Kollegan opettajaopiskelijaryhmässä oli keskusteltu pedagogisesta johtamisesta. Esiin oli noussut erilaisissa yhteistyöverkostoissa tapahtuva kehittäminen. Keskustelut kirvoittivat kysymyksen, miksi pedagoginen johtajuus ei aina näyttäydy yhteistyönä?

Sanotaan, että verkostoissa on voimaa, mutta onko niissä myös pedagogista voimaa? Korkeakoulujen lukuisat projekti, TKI-hankkeet sekä täydennyskoulutusprosessit kansallisella ja kansainvälisellä kentällä edellyttävät verkostomaista toimintaa. On toimittava tuottavasti ja osaamista jakavasti.

Pedagogisen tietotaidon tulee olla korkeakoulun asiantuntijoiden osaamispanos verkostoissa –substanssin lisäksi. Osaamisen jakaminen, uusien ratkaisujen kehittäminen yhdessä toisten kanssa sekä tutkivalla ja kehittävällä otteella työskenteleminen edellyttävät korkeakoulupedagogista kyvykkyyttä.

Korkeakoulupedagoginen oivallus

Olemme eläneet vuoden verran aikaa, jossa oppiminen ja osaamisen kerryttäminen eivät tapahdu luokkaympäristössä. Opetus- ja ohjaustoimintamme sekä TKI-verkostomme ovat joutuneet muovautumaan uudelleen, myös pedagogisesti. Toki meillä ammattikorkeakouluissa on apuna pitkä kokemuksemme työelämäläheisistä TKI-hankkeista ja niiden kerryttämästä osaamisesta.

Ovatko korkeakoulutoimijat ottaneet verkostoissaan poikkeusaikana vastuuta pedagogisista ratkaisuista, niiden kehittämisestä ja pedagogisesta johtamisesta?

Jatkuvan oppimisen luomat odotukset nostattavat entistä enemmän vaatimuksia myös korkeakoulupedagogiselle oivaltamiselle. Kokenut asiantuntija, joka itse tai organisaationsa lähettämänä hakee osaamisensa täydentämistä, odottaa saavansa korkeatasoista ja henkilökohtaistettua osaamispalvelua.

Lisäksi verkostomainen TKI-työ sekä jatkuvan oppimisen prosessit tarvitsevat opettajan, joka johtaa pedagogista prosessia. Hetkellisen yhteisön sisällä opitaan sekä omaan substanssia että yhteistyöhön liittyviä asioita riippumatta siitä, millä statuksella kukakin yhteistyössä toimii (Kuoppala 2019). Keskeistä on kyky ymmärtää toisten ja oma osaamispotentiaali yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi (Edwards 2011).

Tämä suhteellinen toimijuus on oleellinen osaaminen tämän päivän työelämässä ja kehittyy parhaiten verkostoissa toimimisen kautta (Kuoppala 2019). Suhteellinen toimijuus edellyttää pedagogisen johtamisen osaamista.

Näkymätön pedagoginen johtaminen

Kyky ymmärtää ja integroida asiantuntijaverkoston osaamispotentiaalit yhdeksi kokonaisuudeksi edellyttää pedagogista johtamistoimintaa. Siksi pedagogista johtamista tapahtuu verkostoissa silloinkin, kun varsinaisia johtajarooleja ei ole tai ne hämärtyvät mosaiikkimaisessa asiantuntijatyössä. Tuolloin kehittävä toiminta rakentuu asiantuntijoiden välille konsultatiivisena vaikuttamisena ja yhteiskehittelynä (af Ursin 2012).

Pedagoginen johtaminen tulee siis mieltää myös yhteisöjen ja verkostojen aineetomana pääomana, joka sisältää tietoa, asiantuntemusta, kyvykkyyttä, tahtoa ja tunteita. Vaikka johtajuus on tietyllä tavalla näkymätöntä, se on silti tiedossa olevaa ja tiedostettua. Siksi kysymys Miksi pedagoginen johtajuus ei aina näyttäydy yhteistyönä? on ymmärrettävä. Ehkäpä emme osaa tarkastella pedagogista johtajuutta muuna kuin johtajien toimintana?

Lähteet

• Edwards, A. 2011. Building common knowledge at the boundaries between professional practices: Relational agency and relational expertise in systems of distributed expertise. International Journal of Educational Research, 50(1) 33–39. https://doi.org/10.1016/j.ijer.2011.04.007
• Kuoppala, E. 2019. The cultural event as a test bench of work-based pedagogy in vocational higher education : A study of strategic partnership, commitment, and expansive learning in a regional network. Tampereen yliopisto.
• af Ursin, K. 2012. Pedagoginen johtaminen ja pedagoginen johtajuus: käsiteparin kaksi traditiota. Teoksessa Kimmo Mäki & Tuire Palonen (toim.). 2012. Johtamisen tilat ja paikat. Aikuiskasvatuksen 50. vuosikirja. Kansanvalistusseura. 79–104.