Oppimis- tai työpäiväkirja oppimistehtävänä on monelle vanha tuttu (Lonka & Lonka 1996). Tehtävä on varsin opiskelijalähtöinen. Se edellyttää opiskelijalta rohkeutta tarttua tilanteeseen ja opettajalta taitoa ohjata opiskelijaa tilanteesta toiseen.

Itseohjautuvuuden ja portfolioiden käytön yhteyttä on melko vähän vielä tutkittu, mutta itseohjautuvuudesta ja portfoliosta löytyy tutkimuksia (kts Beckers et al. 2016; Morris & Rohs 2021; Wong et al. 2021). Jalostamalla päiväkirjan tai portfolion käyttöä oppimisen ohjauksessa siitä voi syntyä sekä opiskelijan opintoja kannatteleva voimanlähde että ohjauksen keskeinen työväline.

Mikä oppimisessa muuttuu

Opiskelijan rooli muuttuu käytännössä päälaelleen, kun opettaja luopuu valmiista kurssimateriaaleista ja etukäteen laadituista tehtävistä ja kysymyksistä. Opintojen alussa opiskelija saattaa ihmetellä: Ai, täällä ei olekaan valmiita tehtäviä. Mitäs minun sitten pitäisi tehdä?

Opettaja ohjaa opiskelijan havainnoimaan ympäristöään. Havainnointi on paras aloittaa sieltä, mikä opiskelijalle on tuttua eli omasta toimintaympäristöstä koulussa tai työpaikalla. Opiskelija digikuvaa aluksi yhden kohteen, se riittää. Aloituskuva voi olla vaikkapa tutustumiskäynniltä päiväkodista tai koulun leipomosta. Ensimmäisen digikuvan siirtäminen omaan tiedostoon on tärkeä hetki. Tästä opiskelija aloittaa oppimisensa tarinan, joka perustuu omaan kokemusmaailmaan ja sen tutkimiseen.

Omaa ympäristöä havainnoimalla opiskelijan tiedontarve kasvaa ja kysymyksiä alkaa syntyä. Opiskelijan itse ottamat kuvat ovat erinomainen muistin tuki, niiden avulla kuvaustilanteet ja niihin liittyvät kokemukset voi palauttaa mieleen. Kuvasta opiskelija pystyy nimeämään itselle jo tuttuja asioita. Vasta tässä vaiheessa uusien asioiden opettaminen muodostuu mielekkääksi.

Tutkimalla kuvia ja keskustelemalla niistä opettaja ja opiskelija luovat yhteisiä optimaalisen oppimisen hetkiä (Juuti, Lavonen, Salmela-Aro 2022). Uusi tieto jäsentyy opiskelijoiden havaintojen ja kysymysten avulla osaksi kokonaisuutta ja asioille syntyy yhteys. Näin rakentuu oppimisen kannalta ehdottoman tärkeä vastavuoroisuus asioiden, kokemusten ja havaintojen välille (Nathan 2022).

Mikä opettamisessa muuttuu

Ennen kuin oppimista kannattaa suunnitella opettajan on hyvä käyttää aikaa opiskelijoihin tutustumiseen. Sen jälkeen opintojen henkilökohtaistaminen onnistuu neuvottelemalla yhdessä opiskelijan, opettajakollegojen ja työpaikkaohjaajien kanssa.

Sen sijaan, että opettaja kirjaa suunnitelman koulun hallintojärjestelmään, opiskelija tallentaa opiskelusuunnitelman päiväkirjaansa. Tästä eteenpäin päiväkirja ja sen äärellä käytävä keskustelu opiskelijan kanssa pohjustaa kaikkea oppimisen arviointia ja uusien tavoitteiden asettamista.

Jatkuva formatiivinen arviointi on opettajan arvokkainta ohjausosaamista. Opiskelijan oppimisprosessin seuranta ja sen eri vaiheiden hienovarainen tunnistaminen vaatii paljon käytännön kokemusta. On tärkeä tietää, milloin on paras hetki puuttua oppimisprosessiin ja millaisia kysymyksiä opiskelijalle olisi hyvä esittää.

Oikea-aikaisen ohjauksen oppii vain kuuntelemalla ja keskittymällä jokaisen opiskelijan prosessiin kerrallaan. Opiskelijan päiväkirja on erinomainen työväline ohjaus- ja arviointitaitojen kehittämiseen. Opiskelijan itseohjautuvuus kasvaa päiväkirjaprosessin edetessä, opettajan ohjauksen tarve puolestaan vähenee.

Kun opiskelija jatkaa päiväkirjamerkintöjen tekemistä oppimisessa työpaikalla, päiväkirjasta tulee myös työpaikkaohjaajan ohjauksen apuväline. Opiskelijan tekemä dokumentointi on ammattityön arjen havainnointia, johon aina uudelleen ja uudelleen palaamalla sekä opettaja että työpaikkaohjaaja pääsevät opiskelijaa sillä hetkellä askarruttavien asioiden äärelle samanaikaisesti.

Opiskelijan tekemä havainto saattaa herättää laajastikin ajatuksia työyhteisössä. Havaintojen avoin jakaminen ja niiden puiminen on omiaan vahvistamaan opiskelijan asemaa työyhteisössä. Näin pienellä päiväkirjamerkinnällä voi olla itseään paljon isompi vaikuttavuus.

Kuva: www.shutterstock.com