Vahvuuslähtöinen ohjaus on muutos opiskelijalle ohjauksessa. Se on myös muutos opettajan työtavassa. Jaksossa keskustelevat Eija Honkanen ja Sakariina Heikkanen.

Podcast on osa SOLE – Soljuvat opinnot lähtevät elämänhallinnasta -hanketta, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama. Hankkeessa vahvistetaan ohjauksen rakenteita ja muotoja sekä lisätään innovatiivista ja hyvinvointia edistävää opetusta.

Podcastin tekstivastine

Eija Honkanen: Meillä on teemana vahvuuslähtöinen ohjaus opettajan työssä. Olen Eija Honkanen ja mun kanssa on tänään keskustelemassa kollegani…

Sakariina Heikkanen:  Mun nimi on Sakariina Heikkanen ja me ollaan tosiaan Eijan kanssa molemmat työssämme opettaneet ja ohjanneet Haaga-Helian opiskelijoita. Ollaan molemmat myös voimakehä valmentajia. Voimakehä on yksi oiva työkalu vahvuuslähtöisessä ohjauksessa.

Eija Honkanen: Juuri noin, et tää voimekehähän on tämmönen ohjauskonsepti ja työkalun vahvuuksien tunnistamiseen ja nimeämiseen. Ja voimakehähän perustuu tämmöseen laajaan vahvuusnäkemykseen. Ja se on vain yksi työkalu, yksi teoria ja yksi ajattelutapa. Ja se tarjoaa menetelmän vahvuuslähtöiseen ohjaamiseen ja valmentamiseen ja toisaalta sitten myös johtamisen ja esimiestyöhön, et myös niissä voi sitä hyödyntää.

Näitä vahvuuslähtöisiä menetelmiähän on olemassa useita ja niihin liittyy myös erilaisia materiaaleja, joiden avulla ohjataan ja jotka kertoo sitä teoriaa. Yhteistä on se, että tämä vahvuuslähtöinen ohjaus perustuu aina positiiviseen psykologiaan ja humaaniin ihmiskäsitykseen.

Sakariina Heikkanen: Totta. Et mä oon itse käyttänyt voimakehää työkaluna ohjauksessa nyt puolisentoista vuotta. Siihen on sisältynyt lukuisia määriä erilaisia työpajoja ja keskustelusessioita opiskelijoiden ja hanke-asiakkaiden kanssa. Ja mä oon myös ottanut vahvuuslähtöisen ajattelutavan ihan siihen päivittäiseen opiskelijoiden ohjaukseen mukaan.

Ehkä tärkeimpänä huomiona voin sanoo, että voi olla hyvin vaikeaakin tunnistaa omia vahvuuksiaan, nimetä niitä ja puhumattakaan tuoda niitä päivänvaloon, kertoa niistä ja käyttää niitä. Mutta kuitenkin mitä enemmän sitä asiaa harjoittelee, niin sitä enemmän siinäkin asiassa onneksi kehittyy. Mun mielestä muiden vahvuuksia on paljon helpompi huomata kuin omia, mutta tärkeintä opiskelijoiden kanssa kuitenkin olisi se, että opiskelija itse tunnistaa sekä nimeää omat vahvuutensa. Mä voin toimia valmentajana, kysyä oikeita kysymyksiä ja rohkaista ja ennen kaikkea kuunnella opiskelijaa, mutta sen opiskelijan pitää itse omat vahvuutensa kuitenkin löytää.

Eija, mikä sun mielestä on oleellisinta vahvuuksien tunnistamisessa?

Eija Honkanen: No siinä lähdetään oikeastaan liikkeelle opiskelijan omista vahvuuksista niitten aiemmin suoritettujen opintojen tai työkokemuksen sijaan. Et meillähän on ohjauksessa aika tyypillistä, että kysytään heti työkokemusta ja opintoja ja muuta. Vaan keskitytään siihen ihmiseen ja lähdetään siitä liikkeelle. Ja tämä tehdään aina yhteistyössä sen opiskelijan kanssa.

Opiskelija muuttuu tässä tilanteessa ikään kuin asiantuntijaksi omien vahvuuksiensa ja itsensä äärellä. Ja tämä perustuu siihen, että opiskelijahan tuntee parhaiten itsensä. Ne omat voimavarat, omat kyvyt ja minä oikeestaan vaan fasilitoin sitä tilannetta, esimerkiks kysymällä, auttamalla huomaamaan niitä taitoja ja kykyjä, joita hänellä on.

Ja lisäksi me yhdessä sitten tietenkin aina mietitään, että miten hän voi hyödyntää näitä omissa opinnoissa tai työssä. Ja lisäksi me keskustellaan opiskelijan arvoista. Nehän on kuitenkin kaiken lähtökohta ja heijastuu siihen merkityksen tuntemiseen ja miten merkitykselliseltä esimerkiksi opinnot tuntuvat. Ja toisaalta käytettävissä olevista resursseista ja nehän kuuluu näihin vahvuuksiin ja ne on tärkeässä osassa, kun opiskelija opiskelee.

Sakariina Heikkanen: Hienoa. Joo, tästä mulle tuli itselle mieleen vielä, että myös ne opiskelijan omat, itse asettamat tavoitteet ovat tärkeänä osana yleensä meillä näitä keskusteluja. Että kun keskustellaan tavoitteista ja vahvuuksista, parhaimmillaan syntyy sitten käsitys siitä, ettei opiskelun tarvitse olla niin suorituskeskeistä, vaan pikemminkin semmosta kokonaisvaltaista oppimista, joka vie sinne tavoitteiden viitoittamaan suuntaan.

Ja tällaiset keskustelut onnistuessaan on mun mielestä juurikin sellaista opiskelijalähtöistä ohjausta ja osaltaan sitä ohjauksen henkilökohtaistamista, mistä nyt puhutaan niin paljon. Eli ikään ku herätellään yhdessä laajempi ymmärrys ammattikorkeakoulusta kokonaisena oppimisympäristönä, missä tarjotaan monipuolisia resursseja tavoitteiden saavuttamiseksi, kuten tiedon lisäksi käytännön taitoja ja laajoja verkostoja.

Eija, miten sä kuvailisit ohjaustyylisi muuttuneen tämän myötä?

Eija Honkanen: No toi oli hyvä kysymys. Oikeastaan mulla on uus tapa ohjata, joka on opiskelijalähtöisempiä henkilökohtaisempi tapa. Tämä vahvuuslähtöinen tyyli mahdollistaa sen, että mä opin tuntemaan sitä opiskelijaa paremmin ja syvemmällä tasolla ja omasta mielestäni mä kohtaan tän ohjaustavan kautta sen opiskelijan paremmin, ikään kuin aidommin, arvostavammin ja avoimemmin. Ja silloin ku me puhutaan opiskelijan kanssa vahvuuksista‚ me puhutaan myös niiden käyttämisestä niissä arkitilanteissa. Ja mä koen, että luottamus opiskelijan ja mun välillä vahvistuu. Ja se luottamuksen luominenhän on yksi kaikkein tärkeimmistä asioista ohjauksessa.

Sakariina Heikkanen: Omasta puolesta mä muuten myös tunnistan tuon, että kun mä keskustelen ryhmän kanssa heidän vahvuuksistaan ja niiden tuomista mahdollisuuksista, opiskelija parhaimmillaan motivoituu ja sitoutuu sitä kautta opintoihinsa paremmin. Me löydetään yhdessä ikään kuin merkitystä niille opinnoille, mitä hän suorittaa tai tekee.

Ja ryhmässä, kun ollaan työskennelty, niin me saadaan hyödyntää myös näitä vertaiskeskusteluja ja sitä kautta vertaistukea. Opiskelijat löytää helposti toisilleen niitä vahvuuksia ja sitä kautta sitten myös itselleen. Tämä tuo tavallaan semmosta lisäresurssia myös ohjaukseen, ja sitä yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä, mitä niin kovasti nyt peräänkuulutetaan.

Yksi erityisen hieno asia tässä on myös se, että näissä vahvuuskeskusteluissa saa itse oppia koko ajan uutta ja kehittyä kaiken aikaa, koska näissä ei ikään kuin voi olla koskaan liian hyvä tai tiedä kaikkea, vaan koko ajan löytyy uusia kerroksia ja näkökulmia.

Eija Honkanen: Sakariina, mä oon huomannu ihan ton saman asian. Ja sen lisäks ohjaajana mä kiinnitän nykyään aivan eri tavalla huomiota myös siihen omaan toimintaan, opiskelijoiden osaamiseen, palautteeseen ja arvioimiseen. Ja nää ohjaustilanteet on enemmän tämmösiä opiskelijan sparraustilanteita ja juuri  hänen oppimistaan varten. Ja me saadaan sitten hänen kanssaan syventyä kaikkein tärkeimpään, eli häneen itseensä ihmisenä, vahvuuksiin, voimavaroihin ja niiden yhdistämiseen oppimisessa ja työssä.

Ja tämä vahvuuksien ja voimavarojen tukeminen ohjauksessa mun mielestä edistää sen opiskelijan oppimista ja osaamista huomattavasti enemmän verrattuna siihen esimerkiks, kun me keskitytään tyypillisesti vaan suorituksiin.

Ja kaikkiaan mulla on semmonen kokemus, että tämä vahvuuslähtöinen ohjaus, se on tuonu molemmille osapuolille merkityksellisyyttä, inhimillisyyttä siihen ohjaussuhteeseen ja luottamusta.

Onko sulla Sankariina jotain ajatuksia tähän liittyen tai miten sä koet tän?

Sakariina Heikkanen: Joo, mä itse asiassa nimenomaan korostaisin myös sitä, että tämä vahvuuslähtöinen ohjaus syventää sitä luottamuksen ilmapiiriä siinä ryhmässä. Samalla vahvuuslähtöinen ohjaus ryhmässä toimii näppärästi semmosena työkaluna ryhmän aktivoinnissa ja erittäin merkityksellisenä työkaluna, jotta pystytään puhumaan syvällisestikin opiskelijoiden omien vahvuuksien kehittämisestä ja hyödyntämisestä. Ohjaajana saan parhaimmillaan kokea semmosta onnistumisen iloa samalla, kun näen opiskelijoissa lisääntynyttä motivaatiota ja vahvuuksien loistoa.