[äänite alkaa]

Haastattelija 1 [00:00:04]: Tervetuloa Haaga-Helian uratiimin Paras minä -podcastiin. Olen Timo Lampikoski Haaga-Helian uratiimistä. Autan opiskelijoita avaamaan ovia työelämään, eli tarjoan heille uraohjausta eri tavoin. Kanssani studiossa on tänään Haaga-Helian opintopsykologit Anna Pakkanen ja Anna Takkunen, eli Anna P. ja Anna T. Mitä teille kuuluu?

Puhuja 1 [00:00:24]: Hyvää kuuluu. Mukava olla täällä.

Puhuja 2 [00:00:30]: Kiitos, hyvää. Kiitti kutsusta tänne.

Haastattelija 1 [00:00:30]: Hieno juttu. Hei, kerroitteko vähän teidän työstä?

Puhuja 1 [00:00:33]: Haaga-Heliassa opintopsykologin työ pitää sisällään yksilöohjausta ja yhteisöllistä työtä. Meidän tavoitteena on tukea opiskelijoita heidän opinnoissaan.

Puhuja 2 [00:00:44]: Yksilöohjauksessa meillä keskustellaan tosi monenlaisista teemoista, aina esiintymisjännityksestä yllättäviin elämäntilanteisiin. Myös tämä vaativuus itseään kohtaan näkyy opiskelijoiden elämässä paljon.

Haastattelija 1 [00:00:57]: Kiitos. Tänään me keskustellaan perfektionismista ja erityisesti liiallisten vaatimusten asettamisesta itseä kohtaan. Mitä se on? Miten se syntyy? Mitä haittoja siitä voi olla? Ja miten perfektionismia ja liiallista vaativuutta voi vähentää? Hei, mitä on perfektionismi ja vaativuus itseä kohtaan?

Puhuja 1 [00:01:17]: No, perfektionismi ja vaativuus ja itsekritiikki, nämä ovat kaikki toisilleen aika läheisiä ilmiöitä. Perfektionismilla viitataan siihen, että asiat haluaa tehdä mahdollisimman hyvin, tai jopa täydellisesti. Ja perfektionismia on rakentavaa ja sitten vähän neuroottisempaa. Rakentava perfektionismi on sitä, kun tavoitteet ovat korkealla ja ne kannustavat sua yltämään tosi hyviin suorituksiin. Sitten taas neuroottinen perfektionismi on sitä, kun on tosi korkeat tavoitteet, ja sitten on epäonnistumisen pelkoa. Mutta hei, Timo, miten perfektionismi näkyy sinun ohjaustilanteissasi?

Haastattelija 1 [00:01:52]: Joo, kyllä se aina välillä näkyy. Huomaan perfektionistipiirteitä opiskelijoilla näissä ohjaustilanteissa esimerkiksi sillä tavalla, että jotkut opiskelijat saattavat hioa tuntikausia yhtä ja samaa työhakemusta. Se ei välttämättä ole aina järkevää ajankäyttöä. Samoin sitten keskusteluissa tulee välillä tämä suuntautumisten valinta. Se tuottaa tuskaa monelle, eli pelkäävät, että he tekevät tämmöisen järkyttävän, dramaattisen virheen. Mä yritän aina heitä vähän lohduttaa, että mitään dramaattista mokaa et voi tehdä suuntautumisvalinnalla. Ainakin näissä tilanteissa.

Puhuja 2 [00:02:28]: Joo, niinpä. Työnhaun ja opiskelun lisäksi se vaativuus voi liittyä tosi moniin eri elämänalueisiin, vaikkapa harrastuksiin tai ihmissuhteisiin, tai suhteessa itseen. Että joka elämänalueella pitäisi suoriutua hyvin ja olla hyvä. Aika usein siihen liittyy myös itsekritiikkiä, eli sellainen sisäinen ääni, joka kritisoi ja arvostelee, jos ei yllä siihen omaan vaatimustasoon ja pelkoon siitä, että tekisi virheitä. Sitä voi olla vaikea tunnistaa, kun siihen on usein ihminen tottunut pitkään elämässään, mutta korkeakouluopiskelijoilla tällaista vaativuutta on aika paljon itseään kohtaan.

Haastattelija 1 [00:03:05]: Mistä sitten tietää, milloin vaativuus itseä kohtaan on liiallista?

Puhuja 2 [00:03:09]: No, ainakin sen voi tunnistaa siitä, että miten suhtautuu sitten, jos ei pääse niihin tavoitteisiinsa, tai epäonnistuu tai tekee virheen, niin kuin me kaikki välillä tehdään. Onko se suhtautuminen sellainen, että ei se mitään, että ensi kerralla paremmin, että annan itselleni rakentavaa palautetta, että mitä voisi tehdä toisin? Vai onko se äänensävy mielessä tosi semmoinen ankara ja arvosteleva, että tuleeko semmoisia ajatuksia, että olenpa huono tai tyhmä? Tai jääkö niitä epäonnistumisia sitten pyörittelemään mielessään tosi pitkäksi aikaa?

Haastattelija 1 [00:03:42]: Joo, tämä meidän sisäinen dialogihan tuppaa olemaan aika negatiivispainotteista. Meillä jokaisella on pääkoppamme sisällä tämmöinen sisäinen höpöttäjä, joka kritisoi ja lannistaa meitä herkästi. Osalla meistä se on kovin äänekäs ja osa meistä onnistuu tukahduttamaan sitä.

Puhuja 1 [00:03:59]: Joo. Sitten on myös hyvä pohtia, että onko tämä oma vaatimustaso ja tavoitteet realistisia suhteessa esimerkiksi omaan elämäntilanteeseen ja voimavaroihin, mitä sillä hetkellä on käytössä. Ja sitten vähän sitä, että ovatko nämä tavoitteet omia, vai tulevatko ne ehkä joltain toiselta. Vaatiko joku toinen sulta jotain asioita? Ja vaativuus itseä kohtaan voi näkyä myös silleen, että on vaativa muita kohtaan, että saattaa nähdä jatkuvasti puutteita myös muiden ihmisten toiminnassa.

Haastattelija 1 [00:04:30]: Jos on joskus, niin opiskelijalla saattaa olla talonrakennusprojekti. Sitten on saattanut vaihtaa vähän aikaa sitten työpaikkaa, pieniä lapsia… Joskus on aika vaativia elämäntilanteita. Varsinkin meidän monimuoto-iltaopiskelijoilla. Millaiset ihmiset sitten kärsivät liiallisesta vaativuudesta?

Puhuja 2 [00:04:52]: Tosi monenlaiset. Vaativuus on tosi inhimillistä ja yleistä. Meidän aivot ovat luonnostaan semmoiset, että me kiinnitetään enemmän huomiota negatiivisiin asioihin ja uhkiin. Se on ollut keskeistä ihan meidän ihmislajin selviytymisen kannalta historiassa. Lisäksi persoonallisuuden piirteet vaikuttavat. Esimerkiksi tunnollisuus on yksi tällainen piirre. Se viittaa järjestelmällisyyteen, sitkeyteen ja tavoitteellisuuteen, mutta usein tunnollisilla ihmisillä on myös paljon tätä vaativuutta itseään kohtaan. Eli me ollaan luonnostaan tässä asiassa keskenään erilaisia.

Haastattelija 1 [00:05:27]: Mistä liiallinen vaativuus johtuu?

Puhuja 1 [00:05:31]: Yksi asia varmaan on myös tällainen vähän yhteiskunnallisempi näkökulma. Meidän yhteiskunta ja maailmahan ohjaa aika paljon tällaiseen suorittamiseen ja kilpailuun. Sitten on kyllä aika ymmärrettävää, että siihen reagoi vaatimalla myös itseltä paljon. Tällaisesta tavoittelisuutta ja menestystähän myös ihaillaan. Siitä on aika lyhyt matka tällaiseen täydellisyyden tavoitteluun ja kovaan vaatimustasoon.

Haastattelija 1 [00:05:54]: Niin, suomalainen kasvatus ja opetus ovat perinteisesti painottaneet hyviä suorituksia.

Puhuja 2 [00:05:59]: Niinpä. Voi olla, että lapsesta saakka ihminen on tottunut saamaan myönteistä palautetta vain niiden hyvien suoritusten kautta. Paljon meihin vaikuttaa erilaiset opitut mallit, vaikka just lapsuudenperheestä, koulusta tai kaveripiiristä. Ne voivat olla osin tiedostamattomiakin, ettei tajuta niitä.

Haastattelija 1 [00:06:19]: Kyllä. Mitä haittoja vaativuudesta on opiskelijalle?

Puhuja 1 [00:06:24]: Kyllä aika monenkinlaista haittaa. Meidän opintopsykologien työssä se on näkynyt esimerkiksi sillä tavalla, että itsekritiikki voi estää tekemästä asioita, joita haluaisi tehdä. Joskus myös se ettei saa asioita tehtyä, voi kertoa vaativuudesta. Se voi estää yrittämästä ja tulee tällainen fiilis, että mä en kuitenkaan onnistu. Epäonnistumisen pelko. Sitten tämä aiheuttaa vitkuttelua. Tutkimusten mukaan urheilijoilla tällainen vaativuus heikentää tavoitteiden saavuttamista. Toisaalta niin kuin Timo sinä olet sinun ohjaustyössäsi huomannut, että se voi aiheuttaa yksityiskohtien viilaamista ja semmoista pikkutarkkuutta, jolloin tehokkuus itse asiassa laskee ja opiskelu vie kohtuuttoman paljon aikaa, kun jäädään niihin pikkuasioihin kiinni. Ja opinnäytetyön tekeminen voi olla sitten haastavaa kanssa.

Haastattelija 1 [00:07:14]: Joo, olen huomannut, että se on yllättävän monelle opiskelijalle tämmöinen, jos ei nyt mörkö, mutta sellainen hillitön vuori. Jos ei nyt ihan Mount Everestin korkuinen, mutta näyttäytyy aika korkeana, haastavana siinä edessä, ennen kuin hän aloittaa tekemään opinnäytetyötä.

Puhuja 2 [00:07:31]: Joo. Yksi haitta voi olla myös tällainen pitäisi-tunne, mikä haitallisesta vaativuudesta voi seurata. Eli on jatkuvasti sellainen olo, että pitäisi olla tekemässä jotain. Vaikka vapaa-ajalla on huono omatunto, kun ei ole opiskelemassa, tai on sellainen ajatus, että kaikki aika pitäisi käyttää hyödyllisesti. Silloin elämä voi tuntua aika raskaalta. Aika vaikea nauttia asioista, jos se vaativa puoli itsestä on jatkuvasti äänessä. Ja itse asiassa aivotutkimuksessa on nähty, että haitallinen itsekritiikki aktivoi aivoissa samoja alueita, jotka aktivoituisivat, jos joku toinen kävisi kimppuun fyysisesti, tai sanallisesti. Eli on aika helppo ymmärtää, että se ei tee meille sitten kauhean hyvää.

Haastattelija 1 [00:08:10]: Kuulostaa jopa aika hurjalta sitten tuo, tuon kaltainen aivojen aktivoituminen. Siitä ei välttämättä hyviä asioita seuraa pitkällä ajalla. Hei, oletteko itse kärsineet vaativuudesta?

Puhuja 2 [00:08:22]: No joo, aika pitkään kesti että edes tiedosti, että tosiaan tämä oma vaatimustaso on aika korkea. Se oli tosi pitkään nuoruudessa itsestäänselvä. Viime vuosina on opetellut puhumaan itselleen vähän ystävällisemmin ja laskemaan sitä vaatimustasoa. Mutta kyllä toivon, että olisin vaikka omana opiskeluaikanani ottanut vähän rennommin. Entä sinä, Anna?

Puhuja 1 [00:08:47]: Mulla kävi kyllä tuossa opintojen aikana sillä tavalla, että mä en melkein millään meinannut saada lopputyötä alkuun, kun mä pelkäsin arvioitavana oloa. Se kyllä oli sellainen kompastuskivi mulle. Mites sinä, Timo?

Haastattelija 1 [00:09:01]: Joo, nuorempana mä olin todella itsekriittinen ja vaativa varsinkin omien esiintymistilanteideni suhteen. Jäin sitten hautomaan pieniäkin epäonnistumisia pitkään. Esiintyessä aina tulee virheitä ja mokia. Niitä mä sitten hauduttelin ja mietin ja pähkäilin. Mutta sitten kilometrien, kokemuksen kertyessä itsekriittisyys on onneksi vähän karissut.

Puhuja 1 [00:09:22]: Hyvä kuulla. Usein näin onkin, että kokemuksen karttuessa saa vähän perspektiiviä ja itsekriittisyys vähenee. Ja sitten taas yksittäisten onnistumisten ja epäonnistumisten merkitys ja painoarvo laskee. Ja liiallisen vaativuuden eteen voi myös tietoisesti työskennellä.

Haastattelija 1 [00:09:40]: Kuulostaa hyvältä. Miten liikaa vaativuutta voisi vähentää, käytännössä?

Puhuja 2 [00:09:44]: Tärkeää on ekaksi tunnistaa se oma vaativuus, jotta muutosta voi saada aikaan. Ja sitä liiallista vaativuutta voi vähentää, mutta asia ei tapahdu hetkessä. Usein se vaativuus saattaa olla tietyllä tavalla osa omaa persoonaa, että sitten voi olla vaikeakin päästää irti. Malttia pitää olla.

Puhuja 1 [00:10:03]: Kyllä. Jotenkin pienin askelin voi harjoitella sietämään myös epätäydellisyyttä. Voi vaikkapa miettiä jotain osa-aluetta, jos itse kokee, että on helpompi hellittää ja sietää tätä epätäydellisyyttä – ja lähteä liikkeelle sieltä. Esimerkiksi, jos on vaikka vaativa opiskelujen sekä oman kodin siisteyden suhteen, mutta tuntuu, että olisi helpompi aloittaa sieltä sietämään sitä kodissa olevaa pientä sekamelskaa, niin sitten ehkä aloittaa sieltä.

Haastattelija 1 [00:10:32]: Ei varmaan tosiaan helppoa, jos on tottunut tarkkaan siisteys…

Puhuja 1 [00:10:37]: Juuri pienin askelin se pitääkin lähteä sitten.

Puhuja 2 [00:10:47]: Niinpä. Sitten sellainen priorisoinnin harjoittelu voi auttaa, että miettii, että mitkä asiat ovat niitä tärkeimpiä, ja mitkä vähemmän tärkeitä. Ja rajaa sitä käytettävää aikaa. Esimerkiksi, että tälle koulutehtävälle aikaraja on nyt kolme tuntia, ja sitten mä palautan enkä jää hiomaan. Voi myös pohtia sitä, että mikä muu on itselle tärkeätä ja realistista omassa arjessa, ja mille haluaa järjestää aikaa. Jos koko illan viilaa koulutehtäviä, niin ei jää aikaa parisuhteille ja harrastuksille. Ja tärkeintä on myös huomata, että milloin on onnistunut ja saavuttanut jonkun tavoitteensa ja silloin juhlia sitä asiaa.

Haastattelija 1 [00:11:18]: Voiko tämmöinen liika vaativuus jopa tämmöiseen univelkaan johtaa? Mitä olette siitä mieltä, että opiskelija pihistää yöunestaan?

Puhuja 1 [00:11:27]: Ihan varmasti. Ja siinä just tuo mitä Anna sanoikin, että jotenkin miettiä, että mikä itselle on tärkeää. Jos haluaa myös olla levännyt ja nauttia elämästä, niin silloin tavallaan täytyy rajoittaa sitä aikaa, minkä käyttää vaikka koulutöihin.

Puhuja 2 [00:11:40]: Joo. Ja sen unettomuuden lisäksi, tai ehkä sen seurauksena myöskin, niin tämä vaativuus voi aiheuttaa pahimmillaan uupumista. Että tehdään niin paljon ja ei pystytä antamaan itselle sitä lepoaikaa, niin se voi pahimmillaan johtaa uupumiseen.

Haastattelija 1 [00:11:56]: Valitettavasti, kyllä. Mutta tuossa annoitte tosiaan hyviä vinkkejä, että miten sitä vaativuutta voi vähentää. Sen voisi ehkä jopa tiivistää yhteen lauseeseen – parempi valmis, kuin täydellinen. Eli kantsii erottaa, mikä vaatii täydellisyyttä ja mikä ei. Aika monen asian voi laittaa eteenpäin parin tsekkauksen jälkeen.

Puhuja 1 [00:12:16]: Totta. Ja tärkeää on myös armollisuus itseään kohtaan, että opettelisi suhtautumaan itseensä myönteisesti, vaikka epäonnistumisia ja virheitä tuleekin.

Haastattelija 1 [00:12:27]: Joo, sekään ei varmaan helppoa. Hyviä pointteja. Miten armollisuutta voi sitten opetella?

Puhuja 2 [00:12:33]: Joo, se ei tosiaan välttämättä ole aluksi kovin helppoa, mutta voi opetella ensin tunnistamaan sitä, että miten puhuu itselle ja millaisissa tilanteissa se oma vaativuus herää. Tyypillistä on, että se vaativuus herää erityisesti niissä asioissa, jotka ovat itselle tärkeitä. Sitten kannattaa ehkä vähän pyrkiä katsomaan sen taakse, että mitä ikään kuin siellä sen vaativuuden takana on, tai mikä se vaativuuden tavoite on. Usein siellä on joku hyvä tarkoitus, vaikka se sitten aiheuttaakin meille haittaa. Esimerkiksi vaativuuden takana voi olla jotain pelkoa tai häpeää, tai riittämättömyyden tunnetta, jotka ehkä liittyvät johonkin aiempiin elämänkokemuksiin. Ja se vaativuus ikään kuin suojaa siltä, ettei jouduta kokemaan jotain vaikeaa tunnetta.

Puhuja 1 [00:13:18]: Totta. Tärkeää on myös oppia haastamaan vähän niitä omia ajatuksia. Ja sitten voi pohtia elämää vähän pidemmällä perspektiivillä, että onko vaikkapa tentin arvosanalla suurta merkitystä vielä vaikkapa viiden vuoden päästä. Ja mistä puhuttiin aikaisemminkin, että mistä ne vaatimukset oikeastaan tulevat. On myös tyypillistä, että kun asiaan havahtuu, niin herää myös itsekritiikkiä omasta vaativuudesta. Esimerkiksi, että miksen vain ala puhumaan itselleni ystävällisemmin. Miksen mä onnistu tässäkään? Mutta siinä sitten taas, että pienin askelin eteenpäin. On tärkeää muistaa, että on inhimillistä, että ei välttämättä etene niin nopeasti. Me voidaan kuitenkin harjoittaa meidän aivoja siihen suuntaan, mihin me halutaan.

Haastattelija 1 [00:14:09]: Joo. Mä nappaisin kiinni vielä tuosta tenttiarvosanoista. Työnantajat todella vähän kysyvät näitä tenttiarvosanoja, tai ylipäänsä arvosanoja. He keskittyvät ihan muihin asioihin, kun rekrytoivat opiskelijoita.

Puhuja 2 [00:14:24]: Niinpä, että yleensä se ehkä tuntuu siinä hetkessä suuremmalta asialta, kuin mitä se sitten pidemmän päälle, tai oikeasti on.

Haastattelija 1 [00:14:36]: Kyllä.

Puhuja 2 [00:14:32]: Myös tämmöinen itsemyötätunnon harjoittelu voi auttaa, eli ihan harjoitellaan suhtautumaan itseen myötätuntoisemmin ja lempeämmin. Usein meidän mieli ei ihan helposti päästä irti siitä vaativuudesta ja itsekritiikistä. Ja tyypillistä onkin tämmöinen pelko, että sitten jos mä alan jotenkin suhtautua itseeni lempeämmin, niin saanko mä sitten enää mitään aikaiseksi. Mutta itsemyötätunto ei tarkoita, ettei sitten vaadittaisi itseltä enää mitään, vaan että harjoitellaan semmoista rakentavampaa suhtautumista itseen ja annetaan itselle rakentavaa, kehittävää palautetta. Tässä voi auttaa semmoinen mielikuva, että millaisen valmentajan sitä haluaisi itselleen. Haluatko mieluummin kannustavan valmentajan, joka antaa sinulle rakentavaa palautetta, vai semmoisen joka syyllistää ja huutaa?

Haastattelija 1 [00:15:20]: Eli sitä sisäistä höpöttäjää voi ikään kuin treenata. Onko näin?

Puhuja 2 [00:15:24]: Joo, niinpä.

Haastattelija 1 [00:15:26]: Sinne myönteisempään suuntaan. Kiitos oivista vinkeistä. Voisitteko tähän loppuun vielä kiteyttää sen, mistä ollaan puhuttu tässä podcastissa?

Puhuja 1 [00:15:37]: Tärkeää on ainakin ajatella, että tämä vaativuus ei itsessään ole hyvä tai huono ominaisuus. Sehän voi viedä tosi paljon eteenpäin elämässä myös. Mutta sitten jos huomaa haittoja, niin sitten voi olla viisasta työstää asiaa. Muutos tapahtuu hitaasti, mutta se on ihan mahdollista.

Puhuja 2 [00:15:55]: Niinpä. Ja voi harjoitella sitä itsemyötätuntoa, eli sitä että on itsensä puolella, eikä itseään vastaan. Ja se ei tarkoita tosiaan, etteikö voisi tavoitella tai vaatia itseltään asioita, vaan enemmän on kyse siitä, että miten sen tekee ja miten suhtautuu itseen. Ja tällä myönteisellä suhtautumisella itseen voi olla tosi isokin myönteinen vaikutus omaan jaksamiseen ja elämänlaatuun.

Haastattelija 1 [00:16:19]: Kiitos. Mistä korkeakouluopiskelija voi saada tukea, jos huomaa tällaisia piirteitä kuten hillitöntä perfektionismia, tai liikaa vaativuutta itsessään?

Puhuja 1 [00:16:30]: Meillä täällä Haaga-Heliassa hyvinvointipalveluiden puoleen voi kääntyä, jos kaipaa keskusteluapua näihin, tai muihin asioihin. Meillä hyvinvointipalveluissa on opintopsykologeja, opintovalmentajia ja korkeakoulupappi, jotka ovat kaikki opiskelijoita varten.

Haastattelija 1 [00:16:48]: Kiitos Anna P. ja Anna T. antoisesta ajatustenvaihdosta. Kiitos sinulle, kuuntelija. Lisää vihjeitä saat JobTeaserista ja Haaga-Helian [?? 00:16:58] blogeista. Moi, moi.

Puhuja 1 [00:16:59]: Moikka.

Puhuja 2 [00:16:58]: Moi, moi.

[äänite päättyy]