Siirry sisältöön
Yrittäjyys
Liiketoiminnan jatkuvuus koronatilanteen keskellä

Vaikka ihmisten ja yritysten huoli tulevaisuudesta kasvaa, on yrityksen johdon tehtävä kaikkensa liiketoiminnan jatkumisen ja työpaikkojen säilymisen eteen.

Kirjoittajat:

Julkaistu : 24.08.2020

Maaliskuun 2020 lopussa työ- ja elinkeinoministeriö arvioi työttömien määrän kasvavan vuositasolla jopa 70 000 henkilöllä. Valitettavasti tuo luku saattaa jäädä optimistiseksi arvioksi. Yritys toisensa jälkeen on ilmoittanut aloittavansa yhteistoimintaneuvottelut. Eteemme on tullut tilanne, jota kukaan ei unohda.

Vaikka ihmisten ja yritysten huoli tulevaisuudesta kasvaa, on yrityksen johdon tehtävä kaikkensa liiketoiminnan jatkumisen ja työpaikkojen säilymisen eteen. Tätä ideologiaa KPGM, yksi maailman johtavista tilintarkastus-, vero- sekä neuvontapalveluja tarjoavista yrityksistä, pyrkii tukemaan yhdessä asiakkaan kanssa.

KPMG on lisännyt verkkosivuilleen sloganin ”Autamme asiakkaitamme selviytymään haasteellisesta tilanteesta”.

Kysyin KPMG:llä työskentelevältä henkilöltä, miten he ovat pystyneet tukemaan asiakkaitaan. Vastauksesta huokuu innovatiivisuus:

– Kehittämällä uusia palveluita. Esimerkiksi digitaalisten ratkaisujemme avulla töiden hoitaminen sujuu tietoturvallisesti ajasta ja paikasta riippumatta.

Yksi näistä palveluista on KPMG Move, jonka avulla asiakkaat ja KPMG:n toimeksiantotiimi pystyvät tietoturvallisesti kommunikoimaan sekä jakamaan tiedostoja. Uudet innovaatiot koskevat juuri digitaalisuutta sekä tietoturvaa, jotka molemmat ovat avainasemassa, kun työskentelyn ja seurannan täytyy tapahtua etänä.

Lähestulkoon jokainen uutinen kevään aikana lietsoi epätasapainoa ja pelkoa. Talouden näkymät, työpaikkojen tila sekä yritysten tulevaisuus valtasivat Suomen lisäksi koko maailman. Mitkä ovat olleet KPMG:n asiakkaiden suurimpia huolenaiheita tällaisena poikkeusaikana?

– Liiketoiminnan hiljeneminen ja siitä seurannut kassakriisi sekä se, ovatko koronan aiheuttamat muutokset liiketoimintaan pysyviä.

Vaikka meneillään olevan pandemian keskellä tukia jaetaan yrityksille 1,5 miljardin euron edestä ja pelkästään Business Finlandin innovaatiorahoituksen osuus on 800 miljoonaa euroa, kaikkia yrityksiä ei voida pelastaa. Surullisen moni yritys on kärsinyt liian suuret tappiot ja hakeutunut konkurssiin.

Kirjoittaja Linda Ivanoff opiskelee Haaga-Heliassa markkinoinnin ja viestinnän ammattilaiseksi. Teksti on laadittu osana Yrittäjyys tutuksi -opintojaksoa.