Haaga-Helia ammattikorkeakoulu on ollut mukana tukemassa Uudenmaan asemaa Euroopan yrittäjyysalueena Helsinki-Uusimaa – Kestävä ja digitaalinen yrittäjyysalue 2021-2022 (3UAS4EER) hankkeessa. Hankkeessa Haaga-Helia StartUp School on keskittynyt yhteistyössä Laurean ja Metropolian kanssa erityisesti yrittäjyystaitojen kasvattamiseen sekä kansainväliseen benchmarking-tutkimukseen liittyen korkeakouluissa harjoitettavaan yrityshautomotoimintaan.
Verkkokursseja tämän päivän ja tulevaisuuden yrittäjille
Yksi keskeisistä painopisteistä hankkeessa oli tarjota laadukkaita verkkokursseja yrittäjyystaitojen kehittämiseksi. Nämä kurssit kattavat alkuvaiheen yrittäjälle olennaisimpia aihealueita, kuten yrityksen perustaminen, markkinointi, liikeidean validointi ja liikeidean pitchaaminen. Verkkokurssien avulla opiskelijat ja yrittäjyydestä kiinnostuneet ovat voineet hankkia tarvittavia taitoja ja tietoa, jotka ovat välttämättömiä menestyvän liiketoiminnan käynnistämisessä ja kehittämisessä.
Verkkokurssitarjonta määritettiin selvityksellä, johon osallistui yrityshautomotoimintaa Haaga-Heliassa ja Metropoliassa järjestäviä henkilöitä sekä yrittäjyyttä tukevien organisaatioiden, kuten Business Helsingin edustajia. Uusilla verkkokursseilla pyrittiin paikkaamaan yrittäjyyttä tukevien tahojen koulutustarjonnassa olleita puutteita.
Selvityksen aikana kävi ilmi, että parhaiten eri toimijoiden tarpeisiin vastaavat yhden opintopisteen verkkokurssit, jotka voidaan suorittaa joustavalla aikataululla – tarvittaessa esimerkiksi yhden viikonlopun aikana. Marraskuuhun 2023 mennessä ensimmäisillä verkkokursseilla on ollut satoja osallistujia. Kurssien säilyttäminen maksuttomana ja avoimesti saatavilla olevina on elintärkeää laajemman kohderyhmän saavuttamiseksi. Tilastokeskuksen tilastotietokannan mukaan Uudenmaan alueella perustettiin vuonna 2022 yli 16 000 yritystä, joten tavoitettavissa olevien oppijoiden määrä on suuri.
Kansainvälisiä oppeja yrittäjyyskoulutukseen
Yrittäjyystaitojen kehittämisen lisäksi hankkeessa on panostettu kansainväliseen korkeakoulujen yrityshautomotoimintaan liittyvään benchmarkingiin. Benchmarking-tutkimus on tarjonnut mahdollisuuden vertailla Haaga-Helian toteuttamaa yrityshautomotoimintaa muiden eurooppalaisten korkeakoulujen vastaaviin toimenpiteisiin. Tämä vertailu on tuonut esiin parhaita käytäntöjä, tehokkaita strategioita ja innovatiivisia lähestymistapoja, joita voidaan hyödyntää Uudenmaan yrittäjyyden edistämisessä.
Yrityshautomotoiminnan benchmarking-tutkimus on tarjonnut arvokasta tietoa siitä, miten hautomotoimintaa toteutetaan kansainvälisesti. Kerättyä tietoa voidaan hyödyntää uusien strategioiden ja toimenpiteiden suunnittelulle Uudenmaan alueen yrittäjyyden tukemiseksi. Haaga-Helia on näin ollen toiminut moottorina alueen innovaatioille ja kilpailukyvyn kasvattamiselle. Lisäksi tutkimusmetodeja voidaan tulevaisuudessa hyödyntää raameina hautomotoiminnan arviointiin.
Haaga-Heliassa marraskuussa 2023 käynnistynyt tekoälyyn ja yrittäjyyteen liittyvä Erasmus-rahoitteinen CURATE on jo hyödyntänyt benchmarking-tutkimuksesta saatua dataa tavoitteidensa asettamiseen. Hanke on yrittäjyys- ja kiihdyttämötoiminnan katalysaattori Ulysseus Eurooppa-yliopistossa ja toimii tiiviissä yhteistyössä sen innovaatioekosysteemin (Innovation Hubs) kanssa.
Kokonaisuudessaan 3UAS4EER-hanke on ollut merkittävä askel kohti Uudenmaan vahvempaa asemaa yrittäjyysalueena. Yrittäjyystaitojen kehittämisen ja kansainvälisen benchmarkingin kautta olemme onnistuneet luomaan kestäviä rakenteita ja verkostoja, jotka tukevat alueen yritystoimintaa pitkällä tähtäimellä. Euroopan yrittäjyysaluevuosien aikana toteutetut toimet ovat olleet investointi alueen tulevaisuuteen ja osoitus siitä, miten korkeakoulut voivat toimia aktiivisena voimana alueellisen kehityksen edistämisessä.
Helsinki-Uusimaa – Kestävä ja digitaalinen yrittäjyysalue 2021-2022 (3UAS4EER)
Kesto: 1.9.2021-31.8.2023
Rahoittaja: Euroopan aluekehitysrahasto (REACT EU), osana Euroopan unionin covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia
Hankkeen toteuttajat: Laurea-ammattikorkeakoulu (päätoteuttaja), Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Keskeiset kumppanit: Uudenmaan liitto, Helsingin kauppakamari sekä Uudenmaan alueen yrittäjäjärjestöt ja kehitysyhtiöt
Editointi: Marianne Wegmüller
Kuva: Shutterstock