Koulutukseemme osallistui 15 toimittajaa, jotka ovat kotoisin 14 eri maasta. Työkielemme oli suomi, siitä huolimatta, että koulutukseen osallistuneiden toimittajien suomen kielen taidot vaihtelivat eri henkilöiden välillä paljon: osa puhui suomea sujuvasti, toiset olivat vasta kieliopintojensa alussa. Myös suhde suomalaiseen yhteiskuntaan vaihteli osallistujien kesken: osa on asunut Suomessa pitkään, osa vasta saapunut. Yhteistä kaikille maahanmuuttajataustaisille toimittajille oli, että monet kantasuomalaisille tutut instituutiot, joita me journalistit käytämme esimerkiksi tiedonhankinnassa, olivat jääneet heille etäisiksi.

Osana koulutusta maahanmuuttajataustaiset toimittajat työskentelivät yhdessä suomalaisten tutkinto-opiskelijoiden kanssa yhteisten juttuprojektien parissa. Kokeilu osoitti, että yhteistyöllä on mahdollista saada aivan ainutlaatuista journalismia suomalaiselle yleisölle. Juttuja tehtiin muun muassa Itämeren tilasta, maahanmuuttajien työmahdollisuuksista ja terapian saavutettavuudesta muilla kuin suomen virallisilla kielillä. Monet aiheet olivat lähtöisin toimittajien lähipiiristä, kuten usein on. Suomalaiset tutkinto-opiskelijat puolestaan pystyivät tuomaan juttuihin nimenomaan suomalaista yleisöä kiinnostavan näkökulman. Kokeilu osoitti, että yhteistyössä on voimaa: jutut olivat sellaisia, joita kukaan ei yksin olisi pystynyt tekemään.

Opimme, että yhteistyö eri kulttuureista tulevien journalistien kesken ei aina ole ongelmatonta. Journalismista puhutaan usein jonkinlaisena universaalina, yhteisesti jaettuna ideaalina, mutta tosiasia on se, että journalismi on hyvin erilaista eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi kommunikaation vaikeudet eivät siis synny pelkästään kieleen tai kommunikaatioon liittyvistä asioista, vaan hyvin perustavista käsityksistä siitä, mitä journalismi oikeastaan on. Syy on juuri se, että eri maista kotoisin olevat toimittajat ovat sosiaalistuneet erilaisiin journalistisiin kulttuureihin.

Journalistisella kulttuurilla tarkoitetaan tapaa, jolla journalismi on vahvasti kiinnittynyt kunkin alueen historiallisiin, poliittisiin, taloudellisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin oloihin (Hanitzsch ym. 2019, 16). Journalistiset kulttuurit eroavat toisistaan muun muassa toimitusten itsenäisyyden ja eettisten normien suhteen sekä suhteessaan yhteiskunnan muihin instituutioihin (emt., 1).

Teoksessa Worlds of Journalism Hanitzsch ym. (2019, 9) kirjoittavat, että ei ole olemassa yhtä universaalia määritelmää journalismille tai edes sille, kuka voisi puhua journalismin puolesta. Länsimaissa journalismi nähdään erottamattomana osana edustuksellista demokratiaa. Tässä lähestymistavassa uutisjournalismi ymmärretään valtiosta erillisenä, itsenäisenä instituutiona ja toimittajat puolestaan itsenäisinä toimijoina, jotka edustavat kansaa. (emt., 4.) Journalismin kannalta on tietysti merkitystä sillä, kuka tätä “kansaa” edustaa. Suomessa maahanmuuttajataustaiset toimittajat ovat tässä roolissa hyvin harvoin.

Suomalainen journalistinen kulttuuri on vahvasti sidoksissa angloamerikkalaiseen perinteeseen, jota määrittää toimituksen vapaus ja riippumattomuus poliittisista toimijoista. Sen sijaan kehittyvien maiden journalisteja määrittää pikemminkin muiden toimijoiden kanssa yhteistyöhön pyrkivä ja jopa tapahtumiin vaikuttava työskentelyote (Hanitzsch ym. 2019, 288). Demokratialtaan hauraissa maissa ajatellaan usein, että toimitusten tulisi tukea tiettyä poliittista näkökulmaa. Käytännössä toimitukset voivat siis liittoutua hallituksen tai muiden poliittisten toimijoiden kanssa. (Waisbord 2008, 374.) Myöskään esimerkiksi kriittisyyttä ei koeta kaikkialla maailmassa journalismille tärkeänä piirteenä (Frey 2017, 17).

Ristiriidat journalismin ideaalien välillä ovat siis mittavia. Lisäksi ongelmia voivat tuottaa käytännön asiat, esimerkiksi lähtömaan ja Suomen editointiprosessien erot, yksittäisen toimittajan erilainen asema osana yhteiskuntaa, juttuaiheiden valikointi ja eettiset periaatteet. Yksi pieni, mutta konkreettinen asia tuli ilmi, kun keskustelimme siitä, miten toimituksiin otetaan yhteyttä, kun toimittaja haluaa myydä juttunsa. Se tosiasia, että sähköposti voidaan aloittaa sanalla ”hei”, oli monille koulutukseen osallistuville miltei käsittämätöntä. Monien koulutukseen osallistuneiden lähtömaissa suosittaisiin esimerkiksi muotoiluja ”arvoisa toimituspäällikkö” tai ”kunnioitettu tuottaja”.

Yhteistyön haasteet ovat siis sekä periaatteellisia että konkreettisia, esimerkiksi kielenkäyttöön liittyviä. Haasteet eivät myöskään ratkea itsestään, vaan ratkaisuja täytyy etsiä ennakoiden ja ennakkoluulottomasti. Seuraavaksi haluammekin etsitä keinoja ylittää ne ristiriidat, joita eri journalistisista kulttuureista tulevien toimittajien kesken väistämättä syntyy. Uusien yhteistyön muotojen rakentaminen vaatisi vielä paljon työtä. Seuraavissa projekteissamme etsimme yhdessä ratkaisuja ja luomme toimintatapoja, joilla ongelmia voidaan ennakoida tai ne pystytään ohittamaan.