Siirry sisältöön
Yrittäjyys
Yrittäjät epäonnistumisten jäljillä

Epäonnistumiset ovat normaali osa jokaisen yrittäjän kehityskaarta, sillä riskittömällä yrittämisellä harvemmin päästään minkäänlaisiin tuloksiin.

Kirjoittajat:

Atte Varsta

yrittäjyyden lehtori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 16.02.2023

Sanonta kuuluu: jos et ole epäonnistunut, et ole yrittänyt tarpeeksi. Elämän kaikkiin osa-alueisiin kuuluu onnistumisia ja epäonnistumisia. Japanilaisten mukaan elämä onkin matka, jossa on tasaisesti ylä- ja alamäkiä. Yrittäjänäkään ei kannata tavoitella tasaista maastoa. Tasaisessa maastossa meno käy nopeasti tylsäksi ja yrittäjän matkasta puuttuvat ylämäkien tuottamat endorfiinihuiput ja alamäkien aiheuttamat pelkotilat uusine oppeineen.

Epäonnistumisen tunteessa on usein sosiaalinen puolensa. Se mikä yhdelle yrittäjälle voi olla epäonnistuminen, voi toiselle olla onnistuminen. Kyse on siis odotusarvojen ja toteutumisen ristiriidasta.

Ajatuksena epäonnistuminen kytkeytyy useimmiten menneeseen tai tulevaan. Missä epäonnistuin eilen, missä asiassa voin epäonnistua huomenna? Ajatus epäonnistumisesta ei välttämättä liity käsillä olevaan hetkeen, ja kuitenkin se asia, mitä teet nyt, ratkaisee sen, mitä tapahtuu huomenna. Yrittäjän yksi tärkeimmistä kyvykkyyksistä onkin tässä hetkessä toimiminen.

StartUp Schoolin esihautomosta eväitä tuleviin epäonnistumisiin

Haaga-Helian StartUp Schoolin esihautomon yksi keskeisistä tehtävistä on valmistaa tulevia yrittäjiä kohtamaan epäonnistumisia. Kaikille yrittäjille tulee isompia ja pienempiä vastoinkäymisiä. Omien kykyjen ja resurssien hahmottaminen auttavat epäonnistumisten mittaluokkien rajaamisessa. Sellaista riskiä ei kannata ottaa, minkä toteutumisen kanssa ei pysty elämään. Toisaalta riskitön yrittäminen johtaa harvoin –jos koskaan – mihinkään suureen.

Yrittäjyyden suuret ikonit kuten Steve Jobs, Bill Gates, Jeff Bezos, Elon Musk ja moni muu ovat urallaan edenneet yrityksen ja erehdyksen kautta. Nämä yrittäjä-ässät ovat kokeneet välillä isoja epäonnistumisia ja silti nousseet aina yhtä kokemusta viisaampina. Kyky käsitellä epäonnistumisia ja jättää ne nopeasti taakse ovat menestyvän yrittäjyyden tukipilareita. Esimerkiksi Elon Muskin äärimmäisen kallis projekti kaupallisten avaruusrakettien rakentamiseksi olisi voinut kaatua jo alun epäonnistuneisiin testilaukausuihin. Yrittäjän tahto ja visio ajoivat kuitenkin visionääriä eteenpäin. Loppu on historiaa.

Epäonnistumisten päivä

Kukaan ei muista edellä mainittuja yrittäjäsankareita epäonnistumisista vaan menestyksestä. Suomessa vietettävä valtakunnallinen Yrittäjän päivä pitäisikin muuttaa Epäonnistumisten päiväksi. Tällaisena päivänä kaikilla olisi mahdollisuus kokeilla ja epäonnistua ilman ympäröivän yhteiskunnan tuomiota. Yrittäjänä epäonnistumista ei pitäisikään demonisoida, vaan nostaa se osaksi normaalia elämää ja yrittäjän kehityskaarta.

Suomalainen yhteiskunta ja työelämä ovat menossa kohti yksinyrittäjä- ja itsensätyöllistäjätaloutta. Yksinyrittäjyyttä voikin pitää 2000-luvun suurimpana työelämän muutoksena. Yksinyrittäjien osuus työllisyydestä oli jo 13,4 prosenttia vuonna 2020. (Suomen Yrittäjät 2022, 5.) Yrittäjänä pärjääminen – varsinkin yksin – vaatii myös muuta kuin taloudellisten tekijöiden kuntoon laittamista. Se vaatii epäonnistumisten hyväksymistä.

Tänäänkin on hyvä päivä yrittää, epäonnistua, oppia ja mennä eteenpäin.

Lähteet

Suomen Yrittäjät 2022. Yksinyrittäjäkysely 2022. Helsinki. Luettavissa: https://www.yrittajat.fi/wp-content/uploads/2022/06/yksinyrittajakysely2022.pdf. Luettu: 16.2.2023.