI Monday: The Future of Work in the Age of AI -tapahtuma. 26.5.2025. Tiedekulma, Helsinki.

Constantinides, M., Verma, H., Sadeghian, S., & El Ali, A. 2025. The future of work is blended, not hybrid. arXiv. Luettu: 12.6.2025

Mayer, H., Yee, L., Chui, M., & Roberts, R. 2025. Superagency in the workplace: Empowering people to unlock AI’s full potential. McKinsey & Company. Luettu 12.6.2025

World Economic Forum. 2025. Is AI closing the door on entry-level job opportunities? Luettu 12.6.2025.

Kirjoituksen sisällön ideoimisessa ja parantelussa on käytetty tekoälyä (ChatGPT4o).

Kuva: Shutterstock