[äänite alkaa]

[musiikkia]

Haastattelija [00:00:00]: Tervetuloa Haagelen uratiimin Kohti työtulevaisuuttasi -podcastiin. Olen Timo Lampikoski Haagelen uratiimistä. Autan opiskelijoita avaamaan ovia työelämään eli tarjoan heille uraohjausta eri tavoin. Kanssani studiossa on tänään työelämän ikädiversiteetin, ikätasa-arvon puolestapuhuja, ikäsertifikaatin ja Et ole yksin -tapahtuman perustaja, yrittäjä-juontaja-moderaattori Ira Hammerman. Mitä kuuluu Ira?

Puhuja 1 [00:00:30]: Kiitos kysymästä. Voisi olla vähän lämpimämpi, siis ulkona. Muuten kuuluu oikein hyvää, kiitos.

Haastattelija [00:00:35]: Hienoa, hienoa kun pääsit tänään vieraaksi. Mihin projektiin olet erityisesti keskittynyt viime viikot?

Puhuja 1 [00:00:42]: Siihen on tosi helppo vastata. Eli se projekti, jota tällä hetkellä nyt työstän ihan voi sanoa päätoimisesti, on tämä Et ole yksin -tapahtuma, joka on siis tällainen ei rekrytapahtuma, vaan ihan puhtaasti verkostoitumiseen, vertaistukeen ja voimaantumiseen keskittyvä koulutustapahtuma työttömille työnhakijoille ja alanvaihtajille.

Haastattelija [00:01:08]: Ja tämä on järjestyksessään toinen?

Puhuja 1 [00:01:10]: Tämä on järjestyksessään toinen. Ensimmäinen tapahtuma oli marraskuussa Messukeskuksen kokoussiivessä ja nyt lähdetään sitten Pirkanmaalle, eli Tampereelle ja Finlaysonin alueelle, 9.4.

Haastattelija [00:01:23]: Kuulostaa hienolta. Tänään me keskustellaan työnhaun epävarmuudesta ja yksinäisyydestä ja siitä, että kenenkään ei tarvitsisi hakea töitä yksin. Eurostatin mukaan Suomi on tällä hetkellä Euroopan ykkönen työttömyystilastoissa. Mitä ajatuksia se sinussa herättää, Ira?

Puhuja 1 [00:01:39]: Se herättää paljonkin erilaisia ajatuksia. Päällimmäinen tunne on tietysti valtava suru ja huoli kaikkien niiden ihmisten puolesta, joilla on aito halu työllistyä ja joille ovet eivät nyt aukea. Seuraava ajatus, mikä siitä tulee, on väistämättä se, että meidän yhteiskunnallisissa rakenteissa on jotain vinossa. Me ei voida pelkästään ratsastaa sillä, että on Ukrainan sota ja on geopoliittisesti erittäin hankala ja epävakaa maailmantilanne, tullisotien uhkaa ja muuta, koska joka puolella Eurooppaa painitaan tämän saman ongelman kanssa ja silti me ollaan siellä pahnan pohjimmaisena.

Haastattelija [00:02:27]: Kyllä. Ja tänään luin itse asiassa Helsingin Sanomista, että maahanmuuttajat on erityisesti se ryhmä, jolla tämä työttömyys on kasvanut voimakkaasti viime kuukausien aikana.

Puhuja 1 [00:02:37]: Joo, ja se on tietysti hirveän surullista sekin. Se varmasti kytkeytyy läheisesti juuri siihen, että kun jo kantasuomalaisten on vaikea tässä tilanteessa työllistyä, niin sitten jos sinulla on vähän eksoottisempi nimi ja tulet muualta, niin se työllistyminen on vieläkin vaikeampaa.

Haastattelija [00:02:58]: Valitettavasti näin. Mutta hei, keskustellaan meidän pääteemasta. Työnhaku kuvataan usein suorituksena, mutta se tunnekokemus on jotain aivan muuta. Mitä tunteita ja ajatuksia kohtaat eniten ihmisissä, jotka on hakemassa töitä?

Puhuja 1 [00:03:15]: Se käsitys ja tunne, mikä itselläni on, niin se pohjautuu hirveän pitkälti yhtäältä sellaisiin viesteihin, mitä saan ihmisiltä. Olen ollut aktiivinen LinkedIn-alustalla pari vuotta nyt. Kun olen tästä aiheesta tosi paljon kirjoittanut ja sitä nostanut siellä, niin olen saanut paljon ihmisiltä yksityisviestejä. Nimenomaan niiltä, jotka ovat siinä prosessissa ja hakevat työtä. Ja se on ihan selvää, että kun se työnhaku mutkistuu ja vaikeutuu ja mitä enemmän tulee niitä hylkäysviestejä, niin sen suuremmassa vaarassa sen ihmisen itsetunto on murentua. Ja aistin sen huolen, tuskan ja sen epävarmuuden aiheuttaman angstin, koska siinä on kyse, ei pelkästään elannosta ja taloudellisesta toimeentulosta, mutta yhtä lailla siinä on kyse myöskin siitä, että kun ihminen menettää työpaikan, niin hän usein myös menettää merkityksen. Sitten minulla on lähipiirissä, niin kuin varmaan tänä päivänä hyvin monella suomalaisella…

Haastattelija [00:04:27]: Varmasti kaikilla.

Puhuja 1 [00:04:28]: …niin on ihmisiä, jotka ovat juuri tällä hetkellä siinä tilanteessa, ja olen seurannut aika läheltäkin sitä. Jotenkin se semmoinen lohduttomuus ja toisaalta ehkä myöskin negatiivinen kierre, joka syntyy siitä, että uutisointi on niin vahvasti negatiivista ja nostetaan nimenomaan näitä kipupisteitä ja korostetaan sitä, että Suomessa hakee työtä niin-ja-niin moni ihminen ja työpaikkoja on avoinna niin-ja-niin paljon. Tästä me ehkä puhutaan kohta lisää, mutta tämähän ei ole koko totuus. Eli julkisessa haussa olevat työpaikat ovat vain pieni osa niistä kaikista työpaikoista, mitä meillä on Suomessa.

Haastattelija [00:05:16]: Se on just näin. Itse kanssa autan työnhakijoita uravalmentajana ja uraohjaajana. Ja just huomaan tämän, että se hyvin nopeasti syö ihmisen itsetuntoa, kun työttömyys pitkittyy. Koska mehän joskus rakennetaan hyvin vahvasti, jopa pääosin, se minäkuva sen työminän mukaan.

Puhuja 1 [00:05:38]: Nimenomaan. Työstä on tullut hirveän keskeinen osa ihmisen identiteettiä. Se on hyvä ja se on huono asia. Tämmöisessä tilanteessa se on tietysti huono asia, koska silloin ihminen kokee, että kun häneltä on viety työ, niin häneltä on viety identiteetti. Että mitä minusta sitten jää jäljelle, jos me menetän työni? Se on aika iso kysymys. Ja sittenhän meillä on tietysti niitä ikäryhmiä ja muita kohderyhmiä, niin kuin mainitsemasi maahanmuuttajat, jotka on erityisen haavoittuvassa tilanteessa.

Haastattelija [00:06:12]: Kyllä. Työnhaku on tosiaan usein hyvin kuormittavaa. Onko tässä kyse epävarmuudesta vai jostain muusta, vai tämmöisestä tulevaisuuden turvattomuudesta? Miten näet tämän, Ira?

Puhuja 1 [00:06:26]: Varmaan ihan kaikesta. Ja sitten luulen, että yksi asia, joka ei ainakaan auta, on se, että monella ihmisellä on vaikeuksia siinä oman osaamisensa sanoittamisessa. Eli kun ihminen hakee työtä, niin hänenhän pitää tavallaan myydä itseään ja omaa osaamistaan sille vastapuolelle, sille rekrytoijalle. Ja se on vaikeaa, ellet sä pysty omia vahvuuksiasi ja kykyjäsi korostamaan. Tässä on aina se sellainen tasapainottelu, että miten mä teen sen ilman, että mä kuulostan hirveän itseriittoiselta ja itsetietoiselta.

Haastattelija [00:07:11]: Usein kuulen mun valmennettavilta ja mun verkoston jäseniltä, että he kokee teennäisenä ja käyttää usein tällaista amerikkalaishenkisen minä-minä-markkinoinnin.

Puhuja 1 [00:07:22]: Tuo on juuri tavallaan se sudenkuoppa siinä. Voisi sanoa ehkä vähän sillä lailla leikkimielisesti, että amerikkalainen tulee työhaastattelun karmit kaulassa ja henkseleitään paukutellen ja sanoo, että hei, I’m your guy.

Haastattelija [00:07:41]: Chosen one.

Puhuja 1 [00:07:43]: Joo. Ja että hei, nyt teidän ei tarvitse enää ketään muuta etsiä, että mä olen se, ketä te eniten tarvitsette. Sanotaan, että totuus on ehkä puolessa välissä. Ei se tarkoita, että pitää henkseleitä paukutella, mutta kyllä mä olen ihan vakavasti sitä mieltä, että kyllä sun pitää pystyä itse kertomaan, että mitä sä osaat, missä olet hyvä ja missä olet vahva. Ja jos et kykene siihen itse, niin sitten voit hakea siihen apua. Eli sen takia meillä on valtavan laaja ja ammattitaitoinen valmentajaverkosto Suomessa. Ihmisiä, jotka auttaa työnhakijoita sanottamaan sen oman osaamisensa ja löytämään ne omat vahvuudet ja ne omat kyvyt. Meillä on kaikilla paljon vahvuuksia ja kykyjä. Sellaisiakin, joista me ei välttämättä olla edes tietoisia. Saati sitten, että me osattaisiin pukea se sanoiksi.

Haastattelija [00:08:38]: Kyllä. Mä olen tehnyt itse asiassa useitakin kyselyitä tästä mun verkostolle LinkedInissä. Viimeisin, jonkun kuukauden takaa, niin kaksi kolmesta koki vastaajista oman osaamisen sanottamisen hankalaksi tai erittäin hankalaksi. Ja mun verkosto kuitenkin koostuu pääosin ammattilaisista, myös kokeneista ammattilaisista ja rekrytoijista.

Puhuja 1 [00:08:59]: Se on aika hälyttävän korkea määrä mun mielestä.

Haastattelija [00:09:03]: On. Siinä on varmaan kyse myös meidän kulttuurista, joka painottaa tällaista vaatimattomuutta ja tasapäistämistä ja tämän tyyppisiä asioita.

Puhuja 1 [00:09:10]: Nimenomaan. Meidän suomalaisten DNA:ssa on tämä ajattelu, että pidä kynttilä vakan alla, vaatimattomuus kaunistaa ja niin edelleen. Mutta olen kyllä valmis oikeasti ampumaan alas sellaiset sananlaskut.

Haastattelija [00:09:27]: Sama, joo. Vaikeneminen ei ole kultaa, ainakaan työnhaussa.

Puhuja 1 [00:09:32]: Ei, eikä radio-ohjelmissa eikä podcasteissa.

Haastattelija [00:09:35]: Just näin. Mutta sä olet rakentanut yhteisöjä ja erilaisia tapahtumia, muun muassa Et ole yksin -konseptin ympärillä. Ja olet tavannut paljon ihmisiä näissä tapahtumissa. Mitä ihmisessä tapahtuu, kun hän kokee tulevansa aidosti nähdyksi ja kuulluksi?

Puhuja 1 [00:09:52]: Siinä tapahtuu aika paljon asioita. Siinä tapahtuu voimaantumista. Mä itse ajattelen niin, että aina silloin kun ihminen kokee elämässään vastoinkäymisiä, se voi olla sairastuminen, oma sairaus, lähimmäisen sairaus, se voi olla avioero, jonkun läheisen kuolema, mikä tahansa vastoinkäyminen. Ja se kun ihminen menettää työnsä, niin sehän on aina ihmisellä vastoinkäyminen ja se voi olla iso shokki.

Haastattelija [00:10:21]: Se on kriisi.

Puhuja 1 [00:10:22]: Se on kriisi. Niin silloin ajattelen, että on hirveän tärkeää, että löytää itselleen vertaistukea muista ihmisistä, jotka ovat kokeneet sen ihan saman asian. Olen monta kertaa sanonut ja kirjoittanutkin, että kukaan ei ymmärrä työtöntä ihmistä paremmin kuin toinen työtön. Tämä kyllä siis monella tavalla myöskin toteutui siellä Messukeskuksen tapahtumassa. Sen huomasin ja sen aistin, että ihmiset saivat toisistaan voimaa ja selvästikin oli tärkeää se, että he saivat vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia keskenään. Sellaisia foorumeita ei valtavan paljon käsittääkseni ole, ei ainakaan live-tapahtumia.

Haastattelija [00:11:09]: Ei ole.

Puhuja 1 [00:11:10]: Ja varmaan onkin tällaisia vertaistukiryhmiä somessa ja muualla, mutta se, että voit istua ihmisen vieressä ja jakaa kokemuksia kasvotusten, niin se oli ehkä sen tapahtuman tärkein anti.

Haastattelija [00:11:26]: Näin koin itsekin. Että ystäväni ja kokeneen rekrytoijan Maskosen Jyrkin kanssa vedettiin siellä kutsustasi työpajaa ja samanlaisia tunnelmia itse olin aistivinani.

Puhuja 1 [00:11:37]: Ja nythän te olette tulossa Tampereelle myöskin.

Haastattelija [00:11:40]: Kyllä.

Puhuja 1 [00:11:41]: Kiitoksia siitä.

Haastattelija [00:11:42]: Joo, kiitos kutsusta. Tullaan erittäin mielellämme. Miten ikään liittyvä epävarmuus tai syrjintä näkyy työnhaun kuormituksessa?

Puhuja 1 [00:11:51]: Näkyyhän se ihan kiistatta. Sanoisin, että mitä enemmän itse tähän aiheeseen paneudun, ja mä luen tosi paljon erilaisia tutkimuksia, artikkeleita, kirjoituksia ja haastatteluita tähän teemaan liittyen ja on ihan kiistaton tosiasia, että ikä on yksi merkittävä työnhakuun vaikuttava asia ja nimenomaan negatiivisella tavalla. Eli voisin yksinkertaistaen sanoa, että se suuri ongelma on se, että ensin sä olet liian nuori ja hetken päästä sä olet liian vanha, jotta kelpaisit työmarkkinoille. Ja sehän näkyy myöskin sitten luvuissa, valitettavasti. Meillähän on tänä päivänä todella hälyttävän korkea nuorisotyöttömyys ja tätä kun on tutkittu, muun muassa työeläkeyhtiöt tutkivat paljon tätä ilmiötä, niin se lopputulema ja löydös on se, että kaikkein suurimmassa syrjäytymisvaarassa on nimenomaan ne nuoret, jotka eivät pääse kiinni siihen ensimmäiseen työpaikkaansa. Että jos meillä on tänä päivänä nuorisotyöttömyys, joka huitelee yli 20 prosentin lukemissa, niin onhan se ihan valtava määrä. Joka viides nuori on tänä päivänä vailla työtä.

Haastattelija [00:13:13]: Se on liian iso määrä.

Puhuja 1 [00:13:14]: Se on aivan liian iso määrä. Ja jos me ajatellaan meidän demografiaa, miltä tämä Suomen demografia näyttää ja meidän väestöpyramidi.

Haastattelija [00:13:20]: Ei se hyvältä näytä.

Puhuja 1 [00:13:21]: Ei todella näytä. Ja sitten tietysti tämä, ja se mistä olen kanssa tietysti paljon puhunut, on tämä toinen ääripää. Eli sitten kun mennään sinne ikähaitarin toiseen päähän, niin sitten jos sinun ikäsi alkaa nelosella tai ainakin, kun se alkaa vitosella, niin sitten nousee hyvin herkästi työ pystyyn. Ja meillä on valitettavasti yhteiskunnassa vielä paljon sellaisia vanhakantaisia asenteita ja rakenteita, jotka ylläpitää sitä ajattelua, että sinä olisit muuten hyvä, mutta sinä olet liian vanha.

Haastattelija [00:13:53]: Ja se on jännä, mikä mulle tulee mieleen, valitettavasti näin meidän kulttuurissa on liikaa tätä, mutta sitten taas jos sä olet poliitikko tai korkea yritysjohtaja tai yrittäjä, niin sitten välttämättä tämä konkariuus, jos tällaisen termiä voi käyttää, niin se ei olekaan sitten enää negatiivista, vaan se onkin sitten niin kuin valtti.

Puhuja 1 [00:14:12]: Se on erittäin hyvä huomio. Olen tuosta itse kirjoittanutkin, että mistä se johtuu, että kukaan ei sano, että kantakaa nyt se Seela Sella pois sieltä näyttämöltä. Tai kantakaa nyt se Pirkko Mannolla pois sieltä lavalta. Ihmiset rakastaa heitä, he saavat harjoittaa ammattiaan. He ovat molemmat pitkän matkan yli 80, itse asiassa lähempänä 90. Marjo Rung on aloittelemassa isoa kiertuetta, että hän täytti just 80. Eli tässä me huomataan se, että tietyillä aloilla sitä valtavaa kokemusta ja hiljaista tietoa arvostetaan, mutta useimmilla ei.

Haastattelija [00:14:53]: Valitettavasti näin. Tunnet hyvin Ruotsin työkulttuurin, työmarkkinat ja kulttuurin, ylipäänsä Ruotsia, niin Ruotsissahan tämä konkarin arvostus on eri tasolla, eikö ole?

Puhuja 1 [00:15:03]: Tuo on ollut yleinen käsitys vielä näihin päiviin asti, mutta itse asiassa nyt tämä tilanne on aika nopeasti muuttunut. Olen seurannut aika paljon keskustelua Ruotsissa ja siellä on oikeastaan, ihan sanotaan viimeisen puolen vuoden aikana, hyvin vahvasti herätetty yhteiskunnallista keskustelua ikäsyrjinnästä. Se sai ehkä jonkinlaisen lähtölaukauksen siitä, että Ruotsin SJ, joka on siis vastaava kuin meillä VR, niin heidän naisjohtajansa, johtoryhmän jäsen, irtisanottiin 62-vuotiaana, koska häntä pidettiin liian vanhana. Hallituksen puheenjohtaja, joka oli sinetöinyt tämän päätöksen, ja joka tämän myös julkisuuteen kertoi, oli itse 63-vuotias. Irtisanottu oli nainen ja irtisanoja oli mies.

Haastattelija [00:16:04]: Kyllä.

Puhuja 1 [00:16:05]: Ja vuotta vanhempi. Tämä nostatti valtavan myrskyn ruotsalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa ja somessa. Ja siitä uutisoitiin paljon ja käytiin keskustelua tv:ssä ja muuta. Ja se oli tavallaan semmoinen triggeri sille keskustelulle, jota siellä nyt tällä hetkellä käydään. Eli Ruotsissa painetaan tämän saman ongelman kanssa.

Haastattelija [00:16:28]: Palataan Suomeen. Miksi Suomessa ikäsyrjinnästä on edelleen niin vaikea puhua?

Puhuja 1 [00:16:35]: Ei siitä ole vaikea puhua [nauraa]. Tai riippuu kenestä.

Haastattelija [00:16:40]: Riippuu foorumista tai riippuu ihmisestä.

Puhuja 1 [00:16:44]: Siitä ei ole vaikea puhua, mutta toki toivoisin, että siitä puhuttaisiin enemmän ja nimenomaan mahdollisimman laajalla skaalalla.

Haastattelija [00:16:52]: Ruotsin mallin mukaisesti.

Puhuja 1 [00:16:53]: Ruotsin mallin mukaisesti. En tiedä, onko se sitten jonkinlainen tabu vai mikä siihen vaikuttaa? Esimerkiksi eduskunnassa ollaan oltu aika hiljaa tämän aiheen suhteen, mikä mua hämmästyttää kovasti.

Haastattelija [00:17:07]: Totta, totta.

Puhuja 1 [00:17:10]: Siellä on tosin yksittäisiä kansanedustajia, jotka on nostaneet tätä aika ajoin ihan näkyvästikin esille tätä keskustelua, muun muassa Pauli Kiuru, Pia Kauno ja ehkä muutama muu, mutta hyvin vähän siitä puhutaan yhteiskunnallisesti loppujen lopuksi. Toivoisin, että tämä keskustelu lähtisi vielä laajemmille kentillä.

Haastattelija [00:17:34]: Siinä itse toimit hyvänä esimerkkinä ja sanansaattajana.

Puhuja 1 [00:17:38]: Joo, mä olen 58-vuotias ja mun on hirveän helppo samaistua ihmisiin, jotka kuuluu tähän mun ikäluokkaani. Me taidetaan olla aika samanikäisiä.

Haastattelija [00:17:48]: Me ollaan samanikäisiä, kyllä.

Puhuja 1 [00:17:51]: Mä ymmärrän hirveän hyvin sen, että ihminen tuskaistuu siihen, että kun hän elää elämänsä parasta aikaa ja on myöskin ammatillisesti parhaassa mahdollisessa vireessä, niin sitten yhtäkkiä koetaan, että hän on liian vanha. Ja häntä ei enää tarvita mihinkään ja pitää tehdä tilaa nuoremmille sukupolville. Nämähän ei sulje pois toisiaan millään lailla ja tämä on se iso väärinkäsitys, jonka minä ainakin haluan yrittää oikaista. Se, että me halutaan antaa tilaa myöskin niille nuorimmille ja niille vanhemmille, niin ei sulje toisiaan pois, koska me tarvitaan kaikenikäisiä ihmisiä työelämässä. Se on ihan vaan fakta.

Haastattelija [00:18:36]: Kyllä. Ehkä tämmöistä mestari-kisälli-ajattelua pitäisi ottaa enemmän.

Puhuja 1 [00:18:41]: Ilman muuta. Se on juuri näin. Ja se on semmoinen vanhan ajan erittäin hyväksi havaittu työnteon malli, jossa tämä kokeneempi työntekijä mentoroi ja opastaa sitä nuorempaa. Ja siinä se hiljainen tieto nimenomaan siirtyy luontevalla tavalla sitten sukupuolelta seuraavalle. Ja tietysti myös päinvastoin. Sehän on vastavuoroista.

Haastattelija [00:19:04]: Toki näin. Sitten keskustellaan resilienssistä. Mitä resilienssi työnhaussa on sun näkökulmasta, Ira?

Puhuja 1 [00:19:12]: Tietysti aluksi pitäisi ehkä miettiä ja määritellä, mitä resilienssi ylipäätänsä tarkoittaa. Se on sellainen sana, joka on paljon käytössä tänä päivänä, siitä on tullut melkein muotisana. Ja ihmiset tarkoittaa resilienssillä ehkä hieman eri asioita. Sille on monta kertaa etsitty hyvää suomennosta. Ja mitään sellaista ihan selkeää yksiselitteistä suomennosta sille ei ole, mutta sisua, sitkeyttä, sitkoa, ehkä jopa vähän sellaista taistelutahtoa, sitä kaikkea se resilienssi kai lähinnä tarkoittaa. Jos me ajatellaan, että miten se sitten näyttäytyy työnhaussa ja sen työnhakijan elämässä, niin yksinkertaistaen se tarkoittaa sitä, että älä luovuta, älä heitä hanskoja tiskiin, älä menetä toivoasi.

Haastattelija [00:20:16]: Joo, se toivo, se on se olennainen siinä.

Puhuja 1 [00:20:20]: Se on mun mielestä ihan semmoinen fundamentti, se toivo. Että ihminen ymmärtää sen, että tämä on mitä todennäköisemmin väliaikainen olotila. Ja nyt mun täytyy yrittää jaksaa puskea tämän vaiheen yli. Ja jonakin päivänä se kyllä palkitaan. Eli siinä pitää vaan olla sinnikäs ja ihan vaikka pienin askelin, niin kuin baby steps, niin kulkea sitä tavoitetta kohti. Eikä saisi lannistua, eikä saisi luovuttaa.

Haastattelija [00:20:55]: Kyllä, itse usein lainaan isäni sisulla ja sitkolla, varsinkin tässä markkinassa.

Puhuja 1 [00:21:01]: Joo, hieno sanapari. Lisäisin siihen ehkä vielä, että sisulla, sitkolla ja sydämellä. Kolme ässää.

Haastattelija [00:21:08]: Täydellistä. Mutta miten resilienssiä voi sitten vahvistaa, kun voimat on vähissä, toivo on vähän hukassa ja vähän näköalaton tulevaisuus näyttäytyy edessä työnhakijalla?

Puhuja 1 [00:21:21]: Kyllä mä siihen vastaisin näin, että hae vertaistukea, hae voimaa toisista ihmisistä, jotka on siinä samassa elämäntilanteessa kuin sinä.

Haastattelija [00:21:32]: Älä jää yksin työnhaussa.

Puhuja 1 [00:21:34]: Älä jää yksin. Älä jää yksin niiden ajatustesi kanssa. Älä jää yksin sen toivottomuuden ja epävarmuuden kanssa. Jaa niitä ajatuksia, niitä tuntemuksia toisen ihmisen kanssa. Se voi myöskin olla uravalmentaja tai joku muu tällainen luottohenkilö.

Haastattelija [00:21:52]: Mentori.

Puhuja 1 [00:21:54]: Mentori, ehdottomasti. Se on mielestäni ehkä se avainsana siinä, koska niin kuin mä sanoin aiemmin, niin kyllä ihminen voimaantuu siitä, kun se saa jakaa niitä kokemuksia toisen ihmisen kanssa, joka tietää, mistä hän puhuu.

Haastattelija [00:22:09]: Vertainen, vertaistuki.

Puhuja 1 [00:22:12]: Siitä on kyse.

Haastattelija [00:22:13]: Kyllä. Jos kuuntelija vie tästä jaksosta mukanaan vain yhden ajatuksen tai konkreettisen teon, niin mikä auttaisi häntä jatkamaan eteenpäin hieman vahvempana, Ira?

Puhuja 1 [00:22:26]: Voi kun vaikea kysymys. Jos siihen vastaaminen olisi helppoa, niin maailma olisi ehkä vähän erinäköinen paikka. Sanoisin näin, että hakeudu vertaistesi joukkoon ja seuraan. Pidä yllä toivoa. Ja sitten ehkä ennen kaikkea semmoinen konkreettinen neuvo, joka mun mielestä olisi todella tärkeä, on se, että älä tavallaan hirttäydy siihen ajatukseen, että sun pitää löytää nyt jostakin se seuraava palkkatyö. Vaan yritä laajentaa sitä omaa perspektiiviä sillä lailla, että ymmärtäisit, että tänä päivänä ihminen voi työllistyä monella eri tavalla ja se perinteinen palkkatyö ei ole se ainoa autuaaksi tekevä. Meillä on työelämä monella tavalla murroksessa, mutta yksi semmoinen murros on juuri se, että se työelämä myöskin pirstaloituu. Tämän perinteisen palkkatyön rinnalle on tullut paljon muita työnteon malleja ja muotoja. Niin kuin esimerkiksi interim freelancerit, joita on tietysti ollut aina jonkin verran, mutta nyt heitä alkaa olla käsittääkseni vähän enemmän.

Haastattelija [00:23:48]: Kyllä. Mikroyrittäjät.

Puhuja 1 [00:23:49]: Mikroyrittäjät, kokoaikaiset yrittäjät, osa-aikayrittäjät. Eli minä kehottaisin siihen, että mieti tarkkaan, että mitä muita reittejä tai polkuja sinulla voisi olla. Ja jos et siihen itse kykene ja jos tuntuu, että sinä et itse löydä sitä narun päätä, niin pyydä siihen apua.

Haastattelija [00:24:13]: Kyllä, loistavia vinkkejä. Minusta tuli mieleen tällainen vapaaehtoistyö, niin sekin on mielekästä tekemistä. Se voi johtaa uusiin ideoihin uudesta työpolusta, sieltä voi saada vinkkejä vapaaehtoistyöverkoston jäseniltä vaikkapa avoimesta työpaikasta. Se voi johtaa monellakin tapaa uralla eteenpäin.

Puhuja 1 [00:24:34]: Kyllä, kyllä. Ja vapaaehtoistyö on minulle siis tuttua jo vuosien takaa. Sanoisin näin, että mun silmät aukesi silloin vuonna -22, kun Ukrainan sota syttyi. Se vapaaehtoistyön merkitys oli ihan valtava silloin. Mä olin mukana perustamassa isoa avustuskeskusta Espooseen Suomenojalle, tämmöinen kuin Suomenoja Ukraine Aid. Meitä oli kolme naista, jotka perustettiin semmoinen avustuskeskus ja siis se valtava tuki ja apu, mitä me saatiin ihan siis yksityisiltä ihmisiltä, niin se oli ihan käsittämätöntä, että meissä ihmisissä on valtavan vahva auttamisen halu. Ja siitähän kertoo sekin, että kaikki, jotka nyt Et ole yksin -tapahtumassakin on erilaisissa työtehtävissä, vetämässä työpajoja tai rekisteröintitiskin takana tai muuta, niin he ovat kaikki tekemässä sitä pro bono -pohjalta vapaaehtoisina. Ja sehän on itse asiassa ainoa tapa, miten tuo edes voisi onnistua. Se on ollut ihan valtavan hienoa nähdä. Taas kerran vähän nyt uudessa asiayhteydessä huomaan sen, että kun aina sanotaan, että me eletään tämmöisessä hyvin itsekeskeisessä ajassa ja se on me, myself and I ja me ollaan niin ekosentrisiä ja meitä ei kiinnosta mikään muu kuin oma napa, niin mä väitän, että onneksi se ei ole totta.

Haastattelija [00:26:05]: Ei ole. Se me on nähty. Sitten viimeinen kysymys. Kun sinä katsot suomalaista työelämää nyt, mikä antaa sulle aidosti toivoa?

Puhuja 1 [00:26:15]: Mulle antaa ehkä toivoa ne mahdollisuudet, joita ei ole ehkä vielä ihan ymmärretty ja nähty, mutta jotka siellä on olemassa. Silloin siellä Messukeskuksen paneelissa me puhuttiin työllistymisen erilaisista tulpista, että minkä takia me ollaan tässä tilanteessa, missä me nyt ollaan. Mehän tiedetään se, että on paljon aina sellaisia asioita, joihin me ei yksittäisenä ihmisenä voida vaikuttaa, mutta sitten on myös paljon sellaista, mihin me voidaan vaikuttaa. Ja sellainen yleinen asenneilmasto on asia, johon jokainen meistä voi itse vaikuttaa. Ja mä ajattelen, että tämä lähtee tosi paljon ihan jokaisesta meistä itsestämme. Meidän kannattaisi pohtia ja miettiä niitä meidän omia asenteita ja rakenteita ja sitä omaa ajatusta, että miten me asennoidutaan tämmöisiin asioihin. Miten me asennoidutaan esimerkiksi syrjintään työelämässä, miten me asennoidutaan diversiteettiin. Ja pohtia sitä, että onko mun omat asenteet tätä päivää vai pitäisikö ne jotenkin päivittää? Että se on paljon kiinni siitä. Ja sitten sanoisin noin sellaisena yleisenä huomioon ylipäätänsä meidän työttömyystilanteesta ja muuta, että tätä suomalaista työelämää vaivaa joku hirveän suuri epävarmuus. Ja toisaalta semmoinen, että ei uskalleta ottaa mitään riskejä.

Haastattelija [00:27:58]: Joo, ei riskiä.

Puhuja 1 [00:28:00]: Ei riskiä, että pidetään kynsin hampain kiinni siitä, mitä on, mutta ei uskalleta yhtään siltä polulta hypätä sivuun. Että se uskallus ja rohkeus puuttuu ja se tarttuu. Se semmoinen staattinen tila, että kun ei me oikein tiedetä, mitä meidän pitäisi nyt tehdä, niin ei tehdä sitten varmuuden vuoksi mitään.

Haastattelija [00:28:23]: Varmaan päälle pelataan.

Puhuja 1 [00:28:25]: Joo, ja se ei ole mun mielestä nyt hyvä ratkaisu. Että paljon on vielä työsarkaa, siitä ei pääse mihinkään.

Haastattelija [00:28:34]: Kyllä. Kiitos oivista ja toivoa antavista näkökulmistasi ja ajatuksistasi, Ira.

Puhuja 1 [00:28:40]: Jos kuulijoita nyt kiinnostaa tämä seuraava Et ole yksin -tapahtuma, joka on siis siellä Tampereella 9.4., niin tapahtumasta löytyy ihan ajantasaista tietoa meidän nettisivuilta etoleyksin.net. Sitä kautta voi sitten myös ilmoittautua mukaan tapahtumaan, jos kiinnostaa.

Haastattelija [00:29:02]: Kiitos sinulle kuuntelija. Lisää viihdettä saat JobTeaserista ja Haagelen E-signalsin blogeista ja Haagelen Spotify-tililtä. Kiitos, moi moi.

Puhuja 1 [00:29:10]: Kiitos, moi.

[musiikki]

[äänite päättyy]