Siirry sisältöön
Yrittäjyys
Vision – sydämen asialla

”Jos lähdet yrittäjäksi, lähde siihen täysillä tai unohda. Tämä on elämäntapa.” Näin sanoo 35 vuotta parturi-kampaajana työskennellyt yrittäjä.

Julkaistu : 24.08.2020

Kampaajana toimiminen on usean pikkutytön unelma-ammatti, vaikka todellisuudessa työ on todella vaativaa.

Keravan Kauppakaarella Parturi-Kampaamo Visionin kampaamoyrittäjä Susann Lind huikkaa heti tervehdykset ja ohjaa minut hetkeksi odottamaan, kun hän viimeistelee viimeisen asiakkaansa.

Lind on toiminut yrittäjänä jo vuodesta 1985 ja ehtinyt saavuttaa urallaan paljon. Lindistä huokuu yrittäjämäinen, innovatiivinen asenne, kun hän kertoo yrittäjyytensä historiasta eri liiketilojen ja kokeilujen parissa. Nyt liiketilat sekä henkilökunta henkivät Visionin rokahtavaa asennetta ja tekemisen meininkiä. Kaikki istuu yhteen kuin valettu.

Jokaiselle yrittäjälle itsensä toteuttaminen on iso riski, sillä se jakaa kuluttajien mielipiteitä, eikä itse brändi välttämättä miellytä kaikkia. Lindiä se ei ole Lindiä pelottanut, sillä tyytyväiset asiakkaat vievät kyllä sanaa eteenpäin.

Lopulta kädenjälki ja asiakastyytyväisyys ovat kuitenkin tärkeimmässä asemassa, vaikka viihtyisä ympäristö onkin mukava lisäbonus.

Lindin mukaan vapaus sai hänet aikanaan valitsemaan yrittäjyyden. Innovatiiviselle ihmiselle muottiin taipuminen ei tunnu luontevalta, vaan se saattaa tappaa innovatiivisuuden kokonaan. Mahdollisuus toteuttaa omia visioitaan on tärkeää, samoin mahdollisuus vaikuttaa ja tehdä päätökset yritystoiminnasta itse.

Visionin toiminta perustuu ”Ripaus luxusta arkeen” -ajatukselle. Se huomaa liikkeessä helposti: uudet hierontatuolit ovat omaa luokkaansa, asiakkaalle tarjotaan erikoiskahveja ja palvelu on loistavaa. Lisäksi parturi-kampaajan kädenjälki on jotain, mistä kannattaa ehdottomasti maksaa. Työn laadukkuus on yrittäjälle äärimmäisen tärkeää.

Parturi-kampaajana toimiminen on kuitenkin valtavasti muutakin kuin pelkkää hiustenlaittoa. Se vaatii vahvat sosiaaliset taidot. Asiakkaita saattaa olla päivässä 15-20, ja jokaiseen asiakkaaseen tulee panostaa täysillä. Tämä ei kuitenkaan tuota Lindille haasteita, sillä asiakaslähtöisyys tulee selkärangasta.

Alan suurimmiksi haasteiksi Lind kokee erilaiset ”halpaliikkeet”, joiden toiminta ei välttämättä kestäisi tarkempaa tutkiskelua. Nämä liikkeet polkevat hintoja, mikä tekee kilpailusta haastavaa. Aluehallintaviraston mukaan tutkinnassa on useita tapauksia, joista on uutisoitu vuosien varrella. Poliisin tutkimat tapaukset liittyvät niin sanottuihin ”kympin partureihin”, jotka kuvastavat tätä toimintaa: kassakoneet eivät välttämättä ole käytössä, ja asiakkailta raha otetaan pimeästi.

Yrittäjyys on kovaa, ja ala on todella kilpailtu. Paras vinkki Susanilta tulevaisuuden yrittäjille on ehdottomasti: ”Jos lähdet yrittäjäksi, lähde siihen täysillä tai unohda. Tämä on elämäntapa.”

Kirjoittaja Charlotte Lind opiskelee Haaga-Heliassa markkinoinnin ja viestinnän ammattilaiseksi. Teksti on laadittu osana Yrittäjyys tutuksi –opintojaksoa.