Monimuotoisessa työyhteisössä osataan mukauttaa työtä sekä hyödyntää erilaisia toimintatapoja, jotta taustaltaan ja esimerkiksi työtaidoiltaan erilaisten ihmisten kyvyt saadaan parhaiten käyttöön. Työelämälähtöinen oppiminen on prosessi, jossa työntekijä hankkii työyhteisössä uusia tietoja, taitoja, asenteita, kokemuksia ja kontakteja.

Podcast-jakson keskiössä on ajatuksia herättävä omakohtainen tarina työllistymisestä. Aiheesta keskustelevat Zakia Allizay kokemusasiantuntijana sekä Haaga-Helian lehtorit Leena Nuutila ja Kaisu Honkala.

MALVA-podcast-sarjan neljännen jakson voi kuunnella Spotifysta:

Täältä voit kuunnella sarjan ensimmäisen, toisen ja kolmannen osan.

Malva- eli Maahanmuuttajat valmentaen työelämään -hankkeessa edistetään maahanmuuttajataustaisten työllistymistä ja työelämävalmiuksien kehittymistä Päijät-Hämeen ja Uudenmaan alueella. Hankkeessa etsitään keinoja tuoda maahanmuuttajataustaisten henkilöiden osaamista paremmin esiin ja keinoja vähentää työllistymisen esteitä.

Podcast-litterointi

Leena Nuutila: Kuuntelet Voimavaralähtöisesti valmentaen ja ohjaten kohti monimuotoista työelämää -podcastia. Saat vinkkejä työelämälähtöisen yhteistyön mahdollisuuksiin monimuotoisessa työyhteisössä. Kuulet myös ajatuksia herättävän kokemusasiantuntijamme omakohtaisen tarinan. Monimuotoisessa työyhteisössä osataan mukauttaa työtä sekä hyödyntää erilaisia toimintatapoja, jotta taustaltaan ja esimerkiksi työtaidoiltaan erilaisen ihmisten kyvyt saadaan parhaiten käyttöön. Työelämälähtöinen oppiminen on prosessi, jossa työntekijä hankkii uusia tietoja, taitoja, asenteita, kokemuksia ja kontakteja. Usein järjestelyt ovat suhteellisen pieniä ja henkilö itse osaa kyllä neuvoa, mikä tukee parhaiten hänen työntekoaan. Perehdytys onkin prosessi, jota luonnehtii luottamus, arvostava kohtaaminen, vastavuoroisuus, toisen kunnioittaminen ja arvostaminen, kun sopiva työ kohtaa sopivan tekijän sopivin työjärjestelyihin. Asiantuntijoina meillä tänään keskustelussa on.

Zakia: Olen Zakia Allizay. Opiskelin Afganistanissa opettajaksi ja Suomessa koulunkäynnin ohjaajaksi Luksiassa.

Kaisu Honkala: Olen Kaisu Honkala.  Toiminut Luksiassa ammatillisella toisella asteella suomi toisena kielenä -tuetussa kasvatus- ja ohjausalan ammatillisena opettajana, ja nykyisin toimin lehtorina ammattikorkeakoulu Haaga-Heliassa ammatillisessa opettajakoulutuksessa.

Leena Nuutila: Ja mä olen Leena Nuutila, ja Haaga-Helia ammatilliselta opettajakorkeakoululta myös. Keskustelumme keskiössä onkin mielenkiintoinen työllistymisen omakohtainen tarina. Työntekijöiden yksilöllisiä voimavaroja voidaan tukea huomioimalla työuran vaihe ja elämäntilanne. Vai mitä ajattelet, Kaisu?

Kaisu Honkala: Kyllä. Juuri tähän pyrimme Luksiassa, kun ohjasimme tai ohjaamme Suomi toisena kielenä -tuetun kasvatus- ja koulutusalan opiskelijoita, erityisesti. Kunkin opiskelijan koulutustausta, osaaminen, kiinnostus ja myös elämäntilanne huomioidaan, kun ohjaamme opiskelijaa etenemään opinnoissa. Toimin Zakian koko ryhmän työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjaavana opettajana, ja tutustuin tätä kautta Zakian taustaan myös melko hyvin. Zakia oli suorittanut jo tullessaan opettajankoulutuksen Afganistanissa. Lisäksi hänellä oli työkokemusta vaativasta tehtävästä toimia sosiaalityöntekijänä ja ihmisoikeuksien tiedottajana radion kautta. Zakia on kirjoittanut radiodraamoja muun muassa tytöille, jotka eivät pääse kouluun. Ja tämän taustan, mutta myös äärettömän aktiivisen otteen, opiskeluotteen, ja lahjakkuuden vuoksi Zakia omaksui suomen kielen hämmästyttävän nopeasti ja selvitti ammatilliset opinnotkin vauhdilla. Zakian taidot huomattiin myös työelämässä. Hän osasi yhdistää luonnikkaasti oman osaamisensa suomalaiseen työkulttuuriin ja sulautui työyhteisöönkin kivuttomasti. Zakialle tarjottiinkin työelämäjaksojen aikana mahdollisuutta tehdä palkallista työtä sijaisuuksien kautta. Silloin lähdimme suunnittelemaan yhdessä Zakian kanssa omaa polkua yhdistää opinnot ja työ. Teimme myös tiiviisti yhteistyötä Zakian työelämän ohjaajien kanssa, jotka myös kannustivat Zakiaa todella paljon. Lopuksi Zakia valmistui suunniteltua aikaisemmin ja työllistyi välittömästi. Kertoisitko, Zakia, minkälaista apua ja tukea sinä sait opettajilta sinun opiskelun aikana Luksiassa, jos lähdetään ensiksi ajattelemaan tätä opiskeluaikaa.

Zakia: No, kuten kaikki saavat opettajilta apua, mäkin sain, mutta mä voin sanoa, että mitä mä erikseen sain, tai meidän luokka ja mä, minun mielestä meidän opettajat olivat tosi sosiaalitaitoisia ja tosi ystävällisiä. He kannusti meitä paljon ja rohkaisivat meitä tosi paljon, ja on antanut usein tai aina, mä voisin sanoa, opiskelijoille aikaa, jos heillä olisi joku problem, joku ongelma.

Kaisu Honkala: No onko sinulla mitään ajatusta siitä, et mitä opettajat voisivat tehdä paremmin? Oliko jotain, mitä jäit kaipaamaan opiskelun aikana?

Zakia: En mä, vois sanoa, että siellä oli jotain, mutta ei niin kovasti kehittävä kohteita, mutta meillä oli aika paljon oppimateriaalit, ja jossain vaiheessa aikaa oli tosi vähän, että me saamme kaikki selvittää, koska siellä minulla tai luokkakavereilla oli heikko suomen kielitaso. Oli vähän vaikea ottaa ne kaikki materiaalit. Mutta sit kun koulu on loppunu, sit mä huomasin, että siellä tarkoitus ei ollut se, että meidän piti oppia kaikki ne asiat. Meillä oli semmonen tutustuminen vaihekin opiskelun aikana. Että meidän piti tutustua (-) [06:12] asioihin. Mutta kyllä mä muistan sen päivän, kun mä valitin, että mitä, mä en nyt tällä hetkellä ymmärrä tästä aiheesta, mutta kyllä mä jonkun verran mä ymmärsin, mitä tää tarkoittaa, mihin tarvitaan.

Leena Nuutila: No se on varsin luonnollista, koska suomi toisena kielenä -koulutuksessa lähdetään kuitenkin hyvin pienellä kielitaidolla liikkeelle. Eli yllättävän hyvin sinäkin kuitenkin pääsit vauhtiin, kun ajatellaan, että muistaakseni olit käynyt vain kolme kuukautta suomen kielen opintoja ja kursseja ennen kuin tulit opiskelemaan ammattitutkintoa. Mutta tuo on hyvä tietää, että ehkä vielä enemmän voisi siihen kielitaitoon ja siihen, että kuinka paljon sitä materiaalia sitten otetaan kerralla, niin siihen kiinnittää huomiota.

Zakia: Joo. Mutta kiitos, kun vielä te kannustatte mua.

Leena Nuutila: Kiitos, Zakia. Sitten sinullahan oli hyvin tärkeitä nuo työharjottelupaikat, ja ne olivat myös mielestäni melko osuvia sinulle. Yhdessähän niitä silloin suunniteltiin ja mietittiin, mut sinä teit itse aina päätöksen, että minkä paikan valitset. Voisitko vähän kertoa siitä, et mitä sinä opit niissä työharjotteluissa ja millä tavalla ne olivat sinulle tärkeitä ja merkityksellisiä?

Zakia: Sen vaiheen nimi on työharjoittelu. Oikeesti mä harjoittelin siellä työtä. Mä unohdin sen asian kokonaan, että nyt mä vain täällä olen ja katson, mitä muut tekee, ja mä opin sitä kautta. Nyt mä menin ihan siellä kentällä, ja mä vähän taistelin itsensä kanssa. Että jos sinä olisit siellä palkallinen työntekijä, mitä sä halusit tehdä nyt tässä tai tällä hetkellä, kun on tällainen tilanne. Sit mä kysyisinkin mun työharjoittelupaikan ohjaajaltakin, että hän hyväksy nyt monesti tai usein, ja hän antoi mulle se aika, että mä kokeilen ja katson, onnistuiko se vai ei. Ja mulla oli tosi hyvä ohjaaja ihan se tossa ensimmäisessä työharjoittelupaikassa, mitä mä sain tosi vaikeasti. Mä sain sellaisena päivänä mun työharjoittelupaikan, mihin huomenna mun piti mennä työharjoitteluun, ja tänään mä sain sen paikan. Mä muistan nytkin se hetki, ku mä ovilla esittelin mun ohjaajalle itsensä, että kuka minä olen, mistä tulin, mitä mä haluan tosi kiireellisesti, ja siellä oli siirtymä  siirtymätilannekin. Mutta hän hyväksyi, ja hän sanoi tule vaan huomenna. Sit katsotaan. Kyllä se on tosi tärkeä mulle toi työharjoittelupaikka. Tai oli.

Leena Nuutila: Joo. Kyllä. Eli täs oli ajatellut just, että minkälainen tuki ja apu on siellä tärkeä, niin mainitsit, että se ajan antaminen ja kuunteleminen ja rohkaiseminen, niin onko jotain muuta, mikä jäi mieleen?  Ja sitten tietysti opettajana haluaisin kuulla, että kuuntelimmeko me opettajat sinua tarpeeksi ja autoimmeko sellaisissa tilanteissa, kun sinulla oli kysyttävää ja ihmeteltävää ja olit vähän epävarma?

Zakia: Kyllä joo, kun äsken mä annoin sen esimerkin, mä ajattelin että jos mä olisin työntekijänä siellä, mitä mä haluisin tehdä. Sit ohjaaja antoi mulle aikaa, että mä itse päätän tai kerron, että oliko tää hyvä päätös tai teinkö mä oikein vai väärin. Ja sit kun meillä oli viikossa yks päivä koulupäivä, meidän piti mennä siellä suomen kielen  oppitunnille tai päivälle. Sitten monesti tauoilla mä oon mennyt kysymään opettajilta, että mulla on nyt tällainen asia työharjoittelussa, miten me selvitetään tätä, onko se hyvä, onko se näin. Kyllä opettajat on antanu mulle riittävästi aikaa kyllä.

Leena Nuutila: Hyvä. Voinko vielä sen verran kysyä, että oltiinko sinun työharjoittelupaikalla kiinnostuneita siitä, tai kysyttiinkö, että mitä sinä osaat, mikä on sinun koulutus, mikä on sinun työkokemus, ja saitko esitellä omaa kulttuuria?

Zakia:  Joo. Mä oon saanut sellaiseen aikaa, ja mä jouduin vastaamaan sellaiseen kysymykseen, joka mun piti vastata, kuka minä olen, mistä mä oon tullut, mitä maan opiskellut. Sellaiset kysymyksetkin tuli. Ja meillä oli joka viikko 15–20 minuuttia aikaa, että jos minulla olisi kysyttävä, mä kysyisin mun työharjoitteluohjaajalta. Ja sit jos hänellä oli kysymykset, hänkin kysyi minulta. Ja monesti tai monta kertaa tapahtui niin, että hän arvioi mun joka viikon, ja hän sanoi mulle, että tällä viikolla nyt tehään toisella tavalla. Ei esimerkiksi, jos olisi ollu vaikea siirtymäytilanteissa lasten kanssa, hän oli hyvin tarkka minulle, että tämä kohde oli hyvä ja tämä ei, koska mä voisin nyt antaa esimerkin ergonomiasta. Hän sanoi, että ensi viikolla kokeile, harjoittele tää toisella tavalla. Ota joku tuoli mukaan ja tule tänne auttamaan. Tällaiset (-) [12:26].

Kaisu Honkala: Tuli vaan hauska muisto tuosta mieleen, miten nopeasti Zakia omaksui ne asiat, mitä hän oli oppimassa. Niin mä muistan, kun sä sanoit mulle ensimmäisen työharjoittelun jälkeen, että nyt sä oivallat, mikä on suomalaisen varhaiskasvatuksen ydin, ja tätä minä käytän kotona.

Zakia: [naurahtaa] Joo.

Kaisu Honkala: Hei Zakia, sinä sait tosi nopeasti töitä päiväkodista ja koulusta. Teit jo sijaisuuksia opiskelun aikana, ja valmistuttuasi sait heti töitä, kokopäivätöitä. Mitä ajattelet, mitkä asiat siihen vaikuttivat?

Zakia: Joo, mä muistan hyvin, kun silloin kun me kaikki jäimme kotikaranteenissa ja koulut meni kiinni, ja mä olin huolissa, että nyt en tiedä, kauanko se kestää. Sit mä mä olin etsimassa koko ajan semmosen keinon, että mä taas olen aktiivinen, koska mä en ole sellainen ihminen, että istun vaan kotona ja  teen vain kotityötä ja mä pärjään niillä. Sit mä ajattelin, että jos mä saan sille selvä, että mä haen joku työpaikka, jos he hyväksyy minut siellä. Ja sit mä juttelen mun opettajien kanssa, jos he hyväksyy. Sit mulla on se kaks, molemmat puolet tosi hyvä, mä saan palkkaakin, ja jos minun työharjoittelutkin menee samalla tavalla tai samaa aika ja opettajat hyväksyy se minun työ työharjoitteluksi. Sit mä hain työpaikkaan. Sieltä tuli seuraaval päivällä viestii, ja vähän keskustelimme.Sit hän sano, että kuka sinä olet, miksi sä oot hakenu tänne. Ja sit mä sanoin mä oon opiskelija. En oo vielä valmistunu tosta ohjaajan, tai koulunkäynti- ja aamu- ja iltapäiväkerhon ohjaajan ammatista. Meillä on työharjoittelut ja näyttöviikot vieä tekemättä. Tai koska on korona-aika. Muuten mä oon valmis. Sit hän sanoi, että tää, kun teillä on se opiskelu on melkein loppunut, sä voit keskustella sun opettajien kanssa, kun mä itse pyysin. Se soittaa mulle huomenna, tai silloin kun sä ehdit, ja samalla mäkin keskustelen mun työkaverin kanssa, jos se onnistuu. Sit muistatko, Kaisu, kun mä soitin sulle, että onnistuuko, jos mä meen palkalliseen työpaikkaan ja te laskette minulle se työaika työharjoitteluksi, ja saanko mä tehä mun näytötkin siellä?

Kaisu Honkala: Mä muistan, Zakia, oikein hyvin. Ja koska tiesin sun lahjat, tiesin sun työkokemuksen ja osaamisen, niin minusta se oli ihan luonnikas jatko sille, mitä teit, ja –

Zakia: Kiitos.

Kaisu Honkala: Ja muistan hyvin, kun sitten vähän niitä loppunäyttöjä ja viimeistä tutkinnon osaa supistettiin ihan minimiaikaa, josta sinä selviydyit siitäkin ihan loistavasti.

Zakia: No kiitos. En ollut silloinkin yksin. Jos mä oon aina saanut apua mun opettajilta silloin, kun mä oon pyytäny. Kyllä apua pitää pyytää. Mä oon pyytäny niin paljon, ja olen kysynyt paljon.

Kaisu Honkala: Ja niin me taidettiin opettaakin siinä alussa, että kysykää, kysykää, koska sillä tavalla asiat selviävät, kun on rohkeasti.

Zakia: Joo.

Kaisu Honkala: Ihmettelee ja kyselee asioita. Zakian opinto- ja työllistymispolku on mielestäni ollut hyvä esimerkki siitä, että työntekijöiden ja jo opiskeluvaiheessa olevien henkilöiden yksilöllisiä voimavaroja ja osaamista voidaan tukea huomioimalla elämäntilanne ja opiskelijan ja työntekijän omat toiveet urakehityksestä. Esihenkilöllä ja työyhteisöllä on iso rooli vahvistaa (-) [16:53] tavallaan työntekijöiden kiinnittymistä työyhteisöön ja viihtymistä sekä kehittymistä siellä työyhteisössä.