Haastattelija 1 [00:00:04]: Tervetuloa Haaga-Helian uratiimin Paras minä -podcastiin. Olen Timo Lampikoski Haaga-Helian uratiimistä. Autan opiskelijoita avaamaan ovia työelämään, eli tarjoan heille uraohjausta eri tavoin. Kanssani studiossa on tänään Haaga-Helian opintopsykologit Anna Pakkanen ja Anna Takkunen. Mitä kuuluu?

Puhuja 1 [00:00:23]: Kiitos, ihan hyvää. Mukava olla täällä studiossa taas.

Puhuja 2 [00:00:27]: Samat sanat. Mukava olla täällä.

Haastattelija 1 [00:00:29]: Joo, me ollaankin tässä äänitetty jo useampi podcast. Ne on sitten kuunneltavissa siellä Haaga-Helian Spotify-tilillä, muun muassa. Kerrotteko hiukan työstänne?

Puhuja 1 [00:00:40]: Joo. Meidän työmme on ennaltaehkäisevää, matalan kynnyksen keskusteluapua opiskelijoille. Meihin voi olla yhteydessä ihan mistä vaan omaan hyvinvointiin, tai opiskelukykyyn liittyvästä asiasta. Esimerkiksi tämä esiintymisjännitys on just sellainen aihe, jota voi meidän kanssamme käsitellä.

Puhuja 2 [00:00:58]: Joo. Opintopsykologiin ollaan yleensä yhteydessä siinä vaiheessa, kun halutaan jäsennellä omaa elämää jollain tavalla, tai sitten jotain tiettyä asiaa.

Haastattelija 1 [00:01:06]: Hyvä. Tänään me keskustellaan esiintymisjännityksestä ja myös jännityksestä työhaastattelussa. Aloitetaan kuitenkin peruskäsitteestä. Mitä on esiintymisjännitys?

Puhuja 2 [00:01:17]: Joo. No, aloitetaan vielä siitä, että mitä on jännitys. Jännityshän on todella tavallinen reaktio. Siinä keho ja mieli pyrkivät vastaamaan edessä olevaan haasteeseen silleen, että vireystila nousee. Tämä reaktio voi tietysti liittyä esiintymistilanteeseen, esimerkiksi vaikka esitelmän pitämiseen, puheenvuoron ottamiseen luokassa, vaikka puheen pitämiseen juhlissa, tai johonkin haastattelutilanteeseen.

Puhuja 1 [00:01:43]: Esiintymisjännitys on tosi tavallista. Varmaan kaikilla sitä jännitysreaktiota syntyy jossain määrin. Joskus se voi kuitenkin olla voimakkaampaa. Sitten puhutaan ihan pelosta tai ahdistuksesta, mitä esiintymiseen voi liittyä. Sitten se voi oikeasti jo haitata merkittävästi niitä esiintymistilanteita. Sitten ne esiintymiset saattavat alkaa pelottaa niin paljon, että niitä koittaa vältellä kokonaan. Jos on tämmöistä lievempää jännitystä, niin sitten ehkä ihan semmoinen omatoiminen harjoittelu voi auttaa siihen, että jännitys ei enää häiritsisi elämää. Mutta voimakkaimmillaan voi olla kyse tosi voimakkaasta ahdistuksesta. Silloin voi olla tarpeen käsitellä sitä ihan ammattilaisen kanssa.

Haastattelija 1 [00:02:24]: Kyllä. Mä tein kuluvan vuoden elokuussa kyselyn Linkkarissa ja kysyin yksinkertaista kysymystä, että pelkäätkö esiintymistä. Tähän mun kyselyyn vastasi 282 verkoston jäsentä. Tää mun verkosto koostuu ammattilaisista, mutta myös opiskelijoista. Vastaajista kaksi kolmesta pelkää esiintymistä jonkin verran, tai paljon. Mitäs tästä ajattelette?

Puhuja 2 [00:02:48]: No, kiinnostava. Aika kiinnostava toi sun tulos, että noin iso osa koki tiollaista jännitystä. Mutta se ehkä kertoo just siitä, että tämä jännittäminen on tosi tavallinen ilmiö. Sitä kokevat ihan kaikenlaiset ihmiset myös. Ihan pitkällä työuralla esimerkiksi olevat myös. Ihan hiljattain on myös tullut tällainen uusi tutkimustulos tuosta [KUTKOT? 00:03:13]-tutkimuksesta, joka on sellainen korkeakouluopiskelijoiden terveyttä ja hyvinvointia selvittävä tutkimus. Kun siinä on kysytty sosiaalisesta ahdistuneisuudesta, joka määritellään tälleen, että esimerkiks vaikka voimakasta pelkoa nolostumisesta, tai sitten että välttelee sellaisia asioita, joissa on huomion keskipisteenä, tai täytyy puhua toisille, niin tällaista sosiaalista ahdistuneisuutta koki yli kolmannes opiskelijoista.

Puhuja 1 [00:03:35]: Kolmannes on kyllä tosi paljon. Ja samoin toi sun tulos siellä Linkkarissa mä ajattelen, että kertoo just siitä, että jännittäminen on osa ihmisenä olemista. Ja myöskin mä ajattelen, että korkeakoulussa on paljon semmoista esiintymisten harjoittelua ja tämmöisiä tilanteita, missä se jännitys voi tulla esiin.

Haastattelija 1 [00:03:55]: Just näin. Miten esiintymisjännitys sitten ilmenee?

Puhuja 1 [00:04:01]: Se voi ilmetä eri ihmisillä vähän eri tavoin, mutta tosiaan suurin osa kokee sitä ainakin jossain määrin. Jos tätä vähän purkaa osiin, niin näitä jännitykseen liittyviä reaktioita voi jaotella fyysisiin, psyykkisiin ja tämmöisiin, mitkä liittyvät käyttäytymiseen. Näitä fyysisiä reaktioita, mitä varmaan kaikki jotain näistä tunnistaa, niin voi olla vaikka se, että sydän alkaa jyskyttää nopeammin. Hikoiluttaa, puna nousee kasvoille, tai kaulalle. Suu kuivuu. Tulee vessahätä. Vatsa voi tulla ihan kipeäksi, tai sitten se semmoinen perhosia vatsassa -olo. Olo voi olla ylipäätään vähän semmoinen kehno ja äänikin saattaa väristä. Sitten tämmösiä psyykkisiä reaktioita voi olla sitten se, että on sellaista kriittistä ajattelua ja ehkä ajatuspätkiä. Tai voi unohtaa, että mitä on sanomassa, kun huomio menee siitä itse asiasta omaan oloon ja niihin reaktioihin. Sen lisäksi sitten näitä käyttäytymiseen liittyviä reaktioita voi olla se, että tekee mieli vältellä sitä tilannetta. Tekee mieli vaikka lähteä menemään ja perua jo sovittu esiintyminen. Nämä reaktiot perustuvat siihen, että kun ihminen kohtaa jotain, mikä meitä stressaa, niin kehossa aktivoituu tämä tämmöinen taistele tai pakene -reaktio. Nämä eri reaktiot mitä just kuvasin, niin liittyy just tähän, että meidän kehomme vähän valmistautuu siihen taisteluu, tai sitten tekisi mieli paeta. Usein käy vielä niin, että nämä reaktiot vähän vahvistavat toisiaan. Sitten kun alkaa ajatella sitä omaa jännittämistä ja vaikka sydämen jyskytystä, niin sitten se vahvistuu entisestään.

Haastattelija 1 [00:05:46]: Eli siitä voi tulla tällainen negatiivinen alakierre, itseään ruokkiva pahimmassa tapauksessa.

Puhuja 1 [00:05:51]: Joo, just niin.

Haastattelija 1 [00:05:53]: Miksi esiintymistä jännitetään?

Puhuja 2 [00:05:57]: No, silloin kun ihminen on esillä ja esiintyy, niin silloinhan me ollaan tavallaan muiden arvioitavana. Ja koska ihminen on sosiaalinen olento ja sitten tavallaan kautta aikain muiden mielipiteillä on ollut väliä jo ihan selviytymisenkin kannalta, niin se on tärkeää, että me näyttäydyttäisiin hyvässä valossa. Ja sitten usein silloin kun jännittää, niin jännittää ja pelkää nolaavansa itsensä jollakin tavalla, tai epäonnistuvansa. Joskus ehkä taustalla voi olla myös epäonnistuneita kokemuksia esiintymistilanteista. Joku ihan kielteinen kommentti vaikkapa peruskouluikäisenä jää yllättävän pitkään muistiin, vielä ihan aikuisenakin.

Haastattelija 1 [00:06:35]: Tai sitten takapenkin hihittävät pojat. Ainakin oma, vahva muistikuva. Yritti pitää jotain esitystä, niin sieltä kuului hihitystä sitten.

Puhuja 2 [00:06:45]: Joo, sen kyllä muistaa pitkään. Sitten aika monethan meistä ovat vaativia omista suorituksistaan, tai itseään kohtaan. Tällaiset perfektionistiset taipumukset myös nostavat sitä omaa rimaa. Kun toiveena on suoriutua täydellisesti, niin jännitys nostaa luonnollisesti päätään jos tulee sellainen tunne, että millekään pienelle virheelle ei ole varaa, tai sijaa.

Puhuja 1 [00:07:10]: Niinpä. Lisäksi joskus siihen esiintymisjännityksen päälle voi tulla vähän semmoinen vielä toinen kerros, kun me aletaan jännittää sitä itse jännittämistä. Että vaikka ennen esiintymistä jo miettii, että okei, että mitä jos se mun jännitys näkyy muille. Silloin me just aletaan kiinnittää huomiota niihin omiin reaktioihin, vaikka siihen äänen värinään. Se usein pahentaa sitä jännitystä itsessä, että tulee just se semmoinen kehä, tai se negatiivinen kierre mistä puhuttiin.

Haastattelija 1 [00:07:38]: Eli tämmöinen tuplajännitys, pahimmassa tapauksessa. Onko sitten esiintymisjännityksessä jotain hyvää?

Puhuja 2 [00:07:47]: Niin. On siinä ainakin se, että usein kun me koetaan jännitystä, niin se asia on meille jollain tavalla tärkeä. Pieni jännityshän saattaa jopa saada meistä hieman enemmän irti. Kun vireystila kohoaa, niin olemme hieman skarpimpia ja energisempiä. Koko jännitysreaktion taustahan on se, että mieli ja keho pyrkii olemaan valppaana, satsaamaan energiaa ja olemaan valmiina vastaamaan johonkin haasteeseen. Olisikin hyvä suhtautua jännitykseen silleen, että se kuuluu asiaan, se auttaa ja on kyllä jossain määrin myös voimavara.

Puhuja 1 [00:08:23]: Niin, joo. Että se jännitys ei olisikaan semmoinen vihollinen, jota vastaan pitää kamppailla. Sittenhän se kaikki energia ja huomio menee siihen. Vaan jotenkin se olis vaan tämmöinen kaveri, joka tässä vaan yrittää auttaa ja olla mukana, vaikka se ei varmaan ihan siltä tunnu. Joo, just että jännittämisestä ei kannata pyrkiä pääsemään eroon kokonaan. Ja se ei varmasti ole mahdollistakaan. Monet todella kokeneet esiintyjät, kuten vaikka Adele – mä olen kuullut – on kertonut, että jännittää edelleen jokaista esiintymistä, vaikka hän on tosi kokenut esiintyjä.

Haastattelija 1 [00:08:53]: Muistan lukeneeni, että Vesa-Matti Loiri ainakin nuorempana kävi jopa oksentamassa ennen esiintymistä.

Puhuja 2 [00:09:00]: Joo, näin taitaa olla. Timo, mites itse? Oletko kokenut esiintymisjännitystä?

Haastattelija 1 [00:09:07]: Kyllä vaan. Ja nuorempana mä en kokenut vain esiintymisjännitystä, vaan ihan semmoista lamauttavaa esiintymispelkoa. Mä aktiivisesti välttelin kaksi ensimmäistä opiskeluvuotta yliopistossa kursseja, joissa mä tiesin, että mä joudun esiintymään. Pitämään jonkun puheenvuoron. No, aikani välteltyäni mä otin sitten itseäni niskasta kiinni ja ilmoittauduin esiintymistaidon kurssille.

Puhuja 1 [00:09:31]: Millaiset asiat siellä esiintymistaidon kurssilla auttoivat?

Haastattelija 1 [00:09:35]: Ensinnäkin se, että se ensimmäinen esitys videoitiin, mikä oli ihan kauheeta. Mutta siitäkin selvisi hengissä ja joten kuten meni läpi, ja pääosin jopa kai ihan hyvin. Siitä sai sitten rakentavaa palautetta, siitä ekasta kerrasta. Ja sitten kurssin aikana tietysti saatiin itse kukin osallistuja vinkkejä esiintymiseen ja esiintymisjännityksen muuttamiseen jopa tämmöiseksi lataavaksi voimaksi, parhaimmassa tapauksessa. Ja sitten pakko sanoa sen verran, että tuossa jokunen vuosi sitten, kun tein kollegani [Gentianan? 00:10:11] kanssa ensimmäisiä podcasteja, niin jännitin kyllä tosi paljon. Se meinas jopa lyödä yli, että se mikrofoni tuntui vähän pelottavalta siinä edessä. Mutta näistä on oppinut sitten tykkäämään. Ei juurikaan jännitä. Silleen sopivasti. Mutta hei, mites te, Annat? Oletteko te kokeneet esiintymisjännitystä?

Puhuja 2 [00:10:35]: Kyllä on pakko myöntää, että aika paljonkin. Mä oon itse päässyt tällaisesta kovasta esiintymisjännityksestä vasta aikuisemmalla iällä. Opiskelussa mä välttelin esiintymisiä ihan sillä tavalla huolella. Tosiaan tein kaikkeni, ettei minun tarvitse esiintyä. Sitten mä en oikeastaan saanutkaan niistä sen takia kokemusta. Ja se oli sinänsä vähän ristiriitaista, että monen mun kaverin mielestä oli tosi vaikea… Tai oli vaikea ymmärtää, että mä jännitän niin paljon niitä esiintymisiä, sillä mä muuten olen ihan puhelias ja mielelläni esillä.

Haastattelija 1 [00:11:09]: Mutta ne onkin ne vieraat ihmiset siinä, jotka sua arvioivat. Tai ainakin sä luulet, että ne hirveästi arvioivat sua, kun esiinnyt.

Puhuja 2 [00:11:15]: On. Ja sitten ehkä se, että se esiintymistilanne on semmoinen, että siinähän se rooli on sitten, että ihminen esiintyy tietyn asian osaajana. Mua jännitti ja jännittää edelleenkin se, että mitä jos paljastuu, että mä en tiedä tästä asiasta tarpeeksi.

Haastattelija 1 [00:11:29]: Eli sä kärsit tämmöisestä huijarisyndroomasta?

Puhuja 2 [00:11:31]: Pikkasen, joo.

Puhuja 1 [00:11:33]: Joo. Niinpä. Toi onkin kiinnostavaa tosiaan, että sama ihminen voi toisessa tilanteessa olla ihan rento, ja toisessa jännittää tosi paljon. Että siinä on aika paljon siihen tilanteeseen liittyviä tekijöitä, eikä vain ihmiseen itseensä, mitkä siihen vaikuttavat. Mikä sinua on sitten auttanut eteenpäin?

Puhuja 2 [00:11:50]: Itse asiassa kun kuuntelin Timoa, niin vähän samantyyppiset asiat, vaikka en käynytkään missään kurssilla. Mä sitten työelämässä olen tietoisesti ottanut aluksi ihan pieniä esiintymisiä ja asioita hoitaakseni, ja sitä kautta onnistunut pääsemään siitä kovasta jännityksestä eroon. Mutta kyllähän vieläkin se jännitys on mukana, kun mä menen esiintymään, mutta onneksi siten pienempänä ja hallittavampana. Ja sitten mä oon kyllä aika avoimesti kertonut mun työ- ja opiskelukavereille tästä mun jännittämisestä. Se on auttanut. Sitten mä oon tavallaan vähän kuin turvassa, kun he tietävät sitten, että… Tai mä tiedän, että joku ehkä auttais mua jos mä jäisin pulaan, vaikka en olekaan jäänyt sitten. Ja nykyään mä koen, että ei oikeastaan haittaa, vaikka en tietäis kaikkea, tai mä joskus vaikka sanoisin virheellisesti jonkun asian. Ei sekään oikeastaan se maailma siihen kaadu.

Haastattelija 1 [00:12:41]: Joo, ei.

Puhuja 1 [00:12:42]: Niinpä. Eli pienin askelin harjoittelemaan. Ja sitten tuo vielä, että sä oot sanonut sitä ääneen, niin on auttanut. Ja sitten sitä kautta se suhtautuminen niihin omiin virheisiin on myös muuttunut, että ne eivät enää haittaa niin paljon, kuin aikaisemmin.

Haastattelija 1 [00:12:55]: Virhetoleranssi on kasvanut.

Puhuja 1 [00:12:57]: Niin, just näin.

Haastattelija 1 [00:12:58]: Virheiden sietämisen taito.

Puhuja 1 [00:13:01]: Itsekin jännitän esiintymisiä ja tunnistan just sitä, että ne virheet pelottaa. On semmoisia perfektionistisia taipumuksia itsellä tässä asiassa. On joku semmoinen mielikuva, joka saattaa olla tosi epärealistinenkin siitä, että mikä olisi se täydellinen esiintyminen. Mä haluaisin olla tosi sellainen sujuva ja rento puhuja.

Haastattelija 1 [00:13:23]: Joo. Noista virheistä… Mä olen kuitenkin näiden jo vuosikymmenien aikana esiintynyt niin paljon, että olen tehnyt kaikki mahdolliset virheet. Niistä olen pyrkinyt oppimaan. Ja nyt sitten viimein olen oppinut myös jopa nauramaan itselleni. Jos mä teen jonkun mokan, niin osaan sitten vähän heittää jotain… Jos ei nyt ihan tsoukkia, mutta keventää tunnelmaa heittämällä jonkinlaisen letkautuksen siihen omaan mokaan liittyen.

Puhuja 2 [00:13:48]: Joo, niinpä. Anna, mikä sinua on auttanut tuossa sinun jännittämisessä?

Puhuja 1 [00:13:58]: Kyllä minua siis edelleen usein, tai melkein ainakin jännittää, että ei siitä ole sillai just eroon päässyt. Mä olen pyrkinyt vaan haastamaan sitä ajatusta siitä, että kaiken pitäisi olla täydellistä ja jotenkin just muistuttaa itseäni siitä, että minä itse asetan sen riman korkealle. Että ei kukaan muu odota minulta niin paljoa, kuin minä itse. Sitten olen koittanut myös miettiä sitä, että mikä on se tärkein asia tai viesti, minkä mä haluan välittää. Sitten sillä muulla ei ole niin väliä, kunhan saa sen pääasiansa sanottua. Ja koitan myös muistuttaa itseäni siitä, että kukaan ei tarkkaile mua sillä tavalla, kuin mä itse tarkkailen.

Haastattelija 1 [00:14:37]: Ja sitten meidän on kaikkien esiintyjien hyvä muistaa, että kuulijathan eivät tiedä yleensä, että mitä meillä jäi sanomatta. Kun joskus murehti sitä, että saisi sanottua kaiken. Ja sitten jälkikäteen, että no, sanoinko nyt kaiken ja voi vitsi – toi jäi sanomatta. Mutta eiväthän ne kuulijat tiedä, mitä sun piti alunperin kenties sanoa.

Puhuja 1 [00:14:55]: Niinpä.

Puhuja 2 [00:14:57]: Totta.

Haastattelija 1 [00:14:59]: Keskustellaan seuraavaksi siitä, miten esiintymisjännitystä voi lieventää.

Puhuja 2 [00:15:05]: Joo. Jännittämistä on tosi eriasteista, niin jollekin voi riittää vaikka se, että saa hieman muutettua omaa suhtautumistaan siihen esiintymiseen. Toisilla taas jännittämisreaktiot ovat niin voimakkaita, että voi tarvita pidempiaikaista harjoittelua ja ehkä myös ammattilaisen apua. Aluksi kannustaisin tarkastelemaan vähän sitä, että miten suhtautuu itse esiintymistilanteisiin. Ja mikä on tämä oma vaatimustaso, mistä Annakin puhui, tästä omasta vaatimustasosta. Usein jännittäjä näkee esiintymisen jonain suorituksena, jota muut arvioivat. Ja sitten siihen esiintymiseen voi ehkä suhtautua pikkasen rennommin kun muistaa, että tarkoitus on just välittää joku tietty sanoma tai tieto, ja se on se pointti. Ja sitten vaikka ääni värisis tai kädet tärisis, niin se ei sinänsä haittaa. Ja tärkeätä on ehkä myös muistaa, että yleisö on sun puolella, eikä kukaan kiinnitä niihin reaktioihin niin paljon huomiota, kuin itse kiinnittää.

Haastattelija 1 [00:16:01]: Eikö se yleensä mene kuitenkin niin, että vaikka sinua jännitäisi hirveästi, niin yleisö, kuulijat, eivät sitten huomaa suurinta osaa siitä jännityksestä. Pitääkö se paikkansa?

Puhuja 1 [00:16:12]: Joo. Se on kyllä just niin, että omassa mielessä ne omat reaktiot ovat paljon voimakkaampia, kuin mitä ne oikeasti sitten ulospäin ovat.

Haastattelija 1 [00:16:22]: Se on lohdullista.

Puhuja 1 [00:16:24]: Niinpä. No, sitten sitä omaa ajattelua kannattaa tutkailla, sillä meillä monesti on semmoisia aika automaattisia ajatusvääristymiä ja virhetulkintoja, jotka saattavat pahentaa sitä ahdistusta. Esimerkiksi tämän tyyppiset ovat ihan tavallisia, että esitelmän pitää onnistua täydellisesti, tai muuten olen ihan totaalisen epäonnistunut. Tai semmoinen, että kun joku katsoo minua, niin se aina tarkoittaa sitä, että hän arvostelee. Eli koita huomata, että just minkälaisia tämmöisiä ajatuksia ja ajatusvääristymia sulla ehkä on ja koita kyseenalaistaa niitä. Että vaikka mitä joku muu tässä tilanteessa voisi ajatella. Vaikka semmoinen ihminen, joka ei jännitä esiintymistä, niin mitä se ajattelisi näistä samoista asioista. Mutta tätä ei kuitenkaan kannata tehdä silloin kun on se ahdistunut olo, koska silloin se ei varmaan auta. Vaan silloin, kun on vähän jotenkin semmoinen rauhallisempi, neutraali mielentila, niin silloin näitä omia ajatuksia kantsii pysähtyä tutkailemaan.

Puhuja 2 [00:17:27]: Joo. Se on hyvä pointti miettiä vähän mikä se on se hetki, milloin niitä tutkailee. Ja sitten ylipäänsä tässä esiintymisjännityksen lieventämisessä avuksi voisi olla myös se, että pyrkii tutustumaan siihen omaan jännittämiseensä, että mitä itsessä silloin tapahtuu, ja millaisia tunteita, ajatuksia ja kehon reaktioita itselle tulee. Niistä voi pitää vaikka päiväkirjaa. Ja sitten päiväkirjaahan voi pitää myös onnistumisista.  Mikä kaikki sitten sujui ja meni hyvin? Koska ihmismielihän on vähän semmoinen, että se luontaisesti kiinnittää huomiota epäonnistumisiin ja kielteisiin asioihin, vaikka näitä myönteisiäkin on useimmiten aina joukossa.

Haastattelija 1 [00:18:05]: On varmasti. Eli kannattaa tutustua siihen, mitä jännitys omalla kohdalla on. Mitäs muuta?

Puhuja 1 [00:18:16]: Joo. Sitten tietysti huolellinen valmistautuminen auttaa siihen jännitykseen. Luontaisesti tällaisia epämukavia asioita tekee mieli vältellä, mutta se valmistautuminen auttaa. Eli sitten kun tietää mitä on sanomassa, ja mitä se oma esitelmä esimerkiksi pitää sisällään, niin on yksi murhe vähemmän. Ehkä kannustaisin just miettiä jotain niitä muutamaa pääviestiä, mitkä haluaa saada sanottua. Ettei haittaa, vaikkei kaikki menisi kuten on valmistautunut, mutta jos ainakin ne muutama tärkeä asia mitkä haluaa saada sanottua, niin olis niihin valmistautunut huolella. Ja tosiaan sitten, jos tulee sitä stressiä ja jännitystä, niin huomio helposti kiinnittyy niihin omiin tuntemuksiin, joten sitten kannattaa tietoisesti koittaa keskittää huomio siihen, että mitä sä oot puhumassa, ja vaikka katsoa niitä omia muistiinpanoja.

Puhuja 2 [00:19:04]: Joo. Ja sitten tämmöisessä jännittämisessä, peloissa ja ahdistuksessa, niin tosi keskeistä on itsensä altistaminen vähitellen näille jännittäville tilanteille. Muuten nämä reaktiot eivät oikeastaan tule helpottamaan. Kun me pikkuhiljaa altistetaan itsemme tällaisille esiintymistilanteille, niin meidän mieli oppii hiljalleen sen, että mitään kamalaa ei tapahdu, vaikka olen siinä esillä ja muiden näköpiirissä. Ja just ehkä tämä, että mieti mikä on päätavoite. Vaikka tämä esitelmän pitäminen luokassa. Ja sitten muutama askel sitä kohti, että mikä olisi vähemmän jännittävä tilanne.

Puhuja 1 [00:19:47]: Joo. Tuo on mun mielestä kiinnostavaa, just tämä tämmönen tietty ristiriita siinä, että haluttaisiin päästä jännityksestä eroon, että me voitaisiin esiintyä. Mutta lopultahan se menee niin, että ensin pitää esiintyä, ja sitten se jännitys helpottaa. Kuten tekin olitte huomanneet, kun sitten kun pikkuhiljaa harjoitteli, niin sitä kautta se vasta on helpottanut.

Haastattelija 1 [00:20:04]: Eli itseä haastamalla askel askeleelta ja pienten onnistumisten kautta kohti vähemmän jännitystä ja parempia onnistumisia.

Puhuja 1 [00:20:14]: Niinpä.

Haastattelija 1 [00:20:15]: Siinä voisit vaikka miettiä, että voisiko ensin pitää esitelmää kaverille, tai ensin videoida esityksen ja katsoa sen rauhassa ihan itse. Ja voisiko ajatella, että kurssiesitelmät olisivat esiintymisharjoituksia? Ilmeisesti olennaista on se, että harjoittelutilanteet herättävät hieman jännitystä, tai ahdistusta. Tulkitsinko oikein?

Puhuja 1 [00:20:37]: Joo, niinpä. Sen altistamisen kautta just, kun tulee vähän sitä ahdistusta, niin meidän mieli ja keho oppii, että ei tässä tapahtunutkaan mitään kamalaa. Sitten voidaan askel askeleelta lisätä sitä tilanteen jännittävyyttä, koska samaan aikaan se ahdistusreaktio pienenee. Sitten yksi hyvä harjoitus voi olla tällainen mielikuva-altistus jossa ideana on se, että kirjoitetaan yleensä se pahin pelko, että mitä kaikista eniten pelkään siinä, että mitä siinä esiintymistilanteessa voi tapahtua. Eli kuvittele se huonoin mahdollinen skenaario ja vaikka lue sitä vähän läpi. Tässä idea on se, että silloin sitä ahdistusta vähän herää siinä mielikuvassa, jolloin me voidaan altistaa itsemme sille ahdistukselle, vaikka ei ollakaan vielä siellä oikeassa tilanteessa. Ja sitten se voi myös tuoda vähän sellaista hallinnan tunnetta, koska sitten se pelko on jotenkin… Sitten sä vähän saat kiinni siitä mitä sä pelkäät, eikä se ole vain sellainen epämääräinen, iso möykky. Mutta tällaista ei ehkä kannata tehdä just päivää ennen sitä esiintymistä. Silloin kannattaa ehkä enemmän harjoitella sitä onnistunutta esitystä. Mutta tavallaan, että ehkä jossain muussa hetkessä sitten tällainen pelkojen kohtaaminen voi olla avuksi.

Haastattelija 1 [00:21:56]: Tai minuutti ennen omaa esiintymistä.

Puhuja 1 [00:21:58]: Joo, ei silloin.

Puhuja 2 [00:22:02]: Niin. Ja ehkä ennen sitä esiintymistä voi kanssa miettiä, että miten purkaa sitä jännitystä. Kun jännittämiseen liittyy paljon kehon reaktioita, niin sitten tällaiset keholliset keinot voivat auttaa purkamaan jännitystä ennen esiintymistä. Esimerkiksi toisilla auttaa vaikka sellainen kehoa aktivoiva liike, vaikka X-hyppyjen tekeminen, punnertaminen, tai vaikka tanssiminen.

Haastattelija 1 [00:22:24]: Niin. Ehkä muiden katseilta suojassa ennen esiintymistilannetta.

Puhuja 1 [00:22:28]: Niinpä. Toisille sitten taas ehkä toimii paremmin semmoinen kehon rauhoittaminen. Tässä me ollaan vähän erilaisia, ihmiset keskenään. Vaikka joku venyttely, tai tämmöiset hengitysharjoitukset voivat taas toisille toimia paremmin. Jo ihan muutama sellainen rauhallisempi hengenveto voi rauhoittaa sitä kehoa. Eli kokeile vaikkapa hengittää rauhallisesti neljään laskien, nenän kautta sisään. Sitten uloshengittäessä laske mielessäsi seitsemään. Eli se pidempi uloshengitys rauhoittaa meidän hermostoamme ja sitä kautta myös mieltä.

Haastattelija 1 [00:23:01]: Joo. Itselläni on tosi hyviä kokemuksia tästä sekä venyttelystä, että hengittelystä. Tämmösestä syvähengityksestä just ennen esitystä. Se auttaa fokusoimaan ja vähän rauhoittumaan.

Puhuja 2 [00:23:12]: Joo. Ja itse ehkä lähtisin vaikka pienelle kävelylle haukkaamaan happea, niin saa vähän muuta ajateltavaa. Sellainen yksinkertainen. Mutta sitten jos tuntuu, että omatoiminen harjoittelu ei auta riittävästi, niin sitten kannattaa hakea myös apua – koska sitähän on tosi paljon tarjolla. Ja erityisesti ryhmämuotoinen tuki on koettu hyödylliseksi, kun saa vertaistukea ja sitten voi päästä harjoittelemaan niitä jännittäviä tilanteita turvallisessa ympäristössä. Esimerkiksi YTHS järjestää tällaisia ryhmiä. Ja sitten korkeakoulussa, niinkun esimerkiksi meillä täällä, niin opintopsykologien ohjauksesta voi saada apua esiintymisjännitykseen.

Haastattelija 1 [00:23:53]: Hienoa. Jännittäminen kannattaa varmaan ottaa myös puheeksi opettajan kanssa, mikäli se jännitys on tosi voimakasta.

Puhuja 1 [00:24:00]: Joo, se voi varmasti myös helpottaa. Mutta Timo, työhaastattelu on myös esiintymistilanne hakijan näkökulmasta.

Haastattelija 1 [00:24:09]: Ehdottomasti, ja erittäin tärkeä sellainen. Siinä puhutaan työpaikan saamisesta ja monesta siihen liittyvästä tärkeästä asiasta. Muun muassa palkasta. Joo, siis tosi paljon henkilökohtaisessa uraohjauksessa keskustelen opiskelijoiden kanssa tästä jännittämisestä työhaastattelussa. Moni opiskelija on kertonut minulle jännittävänsä sitä todella paljon. Tosi moni on kokenut, että haastattelu on mennyt huonosti tämän liiallisen jännittämisen takia. Mutta tämähän saattaa tietysti olla haastateltavan opiskelijan oma, subjektiivinen kokemus. Ja sitten kuitenkin haastattelijan näkökulmasta haastattelu on mennyt kuitenkin ihan hyvin.

Puhuja 2 [00:24:52]: Joo. Miten tämmöistä haastatteluun liittyvää jännitystä voisi lieventää?

Haastattelija 1 [00:24:57]: No, tuossa äsken annoittekin jo tosi hyviä neuvoja, joita voi totta kai soveltaa myös haastattelujännityksen vaimentamiseen. Itse korostaisin hyvää ja monipuolista valmistautumista haastatteluun. Esimerkiksi, että ennen haastattelua ota selville perustiedot yrityksestä. Muun muassa sen takia, että ne hyvinkin saattavat kysyä sulta, että no, miksi haluat meille. Mitä tiedät meidän yrityksestämme? Ja kyllähän tämmöinen työhaastattelu kannattaa ottaa vähän sellaisena urheilusuorituksena, että hyvin valmistautuu ja latautuu siihen.

Puhuja 1 [00:25:31]: Okei, joo. Eli tuo on tärkeää, että ottaa selvää siitä yrityksestä. Tuleeko sinulle mieleen jotain muuta, että miten siihen haastatteluun kannattaisi valmistautua?

Haastattelija 1 [00:25:40]: Joo. Siellä usein kysytään näitä klassisia, yleisiä haastattelukysymyksiä. Niihin siis kannattaa valmistautua. Esimerkkejä näistä on, että miksi haluat meille. Miksi juuri sinut pitäisi valita? Mitkä ovat sinun vahvuutesi ja heikkoutesi? Missä näet itsesi kahden, tai viiden vuoden sisällä? Muutaman mainitakseni. Ja sitten kannattaa aina valmistautua henkisesti pitämään sellainen noin minuutin mittainen pitch, eli hissipuhe, jossa voi tuoda esille kolme parasta valttia. Ja nämä valtithan voivat olla siis työtaitoja, työkokemusta, monipuolisesta opiskelutaustaa, laajaa verkostoa ja niin edelleen. Ja sitten jopa kannattaa kirjata ylös nämä omat kolme, henkilökohtaista valttia just tähän työpaikkaan. Koska ne ovat sitten samalla vastaus tähän klassiseen kysymykseen, että miksi juuri sinut pitäisi valita. Ja sitten sellainen lisävinkki vielä, että jos huomaat haastattelun alussa, että nyt jännitys lyö kyllä ihan yli, niin siitä voi kertoa haastattelijalle. Se usein laukaisee sitä tilannetta ja toimii siinä alussa hyvänä sellaisena icebreakerina. Voi esimerkiks sanoa ihan näin, että nyt jännittää tosi kovasti, koska mä koen tämän paikan niin kiinnostavana ja mielenkiintoisena. Ja sitten se, että okei, urheilusuorituksena, mutta kuitenkin mene sinne ihan omana itsenäsi. Koska sä riität just sellaisena, kuin olet. Ja luota siihen, että sä oot hyvä tyyppi, ja erittäin hyvä kandidaatti just tähän positioon.

Puhuja 1 [00:27:13]: Niinpä. Joo, tosi hyviä vinkkejä. Ja tuli mieleen, että tuohan kertoo siitä, se jännittäminen, että se on sinulle tärkeä asia ja tärkeä tilanne. Että ehkä sitten just tuossa voisi olla avuksi se, että jos koittaa muistuttaa itseään siitä, että sitä jännittämistä ei tarvitse pelätä, vaan se voi olla sellainen voimavara, joka auttaa sinua olemaan virkeänä ja parhaimmillasi.

Puhuja 2 [00:27:37]: Totta. Ja sitten muistaa myös tämä, että ne haastattelijat ovat kyllä varmasti sinun puolellasi ja haluavat sinun onnistuvan.

Haastattelija 1 [00:27:45]: Se on juuri näin, koska juuri sinut on kutsutu tähän haastatteluun. Se kertoo juuri siitä.

Puhuja 2 [00:27:51]: Niin, kyllä.

Haastattelija 1 [00:27:54]: Hyvä. Meillä on ollut tosi kiinnostavaa keskustelua esiintymisjännityksestä ja paljon keskusteltu hyvistä keinoista. Kiitos niistä. Mitä vielä haluaisitte sanoa tähän aiheeseen liittyen, tähän loppuun?

Puhuja 1 [00:28:08]: Ehkä just se, että se esiintymisjännitys on tosi tavallista ja vielä paljon yleisempää, kuin me luullaan. Usein on se olo, että mä oon se joka jännittää, ja kaikki muut ovat ihan rennosti. Mutta se on kuitenkin tosi yleistä – ja siihen voi hakea apua.

Puhuja 2 [00:28:22]: Niin. Ja tekee mieleen jotenkin sanoa vielä se, että jos ja usein kun nämä esiintymistilanteet tuntuvat jännittäviltä, niin sitten kun niitä alkaa välttelemään, niin se kokemus ei sitten kerry, jos ei niitä kokemuksia tule. Eli kun harva meistä on seppä syntyessään, niin suurin osa meistä joutuu harjoittelemaan näitä esiintymisiä, jotta se alkaisi se esiintyminen sujumaan. Se on osa sitä juttua.

Haastattelija 1 [00:28:47]: Eli kliseisesti -harjoitus tekee mestarin tässäkin.

Puhuja 1 [00:28:51]: Kyllä.

Haastattelija 1 [00:28:53]: Joo. Itse voisin sanoa sen tähän loppuun, että kyllä se esiintymisjännitys kuuluu siihen työhaastatteluun. Siihen kannattaa suhtautua normaalina, ihan jopa hyvän asiana. Ja sitten ajatella, että hei, tämähän sitten virittää minua tähän haastatteluun just sopivasti. Ja sitten kuitenkin se jännitys yleensä vähenee sen haastattelun aikana. Ja sitten, jos se jännitys meinaa lyödä pahasti yli, niin siitä voi tosiaan mainita haastattelijalle heti siinä haastattelun alussa.

Puhuja 1 [00:29:19]: Niinpä.

Haastattelija 1 [00:29:20]: Kiitos, Anna Pakkanen ja Anna Takkunen, antoisasta ajatustenvaihdosta. Kiitos sinulle, kuuntelija. Lisää vihjeitä saat Jobteaserista ja Haaga-Helian [eSinglasin? 00:29:29] blogeista. Moi, moi.

Puhuja 1 [00:29:31]: Moikka.

Puhuja 2 [00:29:31]: Moi, moi.

[äänite päättyy]