Näkökulmia
Yrittäjyys on tapa rakentaa tulevaisuutta

Yrittäjyyttä pidetään jatkuvasti esillä opetuksessa ja hankkeissa, ja yrittäjyyttä tukevia, modernia teknologiaa hyödyntäviä pedagogisia ratkaisuja kehitetään aktiivisesti.

Julkaistu : 10.03.2020

Haaga-Helian strategiassa yrittäjyys on varsin keskeisessä asemassa – yksi neljästä painoalastamme. Käytännössä se tarkoittaa tietynlaista palvelulupausta: jokainen opiskelijamme altistetaan yrittäjyydelle, yrittäjyyttä pidetään jatkuvasti esillä sekä opetuksessamme että hankkeissamme ja yrittäjyyttä tukevia modernia teknologiaa hyödyntäviä pedagogisia ratkaisuja kehitetään aktiivisesti.

Yrittäjyys on pitkälti asenne ja tapa suhtautua asioihin. Jotkut puhuvat jopa elämänasenteesta. Kaikki eivät välttämättä perusta yrityksiä, mutta kaikki voivat suhtautua tekemisiinsä yrittäjämäisellä otteella. Yrittäjämäinen ote pitää sisällään vastuunkantoa, oman työn ammattimaista tekemistä, ison unelman tavoittelemista – ja kovaa työntekoa. Toisessa vaakakupissa löytyy oman elämän hallintaa, oman pelikentän rakentamista sekä tulevaisuuden rakentamista nimenomaisesti omista lähtökohdista.

Haaga-Helia haluaa palvella sekä konkreettisesti omaa yritysideaansa edistäviä opiskelijoita että niitä opiskelijoita, joilla yrittäjyys on jossain kaukana taivaanrannassa häämöttävä mahdollisuus elämänkaaren ja ammatillisen uran jossain vaiheessa. Riippumatta siitä, rupeaako henkilö itse jossain vaiheessa yrittäjäksi, tietoisuus yrittäjyydestä ja yrittäjämäisestä toiminnasta on ensiarvoisen tärkeätä. Yhteiskunnan transformaatio,  toimialojen disruptio, suomalaisten voimakkaampi yksilöllistyminen ja yleinen kansainvälistyminen toimivat hyvinä kirittäjinä. Monet selvitykset myös osoittavat, että nuoremmat suhtautuvat yrittäjyyteen myönteisemmin kuin turvallisuushakuisemmat vanhempansa. Media myös nostaa kiitettävästi esiin oman yritystoiminnan kautta vaurastuneita yksilöitä; kateuden rinnalle on hitaasti hiipinyt myös ihailua.

Tämä eSignals käsittelee yrittäjyyttä varsin laaja-alaisesti. Yrittäjyyttä tapahtuu korkeakoulujen ja yritysten rajapinnassa ja puheenvuorojen kautta asiaa pyritään lähestymään monesta eri näkökulmasta. Ne käsittelevät yrittäjyyskasvatusta ja –pedagogiikkaa, startuppeja ja innovaatioita sekä restart-yrittäjyyttä ja uudistumista. Yrittäjyys asuu Haaga-Helian asiantuntemuksen ytimessä ja olemmekin sitoutuneet asian edistämiseen. Voidaan puhua kansallisen tason hankkeesta, joka kuuluu olennaisena osana suomalaiseen menestystarinaan.

Toivotan Sinulle lukijana mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä hetkiä tämän julkaisun äärellä. Yrittäjyyden edistäminen on vahvaa tulevaisuustyötä ja yksi tapa rakentaa tulevaisuutta. Kiitos, että olet kyydissä!