Työssäoppiminen on Suomessa juuri nyt monella tavalla koulutuksen kehityksen keskiössä. Siihen osallistuvat toimijat ovat uudessa tilanteessa, sillä valtiovallan ohjauksessa ja sen vaatimuksesta ammatillinen koulutus Suomessa hakee uutta työnjakoa oppilaitosten ja yritysten välillä. Siitä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa on yhtä monta näkemystä kuin on keskustelijaakin. Yhteinen ymmärrys lienee, että työssäoppimisen rooli kasvaa ja korostuu.  Julkisessa – paikoin kipuilevassa – keskustelussa on aistittavissa, että kaikki osapuolet eivät ole kaavailtuun työnjakoon tyytyväisiä. Toisaalta keskustelusta aistii, että osapuolet eivät täysin kuuntele toisiaan, kuten myös sen, että he puhuvat keskenään ristiin.

Työssäoppimisen kontekstissa haastetta lisää se, että asiakkaaksi tulkittavia osapuolia on kahden sijaan kolme: koulutusorganisaatiot toimijoineen, opiskelijat taustajoukkoineen sekä hyvin moninainen työelämä. Nämä kolme eivät suinkaan ole tasapuolisen kiinnostuneita kehittämään työssäoppimista. Toimijoiden tarpeet ovat monin osin jopa täysin ristiriitaiset.

On selvää, että uuden haasteen edessä kaikki keinot työssäoppimisen kehittämiseksi ovat tarpeen. Palvelumuotoilu vaatii vaivaa, mutta toisaalta sen tulosten laatu ylittää yleensä odotukset; se on tehokas metodi. Palvelumuotoilu on metodina monelle outo, jolloin sen hyödyntämisessä on haastavaa – jopa pelottavaa päästä edes alkuun. Toisaalta alkuun päästyään moni on huomannut jo tehneensä palvelumuotoilua. Toiminnalla on vain ollut toinen nimi tai ei nimeä ollenkaan.

Palvelumuotoilun ytimessä on asiakasymmärrys, ja kanssakäymisessä toisen osapuolen ymmärtäminen asiakkaana auttaa löytämään oikean orientaation. Kun tämä on saavutettu, uusi haaste on muistaa oikealla tavalla nöyrä asenne. Laadun takeena olisi syytä olla aina joku mekanismi tai taho varmistamassa, että tämä asenne varmasti säilyy. Useimmille meistä kuuntelu ja omat ennakkoluulot ohittava avoin tarkkailu ovat haastavia asioita.

Ennakko-oletukset, vaikka taustalle voisikin esittää vahvaa evidenssiä, ovat palvelumuotoilussa vaarallisia. On esimerkiksi paradoksaalista lähteä siitä, että yritykset eivät ole kiinnostuneita opetus organisaatioiden ongelmista tai opettamisesta ja ovat harvoin aidosti yhteiskuntavastuullisia siinä määrin, että arkinen kiire sallisi pedagogisen yhteistyön. Tai siitä että koulutusorganisaatiot etsivät vain yleistettäviä oppimistuloksia, joiden avulla nuoret menestyvät maailmalla (sekä säästöjä – totta kai!). Ennakkoluulottomasti tuskin voi myöskään esittää väitteitä opiskelijoiden tarpeista tai tavoitteista. Entä jos itse kunkin toimijan kohdalla kaikki yleistykset ovat vai osatotuuksia tai jopa valetta, ehkä ongelman ydin onkin jossain ihan muualla: käytänteissä, työnjaossa, tiedonkulussa tai ennakko-odotusten kohtaamattomuudessa?

Haaga-Helian koordinoima ERASMUS+ hanke, GRIT Growth in the Work Based Learning (WBL) Triangle 2016–2018 kehittää työssäoppimista palvelumuotoilun keinoin. Hankkeessa etsitään myös sopivia digitaalisia työkaluja mahdollistamaan kommunikaatio ja sujuvat prosessit työssäoppimisen erilaisissa tilanteissa. Hanke kehittää erityisesti työssäoppimista ammatillisen koulutuksen kentässä, mutta kahden korkeakoulupartnerin mukanaolo tuo monipuoliset työelämäprojektit työssäoppimisen rinnalle. Hanke tuottaa työkaluja kaikille kolmelle osapuolelle palvelumuotoilun keinoin, digitaalisia työkaluja hyödyntäen.

Kirjoittaja on Haaga-Helian TKI-projektikoordinaattori Annariikka Martikainen.