Siirry sisältöön
Yrittäjyys
Korona ja vakuuttaminen – poikkeustila oli myyntiä edistävä tekijä

Onko korona saanut meidät ottamaan enemmän vakuutuksia?

Kirjoittajat:

Julkaistu : 24.08.2020

Onko korona-aika opettanut ihmisiä varautumaan tulevaan ja ottamaan esimerkiksi aiempaa enemmän vakuutuksia? Tähän vastaa Mandatum Lifen yhteyspäällikkö Riku Mäkinen. Mandatum Life palvelee asiakkaitaan varainhoidon, säästämisen ja sijoittamisen, palkitsemisen, sitouttamisen sekä henkilöriskivakuuttamisen parissa.

Miten koronan aiheuttama poikkeustila on vaikuttanut yritysten henkilövakuuttamiseen?

– Vielä on liian varhaista sanoa, miten poikkeustila on muuttanut yritysten henkilövakuuttamista. Avainhenkilöiden vakuuttaminen on kiinnostanut kuitenkin yrityksiä aiempaa enemmän.

Miten poikkeustila on vaikuttanut yrittäjien henkilövakuuttamiseen?

– Yrittäjät ovat aiempaa kiinnostuneempia omasta sosiaaliturvatasostaan, mikä tulee YEL:n eli yrittäjän eläkevakuutuksen kautta, ja sen korottamisesta päivärahavakuutuksilla.

Onko olemassa muita mainitsemisen arvoisia vakuuttamiseen liittyviä muutoksia, mitkä ovat seurausta tämän hetken tilanteesta?

– Henkilöriskivakuuttamisessa korona on ollut myyntiä edistävä tekijä selkeästi.

Ovatko poikkeusajan vaikutukset lisänneet yrittäjien huolta tulevaisuudesta? Miten se on näkynyt?

– Epävarma tulevaisuus on saanut yrittäjät varautumaan tulevaan. Nyt esimerkiksi karsitaan ylimääräisiä menoja ja kasvatetaan kassan puskuria.

Nähtäväksi siis jää, mihin suuntaan talous, säästäminen ja sijoittaminen sekä vakuuttaminen menevät. Toivon, että tilanteesta otetaan opiksi ja rakennetaan elämälle niin sanottu tukiverkko taloudellisesta puskurista sekä riittävistä vakuutuksista. Mandatumin slogania lainaten: Rahat ja henki.

Kirjoittaja Linda Ivanoff on Haaga-Helia ammattikorkeakoulun opiskelija.