”Organisaatio on, tärkeää kyllä, biologinen käsite” (Noe, 2019, 19.) Kun teemme organisaatiouudistuksia, voi olla syytä tarkastella tuota filosofilta ottamaani lainausta hieman tarkemmin. Voi nimittäin olla, että uudistamista ei ihan noin vain perustellen ja järjellä ratkaista. Saati, että uudistuksessa saataisiin toimintaan uusi uutena.

Lienee niin, että organisoituminen on aina, tavalla tai toisella, materiaalisten ehtojen ja toimintojen järjestelemistä. Siis järkevöittämistä. Tai jotenkin toimintaympäristömme ja tekojen ymmärrettäväksi saattamista.

Mutta jos organisoituminen tapahtuukin jollakin hieman hämärämmällä tasolla kuin vain sanoilla pohdinnassa tai ihmislaatikoiden uudelleen järjestelemisessä, niin mitä tämä voisi meiltä organisaatioiden uudistajilta edellyttää? Toki pitää aina huomata, että jo sanoilla pohdintakin on organisoitunutta toimintaa ja sisältää paljon hämärää. Mutta kokeillaanpa ensin tutkailla, Noen innoittamana, ihan ensimmäisiä organisoitumisia.

Organisoitumisen primitiivisyys
Alva Noe käyttää organisoitumisen perusilmiönä vauvaa ja häntä ruokkivaa ihmistä. Imemisrefleksi on lähtökohta. Tähän ilmiöön vastaa ruokkiva keho tai käsi. ”…vauva täytyy saada syömään tarpeeksi ennen kuin se nukahtaa…”, kirjoittaa Noe (2019, 17-18).

Tässä vuorovaikutuksellisessa tapahtumassa ei ole mitään korkeakuluttuurista. Se on – luonnollista. Mutta siinä alkaa tapahtumaan organisoituminen.

Organisoituminen ja kognitiiviset kyvyt
Tapahtuma, vaikka primitiivinen, on vuorovaikutuksellinen. Toinen hamuaa, toinen tarjoaa, molemmat reagoivat toisen liikkeisiin, keskittyminen herpaantuu ja terävöityy, ja niin edelleen. Toiston myötä tämä alkaa asettumaan. Organisoituminen etenee.

Organisoitumisen ajallinen rakenne
Vauvan syöminen asettuu aikajatkumoon, siinä tapahtuu vuorottelua: vauva toimii, ruokkija kuulostelee, vauva ei toimi, ruokkija toimii, vauva kuulostelee ja vastaa. Ja niin edelleen. Alamme lähestyä keskustelun kaltaista toimintaa.

Organisoitumisen hallitsemattomuus
Kun vauva syö, tilannetta ei määrää sen enempää ruokkija kuin ruokittava. Toisen fyysinen koko ei ratkaise tilannetta ja sen onnistumista. Aivan yhtä vähän onnistumista ratkaisee toisen suunnaton nälkä.

Kokonaisuus on saatava toimimaan vuorovaikutuksellisesti. Kuunteleminen, toimiminen, toisen toimimiseen reagointi, tekeminen ja tunteminen – kaikki tapahtuu kokonaisuudessa. Toiminnassa mukana olevat ihmiset ovat tässä tapahtumisessa. He organisoituvat.

Organisoitumisen tehtävä ja tarkoitus
Toiminnalla, jota Noe’a seuraten olen edellä sanoittanut, lienee jokin tehtävä. Tehtävä voi olla kylläisyys, siis ruokkiminen ja syöminen. Mutta toisaalta tehtävä voi olla myös kiintymyssuhteen luominen.

Ruokkiminen ja syöminen on hyvin syvällisen suhteen rakentamista. Se on toisaalta kahden ihmisen välisen toiminnan järjestelemistä. Mutta samalla ollaan tunteellisesti ja järjellisesti hyvin korkealla tasolla. Organisoituminen on näin edennyt jo varsin pitkälle.

Organisoitumisen nautinnot
Oikein hyvin tiedän, että vauvan ruokailu voi olla loputtomien konfliktien lähde. Se käy työstä. Mutta samalla ”se on myös, ainakin potentiaalisesti, nautinnon lähde…”, kirjoittaa Noe (2019, 19).

Ihmisen organisoitumisesta organisaatioihin

Jos on niin, että ihmisen organisoituminen, perustaltaan, on jotakin Alva Noen kuvaaman kaltaista, mitä organisaatioiden uudistajien pitäisi tästä oppia? Kokeillaanpa.

Ensinnäkin olemme organisaatioissamme varsin eläimellisiä olentoja. Olemme nisäkkäitä. Siksi pelkkä järki ei auta. Tarvitaan tunteiden ja suhteita luovien koneistojen syvällistä myllyttämistä. Tätä ei hoideta tiedoksiannoilla.

Toiseksi, kun ryhdymme muuttamaan olemassa olevaa, kajoamme jotenkin ihmisen jo jäsentyneisiin nautintojen lähteisiin. Olemme siis hyvin tunneherkällä alueella. Olemme myös hyvin lihallisella alueella.
Kolmanneksi, koska organisoitumisessa on kuitenkin kyse vuorovaikutuksen ilmiöistä, vuorovaikutusta tai merkitysten tuotantoa pitäisi jotenkin hallita. Mutta toisaalta tätä ei pysty mitenkään loppuun saakka hallitsemaan. Ei kukaan.

Tästä seuraa kaikenlaisten ja jokaisen osallistujan tunteiden käsittelyn välttämättömyys. On annettava tilaa iloisten, mutta myös ikävien tunteiden julkilausumiseen. Tähän voisi rakentaa säännön: samalla, kun ikävä tunne lausutaan julki, se pitää ottaa käsittelyyn. Pelkkä tunteiden räkiminen ei ole organisaation kehittämistä. Räät pitää pyyhkiä. ”Pyyhkiminen” tarkoittaa, että jos klimppi lentää toisen naamaan tai valahtaa räkäisijän omalle poskelle, siihen pitää suhtautua huolehtivasti.

Pitää siis uskaltaa puhua heti, kun räkä lentää. Eihän vanhempi jätä parkuvaa lastaan ruokkimatta. Eihän? Hän yrittää ja taas yrittää. Ruokkiminen on kovaa työtä joskus.

Neljänneksi saavumme tarkoitusten äärelle. Jokin tehtävä uudelleen organisoitumisella lienee. Tehtävä löytynee strategioista, organisaation korkeimmista, julkilausutuista tavoitteista. Koska loppujen lopuksi organisoituminen tapahtuu hyvin primitiivisellä tasolla, myös strategia tapahtuu siellä. Se siis ei ole kirjoitettu ulostulo. Strategia on se tapahtuminen, joka on toiminnassa. Joskus kirjoitetut sanat kohtaavat sen. Aina – kenties jopa usein – näin ei käy. (Ks. Chia & Holt, 2006.)

Lopullisen organisoitumisen kohtalon määrääkin se, miten suhtaudumme ”tehtävään”. Ehkä tässä kohdassa pitäisi muistaa nautinto. Myös primitiiviselle olennolle, nisäkkäälle, joka ihminen lienee, strategian toteuttamisen pitänee tuottaa nautintoa. Se siis ei voi olla vain sanan seuraamista. Strategia tapahtuu toiminnassa ja on toimintaa. Siksi kirjoitetuista sanoista joskus viis.

Lähteet

• Chia, R. & Holt, R. (2006). Strategy as Practical Coping: A Heideggerian Perspective. Organization Studies 27(5): 635–655 SAGE Publications.
• Noe, A. (2019). Omituisia työkaluja. Taide ja ihmisluonto. Niin & näin. Eurooppalaisen filosofian seura ry.