Yhteisön rakentamisen hiljainen taito

Oppivan yhteisön rakentaminen ei ole yksisuuntaista projektinhallintaa tai ylhäältä johdettua toimintaa. Se on herkkä ja hienovarainen taito – hiljaista johtajuutta, joka rakentuu yhteyksien luomisesta, kuuntelemisesta ja merkityksellisyyden vahvistamisesta. Kyse ei ole ohjaamisesta, vaan olosuhteiden luomisesta, joissa yhteisö voi syntyä ja kasvaa. Yhteisöä ei voi käskeä syntymään – sen sijaan on herätettävä kiinnostus, annettava tilaa ja rakennettava puitteet yhdessä luomiselle. Tässä piilee yhteisön rakentamisen hiljainen taito.

Kirjoituksessamme Oppiva yhteisö – mahdollistamisen mestariteos tarkastelimme oppivan yhteisön keskeisiä rakenteita, joita olemme soveltaneet Haaga-Helian liikunnanohjaajakoulutuksessa ja työelämäyhteistyössä. Omien opetus- ja kehittämisyhteisöjemme kautta olemme nähneet, miten vaativaa mutta palkitsevaa oppivan yhteisön rakentaminen on.

Tähän kirjoitukseen olemme koonneet niitä teemoja, jotka kokemuksemme mukaan jäävät joko liian vähälle huomiolle tai ovat haasteellisia yhteisön johtajuuden näkökulmasta.

Arvo syntyy yhteisestä toiminnasta

Yhteisön arvo rakentuu useilla tasoilla vuorovaikutuksen ja oppimisen kautta. Välitön arvo voi ilmetä oivalluksena, tuen kokemisena tai tunteena siitä, että tulee kuulluksi. Potentiaalinen arvo on idea tai työkalu, jonka voi viedä myöhemmin käytäntöön. Sovellettu arvo tarkoittaa uuden toimintatavan kokeilua arjessa, toteutunut arvo näkyviä muutoksia työssä, tiimissä tai organisaatiossa. Yhteiskunnallinen arvo puolestaan viittaa pidemmän aikavälin vaikutuksiin esimerkiksi rakenteissa tai toimintakulttuurissa. (Wenger-Trayner ym. 2023.)

Käytännössä olemme nähneet, kuinka nämä eri arvon tasot konkretisoituvat. Yhteisön keskustelu on saattanut muuttaa valmentajan tapaa käydä palautekeskusteluja tai synnyttää pitkäkestoisen kollegiaalisen sparraussuhteen. Parhaimmillaan yhdessä jaetut oivallukset ovat johtaneet urheilukulttuurin muutoksiin.

Esimerkiksi voisi kuvitella tilanteen, jossa valmentajayhteisön jäsen myöhemmin toteaa: Näin jälkikäteen ajatellen – yhdessä me rakensimme sen, mitä urheilijalähtöisyydestä, vastuullisuudesta ja turvallisuudesta ajattelemme. Se näkyy nyt siinä, miten koulutamme ja miltä lasten urheilu kuulostaa ja näyttää.

Kokemuksemme mukaan yksilön näkökulmasta erityisesti välittömän arvon syntymiseen kannattaa panostaa: kun kokemus ensimmäisestä kohtaamisesta on merkityksellinen, syntyy halu palata yhteisöön. Jos taas oppivan yhteisön merkitystä tulee perustella esimerkiksi organisaation johdolle, kannattaa painopiste asettaa toteutuneeseen tai yhteiskunnalliseen arvoon – konkreettisiin tuloksiin ja laajempaan vaikuttavuuteen. Arvonluonnin näkökulmasta onkin keskeistä miettiä, kenelle yhteisöä viestitään ja mitä arvoja sillä halutaan korostaa.

Kutsu yhteistyöhön

Wenger-Traynereiden kuvaama kutsu yhteistyöhön (convening call) ei ole kokouskutsu tai valmis agendalista, vaan avoin ja arvolähtöinen kehotus kokoontua jonkin merkityksellisen, vielä muotoutumassa olevan aiheen äärelle. Se ei pyri hallintaan, vaan herättää uteliaisuutta, koskettaa arvoja ja luo tilaa yhteiselle ajattelulle ja toiminnalle. (Wenger-Trayner & Wenger-Trayner 2021.)

Olemme havainneet, että juuri tällaiset kutsut ovat kaikkein vaikuttavimpia – ei silloin, kun esitellään valmis hanke, vaan kun sanoitetaan aito, jaettu tarve, johon halutaan yhdessä tarttua. Ne ovat samalla kaikkein haasteellisimpia laatia: kutsun on kosketettava, puhuttava ja avattava tilaa yhteiselle ajattelulle ja toimijuudelle.

Esimerkiksi valmentajayhteisöissä kiinnostus jaksamiseen tai nuorten urheilijoiden tukemiseen voisi olla liikkeellepaneva voima. Tällöin kutsu ei ole tekninen ohje, vaan se tarjoaa tilan tulla mukaan omana itsenään – osaamisen, kokemusten ja myös keskeneräisyyden kanssa.

Hyvä kutsu alkaa koollekutsujan omasta pohdinnasta:

• Mitä haluamme ymmärtää paremmin?
• Minkä ilmiön äärelle haluan kutsua muita?
• Mihin haluamme vaikuttaa, ja kenen kanssa haluamme kehittyä yhdessä?
• Kenelle kutsun esitän?

Näiden kysymysten kirkastaminen auttaa muotoilemaan kutsun, joka ei ohjaa valmiiseen ratkaisuun, vaan tarjoaa suunnan, johon voidaan lähteä yhdessä rakentamaan. Se ei sano: Tule paikalle, näin asiat etenevät, vaan: Tule mukaan, tehdään tästä yhdessä jotain merkityksellistä.

Toimijuus, valta ja kuulumisen kokemus

Toimijuus (agency) tarkoittaa mahdollisuutta vaikuttaa, osallistua ja kokea, että oma panos on merkityksellinen. Se ei synny pelkästä läsnäolosta, vaan vasta silloin, kun yksilö kokee, että hänen näkemyksillään on merkitystä ja hänellä on vapaus osallistua omista lähtökohdistaan käsin (Wenger-Trayner & Wenger-Trayner 2021).

Urheilun kontekstissa tämä voi näkyä esimerkiksi tilanteessa, jossa nuori valmentaja jää aluksi taka-alalle kokeneempien joukossa, mutta rohkaistuu, kun hänen kokemuksensa ja mielipiteensä otetaan arvostavasti ja kiinnostuneena vastaan.

Toimijuuden mahdollistaminen ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Ilman tietoista päätösvallan jakamista ja tilaa erilaisten osallistumisen tapojen hyväksymiselle yhteisö voi ajautua toteuttamaan ulkoa annettuja tehtäviä, ilman että jäsenet kokevat rakentavansa jotakin yhdessä. Tällöin toiminta muistuttaa enemmän työryhmää kuin yhteisöä. Osallistumisen arvo mitataan aktiivisuuden määrässä, ei sen merkityksellisyydessä.

Toimijuus kietoutuu tiiviisti valtasuhteisiin, jotka usein jäävät piiloon mutta vaikuttavat ratkaisevasti siihen, kuka saa äänen ja kenen näkemykset ohjaavat keskustelua. Wenger-Traynerit (2021)korostavat, että oppivan yhteisön tulee tarkastella näitä suhteita kriittisesti: kuka määrittää, mistä puhutaan ja miten.

Meidän kokemuksemme mukaan valmentajayhteisöissä keskustelua saattavat hallita tietyt, kokeneemmat äänet, ellei fasilitaattori aktiivisesti avaa tilaa niille, jotka vielä etsivät rooliaan. Voimme pohtia mitä jää oppimatta, jos hiljaisemmat äänet eivät saa tilaa tulla kuulluiksi. Vaarana on myös oppimisen yksipuolistuminen.

Valtasuhteiden näkyväksi tekeminen ei tarkoita vallasta luopumista, vaan sen tietoista jakamista. Aito yhteisö rakentuu tasapainoisesta vuorovaikutuksesta, jossa aloittelija tuo kentältä tuoretta näkökulmaa ja saa tukea, ja konkari jakaa kokemustaan mutta oppii kysymällä. Kriittinen ääni puolestaan saa luvan haastaa ja auttaa näkemään uutta.

Tämä liittyy suoraan legitimiteettiin – kokemukseen siitä, että kuulun joukkoon ja saan vaikuttaa. Legitimiteetti ei ole pysyvä asema, vaan vuorovaikutuksessa rakentuva tunne siitä, että minulla on paikka tässä yhteisössä (Wenger-Trayner & Wenger-Trayner 2021). Kun urheiluyhteisö tunnistaa vaikkapa nuoren valmentajan panoksen tai antaa tilaa kriittiselle tarkastelulle, se vahvistaa jäsenen tunnetta merkityksellisyydestä.

Myös johtajan legitimiteetti rakentuu ennen kaikkea siitä, miten hän tukee yhteisön oppimista – ei asemasta, vaan tavasta olla läsnä, havainnoida, kuunnella ja auttaa sitomaan yksilöiden toiminta yhteisiin tavoitteisiin. Wenger-Traynerit (2021) muistuttavat, että johtaja voi tukea tätä prosessia tekemällä osallistumisesta mielekästä, rakentamalla luottamusta ja näyttämällä suuntaa – esimerkiksi visualisoimalla osallistujille heidän mahdollisuutensa kasvaa osana yhteisöä.

Hiljainen taito

Yhteisön rakentaminen on hienovarainen prosessi, joka vaatii herkkyyttä, kuuntelua ja kykyä luoda tilaa erilaisille näkemyksille ja kokemuksille. Se ei perustu pelkästään rakenteisiin tai sääntöihin, vaan ennen kaikkea ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja luottamukseen. Se syntyy, kun toimijat itse kokevat sen vastaavan heidän tarpeitaan ja olevan merkityksellinen. Siksi yhteisön rakentaminen on enemmän kuuntelemista kuin suunnittelemista

Kun yhteisö onnistuu luomaan merkityksellisen kutsun, mahdollistamaan toimijuuden, tunnistamaan ja purkamaan valtasuhteita sekä vahvistamaan legitimiteettiä, se rakentaa perustan oppimiselle, kasvulle ja kestävälle muutokselle.

Johtajan roolissa keskeistä on olla perillä siitä, mitä yhteisön jäsenillä oikeasti on meneillään, mitkä asiat heitä mietityttävät ja miten yhteisö voisi konkreettisesti säästää heidän aikaansa ja tuoda lisäarvoa.

Kuva: Shutterstock