Johtaminen
Johtaja vetoaa koronakriisissä – miten kansa toimii?

Enää ei oikeastaan voi edes puhua ”tottelemisesta”: kyse on yhteisen tavoitteen saavuttamisesta, yhteisesti ymmärretystä syystä toimia tietyllä tavalla.

Julkaistu : 29.04.2020

Mikä saa ihmiset noudattamaan johtajansa pyyntöä tai toivetta? Mikä saa meidät seuraamaan johtajaamme myös tilanteessa, jossa totteleminen ei ole helppoa ja pahimmillaan tuottaa merkittävääkin epämukavuutta?

Nämä kysymykset ovat sosiaalipsykologian ydintä. Lisäksi ne ovat olleet äärimmäisen ajankohtaisia tänä keväänä, kun koronakriisi on pakottanut meidät muuttamaan arkeamme ja sopeutumaan erilaisiin rajoituksiin.

Olen taustaltani sosiaalipsykologi ja tältä pohjalta lähdin tarkastelemaan kysymystä tottelemisesta sosiaalipsykologisten teorioiden ja tutkimustulosten pohjalta.

Saako auktoriteetin käsky meidät tottelemaan?

Luulenpa, että moni meistä uskoo, että auktoriteetin, esimerkiksi presidentin tai pääministerin, käsky yhdistettynä käskyn toteuttamisen valvontaan vaikuttaa voimakkaimmin kansan käyttäytymiseen.

Voi olla, että uskomuksemme taustalla on Stanley Milgramin Yalen yliopistossa 1960-luvulla toteuttama tottelevaisuuskoe, jota pidetään yhtenä sosiaalipsykologian klassikkoista. Kyseiseen kokeeseen osallistuvat koehenkilöt luulivat kokeen käsittelevän oppimista. Todellinen tutkimuskohde oli kuitenkin se, kuinka pitkälle koehenkilöt olivat valmiita tottelemaan auktoriteettia tilanteessa, jossa auktoriteetti käski heitä antamaan voimistuvia sähköiskuja toiselle koehenkilölle (todellisuudessa kokeenjohtajan apulainen) tämän vastatessa väärin. Käytännössä auktoriteetti pyysi koehenkilöä toimimaan tavalla, jonka tämä uskoi aiheuttavan tuskaa ja jopa kuoleman toiselle koehenkilölle. Voit tutustua tarkemmin koeasetelmaan esimerkiksi täällä.

Milgramin kokeen tulokset osoittivat, että auktoriteetin perustuva käsky noudattaa suosituksia saa suurimman osan meistä toimimaan ohjeen mukaisesti. Suurin osa, 65 %, kokeeseen osallistuneista totteli auktoriteettia loppuun asti ja antoi sähköiskun, joka saattoi olla saajalleen tappava. Kokeesta tehtiin useita erilaisia versioita: muun muassa siten, että koehenkilöt olivat ainoastaan naisia (tuloksissa ei eroa miehiin), uhri oli samassa huoneessa (keskimäärin 40 % totteli loppuun asti). Suurin totteleminen (92,5 %) saatiin aikaan siten, että koehenkilöllä oli mukana kaksi kumppania, jotka molemmat tottelivat loppuun asti ja pienin (10 %) siten, että nämä kumppanit kapinoivat.

Kokeen tulosten tulkittiin vahvistavan ajatusta, jonka mukaan auktoriteettiasema saa aikaan tottelemista – koetuloksella pystyttiin selittämään jopa natsiajan kauhut: auktoriteetin totteleminen sai aivan tavalliset saksalaiset toteuttamaan juutalaisten joukkotuhon. Kyse oli puhtaasti auktoriteetin pyynnöstä, jota toteltiin. Toisaalta eräässä koeasetelmassa auktoriteetin siirtyminen pois samasta tilasta sai aikaan pienempää tottelemista (20,5 % totteli loppuun asti), joten oletettavasti totteleminen heikkenee, mikäli valvontaa ei ole. Silti auktoriteettiasema on tutkimuksen mukaan vahva väline tottelemisen aikaansaamiseksi ja pelko rangaistuksesta vahvistaa tottelemista edelleen.

Auktoriteetin merkitys hiipuu

Milgramin kokeeseen liittyi paljon epäeettisiä aspekteja: Koehenkilöitä harhautettiin, sillä todellisuudessa kukaan ei saanut sähköiskuja. Lisäksi koehenkilöille aiheutettiin suurta stressiä ja heidän omakuvaansa järkytettiin merkittävästi koetuloksilla. Myös kokeen manipulointia (mm. uskoivatko koehenkilöt oikeasti antavansa sähköiskuja) on kritisoitu. Kaiken kaikkiaan koetta pidettiin niin epäeettisenä, ettei sitä toistettu puoleen vuosisataan.

2010-luvun alkupuolella psykologian professoreina toimivat Alexander Haslam ja Stephen Reicher päättivät kuitenkin tarkastella Milgramin kokeen tuloksia uudelleen. Heidän kehittämänsä teoria näet esitti, että Milgramin kokeen tuloksia oli tulkittu virheellisesti. Haslam ja Reicher eivät uskoneet, että olemme ihmisinä ehdoitta auktoriteetin käskettävissä – kyse on syvällisemmästä psykologiasta kuin olimme pitkään luulleet. He halusivat myös ymmärtää laajemmin, mikä todella saa meidät ihmiset toimimaan johtajan esittämällä tavalla ja mitä keinoja tähän olisi tilanteessa, jossa toimintaa ei voi jatkuvasti valvoa ja palkita tai rangaista.

Haslam ja Reicher toteuttivat kokeensa erilaisilla tutkijakokoonpanoilla. Tutkimusten tulokset haastoivat vahvasti Milgramin kokeen tulkinnan. Suora käsky ei välttämättä toiminut laisinkaan. Sen sijaan eräässä kokeessa kokeenjohtajan aluksi kohteliaat, mutta ajan myötä vaativammat ja lopulta pakottavat käskyt saivat aikaan vähiten tottelemista. Kyse ei näyttänyt olevan pohjimmaltaan auktoriteettiaseman, käskyn pakottavuuden tai mahdollisen rangaistuksen vaikutuksesta.

Avain auktoriteetin esittämän mukaiseen toimintaan oli yhteisessä identiteetissä ja merkityksessä. Mikään käsky ei saa meitä toimimaan toivotunlaisesti, ellemme ymmärrä, miksi juuri meidän toiminnallamme on merkitystä yhteisen tavoitteemme saavuttamiseksi. On myös hyvin tärkeää, kuka käskyn antaa: kuulemme johtajaa, jonka koemme olevan yksi meistä.

Nämä viimeaikaiset tutkimustulokset voivat auttaa päättäjiämme myös koronakriisin ratkaisussa. Ylhäältä annetut käskyt tietynlaiseen toimintaan liittyen eivät ainakaan yksin toimi – sen sijaan niillä voi olla jopa päinvastainen vaikutus. Ratkaisu voi löytyä yhteisen identiteetin ja merkityksen luomisesta: auktoriteetin kyvystä saada joukkonsa ymmärtämään, miksi jokaisen meistä on toimittava tietyllä tavalla. Tällöin ei oikeastaan enää voi edes puhua ”tottelemisesta”, sillä kyse on yhteisen tavoitteen saavuttamisesta, yhteisesti ymmärretystä syystä toimia tietyllä tavalla.

Lähteitä ja lisälukemistoa

Haslam, S. A., Reicher, S. D., & Birney, M. E. (2014). Nothing by mere authority: Evidence that in an experimental analogue of the Milgram paradigm participants are motivated not by orders but by appeals to science. Journal of Social Issues, 70(3), 473-488.

Haslam, S. A., Reicher, S. D., & Millard, K. (2015). Shock treatment: Using immersive digital realism to restage and re-examine Milgram’s ‘Obedience to Authority’research. PloS one, 10(3).

Haslam, S. A., Reicher, S. D., Millard, K., & McDonald, R. (2015). ‘Happy to have been of service’: The Yale archive as a window into the engaged followership of participants in Milgram’s ‘obedience’experiments. British Journal of Social Psychology, 54(1), 55-83.

Reicher, S., & Haslam, S. A. (2011). After shock? Towards a social identity explanation of the Milgram ‘obedience’studies. British Journal of Social Psychology, 50(1), 163-169.

Reicher, S. D., Haslam, S. A., & Smith, J. R. (2012). Working toward the experimenter: Reconceptualizing obedience within the Milgram paradigm as identification-based followership. Perspectives on psychological science, 7(4), 315-324.

Satu Koivisto työskentelee Haaga-Helian TKI-johtajana. Hän on koulutukseltaan sosiaalipsykologi sekä tekniikan tohtori erikoistumisalueenaan työpsykologia ja johtaminen. Koivisto on toiminut aiemmin tutkijatohtorina ja perehtynyt työssään erityisesti johtamisen, sosiaalisen identiteetin, joustotyön sekä virtuaalisen yhteistyön teemoihin.