Haastattelija 1 [00:00:03]: Tervetuloa Haaga-Helian uratiimin Paras minä -podcastiin. Paras minä -podcast on Haaga-Helian ammattikorkeakoulun podcast-sarja, joka auttaa opiskelijoita ja ammattilaisia kehittämään ja johtamaan itseään paremmin. Olen Timo Lampikoski Haaga-Helian uratiimistä. Autan opiskelijoita avaamaan ovia työelämään, eli tarjoan heille uraohjausta eri tavoin. Kanssani studiossa on tänään Haaga-Helian opintopsykologit Anna Pakkanen ja Anna Takkunen. Mitä kuuluu?

Puhuja 1 [00:00:29]: Kiitos, oikein hyvää.

Puhuja 2 [00:00:31]: Joo, samat sanat. Ihanaa, kun on kesä.

Haastattelija 1 [00:00:34]: Kyllä. Hei, kerrotteko hiukan työstänne?

Puhuja 2 [00:00:38]: No, meidän työ, opintopsykologien työ on tällaista ennaltaehkäisevää, matalan kynnyksen palvelua kaikille opiskelijoille. Eli meihin voi olla yhteydessä ihan mistä vaan omaan hyvinvointiin ja opiskelukykyyn liittyvästä asiasta.

Puhuja 1 [00:00:52]: Opintopsykologiin ollaan yhteydessä sillon, kun halutaan jäsentää omaa elämää, tai jotain tiettyä vaikeaa asiaa. Ja mun mielestä epävarmuuden kanssa eläminen, mistä tänään puhutaan, niin on yleinen teema meidän vastaanotoilla.

Haastattelija 1 [00:01:08]: Joo. Tänään me keskustellaan muutoksista, epävarmuuden sietämisestä ja resilienssistä.

Puhuja 2 [00:01:15]: Joo. Hyvään elämään kuuluu myös muutoksia, kuten koulusta valmistuminen vaikka, työnhaku, tai vaikka parisuhteen alkaminen. Ja sitten muutos, niin siihen liittyy aina tämmöistä epätietoisuutta tulevasta. Ja sitten muutoksen edessä monia ihmisiä alkaa murehdituttaa ja ahdistaa. Vaikkapa valmistumisen lähestyessä, tai työpaikkaa etsiessä tulevaisuuteen liittyvät asiat voi mietityttää. Ja sit kyllähän maailmalla tapahtuvat asiat voi tuoda myös epävarmuuden tunnetta ja aiheuttaa murehtimista, vaikka ne ei suoraan liittyis ihan tähän omaan elämään.

Puhuja 1 [00:01:51]: Joissain tilanteissa on helppo luottaa siihen, että asiat varmaan järjestyy. Sillon sitä epävarmuutta pystyy sietämään. Mutta joskus epävarmuus aiheuttaa murehtimista ja ahdistusta, joka voi alkaa haittaa elämää. Jutellaan tänään siitä, että mikä voi auttaa elämään epävarmuuden keskellä. Yksi avain tähän on resilienssi. Resilienssi tarkoittaa sellaista psyykkistä selviytymiskykyä, että ihminen pystyy sopeutumaan ja pärjäämään arjen haasteista, stressistä, tai muutoksista huolimatta. Jutellaan siitä, että miten sitä resilienssiä voi vahvistaa.

Haastattelija 1 [00:02:27]: Hyvä. Miten nämä asiat näkyvät sitten opintopsykologin vastaanotolla?

Puhuja 1 [00:02:33]: Erilaisissa elämän muutoskohdissa saatetaan tulla opintopsykologin vastaanotolle. Päällimmäinen syy voi olla vaikka aikaansaamisen vaikeudet, tai ahdistus. Esimerkiksi lähellä valmistumista voikin yllättäen olla vaikea saada opiskelutehtäviä aikaan. Sit kun lähdetään keskustelemaan, niin voidaan huomata, että taustalla onkin vaikka se, että valmistuminen jännittää ja tulevaisuus ahdistaa – ja sen takia lykkää niitä opiskelutehtäviä. Tai ihminen voi olla jäänyt jumiin johonkin valintatilanteeseen. Vaikka opintojen suuntautumisvalinta mietityttää ja ihminen yrittää löytää jotain varmaa ratkaisua, eikä pysty tekemään päätöstä. Silloinkin voi olla kyse tästä vaikeudesta sietää epävarmuutta.

Puhuja 2 [00:03:17]: Mm. Tai tulee mieleen toinen esimerkki, että jäädään vaikka murehtimaan onko opiskelutehtävä, tai joku essee riittävän hyvä. Ja sitten on vaikeuksia palauttaa sitä. Ja sitten siitä voi syntyä sellanen kierre, että jäädään vatvomaan ajatuksia. Ja sitten se vatvominen puolestaan pahentaa sitä ahdistuksen tunnetta. Ja sitten taas ahdistuneenahan on myös enemmän niitä ahdistusajatuksia. Ja sitten ei myöskään saa sitä tehtävää tehtyä, koska ahdistuneena on vaikea saada aikaiseksi.

Haastattelija 1 [00:03:48]: Miksi ihminen toimii näin?

Puhuja 2 [00:03:51]: No, ihminen yleensä hakee turvallisuutta ja järjestystä. Siksi just tätä epävarmuutta on vaikea sietää, kun ei tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Ja sitten ihmisellähän on tapana erilaisin keinoin saada tätä hallinnan tunnetta tästä tilanteesta. Ja just se voi ajaa sitten siihen murehtimiseen. Ja murehtimista ehkä… Miten sen kuvais? Että sitä on toistuva asioiden negatiivinen pohtiminen. Esimerkiksi menneiden tapahtumien, tai tulevaisuuden tapahtumien. Ja ehkä murehtimista hyvin kuvaa se, että ei se asia muutu mihinkään sitä miettimällä. Ja olo on jatkuvasti huolestunut, mutta silti sitä vaan vatvoo ja aattelee. On tärkeää ehkä tunnistaa se oma murehtimistaipumus, jotta sitten siihen voi vaikuttaa jollain tapaa, tai puuttua. Mutta sitten, kun murehtimisesta puhutaan aina hirveän negatiiviseen sävyyn, niin on tärkeää myös muistaa, että murehtiminen on kyllä eräänlainen suojautumiskeino meille ihmisille. Kun me murehditaan, niin me tavallaan valmistaudutaan mahdolliseen pettymykseen, kun niitäkin tulee.

Haastattelija 1 [00:04:59]: Eli pessimisti ei pety.

Puhuja 2 [00:05:00]: No, vähän niin.

Puhuja 1 [00:05:02]: Niin, kyllä. Se on vähän semmoinen keino koittaa suojata itseään sitten siltä pettymyksen aiheuttamalta harmilta. Mutta joo, se voi tosiaan… Ihminen saattaa kuvitella, että mä tässä nyt yritän ratkaista tätä asiaa, kun mä murehdin ja vatvon. Mutta tosiaan usein se ehkä johtaa just semmoiseen sitten hankalaan kierteeseen, että ei oikein tule mitään ratkaisuja tai hyviä ajatuksia mieleen, kun ajatus kapenee sellaiseksi aika huolientäyteiseksi ja negatiiviseksi. Ja se murehtiminen ei useinkaan auta sinua toimimaan aktiivisesti sen asian eteen. Et vaikka jotain tekemätöntä esseetä saattaa murehtia koko viikonlopun ajan ja sitten ei pääse viettämään vapaa-aikaa, koska sitten murehtii sitä asiaa. Mutta se essee ei myöskään etene.

Puhuja 2 [00:05:52]: Niinpä. Ja sitten tähän voi olla avuksi vaikkapa se, että harjoittelee ihan huomion suuntaamista tähän hetkeen. Tähän nykyhetkeen. Sen sijaan, että mieli on koko ajan siellä menneessä, tai tulevassa. Ja tuota voi kyllä harjoitella ja pitää harjoitellakin, että tavallaan vähän saa kuriin sitä omaa ajatusta. Ja sitten toinen ehkä semmonen, mikä vois auttaa silleen nopeasti, on kehon rauhoittaminen. Ihan muutama rauhallinen hengenveto vaikka, niin se rauhoittaa sitten elimistöä. Ja varsinkin sitten, jos uloshengityksen saa vähän pidemmäksi kuin sen sisäänhengityksen, niin sen on todettu auttavan. Ja toki myös erilaiset mindfulness-harjoitukset on tähän hyviä.

Puhuja 1 [00:06:35]: Joo, niinpä. No, Timo, miten epävarmuus työnhaussa näkyy uraohjaajan vastaanotolla?

Haastattelija 1 [00:06:43]: Joo, kyllä se näkyy monella tapaa. Esimerkiksi itsevarmuuden puutteena. Opiskelija saattaa sanoa, että en tiedä, mitä osaan. En osaa markkinoida omaa osaamista, tai en uskalla hakea, kun en täytä kaikkia vaatimuksia. Ja vertaaminen muihin hakijoihin varmasti lisää epävarmuutta, jos sitä tekee liikaa. Opiskelija voi tuntea, että ei pärjää kilpailussa muita hakijoita vastaan. Erityisesti, jos häneltä puuttuu vaikka kielitaitoa, työkokemusta, tai verkostoja. Ja sitten kyllä tämä ulkoinen tilanne, eli hyvin tiukka työmarkkinatilanne ruokkii epävarmuutta. Avoimia työpaikkoja on selvästi vähemmän, kuin pari vuotta sitten. Kilpailut harjoittelupaikoista on koventunut ja rekrytointiprosessit on välillä monimutkaisia ja pitkällisiä. Joskushan ne katkeavat opiskelijoista riippumattomista syistä. Et vaikka yritys ilmoittaa, että nyt ei budjetissa olekaan rahaa sinun palkkaamiseen, valitettavasti. Ja se prosessi päättyy siihen. Mutta puhutaan vielä resilienssistä vähän lisää. Täsmennättekö vielä, mitä on resilienssi?

Puhuja 2 [00:07:44]: Resilienssi on esimerkiksi… Mieli Ry, joka on mielenterveysjärjestö, niin heidän määritelmänsä mukaan se on psyykkistä selviytymiskykyä, joustavuutta ja uudelleen orientoitumista. Ja sitten resilienssi vaihtelee eri elämäntilanteissa. Ja se, miten se näkyy arjessa, niin se ilmenee kohtuullisena pärjäävyytenä haasteista, stressistä, tai muutoksista huolimatta. Ja resilienssi syntyy vuorovaikutuksessa ihmisen ja ympäristön kanssa, ja se on osa mielenterveyttä. Ja ehkä sitä vuorovaikutusasiaa kuvaa myös se, että avun pyytäminen ja muiden tukeminen haastavissa elämäntilanteissa on ihan olennainen osa sitä resilienssiä. Ja sitten toisaalta resilienssi ei poista sitä, että asiat voi edelleen sattua, pysäyttää ja lamauttaa, kun elämä on sellaista. Ja voimavarat on kuitenkin mahdollista löytää uudelleen. Erityisesti just tämä muiden ihmisten tuki on osoittautunut resilienssiä ylläpitäväksi asiaksi.

Puhuja 1 [00:08:42]: Juuri näin. Tärkeää tässä määritelmässä mielestäni on se, että se tosiaan on normaalia, että vaikeat asiat tuntuvat pahalta. Resilienssi ei tarkoita sellaista ihmistä, joka vaan menee ja tekee, ja mitkään vaikeat asiat eivät tunnu missään. Vaan puhutaan psyykkisestä selviytymiskyvystä, eli siitä huolimatta että elämässä sattuu ja tapahtuu, ja ne asiat voi tuntua, niin ihmisillä on keinoja käsitellä omia tunteita. Ja on keinoja selvitä niistä vaikeista tilanteista vaikkapa puhumalla toisille ja pyytämällä apua. Resilienssi myös vaihtelee meillä kaikilla eri aikoina, eli se ei ole mikään pysyvä ominaisuus.

Haastattelija 1 [00:09:21]: Eli elämän kriisejä ja erilaisia kriisejähän tulee väistämättä lähes kaikille. Myös nuorille saattaa tulla.

Puhuja 1 [00:09:28]: Mm.

Puhuja 2 [00:09:31]: Ja varmasti kaikille jossain vaiheessa elämää.

Haastattelija 1 [00:09:36]: Mutta hei, voiko resilienssiä vahvistaa? Onko se jotain, mitä toisilla on ja toisilla ei?

Puhuja 1 [00:09:45]: Kyllä ja kyllä. Kaikki tulevat tähän maailmaan vähän erilaisin eväin. Ja geenit ja miten turvallisessa ympäristössä on lapsena kasvanut, niin kyllä vaikuttavat resilienssiin. Kyllä meillä niissä on eroja, sen suhteen. Esimerkiksi toisille voi olla helpompaa luonnostaan olla optimistisia tulevaisuuden suhteen. Sitten voi myös ajatella, että nimenomaan ne hankalat kokemukset elämässä vahvistavat resilienssiä. Että sitten, kun meille tulee jotain haastavaa vastaan ja me selvitään siitä haasteesta ja sopeudutaan, niin sitä kautta pitää huomaamaan, että okei, että minussa onkin tällaista vahvuutta ja voimavaroja, joista en ollut tietoinen. Mutta kyllä resilienssiä todella voi myös tietoisesti kehittää ja vahvistaa, ihan kuten lihaskuntoakin.

Haastattelija 1 [00:10:32]: Miten sitä voi sitten vahvistaa?

Puhuja 2 [00:10:36]: Voi vaikkapa muistella menneitä haastavia tilanteita, joista on sitten selvinnyt. Ja että millaiset voimavarat ja vahvuudet silloin auttoi, siinä tilanteessa. Ja mistä sillon sai tukea? Ja sitten voi toki miettiä myös laajemmin omaa elämää. Miettiä, että onko tämä murhe tai haaste yhdellä elämän osa-alueella, että mitä kaikkea näillä muilla sun elämän osa-alueilla on. Ja voisko niihin jotenkin keskittyä ja löytää sitä voimaa ja merkityksellisyyttä sieltä? Ja sitten just, että mitä muuta elämässä on käynnissä ja menossa.

Puhuja 1 [00:11:10]: Niinpä. Just se tunne siitä, että elämä on merkityksellistä ja se, että saa toteuttaa jotain itselle tärkeitä asioita, niin vahvistaa resilienssiä. Vaikka samaan aikaan oliskin jotain muuta haastavaa meneillään. Esimerkiksi vaikka jostain omasta tärkeästä harrastuksesta voi saada tosi paljon voimaa, jos elämässä on muuten vaikeeta. Siksi kannattaa aina välillä pysähtyä pohtimaan sitä, että mikä mulle on elämässä tärkeetä ja mikä on tärkeetä juuri nyt. Ja tähän liittyy paljon myös se, että millaisia rutiineja on. Mitä se sun päivittäinen arki on? Toteutatko sä niitä asioita, jotka on sulle tärkeitä? Ja onko sulla aikaa oikeasti niille tärkeimmille asioille? Ja tämä vaatii tietysti myös valintojen tekemistä, että mihin sanon kyllä ja mihin ei.

Puhuja 2 [00:12:01]: Joo, priorisointia vähän. Ja sitten kyllä myös muihin tukeutuminen, niin kuin aikaisemmin puhuttiin, että se on tärkeä osa sitä resilienssiä. Puhuminen auttaa. Se on vaan näin. Voi puhua läheiselle ihmiselle, tai sitten toki jollekin vähän etäisemmälle, tai vaikka ammatti-ihmiselle. Ja jotkut kokevat hyödylliseksi puhua itsekseen ääneen vaikka puhelimen sanelimeen. Ja sitten yksi sellainen keino on tällainen huolihetki, tai huolipäiväkirja, eli huolien aikatauluttaminen tietyllä tavalla. Voi kirjoittaa huolia ja ajatuksia muistiin ja sitten pohtia ratkaisujakin aktiivisesti jonain tiettynä hetkenä päivästä. Että yrittää kanavoida sen murehtimisen ja huolen sinne tiettyyn hetkeen päivästä.

Haastattelija 1 [00:12:49]: Paras hetki ei välttämättä ole ne yön pimeät tunnit aamuyöstä.

Puhuja 2 [00:12:53]: Joo. Se ei ehkä ole paras. Että kandee varmaan paljon huomattavasti ennen nukkumaanmenoa valkata se hetki, etteivät ne jää pyörimään sinne, kun makaa sängyssä. Ja sitten just siinä, kun pohtii sitä asiaa, niin kirjoittaessa voi pohtia, että mitä se on se huoli ja epävarmuus, mitä tuntee just nyt. Ja mikä se on sit se lopputulos, mitä pelkää? Että tavallaan avaa sitä vähän itselleen.

Puhuja 1 [00:13:17]: Ja varmaan siinä se jotenkin, että joutuu sitten vähän niinkun kohtaamaan sen pelon, niin auttaa. Että sitten se ei ole enää joku tuntematon mörkö, vaan sitten se tulee tähän päivänvaloon, että mikä se on se huoli siellä taustalla. Mä ajattelen, että usein niiden huolten taustalla on myös joku meille tärkeä asia. Me murehditaan niitä asioita, jotka on meille jollain tapaa merkityksellisiä. Mutta jos tunnistaa, että vatvoo ja murehtii asioita paljon, niin yksi hyödyllinen keino voi olla harjoitella erottamaan, että mikä on semmosta hyödyllistä asioiden pohtimista, ja mikä on sitä vatvomista ja murehtimista. Keskeistä tässä on se, että suuntautuuko se oma ajattelu niihin ongelmiin, vai aktiiviseen toimintaan ja ratkaisuihin.

Haastattelija 1 [00:14:04]: Eli tavallaan se ajatusten painopiste ratkaisee myös, että mitä sä painotat päivittäin ja…

Puhuja 1 [00:14:10]: Joo. Ja se hyödyllinen asioiden pohtiminen suuntautuu just niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa. Ja voi kokeilla esimerkiksi tämmöistä harjoitusta, että piirtää paperille kolme sisäkkäistä ympyrää, ja siihen sisimpään ympyrään kirjoittaa niitä asioita, joihin mä voin tässä tilanteessa vaikuttaa. Eli mitkä on mun omassa kontrollissa. Sitten siihen keskimmäiselle kehälle tulee asioita, joihin voi vaikuttaa, jos saa apua muilta. Elikkä mitkä on omassa vaikutuspiirissä, mutta vaan sitten, jos pyytää apua joltain toiselta. Ja sitten sinne ulommaiselle kehälle sellaiset asiat, joihin ei voi vaikuttaa. Tämmöinen pohdinta voi auttaa suuntaamaan energiaa just niihin muutoksiin, jotka on mahdollisia.

Haastattelija 1 [00:14:56]: Joo, hyviä vinkkejä. Mutta työnhaussa on myös tärkeää keskittyä siihen, mihin voi vaikuttaa itse, tai mihin voi vaikuttaa toisen, tai toisten avustuksella. Esimerkiksi kannattaa tehdä markkinoiva CV ja vakuuttava LinkedIn-profiili, ja pyytää vaikka meikäläistä, uraohjaajaa kommentoimaan niitä. Tai sitten luokakaverit, tai ystävät voivat antaa myös niihin hyviä vinkkejä. Ja nykyään avoimissa työpaikassa on usein satoja hakijoita ja siihen ei luonnollisesti opiskelija pysty vaikuttamaan – näiden hakijoiden määrään, tai millainen osaaminen tai kokemus muilla hakijoilla on. Mutta onneksi opiskelija voi opetella tunnistamaan ja sanoittamaan, markkinoimaan sitä omaa osaamistaan. Samoin hän voi keskittyä aktiiviseen verkostoitumiseen ja piilotyöpaikkojen etsimiseen, esimerkiksi ottamalla suoraan yhteyttä rekrytointipäätöksentekijöihin, vaikkapa LinkedInissä.

Puhuja 2 [00:15:45]: Kuulostaa hyvältä.

Puhuja 1 [00:15:46]: Joo, tuossa oli monta hyvää vinkkiä. Ja sitä omaa osaamista tosiaan täytyy harjoitella, tunnistaa ja sanoittaa. Usein ihminen on sokea sille omalle kehittymiselleen. Opintojen aikana ihminen oppii ja kehittyy tosi paljon, mutta silti valmistuessa voi olla sellainen olo, että ei osaa mitään.

Puhuja 2 [00:16:05]: Mainitsitkin Timo tuossa, että just työelämä on muuttunut vähän epävarmemmaksi ja se haku on aika hurjaa nykyään. Ja työurat on myös pirstaleisempia. Tämmöiset asiat varmasti herättää huolta, että onko minulle töitä ja toimeentuloa tulevaisuudessa ja näin. Mikä avuksi? Voiko tähän jotenkin valmistautua, tai varautua?

Haastattelija 1 [00:16:26]: Onneksi voi. Esimerkiksi välillä voi suunnitella omaa urapolkuaan ja tehdä konkreettisia toimintasuunnitelmia. Ja kyllä tämä jatkuva oman osaamisen kehittäminen myös opintojen jälkeen, valmistumisen jälkeen, ja jatkuva uuden oppiminen on tosi tärkeää. Ja nythän tämä keskusteleva tekoäly ja tekoäly kaikissa muodoissaan on hyvin löynyt läpi työelämässä ja myös opinnoissa. Kyllä sitä kannattaa opiskella, kokeilla ja ottaa se ihan aktiiviseen, päivittäiseen käyttöön. Ja sitten tämä verkostoutuminen. Suomi on pieni maa. Meidän kaltaisessa maassa se on kyllä tosi tärkeää. Ihan tutkimusten mukaan jopa neljä kymmenestä saa uuden työpaikan Suomessa verkostojen kautta ja niiden avulla. Eli tämä vanha sanonta – it’s not just what you know, but also who you know – pitää entistä enemmän paikkansa tulevaisuudessa. Myös työnhaun näkökulmasta.

Puhuja 1 [00:17:22]: Miten sä Timo ajattelet siitä, että se verkostoituminen on monelle vaikeaa ja pelottavaa?

Haastattelija 1 [00:17:29]: Kyllä se on, joo. Se ihan noissa uraohjauskeskusteluissa tulee kyllä esille. Opiskelijat kokee hankalaksi, vaivalloiseksi ja jopa pelottavaksi. Jos esimerkiksi on heikko itsetunto, niin epävarmuuden tuntemukset tekevät verkostoitumisesta vaikeaa. Tämänkin voi aloittaa pienin askelin. Itse aina suosittelen LinkedIniä tähän, koska LinkedIn on pääosin myönteinen ja kannustava alusta. Siellä voi vaikka ensinalkuun peukuttaa muiden postauksia, ja sitten lyhyesti kommentoida myönteisesti näitä postauksia. Siitä seuraava askel on verkostoitumiskutsujen lähettäminen. Siinä voi vaikka aloittaa luokkakavereista, kavereista, ystävistä, sukulaisista, ja siitä sitten laajentaa vaikkapa vierailijaluennoitsijoihin ja rekrytoijiin.

Puhuja 1 [00:18:14]: Joo, hyviä vinkkejä. Mä huomaan myös, että mulla itsellänikin on verkostoitumiseen ollut vähän semmoinen vaikea suhde, mutta tuossa oli hyviä vinkkejä, miten sen kanssa pääsee alkuun. No, miten sitten, kun työnhakuun väistämättä liittyy epävarmuutta ja tulee niitä pettymyksiä, niin mikä siinä vois auttaa, että pysyy optimistisena ja jaksaa niitä asioita?

Haastattelija 1 [00:18:39]: Joo, pettymyksiä tulee useimmille väistämättä, mutta ne kuuluu työnhakuun. Ja jokaiselle työnhakijalle on tosi tärkeää huolehtia mielen hyvinvoinnista ja varata aikaa palautumiseen, mistä tekin puhuitte tuossa aikaisemmin. Työnhaku käy kyllä työstä, varsinkin tässä markkinassa, mutta se ei saa viedä kaikkea energiaa. Ja tärkeää on pitää välillä taukoa työnhausta ja tehdä asioita, keskittyä asioihin, jotka tuo iloa. Esimerkiksi perheen ja ystävien kanssa oleminen, liikunta ja harrastukset. Turhan monelle työnhaku on yksinäistä puurtamista. Turhauttavaa ja yksinäistä tekemistä. Siinä ei kannata jäädä yksin. Kannattaa hyödyntää vertaistukea, kavereita, muita työnhakijoita ja uraohjausta. Eli voi hakea tukea ystäviltä, keskustella kokemuksista heidän kanssaan, pyytää heiltä vinkkejä. Ja sitten voi myös varata ajan henkilökohtaiseen uraohjaukseen ja osallistua erilaisiin rekrytointi- ja verkostoitumistapahtumiin, työnhaun live-workshopeihin ja virtuaalisiin tapahtumiin, mitä esimerkiks me uratiimi järjestetään hyvin paljon. Myös yhdessä meidän KV-palveluiden kanssa.

Puhuja 1 [00:19:44]: Joo, tosi hyviä pointteja. Työnhaun kanssa tosiaan helposti jää yksin, tai ehkä usein ajatellaan että se on tämmöistä, mitä pitää tehdä yksin. Mutta tuossa oli hyviä vinkkejä, miten siitä sais vähän helpompaa ehkä sillä tavalla, kun saa jaettua niitä kokemuksia jonkun kanssa. Tosiaan ei tarvitse, eikä kannata jäädä yksin. Ja niin kuin sanoit, että työhakuakin täytyy rajata. Ihan samalla tavalla, kuin työtä tai opiskeluakin täytyy rajata, että jää oikeasti sitä vapaa-aikaa.

Puhuja 2 [00:20:12]: Joo. Ja se rajaaminen ei aina ole myöskään helppoa. Esimerkiksi siihenkin voi vaikka saada apua myös meidän Haaga-Helian hyvinvointipalveluista. Meiltä löytyy opintopsykologeja ja opintovalmentajia tukemaan eri elämäntilanteissa ja opinnoissa. Ja vaikkapa just tässä rajaamisessakin.

Haastattelija 1 [00:20:32]: Hyvä. Kiitos hyvistä vinkeistänne. Mitä haluatte tähän loppuun sanoa kuulijoille?

Puhuja 2 [00:20:38]: Ainakin sen, että siis epävarmuuden sietäminen vaatii just tätä mielen joustavuutta, eli resilienssiä. Ja onneksi tätä joustavuutta on mahdollista lisätä monin eri tavoin.

Puhuja 1 [00:20:51]: Joo. Ja muutoksiin kuuluu epävarmuutta ja niin kuin puhuttiin, niin elämässä tulee väistämättä vaikeita asioita vastaan. Mutta ne voi nähdä myös sellaisina mahdollisuuksina löytää itsestään ja muista ihmisistä jotain uutta. Mä ajattelen, että sellainen utelias ja avoin suhtautuminen elämään ja toisiin ihmisiin vie paljon eteenpäin.

Haastattelija 1 [00:21:13]: Kyllä. Kiitos, Anna Pakkanen ja Anna Takkunen antoisasta ajatusten vaihdosta. Kiitos sinulle, kuuntelija. Lisää vihjeitä saat Job Teaserista ja Haaga-Helian [?? 00:21:23] blogeista. Moi, moi.

Puhuja 1 [00:21:25]: Moikka.

Puhuja 2 [00:21:27]: Moi.

[äänite päättyy]