Eija: Tervetuloa kuuntelemaan podcastiä opiskelukyvyn tukemisesta. Olen yliopettaja Eija Honkanen Haaga-Heliasta. Opiskelukyvyn tukemisesta on kanssani keskustelemassa Ammattiopisto Liven opinto-ohjaaja ja väitöskirjatutkija Aija Laaksonen, tervetuloa!

Aija: Kiitos ja kiva päästä taas pureutumaan tärkeään asiaan.

Eija: Juttelimme aiemmin siitä mitä opiskelukyky on ammatillisessa koulutuksessa. Nyt tarkastelemme opiskelijan opiskelukyvyn tukemisesta käytännössä ja siihenhän meillä ammatillisessa koulutuksessa on monia mahdollisuuksia.

Aija, miten sinä lähtisit purkamaan tätä asiaa?

Teema 1: opiskelukyvyn tukeminen ammatillisessa koulutuksessa

Aija: Mä ajattelen, että ammatillisessa koulutuksessa kaikki perustuu henkilökohtaiseen osaamisen kehittämisen suunnitelmaan. Siellähän on osa-alueena myös ohjaus ja tuki. Joten mun näkemyksen mukaan myös opiskelukyvyn tukeminen on osa henkilökohtaistamista ja HOKSia.

Eija: Edellisessä jaksossa me päädyttiin siihen, että opiskelukyky on kaikkien asia. Tästä näkökulmasta, HOKS on ihan luonnollinen konteksti pohtia opiskelukykyä ja sen tukemista. HOKS ohjaa opiskelijan yksilöllisiä opintoja ammatillisessa koulutuksessa. Siihen kirjataan opiskelijan vahvuudet, osaaminen ja mielenkiinnon kohteet, jotka vaikuttavat oppimiseen ja ohjaamiseen. Tavoitteena ammatillisessa koulutuksessa on lähteä opiskelijan vahvuuksista ja osaamisesta liikkeelle. Kun niitä hyödynnetään oppimisessa, se tukee myös opiskelijan toimintakykyä; opiskelija huomaa, että osaan jo jotain ja siihen liittyen rakennetaan uutta osaamista. Opiskelijan vahvuuksia voivat olla esimerkiksi rohkeus, uteliaisuus, kykyä toimia ryhmässä, ominaisuutta olla aina ajoissa paikalla jne.

Minkälaisia asioita sä näet HOKSin ja opiskelukyvyn yhteisinä tekijöinä?

Aija: HOKSissa määritellään mitä tavoitteita opiskelijalla on, millaista ohjausta ja tukea tarjotaan sekä määritellään oppimisympäristöjä. Mun näkemyksen mukaan nää kaikki linkittyy myös opiskelukykyyn.

Ensimmäisenä jos mietitään opiskelua tavoitteiden näkökulmasta. Kun hakeudutaan johonkin koulutukseen, on yleensä olemassa joku tausta-ajatus, miksi sitä on tekemässä. Minusta sitä voi ajatella tavoitteena. On totta, että joissakin tilanteissa sen tavoitteen asettaa joku muu, esimerkiksi oppivelvollisen pitää hakeutua toisen asteen koulutukseen. Tässäkin tilanteessa kuitenkin voi itse valita, mihin hakeutuu. Ja mä näen sen sellaisena ensimmäisenä ajatuksena, tavoitteena ja motivaationa.

Eija: Eli yksi tärkeä opiskelukyvyn tukemisen keino olisi tunnistaa ja sanoittaa opiskelijan tavoitteita?

Aija: Joo. Harva meistä on valmis tekemään asioita, joihin ei liity mitään saavuttamisen arvoista. Joskus sen tavoitteen ja motivaation kaivamiseen menee aikaa ja energiaa. Voi olla myös, että opiskelija ei oikein itsekään tunnista sitä, miksi ja mitä on tekemässä. Tällöin minusta opiskelija tarvitsee ohjausta ja tukea tunnistaakseen omia tavoitteitaan ja motivaation lähteitään. On tosi tärkeää, että ne on nimenomaan opiskelijan tavoitteita, eikä opettajan tai vanhemman.

Taannoin mulla oli opiskelija, joka ilmoitti tulevaisuuden tavoitteekseen olla sosiaalipummi. Kyseiseen aikakauteen oli jo nuorisotakuulaki säädetty, joten lähestyin asiaa opiskelijan näkökulmasta todeten, että nopein tie sosiaalipummiksi on valmistua ammatilliseen perustutkintoon, koska 25-vuotiaaksi saakka hänet siihen toimintaan ohjataan yhteiskunnan taholta. Tässä esimerkissä minusta näkyy se, että hyväksyin opiskelijan henkilökohtaisen tavoitteen, vaikka se oli ristiriidassa omien näkemysteni ja yhteiskunnan tavoitteiden kanssa.

Eija: Hyvä esimerkki, jossa oli varmaan opiskelijan provokaatiota mukana, kuten nuoruuteen kuuluu. Onko sulla jatkoa tähän tarinaan?

Aija: No, opiskelija kävi kyllä koulua paremmin. Myöhemmin hän kyllä keskeytti opinnot perhesyiden vuoksi. Mutta jotenkin mä ajattelen, että juuri siinä tilanteessa se, että hänet hyväksyttiin sellaisena kuin hän on ja hänen tavoitteensa, ja yhteiskunnan näkökulman esiintuominen olivat tärkeitä. Tavallaan realiteettien tuominen nuoren omiin ajatuksiin oli se ohjauksellinen interventio.

Eija: Kyllä, ja sinun myötätuntoinen ymmärtämisesi häntä kohtaan, vähättelemättä tavoitteita on tärkeä. Joskus opiskelijan tavoite voi olla myös toiseen suuntaan eli hän haluaa, vaikka huippukokiksi, joka on aito opiskelijan tapaus myös. Ja lähdetiin tukemaan sitä tavoitetta vähättelemättä ja sitten opiskelija huomasi koulutuksen aikana, ettei hän sitä haluakaan, vaan hänen toiveensa oli toimia lounasravintolassa. Samassa ryhmässä oli opiskelija, joka oli tullut koulutukseen, kun oli pakko. Ja hänestä kehittyi hyvä alan ammattilainen, joka sitoutui vahvasti alaan ja työllistyi.

Opiskelijat ovat kasvun ja kehityksen vaiheessa, jolloin ajattelukin ja unelmat ovat kokeilevia ja aikuisista joskus epärealistisia. On hyvä muistaa, että unelmat luovat toivoa, motivaatiota ja suuntaavat toimintaa. Ja niiden avulla voidaan luoda tavoitteita.

Tästä päästäänkin seuraavaan HOKSin osa-alueeseen luontevasti eli ohjaukseen ja tukeen. Jokaisella opiskelijalla on oikeus riittävään ohjaukseen ja tukeen. Millaista ohjausta ja tukea sun mielestä opiskelukyvyn ylläpitämiseksi pitäisi antaa?

Aija: Minusta se on ennen kaikkea aikaa ja kohtaamista. Niinkun me viimeksi puhuttiin, oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa, joten opiskelukyvyn tukeminen linkittyy vahvasti vuorovaikutuksen tukemiseen. Mä ajattelen, että oppilaitoksessa me toimitaan esimerkkeinä siitä, millaista se vuorovaikutus on aikuisten kesken ja esimerkiksi HOKS-keskusteluissa varmistetaan, että opiskelijan oma ääni tulee kuuluviin. Vaikka mukana on puheliaita vanhempia, terapeutteja ja tukihenkilöitä, me opettajina ja ohjaajina varmistetaan se, että opiskelija on keskiössä, ja hänen sanomisensa ovat tärkeimpiä asioita.

Eija: Kyllä ja opiskelijan on huomattava, että hän on keskiössä ja meidän on se osoitettava hänelle ja muille mukana oleville. Emme voi ohittaa tai vähätellä hänen mielipidettään. Ohjauksessa arvostavaan kohtaamiseen tarvitaan kuuntelua, aidon mielipiteen esille tulemisen mahdollistamista ja opiskelijan mielipiteen kunnioittamista.

Aija: Ajattelen, että opiskelukyky on niin monimutkainen ilmiö, ettei me voida nimetä yksittäisiä tukikeinoja, vaan tulisi ajatella kokonaisuutta ja keskittyä vallitsevaan tilanteeseen. Jos opiskelijan on vaikea tuoda esiin mielipiteitään, annetaan hänen valmistautua HOKS-keskusteluun. Voidaan antaa etukäteen mietittäväksi asioita, joista puhutaan eikä vaadita päätöstä hetkessä.

Eija: Eli voitaisiin puhua ennakoinnista, valmentamisesta ja stukturoinnista. Ennakoinnilla tehdään opiskelija tietoiseksi mitä ollaan tekemässä ja miten esim. HOKS-prosessi etenee. Valmentamisella tarkoitetaan sitä, että opiskelijalle kerrotaan mitä tapahtuu, mikä on opiskelijan rooli ja vaikutusmahdollisuudet, perustellaan asioita, kuvataan tilannetta. Usein tukea tarvitsevat opiskelijat hyötyvät siitä, että he tietävät mitä tulee tapahtumaan. Silloin heidän ei tarvitse jännittää tilannetta, kun ei tiedä miten toimitaan. Ja hän voi keskittyä enemmän itse asiaan, kun tilanne on jollakin tavalla hahmottunut hänelle. Ja jos vanhemmat ovat mukana tilanteessa, kerrotaan opiskelijalle mikä heidän roolinsa on. He ovat mukana opiskelijan tukena ja tukevat opiskelijan päätöksiä.

Aija: Juurikin näin. Yks opettaja meillä antaa aina ennen ensimmäistä HOKS-keskustelua opiskelijalle paperin täytettäväksi. Ekalle puolelle opiskelija kokoaa vahvuuksiaan opintoihin ja muuhun elämään liittyen. Toiselle puolelle tuen tarpeitaan. Nää paperit on olleet loistavia, kun yhdessä on voitu opiskelijan kanssa miettiä, miten koulussa voidaan tukea ja toisaalta, miten opiskelija voi hyödyntää vahvuuksiaan oppimisessa. Näistä on usein päästy siltaamaan myös opiskelijan henkilökohtaisiin tavoitteisiin oppimisessa ja tulevaisuudessa.

Eija: Eli opiskelukyky ja sen tukeminen on osa henkilökohtaistamisprosessia ja HOKSia. Mites se sitten kytkeytyy työelämässä tapahtuvaan oppimiseen? Sekin on osa HOKSia.

Teema 2: Opiskelukyvyn tukeminen työpaikoilla (KOS ja harjoittelut), myös työpaikkaohjaaja ja työkaverit

Aija: Työpaikat on yksi oppimisympäristö ammatillisessa koulutuksessa, ja lakisääteisesti jokaisen tulisi työpaikalla osa opinnoistaan suorittaa ja vain perustellusta syystä osoittaa osaamistaan muualla kuin työpaikalla. Puhutaan siis yhdestä ammatillisen koulutuksen kulmakivistä.

Aika monessa kansallisessa selvityksessä ja erilaisissa tutkimusjulkaisuissa kuitenkin todetaan, ettei työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen pystytä tarjoamaan riittävästi tukea. Mä oikeastaan ajattelen, että aika usein me voitaisiin ehkä valmistella opiskelijaa nykyistä paremmin työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen ja sitä kautta tukea myös siellä onnistumista.

Eija: Eli mietitään työpaikalla tapahtuvaa oppimista yhtenä tavoitteena ja puretaan ennakkoon jo niitä mahdollisia haasteita. Monelle nuorelle työpaikalla tapahtuva oppiminen aidossa työympäristössä on ensimmäinen oikea työpaikka missä he toimivat. Opiskelija toimii oikean työntekijän roolissa. Ja se kokemus on etenkin nuorille merkittävä. Opiskelukyvyn tukemiseen kuuluu myös se, että me varmistetaan mahdollisimman hyvin, että sieltä työelämästä opiskelija saa onnistumisen kokemuksia.

Taas taidetaan olla siis tutun asian, ennakoinnin, näkökulmassa. Millaisia asioita tulisi siis ottaa huomioon?

Aija: No niinku me jo viimeksi puhuttiin vuorovaikutus ja sosiaaliset suhteet ovat opiskelukyvyn ja oppimisen keskiössä. Joten mä aloittaisin niiden kautta. Työpaikalla on ihan omat sosiaaliset säännöt, ja ne ei välttämättä ole tuttuja opiskelijoille. Näissä on tietysti vielä ala- ja työpaikkakohtaisia eroja, joten maailma ei ole helppo. Mun kokemuksen mukaan työnantajat ei kuitenkaan odota ihan mahdottoman suuria asioita. Tyypillisin ilmaus, johon mä oon törmännyt, on se, että opettakaa kello niin me opetetaan muut asiat.

Eija: Kun tiedetään miten kiireisiä työpaikan henkilöstö on, tarvitaan varmaan muutakin osaamista.

Aija: Mun tulkinnan mukaan tuo kellon opettaminen sisältää itse asiassa aika monta työelämän sosiaalisen normin oletusta esimerkiksi työaikojen noudattamisesta ja ajantajun käsityksestä. Eli me puhutaankin oikeastaan työnteon asenteesta, aikataulujen ja ohjeiden noudattamisesta ja aikatauluihin liittyvien sosiaalisten normien hyväksymisestä. Toki valtaosa ammatillisen koulutuksen opsikelijoista on ollut vähintään TET-jaksoilla yläkoulussa. Mutta jos ne kaikki on toteutuneet esimerkiksi vanhempien tai tuttavien työpaikoilla, voi olla, että ne työelämän pelisäännöt ei olekaan tulleet tutuiksi.

Eija: Eli ensimmäisenä olisi hyvä varmistaa, että opiskelija tietää työelämän pelisäännöt ja osaa toimia niiden mukaan.

Aija: Se on hyvä lähtökohta niin opiskelu- kuin työkyvyn ylläpitämiselle ja vahvistamiselle. Kun opiskelija tietää, mitä häneltä odotetaan, hänen on mahdollista tavoitella sitä. Voidaan siinä mielessä myös puhua struktuurista ja tavoitteiden asettamisesta.

Eija: Työpaikat ovat keskenään tosi erilaisia. Paljon keskustellaan siitä, että miten me ammatillisen koulutuksen toimijat voitaisiin viedä tukea nykyistä vahvemmin työpaikan henkilöstöä vastaanottamaan ja ohjaamaan opiskelijoita?

Aija: Mä en ole varma, onko se ylipäätänsä realistinen ajatus. Jotenkin mä haluaisin ajatella, että ammatillisessa koulutuksessa me varmistetaan opiskelijoille sellaiset taidot ja valmiudet, että he voivat pärjätä työpaikoilla sen tyyppisillä tukitoimilla, mitä on tarjolla myös opintojen jälkeen. Valtaosan tulee kuitenkin siellä pärjätä melko itsenäisesti. En mä kuitenkaan tarkoita sitä, että tiputetaan vaan syvään päätyyn ja katsotaan, pysyykö opiskelija pinnalla.

Eija: Niinpä. Ja nyt tavoitteellisesti ammatilliset oppilaitokset kehittävät opiskelijan tarvitsemaa tukea sinne työpaikoille eri tavoin. He miettivät miten opettaja tai erityisopettaja tai muu ohjaushenkilöstöön kuuluva voisivat jalkautua ainakin aluksi sinne työpaikalle tukemaan opiskelijaa. Joissakin on ratkaistu sitä siten, että opettaja on osan ensimmäistä päivää siellä, jossain taas siten, että opettaja meneekin ryhmän kanssa sinne. Opiskelijan tarvitsema tuki on yksilöllistä ja työpaikat ovat erilaisia. Ja sitten sovitellaan näitä ratkaisuja yhdessä.

Aija: Meillä Livessä monet menevät ensin ryhmässä työpaikalle, ja minusta se on hyvä tapa. Opiskelija pääsee työelämään, mutta saa tarvittaessa vahvaakin tukea tutulta aikuiselta. Ja toisaalta tukea tarvitseva opiskelija ei kuormita liikaa kiireisiä työntekijöitä. Pikkuhiljaa opettajan roolia pienennetään, ja opiskelija pärjää itsenäisemmin.

Eija: Kuulostaa käytännölliseltä esimerkiltä. Työpaikalla tarvitaan tukea muuhunkin kuin työtehtävän tekemiseen. Sosioemotionaalinen tuki on tärkeää ja merkittävä opiskelijan hyvinvoinnin näkökulmasta. Se auttaa opiskelijaa saamaan myönteisiä tunnekokemuksia työyhteisössä toimimisesta ja tukee opiskelukykyä.

Aija: Joo, ihan totta. Työelämässä opiskelija tarvitsee taitoja toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa, erilaisten ihmisten kanssa. Vuorovaikutus on varmaan mun lempiaihe, ja voisin puhua siitä vaikka kuinka paljon. Opiskelijan pitäisi pystyä mukautumaan valitsevaan sosiaaliseen tilanteeseen ja toimia sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla. Tää on asia, jota voisi myös harjoitella. Yksinkertaisesti siten, että opiskelijat tekevät ryhmä- ja projektitehtäviä erilaisissa kokoonpanoissa. Me opettajat joskus pyritään helpottamaan ryhmätyöskentelyä antamalla opiskelijoiden itse muodostaa ryhmiä. Tällöin yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelu ei vastaa työelämätilannetta, jossa ei useinkaan voi valita tyyppejä, joiden kanssa tekee yhteistyötä. Optimaalisessa tilanteessa tässä hyödynnetään eri koulutusalojen yhteistyötä, ja tietyllä tavalla pakotetaan toimimaan työelämän pelisääntöjen mukaisesti yhteistyössä itselle vieraiden ihmisten kanssa.

Eija: Koulutuksen aikana opiskelija saa tähän tukea ja toimii itselle turvallisessa ympäristössä. Miten Aija sun mielestä opiskelijaa voidaan jo ennalta tukea tai valmentaa opiskelijoita tällaiseen toimintaan?

Aija: Silloin pitäisi pystyä vahvistamaan taitoja ja uskallusta riittävän pienillä askelilla. Ehkä ensin uudessa tilassa, tuttujen kanssa. Sitten pikkuhiljaa uusia elementtejä tuoden. On tärkeää huomioida opiskelijan tuen tarpeet ja tuoda ne ryhmä- ja projektityöskentelyyn mukaan. Näen tärkeänä sen, että opiskelija itse sanoittaa pystyvyyttään ja tuen tarpeitaan.

Eija: Tässä tulee esille taas tämä aito opiskelijan kuuleminen ja hänen mielipiteensä arvostaminen. Ja tietenkin opiskelijan tukeminen, mikäli hän tarvitsee tukea ja ainakin osaamisen vahvistaminen.

Aija: Kyllä. Silloin ohjauksen ja opetuksen avulla voidaan tukea sopivasti, ei siis liikaa mutta ei liian vähänkään. Minusta oppiminen tapahtuu pistäytymällä ajoittain epämukavuusalueella. Sen sietäminen on opittava taito, joka minusta liittyy myös työelämässä toimimiseen. Kaikki ei aina ole kivaa, mukavaa ja helppoa. Asiat eivät kuitenkaan saisi myöskään koko ajan olla haastavia ja kuormittavia. Eli tässä opiskellaan myös kuormittumisen sietämistä, voimavarojen tunnistamista ja oman hyvinvoinnin ylläpitämistä.

Eija: Niin, ja tässä on oltava herkkä aistimaan opiskelijan jaksamista, joka on opiskelukyvyn tukemista. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen tavoitteena on valmentaa opiskelijaa työllistymistä. Ja siihen kuuluu myös työkyvyn ylläpitäminen. Työpaikkojen on tiedettävä myös opiskelijan osaaminen ja vahvuudet. Lisäksi tavoitteiden on oltava selkeitä, jotta opiskelija ja työpaikan toimijat myös ymmärtävät ne samalla tavalla. Lisäksi se millaisesta ohjauksesta ja toiminnasta opiskelija hyötyy eli oppiminen edistyy. Nämä ovat myös opiskelijan opiskelukyvyn tukemista. Silloin työpaikalla tapahtuva ohjaus ja tavoitteet tukevat opiskelijan oppimista.

Miten Aija sun mielestä ammatillisessa koulutuksessa pitäis valmistella opiskelijoita kohtaamaan työelämässä eteen tulevia haasteita ja vahvistaa työkyvyn ylläpitämisen taitoja?

Teema 3: opiskelukyky on jatkumo kohti työllistymistä ja työkykyä

Aija: Joo, mä ajattelen, että opiskelukyky ja työkyky on molemmat toimintakykyä, konteksti on vaan osittain erilainen. Molemmat rakentuu vahvasti omien voimavarojen, taitojen ja toimintaympäristön yhteisvaikutuksena. Toimintaympäristön merkitystä ei aina huomata. Mä liitän toimintaympäristön osaksi myös sosiaaliset suhteet. Niillä on tosi iso merkitys.

Eija: Meidän puhe kääntyy opiskelukyvyn tukemisessa usein sosiaalisiin suhteisiin ja yhdessä toimimiseen se on perusteltuakin, kun oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa ja työelämä edellyttää jatkuvaa oppimista. Opiskelijan työllistymisen lisäksi, tarvitaan taitoja, joiden avulla opiskelija kiinnittyy myös työpaikalle. Jatkuvan oppimisen taidot vahvistuvat opiskelijalla työelämässä koko ajan.

Mitä Aija sun tutkimuksessa on tullut esille tähän liittyen?

Aija: Mun tutkimuksessa päädyin siihen lopputulokseen, että opiskelukyky rakentuu sosiaalisissa suhteissa. Ehkä sen vuoksi me koko ajan pyöritään sosiaalisissa suhteissa, vuorovaikutuksessa ja niihin liittyvissä asioissa.

Eija: Ja niitä sosiaalisia suhteita määrittelee opiskelijan omat sosioemotionaaliset taidot osaaminen, vahvuudet ja toiminta. Lisäksi jokaisen työpaikan henkilöstö, unohtamatta toimintaympäristöjen omia sosiaalisia normeja ja asenteita. On siis tosi tärkeää, että jokainen oppii tunnistamaan sosiaalisissa tilanteissa näkyviä vihjeitä ja osaa toimia erilaisissa tilanteissa. Ja näistähän me olemme keskustelleet tässä yhdessä.

Aija: Ja jos ei muuta, niin ainakin katsomaan mallia, miten muut toimivat.

Eija: Kyllä, se on myös tärkeää. Vuorovaikutustaidot ja niiden soveltaminen tuntuvat olevan myös merkittävä työllistymisvaltti ja siksi niitä tarvitaan, niitä tulee kehittää edelleen ja arvostaa jokaista opiskelijaa omista lähtökohdistaan lähtien.

Kiitos tästä keskustelusta. Seuraavassa jaksossa paneudutaan vielä tarkemmin opettajan, erityisopettajan ja ohjaushenkilöstön rooliin opiskelijan opiskelukyvyn tukemisessa.

Aija: Kiitos.