Haastattelija 1 [00:00:04]: Tervetuloa Haaga-Helian uratiimin Kohti työtulevaisuuttasi -podcastiin. Olen Timo Lampikoski, Haaga-Helian uratiimistä. Autan opiskelijoita avaamaan ovia työelämään, eli tarjoan heille uraohjausta eri tavoin. Kanssani studiossa on tänään rekrytoinnin asiantuntija, Polar Pron Key Account Manager, Jyrki Maskonen. Jyrki, mitä kuuluu?

Puhuja 1 [00:00:25]: Oikein hyvää. Kiitos, Timo. Oli ilo ja kunnia päästä tänne keskustelemaan sun kanssa tänään oikein itselle mielenkiintoisista aiheista.

Haastattelija 1 [00:00:37]: Puolin ja toisin, kyllä. Mut hei, kerrotko hiukan työstäsi?

Puhuja 1 [00:00:43]: Totta kai. Tosiaan Key Account Manager on mun työnimike. PolarPro Henkilöstöratkaisut Oy:llä olen työskennellyt viimeiset kuusi vuotta, mutta kaikkinensa 13 vuotta henkilöstöalalla. Pitkälti mun työ painottuu siihen oikean tyypin etsimiseen oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan. Mutta paljon siihen kuuluu muutakin. Myyntiä, asiakkuuksien hallintaa ja sitä muuta HR-juttua. Työsuhdeasioiden hoitamista, pitkälti. Siinä varmaan pähkinänkuoressa oleellisimmat.

Haastattelija 1 [00:01:17]: OK. Tätä kun äänitetään, niin työmarkkina on tosi haastava. Tosi tiukka. Tänään me pureudutaan siihen, että miten tässä tiukassa markkinassa voi löytää työpaikan työnhakijana. Työvoima- ja elinkeinoministeriön ja YTK:n työttömyyskassan tutkimusten mukaan jopa 80 prosenttia kaikista avoimista työpaikoista on piilotyömarkkinoilla. Mitä ajatuksia tämä sussa herättää, Jyrki?

Puhuja 1 [00:01:44]: No, se herättää semmosen ajatuksen, että kyllä työnhakija on tänä päivänä aika sillassa. Itse pyrin työni kautta ja sitten ihan vapaaehtoisesti auttamaan vaikka LinkedInin kautta kertomalla säännöllisesti työnhakuun erilaisia vinkkejä. Toki ihan perinteisiin – tuunaa CV, tuunaa Linkkari-profiili kuntoon – mutta sitten, että mitä tapoja voisi olla löytää niitä työpaikkoja, jotka ovat siellä jossain piilossa, jotka eivät koskaan tule julkiseen hakuun. Se varmasti on näin, että prosentit kasvavat koko ajan ja siihen on monta hyvää, selittävää syytä. Yrityksillä ja ihmisillä ei ole aikaa käydä sitä valtavaa hakijamerta läpi, mikä on meilläkin monesti satoja. Joudutaan sulkemaan haut ennen kuin pitikään sulkea ihan vaan siitä syystä, että liika on liikaa. Se ei oikein palvele kenenkään tarkoitusta, jos me vaarannetaan meidän kyky vastata järkevässä ajassa hakijoille.

Haastattelija 1 [00:02:59]: Se on just näin. Joo, onneksi ennuste on sitten ensi vuonna viimein hiukan valoisampi. Oletko, Jyrki, seurannut näitä pientä kasvua ja olisi avautumassa lisää työpaikkoja? Mitä sinä siitä ajattelet?

Puhuja 1 [00:03:10]: Minä ajattelen, että vihdoinkin, koska tätä on jatkunut sieltä koronasta alkaen. Ja puhutaan COVID-19. Nyt eletään vuotta 2025 loppupuolta, niin on se aika pitkä ja kivinen matka ollut. Olen ihan oman työpöydän kautta nähnyt myös sen virkistymisen. Viimeksi tänään asiakkaan kanssa keskustelin ja heillä oli ihan niinkun kasvuun muutamakin rekrytointi, niin siis ihan loistava juttu.

Haastattelija 1 [00:03:39]: Tuo on hienoa kuulla. Viimeinkin.

Puhuja 1 [00:03:44]: Kyllä. Kyllä se tästä lähtee pikkuhiljaa nousuun. Se miten mä sen näen, niin tuolta valmistavasta teollisuudesta, eli mitä palvelen tavallaan tämmöisenä yhtenä segmenttinä, ja siihen liittyvä logistiikka, joka sitten rupeaa ikään kuin syöttämään sinne paljon puhutulle raksalle, mikä on kyntänyt tässä pitkään, niin sitä mistä valmistaa sitten rakennuksia, niin siitä se lähtee. Muu seuraa perässä.

Haastattelija 1 [00:04:14]: Kyllä. Ja vientihän on jo vuoden päivät vetänyt kuulemma ihan hyvin ja kasvua on näkyvissä.

Puhuja 1 [00:04:19]: Kyllä.

Haastattelija 1 [00:04:20]: Jäänmurtajatilauksia ja muuta.

Puhuja 1 [00:04:23]: Jep.

Haastattelija 1 [00:04:24]: Hyvä. Hei, mennään sitten suoraan työnhaun vinkkeihin ja lähdetään hakemuksessa liikkeelle. Jyrki, tässä markkinassa, minkälaisella hakemuksella erottuu?

Puhuja 1 [00:04:34]: Kyllä mä sanoisin, että persoona peliin. Koska se on ainoa keino, millä sinä pystyt erottautumaan sun työnhaussa. Semmoinen ihan geneerinen CV-kirjelmä, mihin on katsottu netistä valmis pohja, niin se on ihan kiva, mutta se on tosi kädenlämpöinen.

Haastattelija 1 [00:04:54]: Olen X vuotias se ja tämä.

Puhuja 1 [00:04:58]: Kyllä, just näin. Ja sitten se, että olen nopea oppimaan, kun kaikki muutkin on. Miten se ilmenee ja joku käytännön esimerkki, niin se on heti jo paljon persoonallisempi, se tarina. Ja olit sä sitten minkälainen tahansa tyyppi, räiskyvä tai vähemmän räiskyvä, niin se saa näkyä siellä. Koska mä sanon aina sitä, että kyllähän sä haluat semmoseen työpaikkaan, joka hyväksyy sut sellaisena kuin sä olet, sen sijaan että sä esität jotain mitä sä et ole siinä työhakuvaiheessa, ja sitten yrität toteuttaa sitä siellä työarjessa. Kuulostaa ihan superraskaalta.

Haastattelija 1 [00:05:35]: Se on just näin. Annatko lisää vielä vinkkejä, miten persoonaa voisi tuoda peliin?

Puhuja 1 [00:05:43]: Annan mielelläni. Olen huomannut sen, että monelle se oman osaamisen sanoittaminen on tosi vaikeaa. Ja se on kriittinen taito työnhaussa. Oli se CV, oli se Linkkari, oli se hakukirje, niin se sun pitää pystyä myymään sille lukijalle. Ja siihen auttaa vain harjoittelu. Että sä juttelet kavereiden kanssa, perheen kanssa, puolison kanssa ulos sitä, että millainen sä oot. Missä sä oot hyvä? Keskityt nimenomaan niihin hyviin juttuihin. Mä huomaan, että se on itse asiassa jopa tullut vaikeammaksi tässä 13 vuoden uran aikana – kehua itseään, kuin keksiä niitä negatiivisia, tai heikkouksia työhaastattelutilanteessa. Mikä on tosi järkyttävää, jopa.

Haastattelija 1 [00:06:34]: Se on ihan totta. Mä oon tehnyt Linkkarissa parikin pollia, eli kyselyä tästä aiheesta. Mun verkostossahan on paljon ammattilaisia ja managereita, johtajia. J opa heistä kaksi kolmesta kokee oman osaamisen tunnistamisen hankalana, tai erittäin hankalana.

Puhuja 1 [00:06:49]: Mieti. Ja siinä ollaan kuitenkin päästy uralla jo ikään kuin ensiaskeleita ottamaan ja ponnistamaan jopa sinne johtopositioon – ja silti se on hankalaa. Se on ihan tosi ymmärrettävää, että vaikkapa jollekin… No, nyt kun ollaan tässä Haaga-Helian kampuksella, niin vaikka on kaiken ikäisiä opiskelijoita, mutta kuitenkin ollaan menossa jotain uraa kohti yleensä siinä vaiheessa, tai hakemassa jotain vahvistusta sille, tai uusia suuntia.

Haastattelija 1 [00:07:21]: Kyllä.

Puhuja 1 [00:07:22]: Niin, totta kai se sillon on hankalaa. Mutta sitä tärkeämpää on se, että sä opit sitä sanoittamista viimeistään nyt. Viimeistään tänään. Ei huomenna. Mä en ole keksinyt siihen mitään hokkuspokkusta muuta kuin just sen, että sä käytät sanoja. Puhut sitä asiaa ulos. Mä ymmärrän, se on tosi jotenkin epäsuomalaista kehua itseään, mutta se on taito, mikä on pakko oppia. Koska työpaikan haku on itsensä myymistä tavallaan sille tulevalle työnantajalle, jolloinka se tapahtuu nimenomaan sillä, että sä ikään kuin kehut itseäsi. Mutta siinäkin kannattaa sen verran mopon keula pitää maanpinnan lähellä, ettei lähde nyt puhumaan ihan mitä sattuu, vaan toki totuudenmukaisesti. Mutta ehkä ennemmin pientä semmosta värin häivähdystä siihen mukaan, kuin sitten se, että mennään sillä perinteisellä lyijärillä aina vaan. Koska sillon se lopputuloskin on sama.

Haastattelija 1 [00:08:33]: Eli ei tule haastattelukutsuja. Eli tämä perisuomalainen vaatimattomuus ei todellakaan kaunista työnhaussa.

Puhuja 1 [00:08:41]: Ei missään nimessä. Ja mä tiedän varsin hyvin sen, että se on hankalaa, mutta se on pakollista. Ja mitä nopeammin sen ymmärtää, että pitää tulla ehkä sieltä jostain mukavuusalueelta ulos tässä asiassa, sitä helpommaksi se sulle tulee. Ja henkilölle, joka nyt on ehkä semmoisessa tilanteessa, että apua, en mä osaa kehua itseäni ja ei mussa ole mitään hyvää tai kehuttavaa, koska aina on jokaisessa meissä, niin mä ymmärrän. Mäkin olen ollut siellä. Sitten joku kaunis päivä vaikka puolen vuoden, vuoden päästä tästä hetkestä, kun sä tämän kuulet, niin sä toivottavasti voit peilin edessä todeta, että eihän se ollut niin kauheeta. Ja itse asiassa en mä tee tässä mitään väärää tai huonoa, vaan itse asiassa tästä tulee itsellekin hyvä fiilis. Ja mä oon oppinut itsestäkin uusia puolia, kun mä oon käynyt näitä keskusteluja muutenkin, kuin oman pään sisällä.

Haastattelija 1 [00:09:44]: Eli itsetuntemus lisääntyy kans sitä kautta.

Puhuja 1 [00:09:47]: Kyllä. Ja vahvistuu.

Haastattelija 1 [00:09:50]: Kyllä, erinomaista. Hei, mennäänkö sitten CV:hen? Mites sitten CV? Voiko pistää sitä geneeristä CV:tä sitten jokaiselle rekrytoijalle?

Puhuja 1 [00:09:56]: Voi, mutta ei kannata pidättää hengitystä. En voi liikaa olla korostamatta sen tärkeyttä, että CV pitää olla kunnossa. Siitä voi olla montaa mieltä, että mikä on sitten hyvä CV ja onko täydellistä CV:tä olemassakaan. Mutta mä suosittelen nykyään aina sitä, että käytä sitä palstatilaa hyödyksesi. Eli siellä on kuitenkin jotain dokumentoituna, niin ehkä semmonen helppo, ymmärrettävä vihje on, että jos sulla on nyt luettelonomaisesti, niin kuin monella on, lueteltu että missä mä oon ollut tekemässä mitäkin, ja sitten tavallaan työtehtävät, että kaupank assa, Veikkaus-järjestelmä ja niin edelleen, niin se CV ei pitene sillä, että sä käytätkin lauseita niiden yksittäisten sanojen sijaan. Se on ehkä semmonen, mistä vois hyvä olla lähteä. Ja ehdottomasti semmoinen pieni esittely sinne alkupuolelle sinusta, sun osaamisista.

Haastattelija 1 [00:11:08]: Hissipuhe.

Puhuja 1 [00:11:09]: Hissipuhe, nimenomaan. Ehdottomasti CV:hen myös mukaan. Se on mun mielipide. Vaikka sulla olis hakukirje, missä sitten enemmän totutusti puhutaan tavallaan siitä, että miksi mä olisin hyvä just tähän tehtävään, kun te puhutte, että te etsitte tällaista ja tällaista tyyppiä ja osaajaa, niin mä väitän, että 9,9 kymmenestä rekrytoijasta katsoo sen CV:n ensin.

Haastattelija 1 [00:11:42]: Ja myös itse varmasti.

Puhuja 1 [00:11:43]: Kyllä. Ja jos se CV herättää kiinnostuksen, niin sitten halutaan lukea lisää. Ja sitten toinen juttu. Kun on ikävä kyllä kaiken maailman järjestelmiä, mihin pitää jättää ne tiedot ja liittää sitten mukaan dokumentteja, niin kannattaa silleenkin se CV tehdä, että entä jos mulla ei olekaan mahdollisuus laittaa erillistä hakukirjettä. Niin se, että sä teet sen hissipuheen sinne CV:hen, niin sä oot valmis myös niihin hakuihin, missä sitä hakukirjettä ei toivota, tai ei pysty vaan kertakaikkisesti laittamaan mukaan. Koska mun on vaikea nähdä tilannetta, missä hakukirje ajaa CV:n ohi, jos pitää valita yksi dokumentti.

Haastattelija 1 [00:12:30]: Sitten se tärkeä kysymys, mitä aina kysytään. Luetko ja lukevatko rekrytoijat CV:tä? Vai vilkaisetko vain muutaman sekunnin ensivaiheessa?

Puhuja 1 [00:12:43]: Rehellinen vastaus on sekä-että. Siihen just vaikuttaa se, että millainen se CV on. Jos mä näen, että siellä on esimerkiks struktuuri vähän mitä sattuu… Se rakenne, miten se on rakennettu. Siellä on vaikka 2010 vuoden työkokemus ja sitten tulee seuraavalla rivillä 2017 ja niin edelleen, että se vähän niinkun hyppii edes ja taas, niin kyllä mä ikäväkseni joudun sanomaan, että sellaisissa tapauksissa se jää herkästi sinne hattuhyllylle, kun siellä on kuitenkin niitä huolella rakennettuja CV:itä. Ymmärrän toki samalla, että se ei ole jokaisen vahvuus, tehdä tämmöisiä kirjallisia dokumentteja. Mutta työnhausta kun puhutaan, niin se on ikävä kyllä semmoinen taito, mikä pitää opetella.

Haastattelija 1 [00:13:34]: Ja onneksi se on opeteltavisas oleva taito. Eikö niin?

Puhuja 1 [00:13:34]: Nimenomaan. Ja vaikka parjasin niitä nettipohjia, niin se on kuitenkin se bare minimum, mitä sieltä löytyy, että sen mukaan osais käytännössä vain täyttää tiedot, mitä siinä pyydetään.

Haastattelija 1 [00:13:50]: Kyllä. Eikö niin, että hakemuksessa, CV:ssä luettavuus on kanssa tärkeä, kuten vähän viittasitkin jo itse asiassa äsken?

Puhuja 1 [00:13:59]: On. Ja mä neuvon aina henkilökohtaisesti, että se on yksi tärkeimpiä, että miltä se CV näyttää. Enkä puhu visuaalisuudesta, vaan puhun ihan perustason jutuista. Se lähtee aina sieltä, että kerrotaan kenen CV tämä on. Ja asiat ovat selkeässä paketissa, luettavissa helposti. Mä en edes viittaa siihen, että ne olis yhdellä sanalla, vaan päinvastoin mä just kerroin, että käytä niitä lauseita mieluummin.

Haastattelija 1 [00:14:23]: Hyvä. Itse myös autan täällä Haaga-Heliassa opiskelijoita tuunaamaan sekä informatiivisesti markkinoivan CV:n, mutta itse painotan myös hyvin paljon LinkedIn-profiilia. Olen siihen sitten, LinkedIniin monellakin tapaa erikoistunut. Eli autan opiskelijoita tekemään tämmöisen hyvin optimoidun profiilin, eli sekä informatiivisen että markkinoivan, jossa olis sitten tämmöinen erottuva, vakuuttava headline. Se titteli siinä nimen alla. Ja sitten se about-osio ja siinä se hissipuhe, joka voi olla ja kannattaa olla vähän pidempi, kuin CV:ssä. Eli se tieto- ja about-osio. Näihin pitäisi saada sitten se, että mitä opiskelija hakee, tai mitä hakija hakee ylipäänsä. Mitä hän osaa? Ja jos mahdollista, erityisesti tietysti siihen hissipuheeseen about-osioon, mitä hän on saanut aikaiseksi. Jos sanotaan, että suomalaisilla ja ylipäänsä täällä asuvilla ihmisillä on vaikea sanoittaa sitä osaamista, niin sitten on vielä vaikeampi tuoda esille, että mitä on saanut aikaiseksi. Mitä sä tästä ajattelet, Jyrki?

Puhuja 1 [00:15:25]: Niin, siis ensinnäkin pakko sanoa, että olen huomannut ja arvostan sitä, että säkin käytännössä autat ihmisiä onnistumaan sillä sun LinkedIn-tekemisellä. Kiitos siitä. Toi menee ihan suoraan siihen samaan osastoon – itsetuntemus, osaamisen sanoittaminen. Mun mielestä se korostui tässä taas kerran, niin se on vaan ihan hitsin tärkeä juttu. Ja se on toisaalta ehkä lohduttavaa, että yhäkin taito, mikä on opittavissa. Ehkä se 10 000 tunnin tai toiston sääntö on rikottu syyttä tai suotta, mutta kyllä mä sanoisin, että tässäkin tapauksessa se harjoitus tekee mestarin. Se lopputuote hioutuu vaan tekemällä sitä asiaa uudestaan ja uudestaan.

Haastattelija 1 [00:16:28]: Sisulla ja sitkolla. Mä käytän usein tällaista. Kiitos isäni tästä lainauksesta.

Puhuja 1 [00:16:32]: Se on hyvä quote, mun mielestä. Sitähän se työnhaku ylipäätään vaatii. Ja ikään kuin esille tuleminen jossain LinkedInissä. Sisulla ja sitkolla. Jos sä oot hiljaisena siellä ja annat profiilin ikään kuin kyteä kymmenen vuotta koskematta siihen, niin ei varmasti hirveästi tapahdu.

Haastattelija 1 [00:16:57]: Eli sellainen hiillos ei riitä. Pitäis välillä olla edes pientä roihua.

Puhuja 1 [00:16:59]: Kyllä, bensaa sinne välillä, niin rupeaa tapahtumaan. Ehkä poikkeuksen muodostaa sitten, jos sä olet jo niin sanotusti joku, joka ei sitten välttämättä Linkkariin halua panostaa. Tulee nyt vaikka Hyppösen Henkka mieleen, tai tuo Tunnako sinne rantautui äskettäin.

Haastattelija 1 [00:17:21]: Tunna rantautui, joo.

Puhuja 1 [00:17:24]: Madventures-sarjasta.

Haastattelija 1 [00:17:26]: Kyllä.

Puhuja 1 [00:17:28]: Toki hän tekee paljon muuta. On näyttelijä ja vaikka mitä. Silti, jos sulla on… Jos sä oot jo koko kansan tietoisuudessa, niin sun LinkedInin-profiilin tilalla ei ole ihan hirveän isoa merkitystä. Mutta käykääpä katsomassa vaikka kyseisten herrojen LinkedIn-profiilit, niin en sano että ne olis täydelliset, mutta väitän katsomatta ihan tuoreeltaan, että kyllä sinne on tehty oikeita asioita.

Haastattelija 1 [00:17:55]: Ihan varmasti näin. Sitten tullaan postaamiseen, eli sisällöntuotanto LinkedInissä. Tiesitkö Jyrki, että alle yksi prosentti suomalaisista LinkedIn-käyttäjistä postaa edes kerran kuussa? Mä aina kannustan opiskelijoitakin tämmöiseen postaus-challengeen, eli ensialkuun vaikka kerran kuussa. Ylipäänsä ylitä se kynnys. Tuntuu, että monella on Mount Everestin korkeudella se ensimmäisen postauksen julkaisukynnys. Mites tämän ylittää sitten, Jyrki?

Puhuja 1 [00:18:23]: Niin. Tämä on hyvä kysymys. Itsekin olin LinkedInissä monta vuotta semmonen, että mä olin siellä lähinnä läsnä ja paikalla – ja that’s it. Mä onnittelin ihmisiä siitä, että ne saivat uuden työn, täyttivät vuosia, tai tuli jotain merkkipaaluja tai tämmöistä. Se mun oma preesens oli pitkään aika heikkoa. Mut sitten joku oivallus tuli pari kolme vuotta sitten ja mä rohkaistuin kirjoittamaan sinne. Alkuun jännitti ihan hiton paljon ja mä mietin sitä, että jos se netissä on, niin se on ikuisesti siellä – jada-jada-jaa. Mutta kun mä en kirjoita mitään, minkä olis tarkoitus satuttaa ketään, vaan mä kirjoitan omia ajatuksia ja mielipiteitä pohjautuen mun työhön, uraan, minuun ihmisenä…

Haastattelija 1 [00:19:28]: Myönteisessä, kannustavassa mielessä.

Puhuja 1 [00:19:34]: Juuri näin. Erinomainen täsmennys. Sitten mä jossain vaiheessa tajusin, että itse asiassa se on vähän kuin 15 minutes of fame, mutta joka postaus erikseen. Eli tavallaan harvemmin ne jäävät muuttamaan maailmaa mihinkään suuntaan, mutta jokaisella postauksella sulla on mahdollisuus ensinnäkin vaikuttaa siihen, miten ihmiset näkevät sut. Miten ihmiset kokevat sut? Ja olla sitä kautta enemmän ihmisten mielissä. Ja päästä sitten niihin piilotyöpaikkoihin kiinni siten, että sinua lähestytään, koska sulla on mielenkiintoisia ajatuksia. Sä oot tuonut sitä osaamistasi ulos. Toiveita, mitä sä toivot uudelta työpaikalta. Sehän on vaan asia, mitä kannattaa tehdä. Mua siis huvitti valtavasti, Timo, tuossa kerran kuussa, kun itse olen saanut niin romukoppaan sen jännityksen, että tulee varmaan pari postausta päivässä keskimäärin tahdilla nykyisin. Niin, jotenkin vaikea saada kiinni, mutta samaan aikaan kyllähän mäkin olen valtaosan LinkedIn-ajastani ollut vaan hiljaa taustalla.

Haastattelija 1 [00:20:55]: Itse mä en niin paljoa, etkä varmaan sinäkään niitä impressioita, sitä levikkiä ja näin tuijota. Mä ajattelin alusta lähtien… Mäkin aktivoiduin noin kolme vuotta sitten postaamaan. Mä postaan kanssa aktiivisesti ja osallistun keskusteluihin, niin mä ajattelin, että jos yksikin ihminen saa yhden pienenkin idean mun postauksestani, niin se on ollut sen worth. Tässä tapauksessa mietitään työnhaun näkökulmaa, niin kuten viittasit, jos se yksi rekrytoija kiinnittää huomiota, kokee sen fiksuksi ja hyväksi sen postauksen, ottaa yhteyttä ja kutsuu vaikka haastatteluun, niin eikö se ole tällaisen worth.

Puhuja 1 [00:21:24]: On.

Haastattelija 1 [00:21:24]: On vaan voitettavaa työnhakijana.

Puhuja 1 [00:21:27]: Juuri näin. Pakko lisätä, että siis… Kuitenkin joku kuulija tai ehkä useampikin miettii, että oletko itse sitten palkannut Linkkarista. Olen monesti ja tulen jatkossakin palkkaamaan. Jos sä ajattelet sen niin, että se on… Sä tarjoilet itseäsi hopeavadilla koko ajan, kun sä postaat sinne. Kun ihmisillä on tapana verkostoitua muutenkin kuin postausten kautta, oli se sitten kommenttikenttä, yksityisviesti, jotain etäkahvia, kahvia, lounaita…

Haastattelija 1 [00:21:58]: Verkostoitumishaasteet LinkedInissä.

Puhuja 1 [00:22:02]: Niin. Onhan se mullekin paljon helpompi. Jos mä oon oppinut luottamaan johonkin ihmiseen, tuntemaan sitä paljon paremmin kuin sitten, että mä kohtaan sen CV:n ja hakukirjeen kautta ekana, niin onhan se aivan yö päivälle, se asetelma. Ja totta kai mikään ei ikinä tule poistamaan sitä tosiasiaa, ettekö tarviis myös niitä CV:itä ja hakuja kahlata läpi. Mutta toi on ehdottomasti puolin ja toisin pöytää erinomainen estradi olla. Ja kun lisää sitä aktiivisuutta sinne, rohkaistuu siihen vaikka kommenttikenttien ja näiden haasteiden ja muiden kautta, niin sekin on itessään jo tosi kova juttu.

Haastattelija 1 [00:22:47]: Kyllä. Eli me kumpikin kannustetaan työntekijöitä postaamaan. Kyllä sinne mahtuu ja tarvitaan enemmän ääniä, kuin meidänkin äänet. Vai mitä, Jyrki?

Puhuja 1 [00:22:57]: Ehdottomasti.

Haastattelija 1 [00:22:58]: Hyvä. Nyt on puhuttu tästä piilotyömarkkinoiden hyödyntämisestä, eli miten etsiä ja miten löytää. Puhuttu Linkkarin kautta. Mennään sitten muihin taktiikoihin ja strategioihin. Mitä haluaisit ekaks nostaa esille? Mistä löytyy piilotyöpaikat, Jyrki?

Puhuja 1 [00:23:14]: No, piilotyöpaikkojahan voi löytyä periaatteessa ihan mistä vaan. Ehkä mä lähestyn sitä sitä kautta, että ylipäätään kun sä elät elämää, sä tutustut ihmisiin kaupoissa, työpaikoilla… Okei, jos sulla ei ole työpaikkaa, niin kuitenkin vaikka ystävän kanssa lenkillä, niin ne piilee koko ajan jokaisen nenän edessä. Joka paikassa.

Haastattelija 1 [00:23:45]: Harrastuspiirit, luottamustehtävät ja näin poispäin.

Puhuja 1 [00:23:47]: Kyllä. Vapaaehtoistehtävät. Kaikki nää. Mulla on koko ajan nenän edessä piilotyöpaikkoja. Ainoa vaan se, että mä en ehkä itse henkilökohtaisesti kaipaa, mutta sitten mä oon ikään kuin aina töissä rekrytoimassa, niin kyllä mä sitten lähden kyselemään, että mitäs sä etsit, mihin te etsitte, tai voisinko mä suositella jotakuta tuohon.

Haastattelija 1 [00:24:12]: Eli sä pistät sanaa liikkeelle ja kyselet. Olet itse aktiivinen.

Puhuja 1 [00:24:17]: Kyllä. Ne on siis joka paikassa. Ja sitten jos mietitään semmosta, että mä haluan vähän konkreettisempaa, mitä moni kaipaa ymmärrettävästi, niin mä sanoisin, että back to old school, tietyllä tavalla. Suomessa on koko ajan enemmän ja enemmän pienyrittäjiä. Olivat ne sitten kivijalkaa tai verkkokauppaa, tai oli se konsultoivaa, tai mitä hyvänsä tekemistä. Tutkat auki ja rohkeasti kysymään. Varsinkin, jos tulee jonkinlainen impulssi, että joku vaikka postailee… Ai niin, piti olla Linkkarin ulkopuolella.

Haastattelija 1 [00:24:55]: Ei haittaa. Voidaan ottaa Linkkari tähän mukaan. Se on kuitenkin niin keskiössä nykyään. Jatka vaan.

Puhuja 1 [00:24:59]: Olkaa siellä Linkkarissa ja olkaa aktiivisia. Se on vaan the place to be, olit sä töissä, työnhaussa, tai mistä tahansa. Vaikka eläkkeellä. Se on ylivoimasti paras some ja ainoa some, missä mä oon itse aktiivinen, koska se antaa niin paljon. Trust me. Mutta jos sä näät, että joku on selkeästi vähän aina purjeessa positiivisella tavalla, että tekemistä on, oli se sitten Linkkarissa, jossain kivijalassa tai missä ikinä, niin mene kysymään, että tarvitsetko sä apua ja voinko mä auttaa. Siitä se keskustelu sitten aukeaa.

Haastattelija 1 [00:25:45]: Kyllä. Nyt tullaan verkostojen voimaan, Jyrki.

Puhuja 1 [00:25:49]: Joo.

Haastattelija 1 [00:25:51]: Sitran, MPS:n, YTK-työttömyyskassan tutkimusten mukaan muun muassa, niin jopa neljä kymmenestä löytää uuden työpaikan hyvinä ja huonoinaikoina verkoston kautta, verkoston avulla. Verkoston suositusten kautta, verkoston vinkkien, verkoston vihjeiden kautta. Aika isoja lukuja.

Puhuja 1 [00:26:11]: On. Luvut olis isompiakin, jos suomalaiset keskimäärin ymmärtäisivät sen, että verkoston hyödyntäminen on vain ja ainoastaan positiivinen asia. Mä oon ollut ymmärtävinäni, että porukka aina liikaa miettii sitä, että en mä kehtaa.

Haastattelija 1 [00:26:36]: Juuri tämä kehtaamisen eetos, kyllä.

Puhuja 1 [00:26:40]: Jep. Tai sit just se, että kun mä haluan ihan itse pärjätä. Kun se homman nimi on se, että vaikka joku nyt suoraan hand-outaa sulle paperin tuohon eteen, että pane nimet alle ja aloitellaan huomenna työt, niin joka tapauksessa, tunsit sä ketä tahansa mistä hyvänsä, niin kyllä sun pitää ne kilsat kävellä siellä uudessa duunissa aina itse. Älkää hävetkö sitä, että hyödynnätte teidän kontakteja, vaan käyttäkää niitä hyödyksi. Jos se avaa jonkun oven, niin sun pitää silti mennä sinne sisäpuolelle ihan itse. Ja monesti puhutaan siitä, että se madaltaa kynnystä päästä haastatteluun, vähän niinkun ohituskaistalla. Onko se epäreilua? Mun mielestä ei ole.

Haastattelija 1 [00:27:35]: Ei oo.

Puhuja 1 [00:27:36]: Koska työsuhde perustuu luottamukseen. Ja niinkun mä puhuin tossa, että minkä takia mä tykkään rekrytoida LinkedInin kautta tuttuja ihmisiä, niin jokainen varmaan ymmärtää sen, että… Mä toivon ja uskon, että ymmärtää sen, että totta kai se on jokaiselle palkkauspäätöksen tekijälle paljon helpompaa, kun se luottamus on jo rakentunut elämän joidenkin aspektien kautta. Mä oon palkannut entisiä naapureita töihin. Lukuisia. Koska vuosien saatossa mä oon nähnyt, millaisia tyyppejä ne on. Sitten kun tulee se oikea paikka ja sitten tulee puheeksi, että hei, että mä kaipaan duunia, niin kuinka helppoa se mulle on. Ihan järjettömän helppoa. Ja on mennyt hyvin, puolin ja toisin. Joo. Mistä me puhuttiin?

Haastattelija 1 [00:28:27]: Verkoston voimasta.

Puhuja 1 [00:28:29]: Aivan.

Haastattelija 1 [00:28:31]: Hyvin puhuttu, Jyrki. Mutta sitten hei, mitä mä aina korostan, niin hyvinä kuin huonoina aikoina, oli se markkina mikä tahansa, niin osallistu verkostoitumistapahtumiin. Osallistu rekrytointitapahtumiin. Mitä sä itse ajattelet näistä?

Puhuja 1 [00:28:42]: Täysin samaa mieltä. Siis, sehän on… Jos ajatellaan, että verrataan nyt siihen työnhakuun. Sä oot yksi 500:sta. Sä hierot sitä CV:tä ja hakukirjettä, mikä on pakollista, mutta sä oot yksi 500:sta. Ja vaikka sä tekisit sen kuinka hyvin, niin se takaa sulle tosi vähän asioita.

Haastattelija 1 [00:29:05]: Ja se nippu on vaan niin jäätävä. On se sitten 200, 300, tai mainitsemasi 500. Se on vaan niin jäätävän kokoinen, se nippu.

Puhuja 1 [00:29:12]: Ja satakin. 50:kin on paljon, jos yksi palkataan. Ja ajatellaan, että siellä on valtaosa kuitenkin, jotka täyttävät kriteerit pääsääntöisesti siihen haettavaan paikkaan.

Haastattelija 1 [00:29:25]: Totta.

Puhuja 1 [00:29:27]: Kun sä tapaat niitä ihmisiä eri tapahtumissa livenä, niin sähän pystyt siinä jo myymään itseäsi ihan eri tavalla ja jättämään sen vaikutelman, niinkun face-to-face. Mä tiedän sen, että monissa rekrytapahtumissa on mahdollisuus, jos ei nyt suoraan jutella, niin sopia niitä aikoja sitten sille juttelulle. Se on ohituskaista. Käytä ihmeessä niitä hyväksi. Se on myös, mitä rekrytoija keskimäärin haluaa. Kyllä me halutaan olla ihmisten parissa ja läsnä, mutta yhäkin ne sadat ja tuhannet hakemukset, niin ei ikävä kyllä aika riitä kellään siihen, että lämpimästi, henkilökohtaisesti jokaisen kohtaa. Mutta kun se mahdollisuus annetaan kultavadilla, niin jokaiseen niihin kannattaa tarttua.

Haastattelija 1 [00:30:25]: Just näin. Taas kerran kannattaa kehdata. On vain voitettavaa. Ei ole mitään hävittävää. Hei Jyrki, anna pari vinkkiä sitten vielä hakijalle, joka osallistuu rekrytointitapahtumaan. Kolme vinkkiä.

Puhuja 1 [00:30:34]: Mä lähtisin ehkä siitä, että kartoittaa jos mahdollista, tai kun mahdollista, että ketä siellä on paikalla. Ottaa vähän selvää, vähintään yritystasolla. Ja käyttää nyt sen panostuksen niihin, tekee top-listan, ketä haluaa lähestyä eka. Lähestyy niitä ensin, koska sitten meitä on erilaisia. Ne on aika hälyisiä, meluisia tapahtumia. Kaikki on niin sosiaalisia sopuleita, niinkun vaikka allekirjoittanut on. Niin, lähtee niistä liikkeelle ja käyttää sen parhaan energiansa niihin kohtaamisiin. Ihan suora lähestyminen vaan ja hissipuhe tai ei, sen pitää…. Se on vaikea antaa, Timo, tiedätkö semmosia neuvoja tilanteisiin, mitkä tapahtuu jossain hetkessä.

Haastattelija 1 [00:31:29]: Aika spontaaneita kuitenkin, loppujen lopuks.

Puhuja 1 [00:31:34]: Niin, mutta tietyt lainalaisuudet totta kai, niinkun… No, mä haluaisin ajatella, että ei tarvitse sanoa näin, mutta pukeudu ensinnäkin tilaisuuteen sopivalla tavalla. Ja sanotaan vaikka näin, että kun itse olen tehnyt elämässä pitkään pelkkiä duunarirekryjä, niin kyllä se aina vähän pysäyttää, kun joku tulee puku päällä siihen eteen. Siinä puvussa ei ole mitään väärää, don’t get me wrong. Mutta tavallaan se ensivaikutelma on se, että tietääkö tuo tyyppi, että kenelle se juttelee ja mitä työtä meillä on tarjolla.

Haastattelija 1 [00:32:12]: Konteksti, ala, mahdolliset työtehtävät.

Puhuja 1 [00:32:17]: Niin, just näin. Mutta ehkä se liittyy siihen preesensiin ja kohtaamiseen itsessään just, että minkä näköisenä ja millä asenteella ja energialla sä siihen menet. Ja ehkä poissulkevasti mä oon käynyt vaikka ja missä maan ja taivaan välillä ja monta kertaa erilaisissa tapahtumissa, niin älä mene ainakaan sillä energialla, että sä meet siihen, että no, kun mä nyt oon tämmönen, niin ei teilläkään varmaan ole töitä mulle. Niin, ei ehkä sit ole.

Haastattelija 1 [00:32:48]: Anteeksi pyydellen ei saa mitään aikaiseksi.

Puhuja 1 [00:32:51]: Just näin. Eli se energia on tärkeä. Ja sit se, että kohdista se sinne, mihin sä aidosti haluat. Älä ammu haulikolla. Kato ne sun target marketit. Monesti etukäteen tietää kyllä tapahtumissa, että ketä siellä on. Ota selvää. Jos mahdollista, ihan pikainen googlaus, että okei, siellä on Timo ja Jyrki – ketäs veijareita nämä on? Niin, ainakin sä tiedät vähintään, ketä sä oot kohtaamassa. Mun mielestä siitä on jotain… Mä en osaa ehkä sanoittaa sitä parhaalla tavalla, mutta se voi olla eduksi ja hyödyksi.

Haastattelija 1 [00:33:30]: Hyvin sanoitat. Sitten mennään hei, kysymykseen. Yksi mun verkoston jäsen kysyi minulta seuraavaa ja itse asiassa kuuli, että me ollaan tekemässä tämä podcast, Jyrki, sun kanssa. Haluaa nimenomaan nyt sinulta kysyä. Onko noloa aktivoida vihreä rinkula ja postata omia työnhakupostauksia? Ja aloitetaan tästä, että ensimmäinen kysymys. Miten sinä suhtaudut tähän vihreään rinkulaan Linkkarissa?

Puhuja 1 [00:33:57]: Hyvä kysymys, ensinnäkin. Neutraalisti. Siis, sillähän ihminen ilmoittaa, että olen työpaikkaa vailla. Mä aina vastaan tuohon silleen, että sitten jos se vihreä rinkula on vuosikausia päällä, niin se alkaa ehkä kääntymään itseään vastaan. Vaikkakin en väheksy lainkaan sitä näinä aikoina. Joku aidosti ikävä kyllä voi vuosiakin joutua sitä työpaikkaa etsimään. Mutta ehkä mä ottaisin sen välistä pois ja sitten tehostekeinona laittaisin uudelleen päälle. Mutta siis neutraalisti sen takia, että mun mielestä se on aina oikea tapa. Jos joku hakee töitä, fine. Jos joku etsii työntekijää ja laittaa sen purppuran rinkulan päälle, niin fine. Ei se ainakaan negatiivinen voi olla.

Haastattelija 1 [00:34:59]: Hyvä. Itse ajattelen tismalleen samaa. Miten sitten tämmöinen työnhakupostaus? Eli olen hakija – postaan. Kerron, mitä olen hakemassa. Tätä osaan. Kutsukaa minut haastatteluun. Mitä ajatuksia, Jyrki, herättää?

Puhuja 1 [00:35:14]: Äärimmäisen hyvä kysymys. Mä itse tiedän LinkedInin maailmasta monta hyvää tapausta, jossa henkilö on jopa useamman kerran työllistänyt itsensä tällaisella postaus-sarjalla. Eikös kyse ole pohjimmiltaan Timo siitä, että minä työnhakijana ja ihmisenä silloin kerron itsestäni ulospäin, että miksi minut kannattaa palkata. Millainen ihminen mä oon ja mitä mun osaamiset on? Se on just sitä sanoittamista ja samalla sen harjoittamista.

Haastattelija 1 [00:35:44]: Kyllä, oman osaamisen markkinointia.

Puhuja 1 [00:35:47]: Kyllä. Ja sitä myymistä. Työnhaku on just tuota. Markkinointia ja myymistä.

Haastattelija 1 [00:35:55]: Kyllä. Ja samaa mieltä. Niitä kannattaa tehdä. Ja tiedän myös hyvin tapauksia, että on tullut niitä haastattelukutsuja.

Puhuja 1 [00:36:01]: Kyllä. Semmoisen vinkin mä annan kaikille tässä tähän linkittyen, että älkää please alkako sanelemaan LinkedInissä sitä, että kuinka paljon te olette hakeneet ja kuinka paljon ei ole kuulunut mistään mitään ja niin edelleen. Koska mä olen huomannut ikäväkseni, että jotkut tekevät sitä jopa joka viikko, niin se ikävä kyllä jättää vain ja ainoastaan negatiivisen tunnelman siitä sun tavasta olla esillä. Mä itse ymmärrän sen tuskan työnhaussa, mutta kannattaa etsiä sille jokin muu kanava. LinkedInistäkin nykyään löytyy semmoisia turvallisempia paikkoja, missä puhua pienemmällä piirillä siitä, vähän niin kuin vertaistuellisesti. Älä please tee postauksia, missä sä ikään kuin märmätät, että sata hakemusta ja nolla vastausta ja kyllä nyt ottaa päähän. Kaikki ymmärtää sen totta kai, mutta tavallaan jos sä toistat sitä sanomaa, niin mä kysyn vaan, että mitä sä haluat sillä saavuttaa.

Haastattelija 1 [00:37:11]: Ja sitten varmaan entisten työnantajien ja rekrytoijien haukkuminen ei ole kovin fiksua myöskään. Eikö niin, Jyrki?

Puhuja 1 [00:37:20]: Mä en näe siinä hirveästi mitään positiivista ulostulokulmaa. Ja ehkä lisäisin vielä sen, että mä ymmärrän, että jos haava on tuore ja märkii, että siitä haluaa puhua. Mutta mieti se kanava, mikä se on. Itse kiitän itseäni, että vaikka välillä olen impulsiivinen kaveri luonnostaan, niin aina on ollut sellaista viisautta nuorempana ja vähemmän viisaana myös, että mä en ole tuohon leikkiin lähtenyt koskaan. Ja olen huomannut sen, että vaikka joskus on ollut harmitusta tietyistä asioista, niin sitten kun sä otat siihen etäisyyttä, niin sä toteat itsekin itsellesi monesti sen, että onpa hyvä, että en tästä nyt mitään ulostuloa tehnyt kenellekään. Se on se tunne, mikä sun sisällä on. Se on täysin inhimillistä haluta päästää se ulos, mutta mieti se paikka ja aika sille.

Haastattelija 1 [00:38:22]: Ja sitten tuossa on toi, niinkun viittasit tuossa alussa, että kaikki mitä internetiin laittaa, tuppaa olemaan vähän ikuista ylipäänsä.

Puhuja 1 [00:38:31]: On, on. Ja tuosta kuitenkin aasinsiltana vielä sanon, että siihen Linkkari-postailuun, niin se on se 15 minutes of fame, kun sä puhut hyviä juttuja. Ja se impact on tosi lyhytkestoinen. Mutta sitten, jos sä mustamaalailet, niin sillä jännästi on sitten vähän pidempi kaiku.

Haastattelija 1 [00:38:51]: Niin, joku tämmönen sanonta… Murphyn laki tulee mieleen, taitaa olla, että fame on hetkistä, mutta sitten menetetty maine säilyy ikuisesti.

Puhuja 1 [00:39:01]: Näinhän se on. Yksilö- ja yritystasolla.

Haastattelija 1 [00:39:03]: Se on just näin. Mutta hei, nyt mennään vähän positiivisempiin loppuviboihin tässä, niin sanotusti. Kiitos oivista vinkeistä tähän asti, Jyrki. Mitä haluat sanoa tähän loppuun? On the positive note.

Puhuja 1 [00:39:16]: Joo, positiivisuus on aina parempi. Ehdottomasti sitä mieltä. Mä ehkä sanon aina, että realisti pitää silti olla jollain tavalla. Välillä itsellä ehkä taipuu siihen inhorealismiin, mutta ei siitä mitään. Mennään eteenpäin. Haluan siis kannustaa jokaista työnhaussa olevaa. Oli kyse sitten siitä, että olet ihan vallan työtä vailla tai olet jotain uusia uria suunnittelemassa vanhasta uuteen, niin usko pois – paremmat ajat lähtevät tästä nyt. Ne ovat edessäpäin ja sinullekin löytyy se oma, uusi paikka ihan varmasti. Se ei ole helppoa. Mä en voi sitä sulle luvata. Mutta kun sä otat esimerkiksi nämä vinkit aktiivisesti käyttöön ja harjoittelet, mitä tässä ollaan Timon kanssa kerrottu, niin se helpottuu varmasti. Ja turhaan me ei puhuttu tavallaan tämmöisistä persoonan ominaisuuksista, koska ne linkittyy. Ei se työnhaku ole mitään erillistä, tai työelämä mitään erillistä. Me eletään yhtä elämää ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se, kun sä opettelet sitä sanoittamista… Sä opettelet kehumaan itseäsi, myymään sun osaamista ja sun persoonaa, niin usko pois, se tekee susta paremman ihmisen. Susta itse itsellesi ja myös ulospäin. Se sun itsetuntemus kasvaa. Ja sitten kun sä saat niitä positiivisia työnhakukokemuksia vyöllesi enemmän, niin se itseluottamuskin kasvaa sieltä. Sun pitää vaan kävellä ne kilsat, mutta se mikä siinä on helppoa, kun tämä on puhumista ja kirjoittamista, niin me opitaan ne taidot aika varhaisessa vaiheessa elämää. Kaikilla on ne ikään kuin aseet käsissä.

Haastattelija 1 [00:41:10]: Mulla on kaksi vinkkiä. Löydä oma äänesi Linkkarissa. Käytä sitä rohkeasti. Käytä sitä aktiivisesti. Käytä omalla tavallasi. Ja sitten toinen – hyvä kuulija, ole aktiivinen, rohkea ja sinnikäs.

Puhuja 1 [00:41:24]: Juuri näin.

Haastattelija 1 [00:41:26]: Kiitos, Jyrki, antoisasta ajatustenvaihdosta. Kiitos sinulle, kuuntelija. Lisää vihjeitä saat JobTeaserista ja Haaga-Helian [E-singlesin? 00:41:32] blogeista ja Haaga-Helian Spotify-tililtä. Moi, moi.

Puhuja 1 [00:41:38]: Morjens.