Yrittäjyys ravintola-alalla kiinnostaa yhä opiskelijoita, vaikka ala on tällä hetkellä suurissa vaikeuksissa pandemian vuoksi. Mahdollisuus työllistää itsensä, ja ehkä muitakin, oman liikeidean kautta houkuttelee. Nuorilla yrittäjillä on toteuttamiskelpoisia ideoita, jotka hyödyntävät muun muassa digitaalisuutta ja huomioivat vastuullisuutta uusin näkökulmin.
Taste Europe on the Go -hankkeessa ensisijaisena tavoitteena oli oppia yrittäjyyttä kansainvälisessä kontekstissa toteuttamalla pop-up ravintola yhteistyössä eri maista tulevien opiskelijoiden kanssa. Erityistä oli myös se, että hanke yhdisti ammatillisia oppilaitoksia ja ammattikorkeakouluja useista Euroopan maista.
Ennakointi on tärkeää
Yrityksen perustamisen yhteydessä on tärkeää hahmottaa erilaisia mahdollisia tulevaisuuden kehityspolkuja ja varautua siihen, että kaikki ei mene kuten on suunniteltu. Tässä hankkeessa pop-up ravintoloita perustettiin eri Euroopan maihin opiskelijoiden yhteistyönä. Ennen varsinaista projektiviikkoa kohdemaassa rakennettiin yhdessä virtuaalialustalla liiketoimintasuunnitelma tuote- ja markkinointisuunnitelmineen.
Vaikka suunnittelu tehtiin huolellisesti, toteutuksissa jouduttiin aina tekemään viime hetken muutoksia, jotka aiheuttivat epävarmuutta. Näistä kuitenkin selvittiin yhteistyössä ja ennakkoon tehdyn riskianalyysin avulla. Tätä mukana olevat opiskelijat pitivät tärkeänä oppina.
Yrittäjälle tärkeät esihenkilötaidot monikulttuurisessa ympäristössä
Monissa ravintoloissa työkieli on jo englanti ja henkilökunta edustaa eri kulttuurisia ja kielellisiä taustoja. Tämä edellyttää uudenlaisia valmiuksia yrittäjän esihenkilötyölle ja johtamiselle.
Hankkeessa ammattikorkeakoulujen opiskelijat toimivat ohjaajina ja esimiehinä projektiviikoilla. Erityisen tärkeitä taitoja olivat selkeä vuorovaikutus, tasapuolisuus ja kannustaminen. Myös kielitaito ja viestintä olivat avainasemassa tässä monikulttuurisessa projektissa, joka oli monelle ammatillisen oppilaitoksen opiskelijalle ensimmäinen kokemus sekä yrittäjyydestä että kansainvälisestä yhteistyöstä.
Hektisen projektiviikon aikana voi olla hankala kommunikoida ja johtaa vieraalla kielellä, mutta on myös hyvä muistaa, että sama ongelma on todennäköisesti myös työntekijällä. Harvalla työntekijällä äidinkielenä on esimerkiksi englanti. Kielitaidon tasoja on työyhteisössä useita, joten tämä pitää huomioida johtamisessa ja viestinnässä.
Yrittäjyysosaamisesta hyötyvät kaikki
Koulutus kaikilla asteilla tarvitsee pedagogisia innovaatioita lisätäkseen opiskelijoiden motivaatiota suorittaa opinnot ja valmistua ajallaan. Pedagogisin innovaation autamme opiskelijoita hankkimaan elinikäisen oppimisen taitoja, jotta heidän kykynsä työllistyä ajanmukaisilla tiedoilla ja taidoilla paranee. Yrittäjyysosaaminen on tärkeä työelämätaito, jota tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän.
Taste Europe on the Go
Kesto: 1.9.2018–30.11.2021
Rahoittaja: Erasmus+
Hankkeessa mukana: Perho Liiketalousopisto (koordinaattori), Mercuria Kauppiaitten Kauppaoppilaitos, Col legi Badalonés (Espanja), Istituto di Istruzione Superiore “De Amicis” (Italia), Estudis d’Hoteleria i Turisme CETT (Espanja), IPSAR “Luigi Carnacina” (Italia), Breda University of Applied Sciences (Hollanti) ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu.
Vaikuttavuusblogi
Kuva: www.shutterstock.com