Koronapandemia pysäytti kansainvälisen liikkumisen ja pääosan kansainvälisestä toiminnasta myös korkeakouluissa. Hiipuuko korkeakoulujen kansainvälinen toiminta tähän kriisiin vai avautuuko tilanteesta jotain uusia ja erilaisia mahdollisuuksia ja tapoja tehdä kansainvälistä yhteistyötä?

Haaga-Helia Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa kansainvälisyys on osa jokapäiväistä työtä. Opettajaopiskelijamme edustavat tänä vuonna 17 eri kansallisuutta. Kaikille opiskelijoilla on myös mahdollisuus tehdä opetusharjoittelua ja opintoja joko Erasmus-partnerikorkeakouluissa tai opiskelijan itse valitsemissa kansainvälisissä kohteissa. Ammatillinen opettajankoulutus kiinnostaa ulkomailla, ja olemmekin saaneet isännöidä lukuisia kansainvälisiä delegaatioita. Opettajankoulutuksen vienti on vetänyt etenkin Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Myös kansainvälinen yhteistyö tutkimus- ja kehittämistyössä on ollut jatkuvaa.

Kansainväliset kontaktit ovat auttaneet meitä kehittämään myös omaa toimintaamme ja tuoneet uutta osaamista. Tutkimuksen avoimuus ja yhteiset tutkimushankkeet auttavat meitä ymmärtämään koulutusta maailmanlaajuisesti. Eettiset, yhteiskunnalliseen tasa-arvoon ja suvaitsevaisuuteen liittyvät kysymykset liittyvät olennaisesti opettajan työhön.

OKM:n raportissa (Kokko ym 2020) todetaan, että korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmäämme tulee viedä edelleen kohti avoimuutta ja lisääntyvää kansainvälisyyttä sekä lisätä suomalaisen korkeakoulutuksen, tutkimuksen ja asiantuntija-osaamisen kiinnostavuutta maamme rajojen ulkopuolella. Raportissa annetaan 17 suositusta kansainvälisyyden linjausten toteuttamiseksi. Suosituksena on muun muassa, että jokaisella korkeakouluopiskelijalla on opinnoissaan osioita, jotka luovat kansainvälisyysosaamista.

Tuottaako koronakriisi uudenlaista kansainvälistä yhteisvastuuta ja -työtä?

Nyt koronaviruspandemian vallitessa nämä kansainvälisen yhteistyön tavoitteet ja muodot tuntuvat kovin kaukaisilta. Ne ikään kuin edustavat jotakin historiallista aikaa, jolloin kaikki oli vielä hyvin ja kansainvälisen vuorovaikutuksen tulevaisuus näytti lupaavalta.

Kun koronakriisi syveni, vaihdossa olevat opiskelijat kutsuttiin kotiin, koulutusvientimatkat siirrettiin tulevaisuuteen tai toteutetaan mahdollisuuksien mukaan etätoimintana. Kansainvälisiä tutkimuskonferensseja peruttiin tai ne toteutetaan verkossa. Myös useiden ulkomaisten delegaatioiden vierailut peruttiin tai siirrettiin tulevaisuuteen ja ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden opiskelu Suomessa vaikeutui. Uusien ulkomaisten opiskelijoiden saapuminen Suomeen on muuttunut aiempaa epävarmemmaksi.

Miten viruskriisi vaikuttaa kansainvälisyyteen? Miten ja minkälaisina kansainvälisinä toimijoina jatkamme, kun liikkumisrajoitukset on purettu? Käperrymmekö kansalliseen eristäytymiseen vai vahvistammeko kansainvälistä yhteistyötä vaikkapa estääksemme vastaavanlaiset katastrofit yhteisvoimin?

Jo ennen koronakriisiä kansainväline liikkuvuus on ollut kriittisen tarkastelun kohteena ilmastonmuutoksen kiihtyessä. Vaihtoehtoisista matkustustavoista lentämiselle ja päästöjen kompensoinnista on keskusteltu ja pohdittu erilaisia toimenpiteitä osallistua ilmastotalkoisiin. Opetusta ja tapaamisia on hoidettu yhä useammin etäyhteyksien avulla.

Kansainvälisten kasvokkain tapahtuvien kontaktien yhtäkkinen katkeaminen havahdutti meidät huomaamaan toiminnan laajuuden ja monipuolisuuden. Kriisin aikana olemme pitäneet yllä kansainvälistä yhteistyötä parhaamme mukaan etäyhteyksin. Koulutusta on jo aiemmin toteutettu verkon kautta, mutta kehittyvä digitalisaatio, tekoäly ja entisestään vahvistuva digipedagoginen osaaminen mahdollistavat aiempaa laajemman ja vaikuttavamman yhteistyön.

Kriisi voi karulla tavalla kasvattaa kansainvälistä yhteisöä vastuulliseen toimintaan ja yhteisvastuuseen, jotta tulevaisuus on parempi meille kaikille. Kriisin ratkaiseminen voi parhaimmillaan tiivistää kansainvälistä yhteistyötä, kun uusi tekniikka mahdollistaa uudet toimintatavat koulutuksessa ja tutkimuksessa. Toisaalta tämä tulee myös pysyvästi muuttamaan kansainvälisiä koulutusmarkkinoita ja liikkuvuutta. Paluuta entiseen ei ole.

Ihan kaikkea kansainvälistä koulutusta tai yhteistyötä ei kuitenkaan voida toteuttaa ilman kasvokkain tapaamista. Koulutuksen kehittämisessä on kyse uusista toimintamalleista ja muutoksen tekemisestä. Tähän tarvitaan luottamusta, yhteisymmärrystä ja kulttuurista tuntemusta, mitä ei synny ilman läsnäoloa.

Lähde

Kokko T., Spens K., Aholainen R., Hakala J., Hokkanen J., Holmström S., Lundin K., Lähdeniemi S., Paakkanen I. & Vihma-Purovaara, T 2020. Yhteistyössä maailman parasta. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjausten 2017–2025 seuranta ja kehittäminen. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2020:14.