Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Yksin oleminen ja yksinäisyyden tunteen tunteminen ovat kuitenkin osa elämää. Opintovalmentaja Rosa Weckman ja opettaja Eija Honkanen keskustelevat siitä, miten yksinäisyyden tunnetta voi lieventää.

Podcast on osa SOLE – Soljuvat opinnot lähtevät elämänhallinnasta -hanketta, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama. Hankkeessa vahvistetaan ohjauksen rakenteita ja muotoja sekä lisätään innovatiivista ja hyvinvointia edistävää opetusta.

Podcastin tekstivastine

Eija Honkanen: Nyt puhutaan yksinäisyydestä. Meillä kaikilla on kokemuksia yksinäisyydestä ja me kaikki kyllä tiedetään, mistä puhutaan. Korkeakoulussa tää yksinäisyys on myös hyvin tavallista ja samaan aikaan se on myöskin tämmönen haastava ilmiö.

Tästä teemasta korkeakouluopiskelun näkökulmasta on nyt puhumassa täällä Haaga-Helian opettaja Eija Honkanen ja mun kanssani on kollegani.

Rosa Weckman: Opinto-valmentaja ja hyvinvointiasiantuntija, Rosa Weckman.

Eija Honkanen: Yksinäisyys ja yksin oleminen ovat eri asioita. Ihminen voi olla yksin ja silti hän ei tunne itseään yksinäiseksi. Tai ihminen voi olla seurassa ja tuntea itsensä yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Eikö niin Rosa?

Rosa Weckman: Kyllä.

Eija Honkanen: Ajattelisin, että yksinäisyys on tunne tai tila tai kokemus, johon halutaan muutosta. Ja se johtuu siitä, että meillä ihmisillä on tietenkin perustarpeena olla toistemme kanssa. Toiset ihmiset ovat meille tärkeitä.

Mites Rosa, voisitko sä kertoo, että miten tää yksinäisyys näyttäytyy, esimerkiksi opiskelijoille ja meidän hyvinvointipalveluissa?

Rosa Weckman: Yksinäisyys on, kuten sanoitkin tossa, niin tosi laaja ilmiö meillä korkeakoulussa, mutta se on myöskin laaja yhteiskunnallinen ilmiö. Sen taustat kumpuaa individualismista, eli siis yksilökeskeisyydestä ja semmosesta vahvasta yksin pärjäämisen ihannoinnista, joka mun mielestä näkyy täs meidän suomalaisessa kulttuurissa tosi vahvasti.

Sitten niissä opinnoissa se tosiaan näkyy eri tavoin. Joillekin opiskelijoille yksinäisyys näyttäytyy ihan konkreettisesti sillain, että ei oo niitä kavereita tai on liian vähän kavereita. Ja ehkä yhä useammin se yksinäisyys näyttäytyy sellaisena, että ei koe yhteyttä niiden muiden ihmisten kanssa. Eli juuri niin kuin sanoit, että voidaan olla osa vaikka kurssia, mutta koetaan, että siellä kurssilla ei ole yhtään ihmistä, joka jotenkin oikeasti näkee ja ymmärtää sua.

Eija Honkanen: Niinpä.

Rosa Weckman: Ja nää tietenki ihan ymmärrettävästi vaikuttaa siihen opiskelumotivaatioon ja myöskin siihen omaan käsitykseen itsestä oppijana. Yksinäisyys voi näyttäytyä muille vaikka epävarmuutena tai pelkona osallistua ryhmä-tilanteisiin tai esimerkiksi johonki kurssiesitykseen. Toisaalta sitten toi yksinäisyys voi purkautua tarpeena olla eniten äänessä ja jotenkin huomion keskipisteenä. Olennaista tässä ehkä on se, että se yksinäisyys on aina subjektiivinen kokemus, eikä se näy ulkoa päin. Että se on ainoa asia, jonka ihminen itse määrittelee.

Joskus se yksinäisyys muodostuu hidasteeksi tai oikeastaan myös esteeksi opintojen etenemiselle. Se voi vaikuttaa keskittymiskykyyn ja tunteiden hallintaan yli päätänsä ja pitkittyessä se voi johtaa myöskin muihin mielenterveyden haasteisiin, kuten masennukseen tai ahdistuneisuuteen. Jotenkin se yksin päjräämisen eetos opiskelijoilla on jotenki yhä edelleen tosi vahva. On tarve pärjätä ja selvittää ne tilanteet itse ja se voi puolestaan aiheuttaa sen, että tukea haetaan liian myöhään.

Yksi olennainen yksinäisyyttä jotenkin korostava tekijä opinnoissa on niiden verkko-painotteisuus ja myös se, että meillä on nyt tosi paljon valinnanvapautta. Nehän on tietenki itsessään tosi jotenkin hyviä asioita kyllä, mutta voivat myös aiheuttaa sitä yksinäisyyttä.

Minkälaisia ajatuksia Eija tää sussa herättää?

Eija Honkanen: Joo, jotenkin kuulostaa toi valinnanvapauden lisääntyvät, et joillekinhan se on valinnan mahdollisuus ja joillekin valinnan ahdistus.

Rosa Weckman: Hyvin sanotettu.

Eija Honkanen: Joo. Mä jotenkin aattelen, että kaikki me ihmiset on tunnettu elämän eri vaiheissa niinku yksinäisyyden kokemuksia. Tämä yksinäisyyden tunnekokemus voi tulla silloin, kun kaverit lähtee vaikka elokuviin ja itse ei pääse mukaan jostain syystä ja joutuu jäämään ulkopuolelle, ni tämä ulkopuolisuuden tunne ja hetkellinen yksinäisyyden tunne liittyy tällöin yhteen. Mut sitten tämän yksinäisyyden tunteen voi aiheuttaa myös erilaiset elämässä tapahtuvat tämmöset luonnolliset muutokset ja muutosvaiheet. Mä mietin tyypillisesti korkeakouluopiskelijalla voi olla vaikka se, että on joutunutkin muuttaa toiselle paikkakunnalle, muutta yksin asumaan, jolloin sit tää tyhjään kotiin tuleminen voi ahdistaa ja korostaa sitä yksinäisyyden tunnetta. Et siellä ei ookkaan ketään vastassa tai kenenkään kanssa illalla siellä sitte ei voi kattoa telkkaa. Tietenkin kavereita kutsuu‚ mutta helposti voi näin tulla. Sitte tämmönen ystävyyden tai parisuhteen päättyminen, sehän on ihan luonnollinen osa elämää, että näin käy. No vaihto-opiskelijana oleminen on yksi opiskelijoiden mielestä tämmönen yksinäisyyden tunnetta aiheuttava tekijä, jolloin muutetaan eri maahan ja uuteen kulttuuriin, niin tunteekin itsensä aika yksinäiseksi. Koulun vaihtaminen voi aiheuttaa tätä, uuden harrastuksen aloittaminen. Elikkä sen yksinäisyyden tunteen lisäksi siihen voi liittyä tämmöstä osaamattomuuden tunnetta.

Jotenkin summaisin tätä, että tavallisesti ehkä silloin kun ihmissuhteissa tulee muutoksia, suuria muutoksia. Ja nää erilaiset yksinäisyyden kokemuksethan on ihan normaaleja, ne kuuluu elämään ja ne on myös ohimeneviä.

Rosa Weckman: Joo. Hyvin summasit jotenkin sitä, että monesti nämä yksinäisyyden kokemukset liittyy tosiaan muutoksiin ihmissuhteissa. Ei aina, mutta  aika usein. Ja tossa sun kertomassa jotenkin listauksessa myöskin sitä, että minkälaisia erilaisia elämäntilanteita voi olla, niin tässä varmasti jokaiselle joku semmonen‚ mihin pystyy samaistumaan.

Kun me puhutaan korkeakouluopiskelijoiden haasteesta ja yksinäisyydestä siinä kontekstissa, niin me kuitenkin puhutaan semmosesta yksinäisyydestä, joka pitkittyy ja haittaa elämää. Eli ei oikeastaan semmosista ohimenevistä asioista, mitkä on jotenkin meille kaikille tuttuja, vaan semmoisia asioita, mitkä aidosti jotenki vaikuttaa siihen sun toimintaan ja opiskelukykyyn. Esimerkiksi vuosia jatkuvat yksinäisyyden kokemukset voi kroonistua ja niistä voi tulla osa identiteettiä. Voi kokea, että aina kun menee uuteen tilanteeseen, niin siellä ei koskaan ole ketään jonka kanssa voisi jotenki keskustella.

Yleisesti ehkä tätä yksinäisyyttä voisi pohtia semmosella janalla, jonka toisessa päässä on nää ohimenevät satunnaiset tunnekokemukset ja toisessa sitten taas se yksinäisyyden identiteetti.

Eija Honkanen: Joo. Toi jana-ajatus on kyllä tosi mielenkiintonen.

Rosa Weckman: Joo, se on ihan hyvä väline tavallaan siihen, että miettii sitä, että millä tavalla ja mihin asioihin se yksinäisyys sun elämässä vaikuttaa. Ja kaikenlaiset tämmöset yksinäisyyden kokemukset ja yksinäisyyden tunnekokemukset voi vaikuttaa niihin opintoihin ja vaikeuttaa niitä opintojen etenemistä. Yksinäisyyden tunne on osin kuluttava ja silloin, jos on kauhean kuormittunut, niin opintoja ei saa tehtyä. Ja mä oon myös huomannut, että yksinäisyyteen liittyy jotain semmosta leimatuksi tulemisen pelkoa ja häpeää. Se on jollain tasolla, jotkut kokevat, että se on häpeällistä sanoa, että on yksinäinen. Ja siitä syystä on joskus jopa vähän vaikea tunnistaa sitä itsessään tai ehkä myöntää sitä itsessään, että on yksinäinen. Esimerkiksi joissain ohjaustilanteissa opiskelija tulee ihan toisella aiheella, mutta sitten mulla on ollut siinä mun työpöydällä semmonen yksinäisyyden työ-kirja, joka onkin kirvoittanut aika paljon keskustelua sitten siitä yksinäisyydestä ja miten se liittyy siihen ongelmavyyhtiin.

Eija Honkanen: Nii. Joo, mietin tossa nyt, kun puhuit tosta, niin jotenkin heräsi ajatus, että tämä tunnistaminen on tärkeää. Että onko se hetkellinen yksinäisyyden tunnekokemus vai onko se pidempi yksinäisyyden kokemus itsessä. Mietin, että kun me kaikki tarvitaan itselle tärkeitä ihmissuhteita. Juuri semmosia, että joitten kans me tunnetaan, että mä voin olla juuri sellainen, kun mä olen ja mä tulen hyväksytyksi. Ja tämä yksinäisyyden tunnehan vaikuttaa siihen kokemukseen, että miten merkityksellisenä mä koen oman elämän ja kun me tunnetaan itsemme yksinäiseksi, niin se vaikuttaa heti mielialaan ja pidentyneenähän se voi aiheuttaa sen, että onkin toimimaan muitten kanssa ja ei oo niin aloitteellinen tai ei tee tuttavuutta.

Rosa Weckman: Monille opiskelijoille ne sosiaaliset kontaktit tuovat sitä yhdessä tekemisen ja yhteisöllisyyden tunnetta, mitä se kenellekin siinä tilanteessa tarkoittaa.

Nää tämmöset sosiaaliset kontaktit ja yhdessä tekemisen tunne korostuu etenkin opintojen loppupuolella, kun tehdä opinnäytetyötä. Monet siinä vaiheessa herää jotenkin siihen, että se yksin puurtaminen on aika raskasta ja sille yhteisöllisyydelle on tarvetta. Me opinto-valmentajat ollaan alettu pitämään semmosia vertaisryhmiä opinnäytetyövaiheessa oleville ja ne onkin ollut oikeastaan meidänkin yllätykseksi tosi tosi suosittuja. Monille se semmoinen tärkeä kokemus siitä, että on muitakin, jotka on siinä samassa vaiheessa.

Eija Honkanen: Joo, mä oon kuullutkin noista. Opiskelijat on antanu niistä tosi hyviä palautteita ja kertoneet, että nää vertaisryhmät on erinomaisia ja ne on auttaneet siinä tilanteessa, ku opiskelija on tekemässä opinnäytetyötä.

Ja ajattelisin, et me kaikki kaivataan hyväksyntää. Sitä että tulemme nähdyksi myönteisellä tavalla ja sitä, että me voidaan olla yhteydessä toisiimme ja vaikka auttaa toisiamme.

No Rosa, kun on puhuttu yksinäisyydestä ja jos opiskelija kokee yksinäisyyttä ja pohtii, et mitä vois tehdä, niin minkälaisia terveisiä sä lähettäisit hänelle?

Rosa Weckman: Ihan ensinnäkin mä haluan vakuuttaa teille kaikille, et yksinäisyys ei ole sun vika. Yksinäisyys on aina yhteisön ongelma. Ja näin  korkeakouluyhteisönä meidän pitäisi enemmänkin keskustella siitä, että miten me voidaan taata, että jokainen kokee olonsa turvalliseksi ja kuuluvansa tähän yhteisöön semmosella tavalla, mikä tuntuu hänelle mielekkäältä. Laajemmin tässä mun mielestä on kyse jotenki ihmisyydestä. Siitä että miten minä ja sinä ja miten me kohtaamme toinen toisemme ja onko meillä aikaa tutustua toisiamme. Ja jotenkin, että kuinka suuri arvo me halutaan laittaa meidän elämässä niille kohtaamisille.

Mä oon joskus opiskelijaryhmiltä kysyny, että mitä sinä tarvitset loistaaksesi tässä yhteisössä.

Eija Honkanen: Onpa hyvä kysymys.

Rosa Weckman:  [naurahtaa] Se on ollu ihan hauska kysymys ja kirvoittanut monenlaisia keskusteluja. Niistä vastauksista, mitä mä oon saanu, ni niissä on korostunut mukaan ottamisen ja nähdyksi tulemiseen liittyvät asiat. Ja sitten kun näitä ylätason käsitteitä on purettu konkreettisiksi toimintamalleiksi, niin sieltä on noussut mm. semmoisia lauseita, kun että käydään lounaalla kaikki yhdessä, tervehditään luokkaan tullessa, kysellään kuulumisia ja muistetaan huumori.

Eija Honkanen: Tosi hyviä tämmösiä arkipäivän kohtaamisen asioita, jotka on ihan perusjuttuja. Ja mä ajattelen, et nää opiskelijoitten tuomat asiathan on tosi tärkeitä ja ne on oikeestaan sen yhteisöllisyyden ydin. Mut sit ajatellaa, et me kaikki olla erilaisia, et jotkut vaatii siinä kohtaamisessa ehkä enemmän aikaa. Ne tarkkailee vähän sielt sivusta ja sitte kun oppivat tuntemaan, niin uskaltavat vasta sitten ottaa kantaa asioihin tai sanoa jotain.

Rosa Weckman: Joo. Perussääntönä jotenki ihmisten kohtaamisessa on aina, että kysyy toiselta, että mitä hän tarvitsee, eikä jotenkin oleta hänen puolesta. Se pätee jotenki kaikissa elämän osa-alueissa. Että miten me voitaisiinkaan luoda tänne Haaga-Heliaan semmonen ilmapiiri, että kaikki tulis nähdyksi ja kuulluksi.

Eija Honkanen: Siinäpä se ja on tietenkin hyvä muistaa, et me kaikki ollaan siinä osallisena. Että kaikki voidaan tehdä siinä voitavamme ja vaikuttaa tähän, ja kuten huomasit, ni ehkä se ensimmäinen askel tähän on, että tervehditään kaikki toisiamme.

No Rosa, jos opiskelija tuntee itsensä yksinäiseksi, niin mistä tähän voi hakea apua?

Rosa Weckman: Joo. Haaga-Heliassa on opiskelijoiden käytössä hyvinvointipalvelut, jotka pitää sisällään opintopsykologin, korkeakoulupastorin ja opinto-valmennuksen tarjoaman keskustelutuen. Esim. mäkin on käynyt ja opiskelut juuri yksinäisyyteen pureutuvaa keskustelutukea. Se on semmoinen keskustelu tukimenetelmä, joka on kehitetty tuolla HelsinkiMissiossa, joka on semmonen järjestösektorin yksinäisyyden asiantuntija ja sillä menetelmällä on ihan tutkimuksiinkin tukeutuvaa näyttöä yksinäisyyden kokemuksen vähentämisestä. Et kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä ja tervetuloa keskustelemaan teemasta.