Aloittamisen anatomia: prokrastinaation ymmärtäminen ja ylittäminen

Prokrastinaatio tarkoittaa sellaista asioiden tekemisen viivyttämistä, joka aiheuttavat ihmiselle itselleen haittaa. Aloittamatta jääneet ja keskeneräiset työt voivat aiheuttaa syyllisyyttä, huolta ja epävarmuutta. Tekemättömät työt haukkaavat osan keskittymiskyvystä, vaikka niitä ei juuri nyt työstäisikään. Vailla laajempaa kokonaiskuvaa ja kokemusta on vaikeaa arvioida realistisesti erilaisten töiden vaatimaa aikaa ja voimavaroja. (Miao 2023.) Siksi opiskelijat löytävät itsensä usein lähettämästä sähköpostia opettajalle viimeisen illan tai yön deadlinen hetkellä työmäärän näyttäytyessä ylitsepääsemättömänä käytettävissä olevaan aikaan nähden.

Prokrastinaatio koskettaa sekä opiskelijoita että henkilökuntaa. Joka viides työikäinen kokee vitkuttelun haittaavan työntekoa, ja opiskelijoista jopa 70 % myöntää lykkäävänsä tehtäviä haitallisesti. Korkeakouluopiskelijoilla ilmiö on erityisen yleinen. Noin 95 % vitkuttelijoista toivoo, että voisi vähentää prokrastinaatiota. Opiskelijoilla prokrastinaatio on tyypillisempää fysiologistenkin tekijöiden vuoksi: kyse on epäsuhdasta eri aivoalueiden kypsymisessä. Etuaivokuoren eksekutiivinen säätely vaikuttaa kykyymme tehdä päätöksiä, asettaa tavoitteita ja laatia suunnitelmia, ja se kehittyy kypsäksi vasta 20–25 ikävuoden välillä. (Miao 2023.)

Tässä kirjoituksessa pohdin, mistä prokrastinaatiossa on kyse ja kerron omia hyväksi havaitsemiani pedagogisia metodeja aloittamisen kynnyksen madaltamiseksi.

Uskomme paineen tehostavan meitä

Prokrastinaation taustalla voi olla uskomus, että toimimme sitä tehokkaammin, mitä vähemmän aikaa on jäljellä (Miao 2023). Siksi opiskelijoiden kommentit, kuten ’en saa aloitettua ennen kuin minulla on kiire’ tai ’toimin paremmin paineen alla’ kuulostavat tutuilta. Tähän ovat todennäköisesti myötävaikuttajina aiemmat kokemukset: esimerkiksi tentti on mennyt hyvin vähäisestä valmistautumisesta huolimatta tai viimeisenä iltana kirjoitettu essee onkin saanut hyvän arvosanan. Vaikka yksi essee voisikin valmistua viimeisenä iltana ennen keskiyön deadlinea, viime hetken paineessa kukoistava luovuus ei toimi, kun työmäärä on suurempi, kuten laajemmissa raporteissa tai opinnäytetyössä.

Aikataulupaineessa tekeminen kuluttaa enemmän energiaa. Vaikka työ tuleekin valmiiksi, paineessa työskentely kostautuu kuormittavuutena, jos se on jatkuva toimintatapa. (Miao 2023.) Kiinnostavaa on se, että lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna vitkuttelijat ovat vähemmän stressaantuneita kuin vaivattomasti toimeen tarttuvat ihmiset. Tice ja Baumeister (1997) huomasivat, että alkulukukaudesta vitkuttelijat tunsivat olonsa vähemmän stressaantuneeksi mutta loppulukukaudesta tilanne keikahti toisinpäin. Alkuun voi siis näyttää siltä, että prokrastinaatiosta ei ole haittaa, vaan itse asiassa jopa hyötyä.

Taito kuvitella tulevaisuutta on lahja: korkeamman tulevaisuusorientaation ihmiset pyrkivät aktiivisemmin kohti myönteisiä tavoitteita, eivätkä vain mielessään vaan myös käytännössä. Prokrastinaatioon voidaan soveltaa Ebbinghausin illuusiota (kts. esimerkiksi The Illusion Index n.a): kaukana ja lähellä tulevaisuudessa sijaitsevien tapahtumien painoarvo on erilainen. Ajallisesti lähempänä olevat asiat tuntuvat meistä tärkeämmiltä ja vaativan nopeaa reagointia. Se voi olla sähköposti, joka koskee loppuviikkoa, ja samalla ensi kuun kokonaisen koulutuksen suunnittelu siirtyy. Huomenna odottavat taas huomisen postit. Pitkäaikaisempi suunnitelmallinen työskentely jää reaktiivisen tekemisen jalkoihin.

Inhimillinen pyrkimys tunteiden säätelyyn

Stanfordin yliopiston professori Carol Dweck (2012) tutki minäkuvan ja itsetunnon kytkeytymistä suoriutumiseen ja nimesi sen muuttumattomuuden asenteeksi. Kyse on ilmiöstä, jossa viime tingan tekijä jättää itseään suojelevan mahdollisuuden selittää, että tehty työ on aina sen hetkisen aikataulun puitteissa tehty versio, ei osoitus hänen kaikista kyvyistään ja täydestä potentiaalistaan (ja samalla persoonastaan). Kuten Miao (2023) toteaa, meidän tulee tunnistaa, että prokrastinaatiossa voi olla kyse inhimillisestä selviytymiskeinosta ja pyrkimyksestä säädellä vaikeita tunteita.

On hyödyllistä pyrkiä tunnistamaan prokrastinaatioon liittyviä tunteita. Itse esimerkiksi inhoan viime hetken kiirettä: teen paljon virheitä ja lamaannun liki toimintakyvyttömäksi, kun tilanne on erityisen stressaava ja hektinen. Tuo heikkous on tehnyt minusta erinomaisen aikatauluttajan ja teen mitä tahansa vältelläkseni viime hetken paniikkia. Vältän siis jotain suurempaa negatiivista tunnetta kuin aloittaminen.

Miao (2023) toteaa, että yksi suurimmista prokrastinaatioon liittyvistä tunteista on häpeä. Tuntuu hullunkuriselta, että jatkamme sellaista tekemistä, joka tuottaa meille häpeää, mutta niin me usein toimimme. Jos tarttuisimme toimeen, meidän olisi selvitettävä, miksi työ ei etene ja kohdattava sen syyt. Häpeä voi olla niin lamaannuttava, ettemme näe helpotuksen olevan kirjaimellisesti tekevien käsiemme ulottuvilla.

Aloitamme yhdessä ja sovimme välitavoitteen

Opetuksessani hyödynnän usein yksinkertaista tunnilla aloittamista, kuten varmasti moni kollega. Ennen tunnilta poistumista avaamme tiedostot, nimeämme ne ja kirjoitamme työotsikon sekä muutaman aloituslauseen. Palautuspäivämäärän ilmoittamisen yhteydessä laskemme työskentelyaikaa nykyhetkestä eteenpäin, mikä auttaa hahmottamaan tehtävän laajuutta. Aloittamista voi tukea monin tavoin: asettamalla välitavoitteen, kirjoittamalla muutaman lauseen tai hakemalla yhden hyvän lähteen.

Työskentelemme yksin, pareittain tai ryhmissä ja laadimme miellekartan, johon kirjaamme sen, mitä tiedämme, arvelemme ja emme vielä tiedä. Tämä tukee itsenäistä työskentelyä. Sovimme jatkopäivän ja tavoitteen, kuten sanamäärän, jolloin opiskelijat esittelevät siihen mennessä tekemänsä työn parille tai ryhmälle. Opponointi tuo uusia näkökulmia ilman, että opettajan työmäärä kasvaa. Keskeneräisen työn näyttäminen on tärkeä taito, ja sosiaalinen paine voi kannustaa etenemään. Rutiinit, kuten viikoittainen työskentely kirjastossa yksin tai kaverin kanssa, tai keskeytysten minimointi, auttavat virittäytymään tekemiseen.

Prokrastinaatio voi johtua myös siitä, ettemme tiedä, miksi meidän kannattaisi käyttää aikaamme ja energiaamme asian tekemiseen. Siksi merkityksellisyyden hakeminen auttaa, ja pysähdys miksi-kysymyksen äärelle avaa syitä siitä, miksi asian työstäminen on tärkeää. Samalla on oleellista erottaa kiireelliset ja tärkeät asiat. Jos teemme vain kiireellisiä asioita, sivuutamme helposti itsemme, arvomme ja hyvinvointimme. (Miao 2023.)

Ajoissa aloittaminen on itsemyötätuntoa tulevaisuuden minää kohtaan (Miao 2023). Ymmärrän sen niin, että se on kuin olisi itsensä hyvä ystävä: tekemällä nyt pidän huolta tulevaisuuden minästä, jos tulenkin kipeäksi, minulle tulee kiireitä tai odottamattomia menoja.

Meillä itsellämme on valta pienentää aloittamisen merkitystä koko tavoitteessa onnistumisen näkökulmasta. On siis alennettava aloittamisen kynnystä ja annettava itselle lupa tehdä ensin huonoa laatua ja vasta vauhtiin ja omaan tasoon päästyä korjata ne kohdat . Opiskelijoiden aloittamisen kynnyksen madaltamisessa meillä opettajilla on tärkeä rooli.

Kuva: