Mihin suuntaan opettajuuden painopiste on siirtymässä? Mitä asiasta ajattelevat ammatillisen koulutuksen johtajat ja elinkeinoelämän edustaja? Tämän kirjoituksen lähteenä ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöjohtajan ja prosessijohtajan, kolmen eri ammattioppilaitoksen rehtori-toimitusjohtajan, kehitysjohtajan ja pedagogisen johtajan sekä suuren kaupungin elinkeinojohtajan ajatukset.
Ammatillisen opettajan osaamisen kehittäminen näkyy valmentavana työotteena, oppilaitosten sisäisinä kehittymisohjelmina, ammatillisissa oppilaitoksissa reformin toimeenpanoon liittyvinä koulutuksina ja yksittäisten kehittämiskohteiksi otettujen toimintojen systemaattisena kehittämisenä. Ministeriötä ja rehtoreita kiinnostaa se, millaisia tuloksia oppilaitoksen henkilöstö saa aikaan. Osaamisen kehittämisen pohjana on usein ammatillisen opettajan työnkuva.
Johdon näkökulmasta opiskelija-asiakkaiden tulee saada yhä laadukkaampaa koulutusta, mikä tarkoittaa sitä, että opettajat ovat alansa osaajia, mikä lisäksi he osaavat opettaa ja ottaa opiskelija-asiakkaan yksilöllisesti huomioon. Johtajat näkevät opettajuuden painopisteen siirtyneen substanssilähtöisyydestä yhä enemmän emotionaaliseen ja vuorovaikutusosaamiseen. Asiakaslähtöisyyteen siirtyminen on iso muutos. Opettajalle ei enää riitä pelkkä asiantuntijan tai gurun status, jos hän ei pysty rakentamaan luottamusta ryhmäänsä tai osaa olla vuorovaikutuksessa heidän kanssaan.
Onko opettajien erikoistuttava henkilökohtaiseen ohjaukseen, pedagogiaan, kouluttamiseen, tutkintoihin, työssäoppimiseen, opinnäytetöihin, hankkeisiin ja projekteihin? Vai tuleeko opettajien tiimiytyä siten, että tiimi hallitsee kaikki edellä mainitut työn osa-alueet? Tällöin johto voisi antaa tiimeille autonomisen vastuun päättää työn jakamisesta tiimin sisällä. Oli ratkaisu mikä tahansa, se edellyttää jokaiselta opettajalta moniosaamista.
Varsinkin elinkeinoelämän näkökulmasta ammatillisen opettajan osaamisen kehittämisessä tärkeintä on tällä hetkellä ottaa haltuun yritys- ja elinkeinoelämän toimintalogiikkaa. Käytännön tarpeet kahdenkymmenen hengen LVI-yrityksessä ovat todellakin erilaiset kuin kahden tuhannen hengen leipomossa. Miten sovittaa oppilaitoksen opetustarjonta ja opettajan oma elämä loppukäyttäjän tarpeeseen? Pitääkö keskittyä didaktiikkaan, pedagogiikkaan, yksityiskohtiin, fasiliteetteihin, opintosuunnitelmiin vai oman ajattelutavan kehittämiseen? Miten johtajana ja esimiehenä saada pitkään ammatillisena opettajana toiminut asiantuntija luopumaan vakiintuneista toimintatavoistaan ja kehittämään maaperää, jolle istuttaa uusia näkemyksiä tehdä asioita asiakasta parhaiten palvelevalla tavalla? Entä millaisella henkilöstöpolitiikalla oppilaitos voi tukea ammatillisen opettajan kehittymistä ympäristöstä nousevien vaateiden suuntaan?
Artikkelin kirjoittaja on Haaga-Helia Ammatillisen opettajakorkeakoulun lehtori Heli Bergström (TkT, KM, MBA). Artikkelin pohjana olleet OPEKE-hankkeen haastattelut toteuttivat Heli Bergström ja Marja Brandtberg. Haastattelujen litteroinnit teki Marja Brandtberg.