Suomen ja EU:n kestävän kasvun toimenpiteiden kärjessä ovat satsaukset vihreään siirtymään ja digitalisaatioon. Euroopan komissio on sitoutunut valjastamaan uuden sukupolven teknologioita ihmisten, yritysten ja viranomaisten hyväksi niin, että digitalisaatio hyödyttää kaikkia. Usko digitalisaation mahdollisuuksiin on luja.

Euroopan unionin virallisilla verkkosivuilla asia ilmaistaan seuraavasti: Digitaaliset ratkaisut, joissa ihmiset asetetaan etusijalle, avaavat uusia mahdollisuuksia yrityksille, kannustavat luotettavan teknologian kehittämiseen, edistävät avointa ja demokraattista yhteiskuntaa, mahdollistavat elinvoimaisen ja kestävän talouden sekä auttavat torjumaan ilmastonmuutosta ja toteuttamaan vihreän siirtymän. (Euroopan komissio)

Ihminen etusijalle?

Digitalisaation ilmeisiä mahdollisuuksia ei ole mielekästä lähteä kiistämään. Sen sijaan on perusteltua kysyä, mitä tarkoittaa käytännössä ihmisten asettaminen etusijalle? Ihmisten asettaminen etusijalle voi tuntua järkevältä tavoitteelta verrattaessa sitä esimerkiksi teknistaloudelliseen tai jatkuvaan talouskasvuun itseisarvoina ilman kytköstä niiden vaikutuksiin ihmisiin. Ihmisen asettaminen etusijalle tarkoittanee hyvän elämän edellytysten turvaamista kaikille, myös tuleville sukupolville.

Digitaalisten ratkaisujen sanotaan auttavan torjumaan ilmastonmuutosta ja toteuttamaan vihreän siirtymän. Tämä asettaa kuitenkin ihmisen ensisijaisuuden kyseenalaiseksi.

Digitalisaatiossa voi nähdä samaa eksakteihin luonnontieteisiin luottavaa teknologiauskoa, joka on mahdollistanut luonnonvarojen tehokkaan hyödyntämisen ihmisen tarpeista ja haluista käsin. Filosofi Georg Henrik von Wright (Ihminen kulttuurin murroksessa, 1996) nosti tämän seikan rinnalle vielä käsityksen ihmisen oikeudesta hallita luontoa omaksi edukseen. Kaikki kulttuurit eivät von Wrightin mukaan ole jakaneet tätä näkemystä, mutta meidän tieteellis – teknisessä sivilisaatiossamme trendi jatkuu ja tulee alati maailmanlaajuisemmiksi.

Voisiko digitalisaatiossa vaanivan ihmiskeskeisen lähestymistavan muuttaa kokonaisvaltaisemmaksi, ihmisen osana luontoa käsittäväksi prosessiksi, jossa ihmisen ensisijaisuutta korostavan lajisyrjinnän (ks. esimerkiksi Singer 1981) sijasta osallisuus ja oikeus elämään koskettaisivat kaikkea elollista? Ainakin pyrkimys tämänkaltaiseen ajatteluun tuntuu välttämättömältä hyvän elämän turvaamiseksi tulevillekin sukupolville, turvaten samalla elämisen edellytykset kaikelle elolliselle.

Esteettömät digiulottuvuudet saavuttavat ammatillisen koulutuksen

Esimerkkejä alueista, joiden digitalisaatioon on EU tasolla voimakas tuki, ovat teknologian siirto, tutkimuksen ja kehityksen kaupallistaminen, rakennusalan digitalisointiin tarvittavat tekniset ratkaisut ja osaamisvalmiudet, korkeakoulujen ja yritysten välisen yhteistyön sekä älykkään erikoistumisen tukeminen. Lisäksi digitaalinen julkishallinto, EU-maiden hallintojen kansalaisille, yrityksille ja muille hallinnoille tarjoamien palvelujen parantaminen hyödyntämällä tieto- ja viestintätekniikkaa, kuten tekoälyä, terveydenhuollon digitalisointi, digitaaliset taidot ja koulutus kuuluvat EU:n tukemiin toimiin.

Digitaalisten taitojen ja koulutuksen osalta on erikseen mainittu mm. ammatillisen koulutuksen parantaminen. Toisen asteen koulutuksen, kuten muidenkin koulutusasteiden tehtäviin, kuuluu myös edistää yhteiskuntaa, jossa kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet toimia ja vaikuttaa. Arvoina se tarkoittaa mm. yhdenvertaisuutta, esteettömyyttä, saavutettavuutta itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta. Nämä ovat kasvatus- ja koulutusalalla työskenteleville tuttuja asioita YK:n ns. Salamancan julistuksesta ja lainsäädännössä esimerkiksi vammaispalvelulaista.  

Esteettömyyteen ja saavutettavuuteen sisältyy ajatus, että ympäristön tulee olla sopiva kaikille. Lähtökohtana on, että ympäristöä muokataan, jos toimintamahdollisuudet eivät ole yhtäläiset. Digitalisaation valtavia ulottuvuuksia ja esimerkiksi EU:n tukemia osa-alueita tarkasteltaessa voi perustellusti kysyä, jättävätkö suunnitelmat monia käyttäjiä systemaattisesti ulkopuolelle, vaille mahdollisuuksia kehittää ja luoda itsensä näköisiä tulevaisuuksia?

Työllistymisen ja digitalisaation elementit ovat keskeisiä toimijuuden mahdollistamisen ja edistämisen kannalta. Päivittäin käyttämiemme digitaalisten palvelujen määrä on valtava ja ongelmat niiden käytettävyydessä kaventavat monen ihmisen osallisuutta.

Osallisuus lähtee yhteisistä ratkaisuista

Digitalisaatiossa osallisuuden ja toimijuuden edistämisessä parhaita keinoja on suunnitella ja kehittää asioita yhdessä erilaisten käyttäjäryhmien kanssa. Esimerkiksi ammatillisessa erityisopetuksessa opiskelevilla ja työskentelevillä on ainutlaatuista kansainvälistä huippua olevaa asiantuntijuutta, jota tulisi laajasti hyödyntää.

Valtiovarainministeriö vastaa mm. julkisen hallinnon sähköisen asioinnin yleisestä kehittämisestä. Julkisen hallinnon asiakkuusstrategian mukaan viranomaisten tulee huolehtia siitä, että sähköinen kanava on asiakkaalle houkuttelevin vaihtoehto. Palvelujen rakentamisessa keskeistä on käyttäjäkeskeinen suunnittelu. Yksityisten palveluntarjoajien intresseissä on myös saavutettavien palvelujen kehittäminen.  

Erityisryhmien osalta on erityisen tärkeää, että digitalisaatio ei synnytä uusia osallisuutta kaventavia palvelumuotoja. Ammatillisen erityisopetuksen ja muiden vastaavien erityistä tukea tarvitsevien palvelujen osaajilla on valtava potentiaali tuoda näkyväksi osallisuutta lisääviä näkökulmia. Heillä on ymmärrystä siitä, mitä ”hyöty” voi kullekin tarkoittaa sekä käytettävyyttä parantavia oivalluksia. 

Esteettömien ja osallisuutta mahdollistavien ratkaisujen löytämisen välttämätön ensiaskel on siltojen luominen ja vuorovaikutuksellinen osallistava yhteistoiminta eri tahojen välillä jo digitaalisia palveluja suunniteltaessa. Erityisen tuen ohjausosaamisen tukeminen ja laajentaminen opettajankoulutuksen ja täydennyskoulutuksen keinoin ovat väyliä toimijoiden ajattelun ja taitojen kestävälle kehitykselle. Oivia yhteistyökumppaneita tähän kehittämistyöhön ovat sähköisiä palveluja kehittävät viranomaiset, yritykset ja oppilaitosten alueelliset yhteistyökumppanit.

Lähteet:

• Singer, P. 1981. The expanding circle: Ethics and sociobiology. Oxford: Clarendon.
• Von Wright, G. H. Tieto ja ymmärrys. 1999. Sisältö: Tiede ja ihmisjärki (Vetenskapen och förnuftet, 1986). Suomentanut Anto Leikola. Minervan pöllö (1992). Ihminen kulttuurin murroksessa (1996). Suomentaneet Risto Hannula, Jussi T. Aro ja Heikki Nyman. Helsinki: Otava.

Kuva: www.shutterstock.com