Haastattelija 1 [00:00:04]: Tervetuloa Haaga-Helian uratiimin Paras minä -podcastiin. Olen Timo Lampikoski, Haaga-Helian uratiimistä. Autan opiskelijoita avaamaan ovia työelämään, eli tarjoan heille uraohjausta eri tavoin. Kanssani studiossa on tänään Haaga-Helian opintovalmentaja, Jenni Virtanen. Jenni, mitä kuuluu?

Puhuja 1 [00:00:21]: Kiitos, Timo. Kuuluu tosi hyvää. Hauskaa olla täällä tämän aiheen parissa tänään. Mitä sulle kuuluu, Timo?

Haastattelija 1 [00:00:29]: Kiitos, ihan hyvää. Tosi kiva tehdä tämä yhdessä. Aihe on äärimmäisen mielenkiintoinen tänään meillä ja varmasti kuulijoita kiinnostava. Ennen kuin mennään tähän meidän aiheeseemme, niin kerrotko hiukan työstäsi?

Puhuja 1 [00:00:42]: Joo. Olen tosiaan opintovalmentaja täällä Haaga-Heliassa. Opintovalmentajana olen opiskelijoiden apuna silloin kun tuntuu, että heidän opinnot eivät suju. Opiskelijat ottavat yhteyttä sellaisissa tilanteissa, missä on usein elämäntilanteessa ollut hankalaa, motivaatio opintoihin hiipuu, tai just aikaansaamisen kanssa on vaikeuksia. Sitten valmennuksessa edistetään opiskelijan omia tavoitteita. On se sitten ihan konkreettisesti niihin opintoihin liittyvää, tai opintoihin paluuta, jos on ollut pidempi tauko opinnoissa, tai sitten ihan opinnoissa jaksamista. Ja ihan semmoista oman suunnan miettimistä tehdään myöskin paljon. Matalan kynnyksen tukea. Ja aina tietysti fokusoiden opiskelijan vahvuuksiin, voimavaroihin ja siihen, että miten löydetään yhdessä ratkaisuja mennä eteenpäin. Tosiaan ehkä yksi yleisimpiä syitä tulla opintovalmennukseen on just tämä meidän päivän aiheemme, eli vitkuttelu ja prokrastinaatio opinnoissa. Eli se, että tietää mitä ja miten pitäisi tehdä, mutta ei vaan saa tarttuttua toimeen. Tämä on muun muassa yksi aihe, mitä me opiskelijoiden kanssa mietitään, ratkotaan ja löydetään ratkaisuja siihen.

Haastattelija 1 [00:01:52]: Hyvä. Tänään me tosiaan keskustelemme prokrastinaatiosta ja erityisesti prokrastinaatiosta opintoihin liittyen. Aloitetaan peruskäsitteestä. Mitä on prokrastinaatio?

Puhuja 1 [00:02:04]: Prokrastinaatiolla on tosiaan monta nimeä. Me välillä puhutaan vitkuttelusta, asioiden lykkäämisestä, tai asioiden välttelystä. Yksinkertaisimmillaan se on sellaista itselle haitallista välttelykäyttäytymistä tai toiminnan lykkäämistä sellaisella tavalla, joka aiheuttaa meille stressiä ja usein monesti kaikkia hankalia tunteita. Prokrastinaatio on eri asia, kuin tällainen positiivinen asioiden lykkääminen. Esimerkiks se, että jos me halutaan jäädä jotain pohtimaan, hiomaan, tai priorisoidaan asioita, niin ne ovat positiivisia ilmiöitä. Kun taas prokrastinaatiolle on tyypillistä se, että se aiheuttaa niitä hankalia tunteita ja oikeaa haittaa opiskelijalle. Opiskelijat usein, jotka tulevat tämän aiheen takia juttelemaan, niin usein kuvaavat sellaista ahdistusta ja häpeää, mikä liittyy siihen vitkutteluun. Ja ehkä vielä erona sitten vaikka tällaiseen priorisointiin, missä vaikka tehdään to-do -lista ja siinä on viisi tehtävää ja kolme niistä on akuutteja, niin sä siirrät ne kaksi muuta tulevaisuuteen ja sä lykkäät niitä asioita, mutta se on kuitenkin produktiivista. Kun taas sitten prokrastinaatiossa on tyypillistä se, että sulla on ne viisi tehtävää. Sä kaikkia niitä pyörität mielessä. Sä yrität aloittaa, mutta sä et saa tartuttua toimeen. Sitten sä teet lupauksia huomiselle, että huomenna mä teen ja tartun toimeen, mutta ei siltikään saa tehtyä. Kokee syyllisyyttä ja sitten se kynnys tarttua toimeen kasvaa päivä päivältä.

Haastattelija 1 [00:03:31]: Ja onko se myös sellainen, että se harmittaa sitten opiskelijaa? Onko siinä se yksi merkki, että vitkuttelu harmittaa kovasti?

Puhuja 1 [00:03:39]: Joo, juuri näin. Siinä on ihan… Jotenkin siellä on taustalla se aito halu saada asioita tehtyä. Jos kokee, että ei haluakaan tehdä, niin silloin se harvemmin on haitallista, vaan se on sitten vain sitä asian lykkäämistä syystä tai toisesta. Mutta prokrastinaatioon nimenomaan liittyy se haitallisuus ja koettu haitallisuus itselle. Ja sitten ehkä prokrastinaatiota voi jaotella vielä ihan lyhyesti sillä tavalla, että on tilannekohtaista prokrastinaatiota ja sitä saattaa liittyä tiettyyn tehtävään. Vaikka sä Timo varmasti näet sellaista työnhaun lykkäämistä paljon. Ja omassa työssäni taas törmään vaikka monesti opinnäytetyön vitkutteluun. Eli se on tämmöistä tiettyyn tehtävään, tiettyyn tilanteeseen liittyvää, joka tuntuu hankalalta ja epämiellyttävältä, niin me lykätään sitä. Ja sitten taas on tämmöinen yleistynyt prokrastinaatio, joka on sitten… Siitä tulee semmoinen tapa ja vähän aletaan lykkäämään kaikkea hankalaa omassa elämässä. Tästä on vähän erilaisia tutkimuksia, että kuinka yleistä tämä on. Semmoinen konsensus on se, että se on hyvin yleistä, mutta ne tutkimukset vaihtelevat. Noin 20 prossaa voisivat olla semmoisia kroonisia vitkuttelijoita, eli vitkuttelevat vähän niin kuin kaikessa. Ja sitten jossain tutkimuksissa jopa 70 prosenttia korkeakouluopiskelijoista kärsii välillä tilannekohtaisesta vitkuttelusta, tai prokrastinaatiosta.

Haastattelija 1 [00:04:57]: Ne ovat aika isoja lukuja.

Puhuja 1 [00:04:59]: Kyllä. Siis todella, todella yleistä.

Haastattelija 1 [00:05:04]: Miten vitkastelu sitten ilmenee?

Puhuja 1 [00:05:06]: Se, mitä omassa työssäni näen, ja mitä olen myöskin aiheesta paljon lukenut ja perehtynyt, niin usein sitä kuvaa sellainen noidankehä. Se, että meillä on joku tärkeä asia, mikä meidän pitäisi tehdä, mutta se tärkeä asia tuntuu meille hankalalta, ikävältä. Siihen liittyy jotain vaikeita tunteita, joten me lykätään sitä. Koska me halutaan vältellä tietysti sitä hankalaa tunnetta. Sitten me koetaan siitä lykkäämisestä syyllisyyttä, häpeää ja ahdistusta, koska me tiedetään että se on tärkeä asia, mikä meidän pitäisi tehdä. Ja usein nämä hankalat tunteet kulkevat myös käsi kädessä yleistävien ja itseä syyllistävien ajatusten kanssa, että olinpa taas laiska ja olen tyhmä ja olenpa huono, kun en saanut aikaiseksi.

Haastattelija 1 [00:05:47]: Eli sellaista sisäistä höpötystä, tuossa mielessä.

Puhuja 1 [00:05:49]: Kyllä, just näin. Ja sitten kun siihen tehtävään, joka alunperinkin oli vaikea, niin nyt siihen liittyy vielä näitä tosi hankalia tunteita ja ajatuksia, jolloin se toimeen tarttuminen on entistä vaikeampaa… Ja sitten me ollaankin tällaisessa noidankehässä, että se todennäköisyys sille vitkuttelulle kasvaa koko ajan. Ja se on entistä vaikeampaa tarttua toimeen.

Haastattelija 1 [00:06:11]: Varmasti näin, siinä tilanteessa. Mutta sitten se tärkeä kysymys – miksi me vitkuttelemme?

Puhuja 1 [00:06:16]: No, siis monet asiat vaikuttavat siihen, mutta ehkä se vitkuttelu ytimessään on sitä tunnesäätelyn haastetta. Me ehkä helposti mielletään, että se on sellainen ajahallinnan ongelma. Ja usein annetaankin tällaisia hyväntahtoisia neuvoja, että sen kuin teet vaan ja hoidat vaan ne pois alta, niin se on siinä.

Haastattelija 1 [00:06:37]: Vähän niin kuin tämä Nike-yhtiön Just do it.

Puhuja 1 [00:06:40]: Kyllä, just näin. Just do it. Vaikka vitkuttelua voidaan helpottaa ajanhallinnan keinoilla, mutta se ei ole ytimessään ajanhallinnan ongelma, vaan se on ytimessään tunnesäätelyn ongelma. Tästäkin on tosi paljon tutkimuksia ja ne yhteydet tämän tunnesäätelyn ja vitkuttelun välillä ovat aika monimutkaisia, mutta se on yksinkertaisimmissaan se, että joku asia on meille hankalaa, se aiheuttaa epämukavia tunteita ja me vältellään sitä epämukavaa tunnetta. Sitä on vaikeata kohdata. Sitä on vaikeata sietää, joten me lykätään sitä tulevaa. Ja sittenhän me tietenkin saadaan siinä hetkessä se hetkellinen palkinto. Se mielihyvä siitä, että me ollaan saatu lykättyä sitä asiaa. Se on helpotus.

Haastattelija 1 [00:07:20]: Mielenkiintoista.

Puhuja 1 [00:07:22]: Joo. Ja tämähän on tosi inhimillistä ja luonnollista meille ihmisille. Se on ihmisen perusominaisuus, että me vältellään epämukavia asioita. Me kaikki tehdään tätä. Mutta sitten vitkuttelussa se on vaan mennyt sillä tavalla äärimmäisyyksiin, että se yliajaa sen meille tärkeän asian. Taustalla on tosiaan tunnesäätely, mutta sitten myöskin monet tilannekohtaiset tekijät vaikuttavat. Ehkä yleisin syy on psyykkinen kuormitus, tai stressi. Ihan siis yksinkertaisimmillaan, että jos me ollaan väsyneitä ja stressaantuneita, niin me vitkutellaan todennäköisimmin. Kaikki voivat varmasti tähän samaistua, että väsyneenä on vaikea tarttua toimeen.

Haastattelija 1 [00:07:58]: Todellakin.

Puhuja 1 [00:08:00]: Ja sitten myöskin se, että jos on kova stressi päällä, niin silloin myöskin ne aivoalueet, jotka vastaavat meidän tunnesäätelystä ja ne aivoalueet, jotka vastaavat meidän korkeamman tason toiminnanohjauksen mekanismeista, niin ne eivät toimi normaalisti stressitilassa. Koska stressi on tämmöinen taistele ja pakene -tila, niin mehän keskitytään selviytymiseen. Ei sellaiseen koordinoituun ja järkevään toimintaan. Se myöskin stressi on iso tämmöinen vitkuttelua aiheuttava tekijä. Ja sitten tietysti mikä näkyy ehkä korkeakoulussa tosi paljon on se, että ne tehtäväkohtaiset tekijät, että onko sulla motivaatiota siihen tekemiseen. Saatko siitä palautetta? Mikä se vaatimustaso on? Ja tämä näkyy… Monet opiskelijat, jotka tulevat toiselta asteelta ja ne huomaavatkin alkavansa vitkuttelemaan korkeakoulussa, niin usein syy on just se, että yllättäen tuleekin paljon sitä itsenäistä työtä ja sun täytyy olla sisäisesti motivoitunut ja itseohjautunut. Ja se voi olla jo itsessään sellainen hyvin altistava tekijä. Ja sitten se, että vaatimustaso on myöskin noussut.

Haastattelija 1 [00:09:04]: Joo. Pitää olla sellaisia itsensä johtamisen valmiuksia ja taitoja varmasti. Näkyyköhän tämä verkko-opiskelussa sitten enemmän, että kun siinä on enemmän kuitenkin sitä, että opiskelija itse joutuu sitä aikataulua määrittelemään, kun tämmösessä kontaktipohjaisessa opetuksessa.

Puhuja 1 [00:09:18]: Kyllä todennäköisesti. Kyllä meillä on aika paljon dataa siitä, miten opiskelijat kokivat korona-aikana esimerkiksi kun siirryttiin etäopiskeluun, niin kokivat paljon enemmän kuormitusta. Ja myöskin monilla opinnot jäivät vähän jälkeen, tai rupesivat viivyttelemään niissä opinnoissa. Kyllä ihan varmasti näkyy. Toki ei kaikilla. Tässäkin on aina hyvä muistaa se, että tämähän ei tietenkään aina ja kaikissa tilanteissa ihmisille… Ei ole sellaisia selkeitä syy-seuraussuhteita, että jos opiskelee itsenäisesti tai on kuormittunut, että sitten aina vitkuttelis. Ei se tietenkään niin mene, mutta se voi olla altistavia tekijöitä. Ihan tällaisena kuriositeettina, että myöskin vaikka oma persoonallisuus saattaa olla semmoinen tietyllä tavalla altistava tekijä. Jos on kovin sellainen virikkeitä hakeva ihminen, niin sitten voi olla ehkä alttiimpi vitkuttelulle. Tai just asioiden lykkääminen on ehkä silloin itselle tyypillisempää, tai… Tai toisaalta sitten myös, jos on hyvin perfektio… Taipumusta vahvaan perfektionismiin, niin sekin voi olla sellainen altistava tekijä, koska se rimahan on silloin tosi korkealla. Sitten voi olla hyvin vaikeaa päästä, tai edes aloittaa, kun jo valmiiksi tietää, että vaatimustaso on tosi korkea.

Haastattelija 1 [00:10:33]: Tuosta virikkeiden hakemisesta tulee mieleen, kun tämä mobiili on tässä monella meistä kädessä, tai hyvin siinä hollilla joka tapauksessa, niin sinne on varmaan helppo sitten sukeltaa

Puhuja 1 [00:10:44]: Ihan totta, kyllä. Kyllä jotenkin tuntuu, että opiskelijat aina sanovat, ketkä tästä vitkuttelusta kärsivät, että se puhelin on sitten se tapa vitkutella. Ainahan siihen liittyy siihen vitkutteluun joku sijaistoiminto. Harvemmin me vitkutellaan ja sitten vaan ollaan. Vaan että vitkutellaan ja sitten otetaan joku sijaistoiminto, joka sitten myöskin vähän auttaa pääsemään eroon siitä epämukavasta tunteesta, minkä se vitkuttelu aiheuttaa. Ja puhelinhan on tähän pelottavan helppo keino.

Haastattelija 1 [00:11:13]: Kyllä.

Puhuja 1 [00:11:15]: Joo, mutta monenlaisia taustatekijöitä ja usein nämä limittyvät toisiinsa. Ja ei ole mitään yhtä syytä siellä taustalla, vaan usein moninaisia syitä. Sekä omaan persoonaan, omaan tunnesäätelyyn, sekä sitten tilannekohtaisiin tekijöihin. Ja nämä yhdistelmänä voivat sitten aiheuttaa vitkuttelua.

Haastattelija 1 [00:11:33]: Okei. Miten opiskelijan prokrastinaatio näkyy sitten sun valmennus- ja ohjaustyössä konkreettisesti?

Puhuja 1 [00:11:40]: Tosiaan tämä on kyllä yksi yleisimmistä syistä tulla opintovalmennukseen. Opiskelija yleensä tulee sellaisella huolella, että hän ei saa asioita tehtyä. Niitä kouluhommia, mitä pitäisi saada tehtyä. Asiat jäävät joko viime tinkaan… Just tämmönen hyvin tyypillinen, että tehdään kaikki edellisenä iltana, ja sitten ollaan hirveän stressaantuneita siitä. Tai sitten, että jää ihan kursseja kesken, koska siellä on joku yksi tehtävä tai yksi palautus, mikä on jäänyt tekemättä. Sitten se koko kurssi jää sen takia kesken. Ja tähän liittyy sellainen ihan aito kärsimys, että opiskelija tulee sillä ajatuksella, että hän aidosti kärsii tästä tilanteesta ja haluaa muuttaa sitä. Ja sitten tästä voi olla isompiakin seurauksia. Ihan se, että opinnot saattavat viivästyä, mistä sitten monenlaisia hankaluuksia voi tulla. Tai sitten se, että tulee taloudellisia seurauksia. Jos jää kurssit tekemättä, niin opintotuet saattavat… Niitä saatetaan vaatia takaisin, tai jää laskuja maksamatta. Sitten tietysti sosiaalisia seurauksia. Jos jättää vastaamatta läheisten viesteihin, tai jättää jonkun ryhmätyön tekemättä, niin toki siitä sitten voi seurata sosiaalisia seurauksia. Ja sitten, kun tämä ihan aidosti aiheuttaa stressiä opiskelijoille, niin sitten myöskin terveydellisiä seurauksia just, mitä stressi aiheuttaa meidän keholle, tai sitten uneen esimerkiksi. Ja tähän ehkä liittyy tyypillisesti sellainen tunne, että opiskelija kokee olevansa voimaton sen asian edessä. Että on yrittänyt vaikka mitä, on tehnyt suunnitelmia ja ihan aidosti haluaa tehdä asioita, mutta silti ei saa tehtyä. Eli se on ihan oikea ongelma, eikä mikään sellainen laiskuudesta johtuva, tai ajanhallinnan ongelmista johtuva suoraan.

Haastattelija 1 [00:13:19]: Kenties lukenut jotain ajankäytön opasta, tai ajankäytön kehittämisen artikkeleita, ja siitä ei ole sitten ollut hirveästi apua kuitenkaan – niistä vinkeistä.

Puhuja 1 [00:13:27]: Kyllä, just näin. Ja tässä palataan siihen, että se ei auta se semmoinen välillä hyväntahtoinenkin, että sen kuin teet vaan. Ei ole tiedon puutetta tässä usein taustalla. Ja sitten toinen yleinen ilmiö miten tämä näkyy, on sen opinnäytetyön kanssa. Se on hyvin tämmöinen yleinen, tilannekohtainen vitkuttelu. Vaikka ei olisi missään muualla aikaisemmin prokrastinoinut, mutta sitten saattaa tulla, että se opinnäytetyö jumiutuukin ja sitä rupeaa välttelemään. Ja siinä on just monia tällaisia tilannekohtaisia tekijöitä. Se, että se on itsenäinen työ. Siitä palautetta tulee usein vähän harvakseltaan. Siinä pitää tehdä hirveästi valintoja. Siinä on kauheasti valinnanvapautta. Ja sitten deadlinet ovat aika kaukana yleensä. Puolen vuoden päähän, tai jopa vuoden päähän. Ja sitten monilla on myöskin rima tosi korkealla opinnäytetyössä. Se on kyllä semmoinen vitkuttelulle helposti altistava.

Haastattelija 1 [00:14:19]: Onhan se verrattuna projektitehtäviin, tenttiin lukemisiin, niin onhan se semmoinen iso, vaativa opintosuoritus.

Puhuja 1 [00:14:28]: Kyllä. Ihan totta. Miten se näkyy, Timo, sulla uraohjauksessa, tämä vitkuttelu?

Haastattelija 1 [00:14:35]: Joo. Se näkyy ennen kaikkea sillä tavalla, että tosi monet opiskelijat siirtävät ja siirtävät harjoittelupaikan hakemista, joka kuitenkin, kun tässäkin tilanteessa työmarkkina on tiukka, niin se kannattaisi aloittaa hyvin etupainotteisesti. Esimerkiksi nyt kesätyöpaikan haku nyt… Tosiaan tätä äänittäessä ei nyt ole vielä ajankohtaista, mutta sitten tuossa tammikuun alusta alkaisin kyllä hakemaan, jos olisi kesätyöpaikka hakusessa. Ja joillekin aloille, esimerkiksi lentokenttätyötehtävät, niin se alkaa jo tämän vuoden lopussa. On toki tällaisia. Ja myöskin osa journalistisista harjoittelupaikoista ja työpaikoista, niin haku kannattaa aloittaa jo vuoden lopussa ajatellen sitä tulevaa kevättä ja kesää. Mutta tämä on ehkä semmoinen, missä vissiin eniten näkyy. Jenni, onko viivyttelyssä jotain hyvää?

Puhuja 1 [00:15:33]: Jaa-a. No, viivyttelyssä kyllä. Esimerkiksi tehtävien priorisointi. Se, settä asettaa tietyt tehtävät etualalle, keskittyy niihin, ja jättää vähemmän tärkeitä tehtäviä tulevaisuuteen. Se on kyllä ehdottomasti hyvä asia monessa tilanteessa. Ja toki myös semmoinen positiivinen laiskottelu. Se, että ottaa aikaa asioiden kanssa ja jättää tilaa sellaiselle ajattelulle ja luovuudelle omassa elämässään, niin sehän on positiivinen asia. Mutta nämähän ovat sitten eri asioita, kuin prokrastinaatio.

Haastattelija 1 [00:16:04]: Oletko kuullut termin luppoaika?

Puhuja 1 [00:16:07]: Kyllä.

Haastattelija 1 [00:16:08]: Sitähän meillä ei hirveästi ole, kun meillä on se rakas mobiili siinä kädessä. Silloin kun mä olin lapsi, niin silloin ei ollut mitään mobiileja. Sillon sai jonottaa. Bussissa ja junissa oli vähän tylsempää, kulkuvälineissä ja näin poispäin. Jäi sitä luppoaikaa, rauhallista aikaa. Koska jos mä mietin niitä hyviä puolia, niin päätöksenteon kannalta, jos se on vaikea asia, pohdittanut vaikea päätös, iso päätös, niin sitten kyllä on joskus hyvä nukkua yön yli, koska meidän mielemme vaatii välillä tämmöistä inkubaatiota, eli asioiden hauduttelua. Koska tämä edistää luovutta ja innovatiivisuutta.

Puhuja 1 [00:16:44]: Joo, ihan totta kyllä. No, Timo, vitkutteletko sinä?

Haastattelija 1 [00:16:52]: Joo, totta kai. Niin kuin totesit, että kaikki me sitä tehdään. Aina silloin tällöin. Erityisesti, kun tehtävä on raskaan ja työlään tuntuinen. Se on tämmöistä tehtäväkohtaista usein. Mutta mua on auttanut se, että mä oon tämmöinen prosessityöntekijä. Sillä mä tarkoitan sitä, että mä tykkään aloittaa ajoissa vähänkin vaativien tehtävien tekemisen. Mä työstän sitten tehtävää ajan kanssa eri vaiheissa. Ja myöskin suunnittelen sitä ja aikataulutan. Minulla on mun mobiilikalenterissani paljon tällaisia ennakoivia muistutuksia, jotka myös osaltaan varmistavat sen, että minulla ei ihan hirveästi jää asioita viime tippaan. Siihen viimeiseen iltaan, tai viimeiseen yöhön. Mutta tietysti ajanpuutteen takia jää kyllä välillä rästitöitä. Mites sinä, Jenni? Vitkasteletko itse?

Puhuja 1 [00:17:40]: Kyllä. Kyllä me kaikki vitkutellaan. Mutta varsinkin tällaisena prokrastinaatiohaasteena tunnistan omilta opiskeluajoilta hyvin tällaista selkeää prokrastinaatiokäytöstä. Etenkin sellaisten vähän hankalampien, tai vähemmän kiinnostavien kurssien kanssa, niin tehtävät jäivät kyllä tosi usein viimeiseen iltaan. Ja muistan myös parit semmoiset koko yön kirjoitussessiot, kun seuraavana päivänä oli deadline. Kyllä, siis todella tunnistan tämän ilmiön. Mutta ehkä semmoisena toiveikkaana ajatuksena opiskelijoillekin koitan muistuttaa sitä, että se että vitkuttelee opinnoissaan ei tarkoita, että vitkuttelee työelämässä. Ja omasta kokemuksestani tiedän, sekä monien muidenkin opiskelijoiden, jotka vaikka tekevät töitä ja opiskelevat samaan aikaan, niin he saattavat niissä opinnoissa vitkutella, mutta eivät työelämässä. Työ usein myöskin tarjoaa sellaiset rakenteet sille työskentelylle, joka ei mahdollista myöskään sitä vitkuttelua, kun ei ole vastuussa niistä tehtävistä vaan itselleen, vaan myös muille. Kun taas opinnoissa usein se on sitten… Jos on varsinkin itsenäisiä töitä, niin sitten on vastuussa vain itselleen, niin se mahdollistaa sen vitkuttelun. Mutta joo, sen ei tosiaan tarvitse olla mikään loppuelämän ominaisuus, vaan hyvin moni sitten tietyllä tavalla myöskin kasvaa siitä yli työelämässä. Se on ainakin sellainen toiveikas ajatus, minkä voin tuoda omasta kokemuksestani, että työelämässä ei sitten enää suuria vitkuttelun haasteita ole ollut.

Haastattelija 1 [00:19:15]: Kuulostaa lohdulliselta. Seuraavaksi voitaisiin keskustella siitä, miten opiskeluun liittyvää vitkastelua voi taklata. Miten se sitten onnistuu?

Puhuja 1 [00:19:24]: Vaikka tuossa aikaisemmin sanoinkin, että se on ennen kaikkea tunnesäätelyn haaste, eikä sinänsä ajanhallinnan haaste, niin kuitenkin sellaisella hyvällä opintojen suunnittelulla ja ennen kaikkea tehtävien pilkkomisella pieniin osiin, niin sillä pystyy kyllä tekemään tosi paljon. Ihan yksinkertaisimmissaan mä suosittelen aina opiskelijoille, että varaa kalenterista aikaa sille opiskelulle ja menee opiskelemaan jonnekin sellaiseen paikkaan, joka muistuttaa siitä työskentelystä. Ei vitkuttelusta. Monihan kokee sitä, että vitkuttelee kotona. Silloin kannattaa poistua sieltä kotoa ja mennä ympäristöön, mikä tukee sitä opiskelua. Mutta sitten ehkä se tärkein asia on se, että asettaa sille opiskelulle, opiskelun hetkelle, minkä on sieltä kalenterista varannut, niin hyvin selkeät tavoitteet. Esimerkiksi se, että mä luen tämän seuraavan kahden tunnin aikana tämän artikkelin, tai nämä sivut. Tai teen tämän tehtävän, tai lähetän tämän sähköpostin. Hyvin selkeitä, pieniä tavoitteita. Ja asettaa sille työskentelylle myöskin aikaraamin. On paljon todennäköisempää vitkutella, jos menee kirjastoon ja ajattelee, että tänään mä opiskelen – kuin se, että tänään mä menen tuonne kirjastoon ja mä teen tämän tehtävän. Se on heti huomattavasti helpompi tarttua siihen toimeen. Ja sitten se, että keskittyy yhteen tehtävään kerrallaan ja sitoutuu siihen tekemiseen.

Haastattelija 1 [00:20:45]: Eli kuulostaa siltä että tärkeintä, että saa tietynlaisen tunnekynnyksen ylitettyä sille aloittamiselle ja pääsee vähän vauhtiin. Pieni tämmöinen kevyt tehtävä vaikka alkuun. Pääset vauhtiin ja siitä sitten vaikka 15-20 minuuttia. Mites tämmöinen Pomodoro-tekniikka? Onko se tuttu ja onko siitä hyötyä tässä taklaamisessa?

Puhuja 1 [00:21:08]: Joo. Pomodoro-tekniikasta on sillä tavalla hyötyä kyllä, että se juurikin rajoittaa sitä työskentelyaikaa. Eli sulla on se 25 minuuttia aikaa työskennellä, sitten viiden minuutin tauko ja sitten taas jatkuu. Se rajoittaa jo sitä aikaa. Mutta myöskin se, että Pomodorossa on tärkeää se, että asetetaan selkeät tavoitteet sille työskentelylle, niin se kyllä todella auttaa. Ja sitten Pomodoroakin voi säädellä sillä tavalla, että jos on tosi, tosi vaikeaa aloittaa, niin laittaa ensin vaikka kymmenen minuuttia. Se voi kuulostaa tosi pieneltä, mutta kymmenenkin minuuttia on parempi, kuin ei mitään. Ja just mitä sanoit, Timo… Tuo oli tärkeä pointti, että ylittää sen tunnekynnyksen. Vitkuttelijat usein toimivat juuri päinvastaisesti. Ne alkavatkin tekemään niin, että kun niitä asioita on lykkääntynyt, niin sitten myöskin ne tavoitteet kasvavat, että tänään mä opiskelen kuusi tuntia, koska eilen mä en opiskellut. Siinä käy helposti niin, että se rima vaan nousee, mutta entistä vaikeampi aloittaa.

Haastattelija 1 [00:22:03]: Eikä se kuulosta enää realistiselta, monessa tapauksessa.

Puhuja 1 [00:22:06]: Kyllä, joo. Sitten se toinen puoli, mikä on ihan yhtä tärkeää kuin tämä työskentelyn pilkkominen, on se omien tunteiden kohtaamisen taidon harjoittelu. Esimerkiksi se, että jos siihen vitkutteluun liittyy sen tyyppistä, että jo se läppärin avaaminen ahdistaa, niin on hyvä harjoitella niitä omien tunteiden kohtaamista. Esimerkiksi sillai, että kun istut siihen koneen äärelle, niin ota pieni hetki sille sun tunteelle. Tarkkaile, mitä sun kehossa ja mielessä tapahtuu. Miltä susta tuntuu? Sä voit vaikka kirjoittaa sun tuntemuksia ja ajatuksia ylös siinä kohtaa. Ja usein muutama sellainen oikein syvä hengitys. Esimerkiksi voitte googlettaa sellaisen, kuin laatikkohengitystekniikka. Se on hyvin simppeli, lyhyt hengitysharjoitus, jolla pystyy ihan tutkitustikin rauhoittamaan oman kehon. Se, että ottaa muutaman minuutin sen oman tunteen kanssa olemiselle, niin se jo usein selkeyttää omaa ajattelua ja rauhoittaa omaa kehoa. Ja sitten myös pääsee siitä tunnekynnyksestä yli ja voi tarttua helpommin toimeen. Ja sitten myöskin, että itsemyötätunto tutkitusti auttaa prokrastinaatiossa. Se, että voit vaikka kysyä itseltäsi, että mitä sä sanoisit ystävälle, joka olisi samassa tilanteessa. Tai mistä sä voisit kiittää itseäsi tänään siitäkin huolimatta, että sä olet prokrastinoinut.

Haastattelija 1 [00:23:25]: Eli tämä haaste saattaa olla aika suuri, mutta sitten nämä toimivat keinot ovatkin sitten yllättävän simppeleitä ja yksinkertaisia.

Puhuja 1 [00:23:32]: Kyllä, joo. Ne ovat yllättävän yksinkertaisia. Mutta ehkä siinä on just se, että monesti me hävetään sitä vitkuttelua. Ja me ei sillon myöskään, niin pitkään kuin me hävetään sitä, niin me ei pystytä myöskään sitä ehkä näkemään oikeana ongelmana. Usein se vitkuttelu menee vakavaksi just sen takia, että me vältellään sen asian kohtaamista ja sen myöntämistä, että me vitkutellaan. Vaikka ne keinot ratkoa ovat oikeasti aika yksinkertaisia, niin me ei ehkä päästä niihin keinoihin, koska me tavallaan vetäydytään, eikä sitten kehdata sanoa kenellekään, että me toimitaan näin.

Haastattelija 1 [00:24:06]: Eli siinä on jo kynnys välissä.

Puhuja 1 [00:24:08]: Siinä on jo iso kynnys välissä. Sen takia tästä asiasta on tärkeää puhua ja sanoittaa opiskelijoille, että se on hyvin yleistä. Ja kuten tuossa alussa todettiin myöskin se, että myös mekin vitkutellaan. Ja välillä jokainen meistä kärsii tämän tyyppisestä.

Haastattelija 1 [00:24:24]: Tärkeitä oivalluksia, että en ole ainoa tämän haasteen kanssa.

Puhuja 1 [00:24:28]: Kyllä. Ja varmasti, Timo, teilläkin työn haussa, varsinkin tällaisena aikana, kun työhaku on aika haastavaa ja…

Haastattelija 1 [00:24:39]: Se käy jopa työstä.

Puhuja 1 [00:24:40]: Kyllä, niin varmasti se vitkuttelukin on siinä nyt yleisempää.

Haastattelija 1 [00:24:42]: On. Ihan selkeästi, joo. Kyllä.

Puhuja 1 [00:24:46]: Joo, mutta avun hakeminen. Vitkutteluun auttaa keskustelu. Sen tunnistaminen, että mitä on meneillään ja sen sanoittaminen, että mä vitkuttelen. Se, että myöntää sen itselleen, mutta usein myös että sen sanoo jollekin toiselle, niin se jo purkaa sitä tunnekuormaa, mikä siihen liittyy.

Haastattelija 1 [00:25:02]: Moni varmaan hyötyy siitä, että opiskelee yhdessä toisen kanssa. Tämä sosiaalinen paine voi varmasti lievittää sitä vitkuttelua. Itse näen uraohjaajan näkökulmasta, että samoin on hyötyä, jos hakee töitä yhdessä toisen opiskelijan kanssa, koska silloin etuja ovat sitten muun muassa vertaistuki ja vertaiskannustus siinä.

Puhuja 1 [00:25:20]: Kyllä, ihan ehdottomasti. Vertaistuki ja sitten monet hyötyvät myös sellaisesta deadlinejen asettamisesta. Ja siinäkin voivat muut olla apuna, että voi olla vähän vastuullinen jollekin toiselle myöskin siitä omasta työskentelystä. Tai vaikka uraohjaajalle, tai opintovalmentajalle.

Haastattelija 1 [00:25:38]: Kyllä. Esimerkiksi kun nähdään toisen kerran, niin mielelläni annan tehtäviä. Konkreettisia, eteenpäin vieviä, hyödyllisiä tehtäviä joita toivon, että opiskelijat siinä tapaamisten välissä tekevät, käytännössä. Varmaan sinulla on sama.

Puhuja 1 [00:25:51]: Kyllä. Ihan sama silloin varsinkin, kun puhutaan vitkuttelusta. Kyllä, tällaiset välitehtävät ovat todella hyödyllisiä siinä. Miten te työnhaussa helpotatte tätä prokrastinaatiota käytännössä? Sä Timo mainitsit nämä välitehtävät, että tämä on ainakin yksi keino.

Haastattelija 1 [00:26:07]: Kyllä.

Puhuja 1 [00:26:07]: Miten muuten?

Haastattelija 1 [00:26:08]: Tapoja on onneksi monia siinäkin. Tuossa jo mainitsinkin tämän työnhaun yhdessä niin sanotun luottopakin kanssa. Ja sama tämä tehtävien, työnhaun suurten kokonaisuuksien jakaminen pienempiin tehtäviin, konkreettisiin askeliin, jolloin ne tuntuvat sitten vähän helpommin hallittavilta ja vähemmän ylivoimaisilta, ei niin raskailta ja suorastaan sellaisilta ahdistavilta peikoilta siinä mielenmaisemassa. Esimerkiksi jos tavoitteena on päivittää oma LinkedIn-profiili, mikä on monelle opiskelijalle mun kokemukseni mukaan yllättävän haasteellinen ja he kokevat sen vaikeana ja hankalana, niin tämänkin voi taklata silleen, että sen voi jakaa vaikka seuraaviin vaiheisiin, vaikka päivä kerrallaan. Eka päivä – katso kolme LinkedIn-opasvideota JobTeaserin Videot-sivulla. Toinen päivä – päivitä profiilikuvasi ja räätälöi kansikuva, eli se banneri oman profiili alussa. Kolmas päivä – tee otsikostasi myyvempi. Eli otsikko on siis nimen alla oleva, se headline. Ja sitten neljäs päivä – tee About-osiosta vakuuttavampi. Eli About-osio on se profiilin alkupuolella oleva hissipuhe. Sinne voi lisätä esimerkiksi listan parhaista omista työtaidoistaan ja kertoa parhaista aikaansaannoksista eri elämänalueilla, työssä, opiskelussa, vapaaehtoistyössä ja näin poispäin. Ja sitten kuten sanoitkin tuossa, tämä suunnittelu. Jos se työnhaku on aktiivista ja menossa koko ajan, niin sille kannattaa päivittäin varata hetki. On se sitten puoli tuntia, tunti, kaksi tuntia. Koska kun työnhaku on osana aikataulua, niin sitten siitä tulee osa päivärutiinia. Hyvä. Hei, tehdäänpä Jenni yhteenvetoa. Mitä haluat sanoa tähän loppuun kuulijoille?

Puhuja 1 [00:27:57]: Ehkä se tärkein sanoma on, että ette ole yksin vitkuttelun kanssa. Jos kuuntelet tätä ja tunnistat itsesi vitkuttelusta ja prokrastinaatiosta, niin yksin et ole. Ja se ei johdu laiskuudesta. Se ei johdu osaamattomuudesta, vaan siellä on paljon monimutkaisemmat tunnesäätelyn haasteet taustalla. Mutta ehkä se tärkein sanoma on kuitenkin se, että vitkuttelusta voi todellakin päästä eroon. Se ei ole välttämättä mikään loppuelämän haaste. Ja vaikka olisikin taipumusta vitkutteluun… Vaikka aina tulisikin elämässä tilanteita, että on taipumusta siihen, niin siihenkin voi oppia suhtautumaan sellaisella myötätunnolla, koska meillä kaikilla ihmisillä on niitä omia haasteitamme. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Ja sitten myös miettiä sitä, että mitä sen oman haasteen… Ja jos on taipumusta vitkuttelulle, niin mitä sen kääntöpuolena on. Siellä voi ollakin kääntöpuolena se, että on hyvin luova, tai on hyvä silmä kaikille yksityiskohdille. Tai on tämmöinen positiivisesti, helposti innostuva ihminen, joka innostuu koko ajan uusista asioista. Sen kääntöpuolena voi olla vitkuttelu, mutta se on toisaalta myös tosi positiivinen piirre. On hyvä keskittyä niihin asioihin, mitä itsessä on hyvää, mutta samaan aikaan kuitenkin löytää ne keinot, joilla saa edistettyä itselle tärkeitä asioita. Vitkuttelussahan kuitenkin ongelma on lopulta oikeastaan vaan se, että me ei saada tehtyä niitä asioita, mitkä meille ovat tärkeitä. Silloin me ei eletä meidän omien arvojemme mukaista elämää. Jotta me voitaisiin elää hyvää elämää, niin meidän täytyy edistää niitä meille tärkeitä asioita. Löytää ne keinot siihen, että omat, tärkeät asiat menevät eteenpäin ja läheisillä on sitten myöskin helppo elää sun kanssasi. Mutta sitten ehkä kuitenkin voi myöskin antaa itselleen ymmärrystä ja anteeksi myös sen, että ehkä onkin välillä taipumusta tällaiselle vitkuttelulle.

Haastattelija 1 [00:29:47]: Hyvä. Ihan viimeinen kysymys Jenni sulle. Mistä opiskelija saa apua tämän haasteen taklaamiseen?

Puhuja 1 [00:29:53]: Opintovalmennus on esimerkiksi erinomainen paikka. Haaga-Helian sivuilta, kun menee Haaga-helia.fi/hyvinvointi, niin sieltä löytyy meidän kaikki hyvinvointipalvelut. Meillä on siis opintopsykologit, opintovalmentajat ja myöskin korkeakoulupappi. Voi tulla vaikka opintovalmennukseen työstämään näitä asioita, niin sillä pääsee jo usein vähän eteenpäin. Ja sitten myöskin kysyy apua omilta opiskelukavereiltaan. Pyytää apua uravalmentajalta. Pyytää apua omalta vaikka opinnäytetyön ohjaajalta. Se, että turvautuu toisten apuun, niin se on tosi tärkeää siinä vitkuttelussa.

Haastattelija 1 [00:30:29]: Kiitos, Jenni Virtanen, antoisasta ajatustenvaihdosta. Kiitos sinulle, kuuntelija. Lisää vihjeitä saat JobTeaserista ja Haaga-Helian [E-Singlesin? 00:30:37] blogeista. Moi, moi.

Puhuja 1 [00:30:38]: Kiitos, Timo. Moi, moi.