Hostit: Joel Pakalén & Maija Niemelä

Vieras: Pasi Tuominen

[kevyttä instrumentaalimusiikkia]

[Joel]

Tervetuloa! Tänään vieraana Pasi Tuominen Haaga-Heliasta. Pasi on moninkertaisesti palkittu palvelujohtamisen ja hospitality-alan asiantuntija, jolla on lähes kolmenkymmenen vuoden kokemus hotelli-, ravintola- ja matkailualan kehittämisestä. Olet ollut keskeisessä roolissa useiden arvostettujen hotellien ja ravintoloiden innovatiivisten palvelukonseptien lanseerauksessa ympäri Eurooppaa ja tutkit moniaistisia asiakaskokemuksia ja teknologian hyödyntämistä elämysteollisuudessa. Erityisosaamisesi kattaa kehittyneet teknologiat, muun muassa mixed reality ja spatial augmented reality -ratkaisut sekä niiden soveltamisen kaupallisissa ja opetuksellisissa ympäristöissä. Olet tunnettu kyvystäsi yhdistää tutkimus ja käytäntö, toteuttaa kansainvälisiä yhteistyöhankkeita ja johtaa monialaisia tiimejä huipputuloksiin. Olet myös arvostettu puhuja ja trendien sekä nousevien teknologioiden asiantuntija. Lisäksi [naurahtaa] olet ollut mukana kirjoittajana uunituoreessa kirjassa ”The Future of Hotels: Creating What’s Next”. Kirjoitit kirjassa nukkumiskokemuksesta ja immersiivisten oppimisympäristöjen hyödyntämisestä hotellialan koulutuksessa. Mitä se mahdollistaa koko alan kannalta? Mitä se tarkoittaa oppijalle, opetukselle ja korkeakoululle? Iso tervetuloa tähän podcastiin, Pasi.

[Pasi]

Kiitos kutsusta. Vähän poskipäitä [naurahtaa] punottaa. Melkoinen litania, mutta ehkä se kertoo myös iästä [nauraa] kuinka kauan on alalla ollut ja kuinka moneen hulluun asiaan on päässyt mukaan. Olen ollut tosi onnekas monellakin tavalla. Tähän pitkään uraan liittyy se ensimmäinen tarina siitä, että olen ihan vauvasta saakka ollut ravintolassa – isoäitini toimi paperitehtaan johtokunnan ravintolan ravintolapäällikkönä 70-luvulla. Silloin ei välttämättä ollut päivähoito niin liberaalia kuin tänä päivänä, että aina kun oli nuha, niin olin mummun hoteissa siellä ravintolan keittiössä. [nauraa] Sinä aikakautena olin pienempi kuin ne kattilat ja padat ja pannut. Kyllä se kipinä on tullut ihan sieltä ryömimisiästä saakka – aina on eletty ravintolaelämää tai sitten myöhemmin hotelli- ja matkailuelämää.

[Joel]

Aivan mahtavaa! Voi kuvitella, että pieni Pasi-vauva siellä ryömii kattiloiden seassa ja pitää mahdollisesti jotain ämpäreitä päässään [naurahtaa] ja seikkailee siellä. Tällainen ympäristö ruokkii varmasti sitä. Tämmöisiä pieniä täkyjä jää aivoihin ja siitä muodostuu kiinnostus moneenkin asiaan.

[Maija]

Kyllä. Mahtavaa, että olet täällä meidän kanssa. Kyllä minua hymyilytti, kun kirjoitin sun introa, koska sinua on syytä ylistää. Mutta hei, ihan ekana päästään mun lempiaiheeseen, mun superlahjaan nukkumiseen [nauraa] – nukkumiskokemukseen. Mä olen muuten tosi hyvä nukkumaan.

[Joel]

Toisten lahja on toisten kirous. [nauraa]

[Maija]

Lähdetään liikkeelle siitä, että hyvinvointi on ollut trendinä jo pidempään. Tosi monissa hotelleissa näkee tänä päivänä, että siellä on ennen ollut yökerho, mutta nyt siellä on kuntosali. Meillä on nykypäivänä järjetön määrä teknologiaa, joka mittaa hyvinvointia monella tapaa. Suomalaisia innovaatioitakin – Ourat, Suunnot. Mitä sitten, jos tämä hyvinvointitrendi meneekin astetta pidemmälle? Vai onko mennyt jo? Entä jos huomisen hotellin tärkein elämys onkin paras mahdollinen unikokemus? Miten asiakkaalle luodaan paras mahdollinen uni?

[Pasi]

Toisin kuin sinulla, Maija, minulla on se toinen ääripää. Ystäväpiiri tuntee mut tosi huonona nukkujana – aina valveilla, ehkä tahtomatta tai välillä tahtoen. Aihe on lähellä sydäntä. Matkustan paljon, olen viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan matkustanut paljon, osittain työn takia, osittain vapaa-ajalla eri kiinnostusten kohteilla. Minulle hotelli on se paikka, missä levätään.

Kun olen itse kauhean huono nukkuja, siitä tulee oravanpyörä – analysoin kauheasti, millä tavalla voisin itselleni luoda paremman ympäristön nukkumiseen, ja onnistunko siinä. Silloin kun onnistuu, se jää hyvin mieleen. Tämä ei ole mun oma keksintö – tämä tulevaisuuden nukkumiskokemuksesta hotellissa on hyvin globaali ilmiö. Se ei ole edes uusi. Tästä on tehty paljon sekä kaupallisten toimijoiden että hotelliketjujen kanta-asiakasjärjestelmissä tutkimuksia, ja sitä on akateemisesti tutkittu – miten voidaan ihmisen unen tai lepäämisen mahdollisuuksia parantaa. Eihän uni aina ole se autuaaksi tekevä – voi myös tuntea itsensä levänneeksi ilman, että olisi vaipunut syvään uneen.

Miksi me ollaan tässä? Olen tutustunut kymmenen vuotta sitten amerikkalaiseen herraan Ron Swidleriin. Hän toimii Getty Groupissa Chicagossa, joka suunnittelee suuren osan Hilton ja Marriott -hotelleista Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa – yksi Yhdysvaltojen suurimmista hotellibrändäyssuunnittelutoimistoista. Ronilla on lämpimät suhteet Haaga-Heliaan. Olen ollut mukana Hotel of Tomorrow Initiativessa, löyhässä ryhmässä, johon kuuluu 450 ihmistä ympäri maailmaa – siellä on nanoteknologiaa tutkivia tieteilijöitä, maatalousyrittäjiä [nauraa], ihan laidasta laitaan. Heillä on alusta, jossa virtuaalisesti jaetaan ideoita. Sitten meillä on get-together-tapaamisia joko virtuaalisesti tai livenä. Marriott tai Hilton voi laittaa ongelmia ja haasteita ratkaistavaksi.

Nukkuminen tuli isosti esille koronan aikana. Toimeksianto tuli Marriottilta, ja siihen liittyy paljon uutta teknologiaa. Indikaattoreita: mitä virtuaalitodellisuus voisi tuoda, tai miten biosensorit voisivat tuottaa dataa, jota pystyisi tarjoamaan kanta-asiakkaille, jotta he voisivat pidemmällä aikavälillä parantaa ja mitata. Kaiken mittaaminen on yksi trendi.

Tarkistin vielä, että Marriott kysyi 45 000 kanta-asiakkaaltaan vuonna 2019 kolme tärkeintä asiaa, mitkä tekee hyvän hotellikokemuksen. Valovuoden yläpuolella muita tekijöitä oli ”better than expected night’s sleep”. Se on haaste hotelleille, mutta myös järjetön mahdollisuus. Sen kautta lähdimme Ronin kanssa miettimään, miten tämä voisi olla. Siihen, mitä Maija jo raapaisi pintaa – miten teknologiaa voisi tuoda – liittyy äärimmäisen mielenkiintoisia asioita. Sattumoisin oikeaan aikaan oikeassa paikassa pääsee tekemään töitä huippudesignereiden ja -tutkijoiden kanssa, ja lopputuloksena saattaa olla kaupallisesti validi konsepti.

[Joel]

Mainitsit Marriottit, Hiltonit, mutta nähdäänkö tätä Suomessa laisinkaan?

[Pasi]

Yksi omaan hotelliaikakauteen liittyvä on pillow menu – tyynylista. Tällä hetkellä saattaa olla muutamia hotelleja Suomessa, joissa tyynylista on olemassa. Kanta-asiakkailla voi olla CRM-järjestelmässä merkintä, että huoneen setup on valmiiksi tehty tietyn tyynyn kanssa. Tai sitten minulla on sellainen olematon tyyny. [naurahtaa] Perhe nauraa aina, että iskällä on kymmenen tyynyä, joita se ei yhtään käytä, mutta niitä pitää olla siinä.

Samassa tutkimuksessa tehtiin havainto: ajatelkaa, 28 prosenttia Marriottin asiakkaista matkustaa oman tyynynsä kanssa. [nauraa] Kuulostaa siltä, että yrityksen pitäisi ratkaista tämä, ettei ihmisten tarvitsisi. Tyynymenu ei ilmeisesti ole kovin hyvin toiminut. Muistan, että kun kämppiä avattiin, meillä oli tyynymenu, mutta se ei jollakin tavalla toiminut.

[Maija]

Kun lähdetään uneen syvemmin, se on tosi yksilöllistä, ja siihen vaikuttaa tosi moni asia. Lämpötilaerot – joku tykkää nukkua ikkuna auki, joku ei. Joku on ääniherkempi kuin toinen, ja jotakuta tasainen meteli jopa nukahduttaa. Sisustus, valaistus, teknologia. Miten jos sä lähtisit nyt rakentamaan hotellia alusta asti, mitä nukkumiseen liittyvää teknologiaa siellä olisi? Miten lämpötilat, äänet, sisustus suunniteltaisiin, jos se on niin iso prosentti, joka haluaa hotellissa hyvin nukkua?

[Pasi]

Kehittäminen lähtee valitettavan usein havainnoista ja puutteista – mitkä eivät toimi, mitä asioita voisi ratkaista. Mainitsit ne periaatteessa kaikki: ääni, valaistus ja lämpötila ovat ne kiinteät elementit, joita voidaan helposti muokata. Ne on melko yksinkertaista nykyteknologialla automatisoida tai ainakin tehdä helposti kontrolloitavia. Välttämättä se ei aina onnistu – niistä tulee kauhean komplekseja järjestelmiä, että osaako asiakas sammuttaa valot yöllä, kun nappuloita ja vaihtoehtoja on niin monia.

Lämpötila on äärimmäisen tärkeä. Voidaanko sitä säätää? Mikä on kokonaiskuva, jos ajatellaan energiakulutusta – onko syytä antaa asiakkaalle mahdollisuus kovin moneen asteen vaihteluun? Minkälainen valaistusjärjestelmä on? Jotkut tykkää nukkua valoisassa, jotkut umpipimeässä. Ovatko pimennysverhot riittävän pitkät? Olen ollut avaamassa hotellia, jossa vahingossa teetettiin liian lyhyet pimennysverhot – vain puoli senttiä liian lyhyet. Ajatellaan kesäkuun 13. päivää Helsingissä, aurinko paistaa, ja se puoli senttiä tekee pimennysverhosta turhan. Sieltä tulee valo, ja siitä tulee asiakaspalautetta.

Suunnittelussa pitäisi aina ottaa hyvin huomioon se, mitä teknologia tällä hetkellä mahdollistaa. Tämä ei ole kovin uutta, ja se on Suomessa keksitty. Suomessa oli yritys nimeltä Beddit, jossa petauspatjan alle laitettiin nauha, jossa oli sensoreita, ja se oli liitettynä asiakkaan applikaatioon. Apple taisi ostaa kyseisen yrityksen, ja tuote on vielä kaupallisesti saatavilla. Hyvin yksinkertaisia parametreja mitattiin – kuinka monta kertaa ihminen kääntää kylkeä, kuinka levoton on. Auttavasti – ei eksaktisti – laite mittasi heart rate variancea eli sykkeen väliä, ja siitä pystytään lääketieteellisten tutkimusten perusteella mittaamaan ja määrittelemään, kuinka stressaantunut ihminen on.

Asiakkaan olotilaa pystytään nykyään mittaamaan hyvinkin tarkkaan. On se sitten Oura tai joku muu biosensori, jota ihminen kantaa mukanaan, tai se voi olla täysin etänä toimiva. Nykyiset laitteistot pystyvät myös ilman sormusta tai muuta laitetta body tracking -menetelmällä mittaamaan.

Tämä on lähtötilanne. Pitäisi tietää ihmisten erilaisuudet. Vaikka nukun huonosti, joskus nukun kuin tukki hotellissa. Se saattaa riippua siitä, mitä on tapahtunut aikaisemmin – hotellin respassa tai ravintolan ovimestarilla. Et ikinä tiedä, mistä ihminen on tullut, mitä hänelle on tapahtunut edellisten tuntien tai vuorokausien aikana. Silloin sen pitäisi olla live – miltä kyseisestä henkilöstä tällä hetkellä tuntuu. Johtuuko levottomuus liian kuumasta, liian kylmästä, liian valoisasta? Sitä kautta tieto muokkautuisi järjestelmään, joka pikkuhiljaa yrityksen ja erehdyksen kautta oppisi reagoimaan oikein: ”Okei, nyt tiputetaan lämpötilaa. Katsotaan rauhoittuuko se henkilö siinä sängyssä.” Jos ei rauhoitu, säädetään parametreja. Saman voisi tehdä valolla, äänillä. Täysin äänieristetyn hotellihuoneen rakentaminen on moninkertaisen kallista verrattuna bulkkihotellihuoneeseen. Entä jos se tehtäisiinkin yhdellä kaiuttimella ja white tai pink noise -valkoisella äänellä? Syötetään tilaan ääntä, jonka ihminen tajuaa hiljaisuudeksi. Hyvinkin yksinkertainen ratkaisu.

[Maija]

Eli teknologia isosti on se asia, ja totta kai rakennusteknologia – millä tasolla tehdään äänieristyksiä. Mutta sitten patjat, peitot, fyysiset elementit. Patjoissakin joku tykkää nukkua futonilla, joku jousisängyssä, joku pehmeässä pumpulissa. Voiko meillä olla eri tyyppisiä hotellihuoneita – täällä on kovat sängyt, täällä pehmeät, täällä jousisängyt? Kuinka pitkälle me voidaan yksilöllistää tätä? Jos avataan hotelli Syväuni, luuletko, että ihmiset olisivat valmiita maksamaan lisää siitä, että nämä asiat ovat olemassa?

[Pasi]

Tässä on kulttuurieroja, ja toisaalta matkustustiheys – kuinka monta vuorokautta vuodessa vietetään hotelleissa – vaikuttaa maksuhalukkuuteen. Uskoisin, että Suomessakin on hyviä esimerkkejä siitä, että huonehinta voi pitkässä juoksussa olla korkeampi hotellissa, jossa on selkeästi panostettu nukkumiskokemukseen, sänkyyn yhtenä entiteettinä. Ne eivät välttämättä ole juuri jokaiselle sopivat, mutta asiakkaalle tulee olo, että täällä on panostettu tähän osastoon.

Kun laitan silmät kiinni ja mietin viittä hotellia, niissä on korkeampi keskihuonehinta ja paremmat sängyt, peitot, tyynyt, ja se tuntuu luksukselta. Jos ruvetaan lisäämään hurja määrä teknologiaa, se on arvokasta – onko se pitkässä juoksussa hinnoiteltavissa Suomen markkinassa? Välttämättä ei. Mutta jossain esimerkeissä se saattaisi toimia niin, että globaali ketju ottaa tällaisen konseptin, jolloin massa mahdollistaa kustannustehokkuuden, ja se voisi rantautua myös suomalaiseen hotelliin, joka kuuluu ketjuun.

Mulla on kuitenkin hyviä esimerkkejä Suomestakin, missä pieni yritys on laittanut napsun verran enemmän panoksia nukkumiskokemukseen – valaistukseen, lämpötilaan, ehkä jopa äänimaailmaan. Kysymys ei ole ainoastaan siitä, mitä tapahtuu kun nukutaan, vaan siitä edeltävästä ajasta. Samoin kuin yritämme jälkikasvullemme sanoa, että ei kannata katsoa matkapuhelinta ja sinivaloa ennen nukkumaanmenoa – sama juttu hotellissa. Mitä tapahtuu kun kävelet hotellihuoneeseen? Kuinka rauhallinen, kuinka eteerinen se on? Valot on vähän matalammalla.

[Joel]

Mainitsit distribution ja markkinoinnin – miten asiakkaat edes tietävät, että tällaisia vaihtoehtoja on? Työskentelin Expedialla, eikä siellä ainakaan silloin ollut hakukriteerinä ”sleep retreat” tai ”best sleep”. Arvioissa usein mainitaan, että parhaat unet saatiin täällä, mutta harva lukee kaikki tuhannet arvostelut, eikä niitä pysty hakemaan sen perusteella, onko joku arvioinut unenlaatua tai palautumista.

[Pasi]

Kun aloitimme, että hyvinvointi on globaali trendi – muistikuva on, että Pohjois-Amerikassa on tämän tyyppinen kategorointi tai affiliaatti, joka arvioi hotelleja sen perusteella, kuinka hyvät unet siellä saa. En muista nimeä, mutta olen kuullut, että tästä on tulossa yksi kriteeri hotellivalikoimaan.

[Maija]

Voisi kuvitella, että esimerkiksi sporttimatkaresortit voisivat olla edelläkävijöitä. Minä olisin ehdottomasti se ihminen, joka syöttäisi painot ja kaikki, että saisi oikeanlaisen patjan. Mutta sitten se datan mittaaminen asiakkaista – GDPR ja muut – mutta jos meille tulee Hotelli Syväuni, voidaanko me ilmoittaa, että meillä nukutaan keskimäärin kaksi tuntia syvää unta yössä, unen kesto kahdeksan tuntia, unen laatu yli 90 prosenttia? Voiko tällaista dataa jakaa?

[Pasi]

Ihan mahtava idea! Olen ollut onnellisessa asemassa ja syntynyt onnellisten tähtien alla siinä mielessä, että olen hyvin usein ollut työssä, jossa on saanut miettiä ja unelmoida, keksiä hulluja asioita. Sitten on tullut joku, joka on miettinyt uhkakuvia ja taloudellista kannattavuutta. Näinhän se pitääkin mennä – ensin pitää dream big ajatuksella, mikä voisi olla mahdollista ja mistä saattaisi olla jollekin pienelle joukolle onnea tai hyvinvointia. Sitten realismi on jotain siltä väliltä.

GDPR on iso keskustelunaihe. Kun me teimme tätä konseptia (Bed XYZ), meillä oli koko ajan tietoturva-asiantuntija designryhmässä, joka mietti ratkaisuja, miten tieto ei poistu. Mietittiin anonyymisoimista ja sitä, että olisiko mahdollista, että siellä olisi huonekohtainen lokaali datahub, joka tekee analyysin ja muutokset, eikä data koskaan poistu siitä huoneesta. Paljon puhutaan siitä, että jos tieto pysyy Euroopassa, se on vielä siedettävää. Mutta meidän ajatukset olivat kanta-asiakkuuteen ja vapaaehtoisuuteen liittyviä – jos haluat seurata, kuinka monta tuntia tai minuuttia syvää unta olet nukkunut meidän hotelleissa viimeisen vuoden aikana. Puhutaan ihmisistä, jotka saattavat viettää 200 yötä vuodessa hotelleissa. Silloin siitä alkaa tulla henkilön, ehkä jopa työnantajan kannalta kiinnostavaa – mikä on hänen performance level, kun matkustaa 200 päivää vuodessa. Jos hänellä on yli 60 prosenttia siitä, ettei ole nukkunut yhtään, miten se voi olla tuottava sille yritykselle? Tämä voisi olla oman elämänsä hallinnan juttu, ja se perustuisi vapaaehtoisuuteen. Se keräisi pitkältä ajalta tietoa, ei ainoastaan yhteen yöhön liittyvää asiaa. Siinä nähtiin potentiaalia.

[Maija]

Se voitaisiin viedä nyt käytäntöön. Kun se perustuu vapaaehtoisuuteen, voisin antaa palautetta, että nukuin täällä näin paljon syvää unta ja tällä tasolla verrattuna kotiin. Mielenkiinnolla jään odottamaan lisää unikokemukseen liittyviä hotelleja.

[Pasi]

Lisään yhden asian. Meidän design, joka on kuvattu kirjan artikkelissa, on womb – kohtu. Kaikki ajatukset liittyivät siihen, mikä voisi olla turvallisin ja rauhallisin ympäristö, lämpötilakontrolloitu, ravinnonsaannin kannalta turvattu. Missä ihminen on nukkunut todennäköisesti parhaiten? Siitä ajateltiin, mitä se tarkoittaa. Ensimmäiset konseptikuvat näyttävät pesältä.

[Joel]

Tässä tuli niin paljon pointteja. Unihan on lähellä omaa sydäntä – olen nukkunut läpi elämän surkeasti. Applehan osti Bedditin ja lakkautti sen ottaen teknologian sieltä. Se osoittaa, että Suomessa tulee huikeita innovaatioita, mutta me suomalaiset teemme pienen exitin ja sitten ihmetellään, kun isommat jenkkibrändit laittavat pari nollaa perään ja valuaatio lähtee käsistä. Apple Watchin uniseurantateknologia on Bedditin jäämistöä.

Itä-Suomen yliopistossa Juha Pesonen puhuu Finnish Wave -ilmiöstä – miten saataisiin vastaava kuin Korean wave. Mitä Suomi voisi viedä? Uni voisi olla semmoinen vientituote. Meillä on osaamista, teknologiaa. Aja tunti mihin suuntaan tahansa PK-seudulta, niin sieltä rauhaa löytyy. Mutta hauska anekdootti Expedian ajoilta: eräs hotellin pyörittäjä PK-seudulla kertoi, että kansainvälisille vieraille tuli liian hiljaista – he kaipasivat metropolin meteliä. Tämä kuvastaa sitä, miten yksilöllistä nukkuminen on.

Itse kuljen aina oma tyyny mukana minne tahansa, myös anoppilaan.

[Maija]

Sitten joku kymmenen kilon painopeitto. Kevyet matkatavarat.

[Pasi]

Vähän levottomat jalat.

[Joel]

Yhdeksän kilon painopeitto löytyy kyllä kaapin perukoilta. Vapaaehtoisuus, datan mittaaminen – Oura yhdistyy Apple Terveys -applikaatioon. Ihmiset hyväksyy, että dataa hyödynnetään, ja sitä kautta saadaan parempaa unta ja palautumista. Itse katson illalla leposykettä – olenko syönyt liian tuhdin aterian? Pari kolme vuotta Ouraa käyttäneenä alkaa näkemään trendejä: mun ei kannata juoda kahvia enää kolmelta iltapäivällä, kun se näkyy suoraan siinä, etten rauhoitu.

Tässä tulee varmasti loppuvuodesta julkaistua co-creating phygital sleep experience -teksti, missä olen pääkirjoittajana – miten voidaan tuottaa hyviä unikokemuksia yhdistämällä teknologia, oma kokemus ja infra eli hotelli. Lämmin suositus kirjalle ”Brave New World” 1930-luvulta – hyvin ajankohtaisia asioita siitä, miten teknologiaa hyödynnetään uneen ja palautumiseen.

[Maija]

Teille huonoille nukkujille – te varmaan odotatte sitä hetkeä, kun voi vaan laittaa laturin piuhan itseensä kiinni. [nauraa]

[Joel]

Suunnilleen.

[Pasi]

Itsekuri ja anteeksianto – levänneen olon saa myös rauhoittumalla. Ikä on tuonut sen, että ei ole vihainen itselleen siitä, että ei saa unta. Silloin tuntee itsensä paljon levänneemmäksi aamulla, vaikka ei olisi nukkunut silmäystäkään.

[Joel]

Korvien välissä.

[Pasi]

Paljon korvien välissä.

[Joel]

Uskon, että unesta tullaan käsittelemään tässä podcastissa vielä moneen otteeseen. On aika siirtyä seuraavaan aiheeseen: immersiivisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen hotellialan koulutuksessa. Tämä podcast pyörii Finnish Hotel of Tomorrow 2.0 -hankkeen tiimoilta. Hankkeen tutkimuksesta nousi esiin, että asiakkaiden tervehtiminen ja henkilökohtaisen palvelun tarjoaminen on tärkeää. Henkilökunnan tulisi panostaa asiakaspalveluun ja pyrkiä luomaan positiivisia kohtaamisia. Asiakaskokemus on keskeinen osa majoitusalan menestystä ja se jättää pysyvän muistijäljen.

Olet ollut mukana kirjoittamassa kirjaa ”The Future of Hotels: Creating What’s Next”. Mitä tarkoittaa immersiivinen oppimisympäristö?

[Pasi]

Iso kysymys. Ihan viikko sitten opetusalan konferenssissa vastasin kysymykseen, että voiko immersiivistä oppimista tapahtua ilman teknologiaa, ja vastasin kyllä. Me ollaan kaikki Suomessa käyty päiväkodissa. Jokaisessa suomalaisessa päiväkodissa on leikkikeittiö tai leikkikoti. Siellä on pieni keittiönurkkaus, jossa saattaa olla jopa nuken sänky – se on simulaatio oikeasta kodista ja hyvin immersiivinen oppimiskokemus. Se tulee leikin kautta.

Vaikka ylipitkässä introssa esittelyssä olikin, että olen paljon teknologian kanssa tekemisissä, miellän itseni sinne 3–4-vuotiaaksi pikkupojaksi analogiseen ravintolan keittiöön ja kädellä tekemiseen. Suvussa on suutari, puuseppä, sähkömies – meillä on aina käsin tehty, vaikka siihen sitten on tullut digitaalinen kerros.

Immersiivinen oppiminen minun mielestäni – ja voin puhua kollegoiden kanssa, kenen kanssa olemme nyt kymmenen vuotta tutkineet digitaalisesti avustettua immersiivistä oppimista – on tulkinta simulaatio-oppimisesta. Simulaattoreita on teollisuuden alalla. Laivanrakentaja Turussa rakentaa laivan ja samaan aikaan simulaattorin, jossa laivan koneistoa, hallintaa ja teknologiaa voidaan opettaa ja testata. Tästä tulee aasinsilta meidän toimialaan: miten rakentamatta baaria, ravintolasalia tai hotellin aulaa teknologia voisi tuoda harjoittelusimulaatioympäristön?

Immersiivinen oppimiskokemus on ajatuksena se, että oppilas yksilönä tai ryhmän jäsenenä asetetaan tilanteeseen, joka mahdollisimman aidosti muistuttaa oikeaa asiakaspalvelutilannetta. Mitä me ollaan nyt yhdentoista vuoden aikana Haaga-Heliassa päässyt kokeilemaan, on tilallinen lisätty todellisuus, jossa liikkuvan kuvan, erilaisten graafisten elementtien, äänen, ehkä jopa tuoksujen kautta yritetään tehdä replikaatti jostakin palvelutilanteesta. Se voi olla ravintolan sali, hotellin respa, tai jopa hotellihuoneen toiminnallisuuksien arviointi. Pystytään teknologialla nopeasti asettamaan miljöö.

Se voi olla vaikeita asiakaspalvelutilanteita, mutta myös hyvää duunifiilistä korostava harjoitussimulaatio – miten saadaan pumpattua ihmisille baarityöskentelyssä ”myy lisää” -tyyppisiä tilanteita. Mitä immersiivinen oppiminen meille tarkoittaa? Voidaan tehdä kymmenen erilaista skenaariota päivässä – nopea iteratiivinen sykli, pienten muutosten tekeminen, jatkuva palautteen anto. Kaiken voi tehdä myös analogisesti, mutta on pikkuisen vaikeampaa saada oppilaita ja nuoria näyttelemään, ja saada opiskelijaryhmä ja opettaja fasilitaattorina siihen moodiin, että kuvitellaan tavallinen luokkahuone ilman lavasteita. Siitä tulee liian helposti päälle liimattu tai liian keinotekoinen. Immersiivisessä ympäristössä tulee aistitriggereitä, jotka auttavat.

[Maija]

Lentäjät opiskelevat varmaan pääosin simulaatioiden avulla. Pääsin viime sunnuntaina tutustumaan Porissa sellaiseen, laskeutumaan jollain koneella. Siellähän yritetään luoda aidot tilanteet muuttujineen. Kyllähän tämä voi tuoda restonomikoulutukseen ihan hirvittävän paljon. Juuri se, että saat palautetta heti ja pystyt vetämään tosi monta skenaariota läpi, kuulostaa erittäin hyvältä tavalta oppia.

[Pasi]

Onnistuiko laskeutuminen?

[Maija]

Kyllä onnistui. Olin ikään kuin perämies, ja vieressä istui henkilö, jolla on jonkin sortin lentolupakirja. Ja sitten meidän takaa vielä karttakepin avulla ohjaaja neuvoi, kun me ei löydetty. Sitten karttakeppi tulikin penkkien välistä. Mutta se oli mielenkiintoinen kokemus.

[Pasi]

Ihan viime viikkoina pääsin Kotkassa Xamkissa maailmanluokan laivasimulaattoreihin. Ajoin 320-metristä rahtilaivaa Genovan satamaan. Minua tökittiin selkään – ”huomaatko ton?” Monitoreita on kolmisenkymmentä, pöydässä satoja erilaisia namikoita. Merikapteeniopettaja tökkäsi seinään, että ”kolmas ruutu ylärivi vasemmalta – näet kuinka kauas torille olet menossa?” Meillä oli aivan liikaa vauhtia, oltiin kolmen kilometrin päässä satamasta. Hän sanoi, että jos ette nyt ala tehdä toimenpiteitä, päädytään keskustorille. [nauraa] Hurjan realistinen kokemus. Merikapteeneilla 60 prosenttia ajokokemuksesta tapahtuu simulaattorissa, ja sen jälkeen mennään pikkuhiljaa koelaivan puikkoihin.

[Maija]

Ja seinän toisella puolella on toinen opiskelijaryhmä, joka seuraa tilannetta, ja toinen opettaja kysyy, että mitä kannattaisi tehdä. Se on hyvin keskusteleva, virheitä salliva ja virheistä oppiva oppimiskokemus.

[Pasi]

Näinpä.

[Joel]

Meillä on The Box, joka on mixed reality -ympäristöä tukeva immersiivinen oppimisympäristö. Miten opiskelija mukautuu siihen? Miten he alkavat lukea tilannetta, kun vastassa on virtuaaliasiakas, virtuaalitila, sävyt, kiireet? Miten tutkimus selittää siirtymän oikeasta maailmasta virtuaaliseen? Miten opiskelija omaksuu, että tämä on todentuntuinen tilanne, mutta ei kuitenkaan totta?

[Pasi]

Hyvin tärkeä osuus on oppimisen fasilitoijalla – opettajalla tai alan ammattilaisella. Nämä eivät ole kertaluonteisia tai nopeita. Taustalla pitää olla järki ja suunnitelmallisuus. Pitää tunnistaa oppilaiden erilaisia oppimistapoja ja profiileja. Samaa arinta oppilasta ei kannata julkisesti paineistaa esiintymään – siihen löytyy toisenlaisiakin tapoja saada tieto esille. Suunnitelmallisuus on kaiken A ja O. Pyritäänkö välittämään tietoa, jalostamaan olemassa olevaa tietämystä, soveltamaan luokkahuoneessa opetettua teoriaa, lisäämään ryhmädynamiikkaa – mitä toisen teot vaikuttavat sinuun? Sen jälkeen oppimistilanteeseen pystytään luomaan eri rooleja palvelevia toimintoja. Voi olla observoija. Jos et ole se ekstrovertti, sinullekin löytyy tekemistä – seurata, neuvoa, kommentoida, analysoida.

Itse olisin varmaan se, joka käy nappaimassa jokaista nappulaa ja kokeilemassa, että mitä tuolla tapahtuu. Sitten seuraavaksi tulee se, joka haluaa saada tämän rikki. Kaikki eivät hyppää siihen sisään, mutta se on hyvin tarttuva ympäristö. Kun se ehkä varautunein tai hiljaisin, joka luokkahuonetilanteessa ei koskaan ole esillä – saattaa olla luokan fiksuin ihminen, mutta omissa ajatuksissaan – pääsee siihen mukaan, että ”hei, mä haluan kokeilla tai testata”, niin se on hyvin tarttuvaa. Valot, värit, äänet, ehkä tuoksut, käsillä tekeminen, bodily engagement – ajatus siitä, että olet koko ruumiina mukana, antaa helpommat eväät toteuttaa itseään sellaisena kuin olet. Ja totta kai kaikkeen opetukseen liittyy turvallinen ympäristö. Mutta se riippuu siitä, kuinka hyvin olet suunnitellut tilanteen.

[Maija]

Pedagogiikka siellä. Yllättäen.

[Pasi]

Ei se ole autuaaksi tekevä missään nimessä – avataan ovet ja annetaan oppilaat sisään ja lähdetään kahville. Sanotaan, että ehkä jopa vähän enemmänkin on hommia.

[Joel]

Itse kuulin vastauksesta, että se lähtee omistajuudesta ja motivaatiosta ottaa oma oppimisprosessi, mutta vaatii myös omistajuutta opettajalta tai lehtorilta, joka fasilitoi ja valvoo ja edesauttaa oppimistilannetta. Ja luodaan turvallista tilaa – se pätee Haaga-Heliassa yleisesti, ei vain immersiivisessä oppimisympäristössä. Heittäytyminen rooleihin – kyllähän jokainen elävä ihminen osaa jollain tasolla leikkiä. Me ollaan vaan unohdettu ehkä se taito leikkiä ja heittäytyä. Sitäkin Haaga-Heliassa pyritään tuomaan erilaisten skenaarioiden kautta.

Mutta kysymys ennen kuin siirrytään tulevaisuuden hotelliin: mitä immersiiviset oppimisympäristöt vaativat korkeakoululta ja alan yrityksiltä? Onko se rahaa, tiloja, osaamista?

[Maija]

Teknologiaa.

[Joel]

Teknologiaa.

[Pasi]

Nyt ollaan asian ytimessä. Jos seuraa LinkedIniä, pelkästään viimeisen kahden viikon aikana suomalaisiin korkeakouluihin on julkaistu kolme tällaista immersiivistä oppimistilaa, ja tänä aamuna nähtiin neljäs. Viimeisen puolentoista vuoden aikana niitä on tullut noin viisitoista Suomeen. Suuressa osassa korkeakouluja tulee olemaan jonkinnäköinen immersiivinen oppimistila.

Suomessa on kaksi aktiivista kaupallista toimijaa, jotka tarjoavat avaimet käteen -ratkaisuja. Ne ovat hyvin arvokkaita – satoja tuhansia euroja, pitkän aikavälin investointeja. Kymmenen vuotta sitten meillä ei ollut satoja tuhansia euroja, vaan lähdettiin tekemään sitä komponentti kerrallaan. Toinen vaihtoehto on the hard way – avoin ympäristö, jossa käytetään olemassa olevia teknologioita ja itse ohjelmoidaan. Se ei ole helpoin tie, mutta antaa puolueettoman aseman – voidaan oppia ja lainata olemassa olevien suomalaisten toimijoiden kanssa, ja voidaan neutraalisti mennä kertomaan sudenkuopista.

Loppujen lopuksi sulla on projektoreita katossa. Jos on hurja budjetti, se voi olla led-seinä, kosketusseinät, lattiat, katot, pöydät. Sitten on äänentoisto, valaistus, ehkä tuoksukoneita. Nämä ovat kaikki kuitenkin vaan laitteita, joita saa kaupasta. Sitten ne yhdistetään, sinne laitetaan jonkinnäköinen logiikka taakse. Nämä olisivat kaikkien saatavilla jo.

Mutta se on vaan rautaa, ehkä tietokoneohjelma. Sitten tulee se vaikea juttu – ”gadgets without pedagogy”. Ne on edelleenkin vaan laitteita, joita saa rahalla kaupasta. Missä on se pedagoginen polku? Raison d’être – miksi me ollaan laitettu kaksisataatuhatta tähän laitteistoon? Ostaako kollegat? Olen kymmenen vuotta harjoitellut, ja vieläkin sattumanvaraisesti opettajakollegani innostuvat aiheesta hetkeksi. Tuleeko siitä osa oppilaitoksen opetusmetodeja? Se on iso asia. Ajatus, että se on jotenkin sisäänrakennettu lentäjien ja merikapteenien koulutukseen – meidän alalla ei olla vielä siinä tilanteessa. Onko se siitä kiinni, että me ei olla oltu tarpeeksi rohkeita? Onko meillä ollut liian vähän rahaa tuottaa relevanttia sisältöä? Loppuuko ideat? Vai onko meidän alalla siitä ei olekaan hyötyä? Kriittisesti pitää analysoida, ettei vempaimia vempainten takia, vaan sen takia, että sillä olisi pitkässä juoksussa järkeä.

[Maija]

Mahtava vastaus.

[Joel]

Onko sille tarvetta – mahdollisesti kyllä tai ei. Paha sanoa. Ollaanks me liian mukavuudenhaluisia, että me ei haluta mennä painelemaan niitä nappoja? Me pelätään, että me rikotaan taas jotain, kun me ajatellaan, että tämä on jotain outoa uutta. Vinkki kollegoille: lähdetään kokeilemaan ennen kuin se osaaminen siirtyy eteenpäin. Sitten meillä on laitteet, mutta kukaan ei jaksa pelata niillä. Olen itse suunnitellut, että syksyllä The Box tulee olemaan osa opiskelijoiden oppimisympäristöä – miten elämyksiä voidaan tuottaa tämmöisten ratkaisujen kautta.

[Pasi]

Tässä kymmenen vuoden aikana aivan järjettömän hienoa. Meillä on ollut pakopelejä hotellien katelaskennasta, satoja ruokaelämyksiä, joissa on tiukkaan käsikirjoitettu joku kulttuurillinen tai raaka-aineeseen liittyvä juttu. Meillä on ollut kielenopetukseen liittyvää, erilaisiin kielitasoihin modattuja kontekstispesifejä vuoropuheluharjoitteluita. Laitteisto ja softa on koko ajan kehittynyt. Interaktio siitä, että jos valitsen A:n, skenaario muuttuu – päätöksentekopolku ja skenaarioajattelu, että sinun toimintasi vaikuttaa seuraavaan asiaan. Pystytään simuloimaan ruuhkaa: jos teet vastaanoton toiminnoissa virheen, joudut printtaamaan tai etsimään tiedon ja siihen menee 30 sekuntia, sinä aikana sinne onkin tullut neljä ihmistä jonoon. Pystytään näyttämään syy-seuraussuhdetta.

Teemme nyt ammatillisen toisen asteen koulun kanssa yhteistyössä Laurean ja Helsingin kaupungin kanssa rakennuspuolelle, matkailuun ja asiakaspalveluun simulaatioita.

[Maija]

Jatkuva kehitys on tänä päivänä ihan kaikessa.

[Maija]

Tulevaisuuden hotelli. Mikä on restonomien osaamisen tila Suomessa sun näkökulmasta?

[Pasi]

Meiltä tulee aivan mielettömiä yksilöitä, supertähtiä. Maailma ei ole muuttunut mitenkään. Toimiala on pirstaloitunut. Me opeteltiin yhtä varausjärjestelmää tai PMS:ää, nyt kenttä on hajanainen. Opetuksen kannalta ei ole tarkoituksenmukaista mennä kovin syvälle yhteen järjestelmään, mutta hotellijärjestelmän logiikka voidaan opettaa yhden järjestelmän kautta, ja sen jälkeen soveltaa niitä osia kahdessakymmenessä eri järjestelmässä.

Meillä on aika iso haaste saada utelias mieli. Me ei olla tiedeyliopisto – meidän pitäisi antaa se pelikenttä, sytyttää uteliaisuutta ja tukea omaa oppimista ja mielenkiintoa. Ala haluaa aktiivisia, uteliaita, energisiä – ulospäinsuuntautuneita, ei välttämättä aina, rooleja löytyy toisestakin päästä. Pärjätään hyvin.

Se mikä varmaan on Akilleen kantapää, on ikäkysymys. Merkittävämpi osa opiskelijoista on vähän hiljaisempia, ujompia vuorovaikutukseen. Joka luokasta löytyy aina se yksi klovni, mutta suhde on muuttunut – paljon on hiljaisempia ja pohtivampia. Saada heidän taitotasonsa ja intohimonsa syttymään on meidän homma. Mutta meiltä tulee edelleen supertähtiä, ja niitä näkee toimialalla.

[Joel]

Sulla on pitkä tausta alalta. Jos meidän opiskelijoista valmistuu henkilöitä, jotka päätyvät hotellipäälliköksi, ja katsotaan vuotta 2030 – minkälainen on hotellinjohtajan aamu? Mitä siellä näkyy? Onko siellä vaan joku agentti, joka sanoo ”hyvää huomenta”?

[Pasi]

Peilaan siihen, mikä oli mun unelma. Sanoin isoäidilleni kahdeksanvuotiaana, että musta tulee hotellinjohtaja ja lähden Sveitsiin opiskelemaan. Realismi oli, että tulin Haagan instituuttiin. Miten lapsena ja nuorena näin hotellinjohtajan tehtävän? Tupla W -hotellilla on vibe manager -titteli. Näen edelleen, että mun unelmassa hotellinjohtaja on mahdollistaja. Valitettavan usein hotellinjohtaja näkee kauhuskenaarion – lukemattomat sähköpostit, raportit, jotka on usein numeraalisia, vähän peräpeiliä – mitä on tapahtunut eilen, viime viikolla, edelliskuussa – ja niistä tehdään manuaalinen projisointi siihen, miltä seuraava kolme viikkoa, kuukausi, kvartaali, vuosi tulee näyttämään.

Mun unelma mahdollistajasta on, että hotellissa on huomattavasti taitavampia ihmisiä palkattu kuin se hotellinjohtaja on. Hotellinjohtaja on hyvä henkilöstön kanssa, näkee, osaa suodattaa, ei hyperventiloi niin paljon kuin yksikön vetäjä voi hyperventiloida. Hotellinjohtajan tehtäväksi tulisi mahdollistaa, että osastonjohtajilla ja toteuttavalla tasolla olevilla floor staffilla on työvälineet ja riittävät resurssit, mutta myös realistinen kuva. Realistiseen kuvaan ei ole paha asia antaa työntekijöille realistista kuvaa – jos menee huonosti tai myynnit laskee, syy-seuraussuhde: miksi meillä on kuin kaksi ihmistä vuorossa? Koska meillä ei ole asiakkaita. Mitä se tarkoittaa, että ei ole asiakkaita? Ei tule rahaa.

Mun core unelma on, että hotellinjohtaja on se käyntikortti hotellille, jonka asiakkaan tulisi nähdä. Hänen pitäisi vähän jopa personoitua siihen henkilöön. Tiedän hotelleja, joissa se ollaan aika lähellä. Usein hotellinjohtaja pystyy naamioimaan sen – lainaa kuusi-kahdeksan tuntia siellä kellarissa hakkaamassa Excel-taulukoita ja vastaamassa sähköposteihin, ja sitten pulpahtaa pinnalle ja elää sitä omaa unelmaansa ja taas pakenee back officeen.

[Maija]

Meillä on ihan sama näkemys siitä, minkälainen hotellinjohtajan toimenkuva pitäisi olla tulevaisuudessa.

[Joel]

Siihen aamuun, vuoteen 2030. Siinä on joku agentti tai avatar, joka lähtee hommiin, ja sä pääset mahdollistamaan.

[Pasi]

Manuaalisten toistuvien toimenpiteiden älykäs organisointi hyödyntämällä tekoälyä – ei tarvitse mennä kovin pitkälle. Ennen vanhaan tehtiin makroja – suodata tieto minulle valmiiksi, mikä on relevanttia tänään, huomenna, kolmen kuukauden aikajaksolla. Silkkaa hulluutta, että asiakaspalautteisiin ei vastata – se on aivan älytöntä. Ja että niihin vastataan kolmen viikon aikajaksolla – se on melkein myöhäistä. Vaikka en ole suuri fani automaattivastauksille, oikein käytettynä tekoäly pystyy personoimaan. Tekoälyagentti pystyisi jakamaan jatkotoimenpiteen. Jos vastasin asiakaspalautteeseen luettelemalla, mitä tulen tekemään poikkeaman korjaamiseksi, se ei tarkoita, että hotellinjohtaja lähtee aamupalan munakokkelia parantamaan, vaan hän menee puhumaan keittiöpäällikölle. Miksi se agentti ei hoitaisi sitä? Aamunäytössä olisi edellisen kolmen päivän vastaamattomat asiakaspalautteet, niiden craftit. Kun hyväksyt tai muokkaat, se vastaa asiakkaalle ja jakaa luvatut toimenpiteet osastovastaaville deadlinella.

Näen mielelläni hotellinjohtajan, joka pystyy istumaan siihen aamulla, ja hänellä on kokonaiskuva – vibe manager. Mikä on hotellin tunnelma tällä hetkellä? Parametreja on paljon, mutta hän voisi nähdä sen ja sitten porautua syvemmälle jos haluaa.

[Joel]

Hän voisi saada tiedon pisteytyksenä – yleisvibe tällä hetkellä 85, kaikkien osastojen, työntekijöiden ja asiakkaiden osalta.

[Pasi]

Näin.

[Joel]

Tästä jaksosta jäi käteen: tulevaisuuden hotelli ei enää myy pelkkiä huoneita, vaan se on tila, jossa ihminen ihanteellisessa tilanteessa palautuu. Nukkuminen personoidaan. Siellä ehkä opitaan itsestämme jotain läsnäolon taitoja. Koulutuksessa meidän pitää pystyä kouluttamaan ihmisiä, jotka mahdollistavat sen, osaavat suunnitella tilat, uskaltavat painaa nappeja ja luomaan immersiivisiä kokemuksia, jotka edistävät kuluttajien tavoitteita.

[Maija]

Pasi, meillä on vakiokysymyksen aika. Mikä sinun mielestäsi on ihmisen ja koneen välinen suhde prosentteina asiakkaan palvelemisessa huomisen hotellissa?

[Pasi]

Nopeasti ajateltuna vastaan kahdella eri vastauksella. Asiakkaan silmin nolla. Asiakkaan silmissä tulisi näkyä pelkästään se ihminen siellä toisella puolella. Siellä taustalla saa olla verhon takana niin paljon tietokoneita ja tekoälyä kuin vain voi. Meidän ala ja se, minkä takia rakastuin tähän alaan, on ihmiskohtaamiset hyvässä ja pahassa, koko elämän kirjossa. Asiakkaalle tulisi näkyä se ihminen.

Työntekijän kannalta se varmaan menee selkeästi yli puoleen – 60 prosenttia asioista voisi hoitaa ohjelmisto kautta, joka vapauttaisi ihmisen panostamaan 40 prosenttia energiastaan siihen asiakaskohtaamiseen. Liian usein hotellin vastaanottoon liittyy kauheasti näppäilyä. Useimmiten designin kannalta vastaanotot on edelleen kummallisesti suunniteltu – asiakas katsoo vastaanottovirkailijan päälakea tai pahimmillaan takaraivoa. Eikö me nyt 2026 voitaisi ratkaista tällainen asia? Asiakkaalle tulisi näkyä ainoastaan ihminen.

On olemassa paikkoja, joissa self service toimii. Se on vaihtoehto. Se on täysin hyvä. Mutta jos puhutaan määriteltävästä arkkityyppihotellista, silloin ihmisiä, oikeita asioita – ja piilotettuna saa olla niin paljon teknologiaa kuin voi olla.

[Maija]

Hyvä vastaus! Kiitos Pasi, että tulit. Kiitos Joel, että saimme taas yhdessä yhden jakson tehtyä.

[Joel]

Mörimmät kiitokset Pasi. Neljätoista vuotta sitten ensimmäisen kerran kohdattiin, ja tässä nyt ollaan kollegoina. Mahtavaa, että saatiin sut vieraaksi.

[Pasi]

Kiitos kutsusta. Oli tosi hienoa ja inspiroivaa puhua tämän tyyppisistä aiheista.

[Joel]

Kaikille kuulijoille: pysykää jatkossakin kuulolla. Tulee vielä useita jaksoja. Kannattaa käydä kuuntelemassa kaikki muutkin jaksot – siellä on laidasta laitaan hyvää materiaalia, ahaa-elämyksiä, huikeita vieraita. Klikatkaa tykkäyspainiketta, kommentoikaa ja jakakaa linkkiä.

[Maija]

Mahtavaa, kiitos!

[Joel]

Kiitoksia!

[instrumentaalista musiikkia]

[Maija]

Tämä podcast pohtii ajatuksia ja luo keskustelua siitä, missä suhteessa meitä palvelee ihminen ja kone tulevaisuuden hotellissa. Miten teknologiset ratkaisut voivat mullistaa hospitality-alaa, ja kuinka pitkälle ne kykenevät asiakaspalvelussa? Onko henkilökohtainen palvelu ihmiseltä ihmiselle tulevaisuuden luksusta? Me pyrimme löytämään käytännönläheisiä ideoita, inspiroivia esimerkkejä sekä strategista näkemystä tulevaisuuden haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

[Joel]

Podcastin taustavoimana on hanke Finnish Hotel of Tomorrow FHoT 2.0, joka on Metropolian ja Haaga-Helian yhteinen hanke. Se kehittää ja innovoi tulevaisuuden hotellia uusilla ja testatuilla palvelukonsepteilla sekä kiinteistöteknologisilla ratkaisuilla. Hankkeen rahoitus: Uudenmaan liitto ja Euroopan unionin osarahoittama Euroopan aluekehitysrahasto EAKR.

[instrumentaalista musiikkia]