Korkeakoulupolitiikassa tehdyt leikkaukset ovat ajaneet ammattikorkeakoulut kiristämään rahanyörejään ja keksimään uudenlaisia ratkaisuja osaamisen kehittämiseen. Tuloksena on ollut opiskelijaryhmien kasvua sekä opettajan työresurssien leikkauksia.

Tämä ajaa ammattikorkeakoulun lehtorit uudenlaisiin tilanteisiin työn toteutuksen näkökulmasta. Monella on mielessä oma jaksaminen, työn merkityksellisyyden ylläpitäminen, laadukas opettaminen sekä opiskelijan yksilöllisen huomioimisen ja kohtaamisen mahdollistaminen.

Muutoksen mukana saattaa tulla alkuun lamaantumista tai vastarintaa, mutta muutos on välttämätön. Siihen on mukauduttava parhaalla mahdollisella tavalla: etsimällä uusia tapoja työn laadukkaaseen toteuttamiseen ja kehittämiseen.

Priorisoinnin suhteen oletuksena kehittämistoimenpiteille lienee se, että merkittävimmät osaamistavoitteiden saavuttamiseen liittyvät toimenpiteet säilytetään. Paljon vaikeampi kysymys onkin se, mistä tulisi luopua?

Miten työaikaleikkaus haastaa suhtautumistamme opettajan työhön?

Voisiko yrittäjämäinen ote ja ajattelutapa olla vastaus tuntien leikkauksen aiheuttamaan muutokseen? Otetaan esimerkki: jos opettajan työaikaa on aikaisemmin resursoitu 23 h/opintopiste ja se tippuu 19 tuntiin per opintopiste, tiputus on kokonaisuudessaan noin 15 prosenttia. Voisiko opettaja ajatella yrittäjämäisesti, että hänen työaikaansa on ”ostettu” aiemmin enemmän, ja nyt 15 prosenttia vähemmän?

Opettaja voi pohtia yrittäjän tavoin oman toimintansa kannattavuutta ja resursointia. Yhteen opintopisteeseen ostetut 19 tuntia pitävät sisällään kaiken työn, eli suunnittelun, toteutuksen, loppuarvioinnin sekä laskutuksen (eli opettajan työssä vaadittavan työaikakirjanpidon). Opetamme omille opiskelijoillemmekin, että ilmaista työtä ei pidä eikä tarvitse tehdä.

Toinen kysymys varmasti on, pystytäänkö asiakkaalle eli opiskelijalle tarjoamaan pienemmällä työpanoksella samantasoista palvelua? Se, mitä opiskelijalle jää käteen opettajan työpanoksesta, on monen tekijän summa, mutta hyvänä ”yrittäjänä” jokainen haluaa myydä niin hyvää palvelua kuin annetuilla resursseilla on mahdollista.

Tässä kohtaa asiakkaiden eli opiskelijoiden tarpeiden tunnistaminen ja ymmärtäminen on avainasemassa. Opiskelijakeskeisyyden tulee säilyä kaiken keskiössä muutoksessakin. Opettajan tulisikin tunnistaa opintojaksoiltaan opiskelijalle eniten arvoa tuottavat opetuksen elementit.

Erilaiset asiakkaat, erilaiset tarpeet

Otetaan seuraava esimerkki valmennuksen maailmasta. Jos myisimme palvelujamme fysiikkavalmentajana, joku asiakkaista voisi haluta virtuaalivalmennusta, toinen pelkkiä harjoitteluohjelmia ja kolmas säännöllistä yksilöllistä valmennusta kasvokkain. Yksi henkilö saavuttaa pelkillä yksilöllisesti räätälöidyillä ohjeilla omat tavoitteensa, toinen tarvitsee siihen pidemmän matkan vierellä kulkemista, kolmas taas haluaa huippusuoritukseen huippucoachausta.

Kysymys kuuluukin, millainen opettajan antama palvelu on opiskelijan näkökulmasta riittävää ja onko resursseja mahdollista suunnata entistä tehokkaammin asiakkaan tarpeiden näkökulmasta? Jollekin kevyempi opettajan resurssi ja vahvempi vertaisopiskelijatuki voikin olla juuri se, mitä hän kaipaa, ja toinen vaatii oppiakseen henkilökohtaista sparrausta juuri opettajalta.

Kokonaisuuden onnistumisen kannalta asiakkaalla tulee olla aina tiedossa, millaista roolia hänellä kussakin palvelussa odotetaan ja millaista määrällistä ja laadullista palvelua sekä tukipalveluita on saatavilla. Tämä luultavasti tarkoittaa paljon oppimisen muotoilua, erilaisten asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden tunnistamista sekä niiden ohjaamista siten, että asiakkaat hyötyvät riittävällä mahdollisella tavalla. Varmaa kuitenkin on se, että ”yrittäjän” eli opettajan on mietittävä omia voimavarojaan ja optimoitava myös oma työkykynsä ja ylläpidettävä innovatiivisuuttaan tulevaisuuden ratkaisuissa.

Pedagogista monitaiturointia ja yhdessä tekemistä

Kuten yrittäjäkin pohtii taloudellisimpien työvälineiden valintaa, opettajakin ajautuu uudessa tilanteessa pedagogisten valintojen äärelle. Opettajan pedagogiset valmiudet nousevat yhä merkittävämpään rooliin, kun työaika sekä asiakkaiden erilaisuus ja heidän erilaiset lähtökohtansa korostuvat. Substanssiosaamisen merkityksen korostumisen kokemus amk-opettajan työssä (Mannila & Heiskanen 2014, 47) saattaakin pian olla muutoksessa pedagogisen monitaituruuden arvostuksen suuntaan.

Yksin ei muutosten keskellä kannata jäädä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan ne korkeakouluopettajat, jotka kokevat kollegiaalisen tuen puutetta, olivat alttiimpia loppuunpalamiselle (Onnismaa 2020). Leikkausten äärellä tulee säilyttää kollegiaalisen tuen mahdollisuus ja vaalia yhteisöllisyyttä niin opettajien kuin opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi.