Vuorovaikutus tekee liikkumisen edistämisestä vaikuttavaa

Liikkumisen lisääminen ja aktiivisen elämäntavan edistäminen ovat sekä tämän päivän että tulevaisuuden merkittäviä yhteiskunnallisia ponnistuksia, joihin on kiinnitetty huomiota aina hallitusohjelmaa myöden. Samat keinot eivät kuitenkaan tepsi kaikkiin, mikä asettaa liikunnan alan ammattilaiset haasteen polttopisteeseen: Miten liikuttaa massoja yksilöllisesti – erilaiset elämäntilanteet ja taustat huomioiden? Liikunnan edistämisen työ tapahtuu erilaisissa yhteisöissä, organisaatioissa ja ryhmissä, mutta silti lopulta aina yksilön kanssa, ihmiseltä ihmiselle.

Siinä missä liikuntasuhteessa ei oikeastaan koskaan ole kyse pelkästään suhteesta liikuntaan, ei liikunnan edistämisessäkään ole kyse vain liikunnasta tai liikkumisesta. Sen äärellä ollaan tekemisissä yksilön elämänpiirin ja arjen kanssa hyvin kokonaisvaltaisesti. Liikkumisen edistämistyötä tehdessä tulee huomioida ihmisen elämän kokonaisuus: menneisyys ja sieltä kumpuavat liikkumiseen liittyvät kokemukset, elämäntilanne kuormitustekijöineen ja voimavaroineen sekä sosiaaliset ja fyysiset ympäristöt, joissa yksilö arjessaan toimii vain muutamia tekijöitä mainitaksemme. Haasteeseen vastaamisen kannalta tämä tarkoittaa kohtaamisen ja inhimillisen vuorovaikutuksen nostamista keskiöön.

Vuorovaikutuksen laatu on yksittäisiä menetelmiä olennaisempaa

Kunnissa, yksityisellä sektorilla ja järjestökentässä toteutetaan liikkumisen edistämiseen liittyviä hankkeita ja interventioita. Jokainen näistä on tervetullut ja tärkeä. Samalla niiden kohdalla on hyvä tunnistaa ja tunnustaa, että yksittäisiä työkaluja, malleja tai toimintatapoja merkittävämmäksi yksilön liikunnallisen ja fyysisesti aktiivisen elämäntavan tukemisessa nousee aina vuorovaikutus. Yksittäiset keinot, kuten esimerkiksi julkiseen keskusteluun nousseet liikuntareseptit eivät mitä todennäköisimmin toimi, mikäli niitä ajatelleen ”one size fits all” oletuksen kautta. Tällainen asiakkaan tarpeita yksinkertaistava ajattelu voi johtaa näennäiseen, rutiininomaiseen työotteeseen, mikä sopiikin yksinkertaisten kysymysten ratkomiseen, muttei useinkaan liikkumisen edistämiseen.

Työnohjaukseen ja terapiaan liittyvät tutkimukset osoittavat vuorovaikutuksen roolin merkittäväksi ohjauksen vaikuttavuuden kannalta (Novoa-Gómez ym. 2019; Rast, Herman & Swift 2017; Rothewell ym. 2021; Wampold, 2010). Samansuuntaisia tutkimustuloksia on saatu liikuntaneuvonnasta. Tärkeiksi liikuntaneuvojan ominaisuuksiksi nostettiin Päijät-Hämeen liikuntaneuvontaketjua käsittelevän ja asiakaskokemuksia selvittävän tutkimuksen mukaan ammattilaisen taito kuunnella ja aito läsnäolo (Kulonen, Harmokivi-Saloranta, Hokkanen & Kuronen 2023, 56). Osa tutkimukseen osallistuneista liikuntaneuvonnan asiakkaista piti jopa todennäköisenä sitä, että he olisivat keskeyttäneet prosessin, mikäli vuorovaikutus ammattilaisen kanssa ei olisi tuntunut toimivan. Tämä korostaa vuorovaikutuksen keskeistä roolia nimenomaan liikunnanedistämistyössä ja nostaa esiin havainnon siitä, että liikunnanohjausta tulee pitää samalla lailla ihmissuhdetyönä kuin vaikkapa psykologin, lääkärin, terveydenhoitajan tai terapeutin työtä.

Vaikka vuorovaikutus on tärkeää kaikessa ihmisten välisessä toiminnassa, korostuu sen merkitys tietyissä suhteissa. Mitä lähemmäksi tulemme yksilön henkilökohtaista elämää ja kokemusmaailmaa, hyvinvointia ja terveyttä, sitä tärkeämmäksi mielekäs ja turvallinen vuorovaikutus muodostuu.

Vuorovaikutus on enemmän kuin pelkkää fiilistä

Vuorovaikutus yksinkertaistuu turhan usein arkisessa keskustelussa kokemuksesi tai yleiseksi fiilikseksi, mikä tilanteessa syntyy. Vaikka tämäkin on tärkeää, ei vuorovaikutusta silti voi asettaa itseisarvoksi vaan sen arvo määrittyy sen kautta, mitä vuorovaikutuksen keinoin voidaan vahvistaa. Liikkumisen ja laajemmin terveyden edistämisessä vuorovaikutuksen tavoitteena tulisi aina olla yksilön toimijuuden vahvistaminen. Toimijuudella tarkoitetaan yksilön kykyä toimia ja vaikuttaa ympäristöönsä. Se kattaa oman toiminnan suunnittelun, päätöksenteon ja toteutuksen. Toimijuus liittyy myös tietoisuuteen omista arvoista, tavoitteista ja niiden vaikutuksista muihin ihmisiin. Se on kykyä ottaa vastuuta omasta toiminnasta ja vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Toimijuus voi ilmetä monin eri tavoin, kuten päätöksentekona, vastuun ottamisena, itsenäisenä toimintana ja vuorovaikutuksessa muiden kanssa. (Vehviläinen 2020, 20–23.) Lidman (2024) tarkentaa liikunnalliseen toimijuuden elementeiksi motivaation, fyysiset ominaisuudet, tottumukset ja niiden rinnalla elämänkokemusten vaikutukset yksilön liikunnalliseen itseymmärrykseen. Se mitä ihminen ajattelee omasta liikunnallisesta toimijuudestaan, kietoutuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa rakentuneeseen peilikuvaan itsestä liikkujana. (Lidman 2024, 48.)

Liikkumattomuuden tai vähäisen liikkumisen syitä haetaan usein motivaatiosta, joka harmillisen monessa yhteydessä yhdistetään yksilöön, vaikka tosiasiallisesti motivaatiota on mielekkäämpää tarkastella yksilön ja tämän ympäristön vuorovaikutussuhteena. Motivaatio ei siis välttämättä olekaan liikkumisen edellytys vaan myös seurausta hyvän vuorovaikutuksen aikaansaamasta liikkumisen lisääntymisestä.

Liikkumisen edistämisen ja lisäämisen kannalta vaikuttava vuorovaikutus on sellaista vuorovaikutusta ammattilaisen ja asiakkaan välillä, joka tukee yksilön toimijuuden rakentumista vahvistamalla hänen psykologisia perustarpeita: autonomian, pystyvyyden ja yhteenkuuluvuuden kokemusta. Tällaista vuorovaikutusta kutsutaan motivoivaksi vuorovaikutukseksi ja sitä voidaan hyödyntää mm. liikuntaneuvontatilanteissa. (Kilponen, Puolamäki, Palsola, Renko & Hankonen 2023.) Motivoivassa vuorovaikutuksessa ohjattavan psykologisia perustarpeita voi tukea monin eri tavoin. Ammattilainen voi tukea asiakkaansa

1. autonomian kokemusta mm. osallistamalla, auttaen tunnistamaan merkityksiä käyttäytymiselle sekä antaen hänelle tilaa tulla kuulluksi että nähdyksi.
2. pätevyyden kokemusta opastamalla ja konkretisoimalla olemassa olevia vaihtoehtoja ja antamalla ohjattavan omia oivalluksia ja onnistumisia tukevaa palautetta.
3. yhteenkuuluvuutta arvostamalla asiakasta juuri sellaisena kuin hän on ja tarjoamalla myötätuntoa oli tilanne millainen tahansa.

Vaikuttavan vuorovaikutuksen kulmakiviä

Lähes jokainen meistä tunnistaa vuorovaikutustilanteita, joista on lähtenyt innostuneena ja voimaantuneena. Yhteistä tällaisille tilanteille on, että niissä on tullut kuulluksi ja oma elämäntilanne on tullut huomioiduksi – on siis tullut kohdatuksi aidosti ja yksilöllisesti. Toisaalta nämä kohtaamiset ovat kannustaneet toimimaan oma-aloitteisesti eivätkä ole nujertaneet jonkin auktoriteetin näkemyksen tai kehotuksen alle. Niiden jälkeen usein kokee oivaltaneensa uusia vaihtoehtoja ja näkevänsä enemmän mahdollisia ratkaisuja kuin ongelmia. Niihin kytkeytyy lisäksi kokemus palautteen saamisesta ja sopivan haastavien tehtävien tai kehotusten saamisesta, joka kannustaa tekemään jatkossa joitakin asioita toisin.

Vuorovaikutukseen kuuluvat myös säröt. Liikuntaneuvonnassa ne ovat arkipäivää, kun asiakas punnitsee ehkä ristiriitaistakin suhdettaan liikkumiseen ja muutokseen siinä. Muutosprosessiin kuuluu luonnollisena osana myös muutosvastarinta, joka pakottaa miettimään muutoksen tarvetta, mielekkyyttä ja vaihtoehtoisia ratkaisuja. (Lähteenkorva 19.3.2024.) Tällaiset tilanteet saattavat nostaa tunteita pintaan ja haastaa asiakas – ammattilainen vuorovaikutusta. On mahdollista, että niitä tulkitaan epäonnistuneina vuorovaikutustilanteina, vaikka ne eivät sellaisia ole. Erilaiset konfliktitkin kuuluvat normaaliin vuorovaikutukseen. Tärkeämpää kuin säröjen vältteleminen on se, kuinka ne käsitellään asiakkaan kanssa ja mitä konfliktin jälkeen tapahtuu. Itseasiassa säröjä voidaan pitää luottamuksen osoituksena, jotka tarjoavat mahdollisuuden uusien ajatusten syntymiselle ja sen myötä muutokselle.

Niin mutkattomasti soljuvan kuin toisinaan säröilevän vuorovaikutuksen tulkitsemiseen ja ymmärtämiseen liittyy tunteet. Ihmisten arkikäsityksissä vuorovaikutus rajautuu helposti sanoihin ja eleisiin ja tunteiden vaikutus unohtuu. Tunteet ovat läsnä kaikessa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Ne ilmenevät sanattomassa ja sanallisessa vuorovaikutuksessa ihmisten toimiessa yhdessä toisten kanssa. Omien tunteidemme tiedostaminen kertoo meille toiminnastamme ja ympäristössämme tärkeää informaatiota, jota muuten emme saisi. Olennaista on, että uskaltaisimme kohdata tunteemme sellaisena kuin ne ilmenevät, hyväksyä ne ja pohtia mitä ne haluavat meille kertoa. Tunteet ja niiden kokeminen eivät ole kiellettyjä. Sen sijaan, millaisiin tekoihin tunteet johtavat vuorovaikutuksessa muiden kanssa, voivat olla hyväksyttäviä, tuomittavia tai kiellettyjä. (Talvio & Klemola 2017.)

Erot tunteiden kokemisessa ja ilmaisemisessa ovat inhimillistä rikkautta, mutta voivat myös aiheuttaa väärinkäsityksiä ja ristiriitoja. Tunteilla on taipumus tarttua ja levitä ihmisestä toiseen, olivat ne sitten myönteisiä tai haastavia. (Nummenmaa 2017.) Vaikuttavaan vuorovaikutukseen kuuluu olennaisesti se, että tunteet valjastetaan mukaan. Tunnetartunta liittyy keskeisesti empatiakykyyn. Vuorovaikutustilanteissa meillä on taipumus virittäytyä samalle aaltopituudelle juuri tunteiden välityksellä. Kehomme on koodattu peilaamaan toisen tunteita ja tekemisiä, ja luontaisesti hakee yhteyttä toiseen. Auttamisen ammateissa se mahdollistaa myötäelämisen ja luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen synnyn.

Parhaimmillaan liikkumisen edistämisessä on kysymys dialogisesta suhteesta ammattilaisen ja asiakkaan välillä, jossa yhdessä voidaan tutkia olemassa olevia voimavaroja, vaihtoehtoja ja suuntaa, mihin yhdessä voitaisiin edetä. Mielekkään ja liikkumista edistävän vuorovaikutuksen kulmakivinä voidaan siis pitää ainakin seuraavien asioiden toteutumista:

• Luottamuksellisuus – ilman luottamusta ei synny vastavuoroista vuorovaikutusta
• Asiakkaan kohtaaminen yksilönä ja tarkoituksenmukaisuus, mikä tarkoittaa, että työskentelyn fokus on asiakkaassa
• Asiakkaan pystyvyyden kokemuksen ja toimijuuden vahvistaminen
• Tunneside asiakkaan ja ammattilaisen välillä – mahdollistaa molemminpuolisen sitoutumisen

Kaikki nämä edellyttävät kolmea perustaitoa ammattilaiselta: kiinnostumista toisesta ihmisestä, kuuntelemista ja kysymistä. Vaikka asiaintuntijalla on toisinaan ’kiire auttamaan’, on vanhalle sanonnalle paikkansa vuorovaikutteisessa ihmistyössä: – Meillä on kaksi korvaa ja yksi suu ja niitä olisi hyvä oppia käyttämään samassa suhteessa.

Vuorovaikutustaitojen harjoittelu liikunnanohjaajakoulutuksessa

Ammatillisesta vuorovaikutuksesta haastaa se, että emme koskaan voi olla vuorovaikutukseen liittyvässä osaamisessamme valmiita, saatikka yksittäisissä tilanteissa varmoja valitun tavan tai tyylin toimivuudesta (Mönkkönen 2018). Vuorovaikutusosaamisen kehittäminen on elinikäinen prosessi, koska asiakkaat ja asiakkaiden tilanteet ovat aina erilaisia ja uniikkeja, eikä ammattilainen voi käsikirjoittaa asiakaskohtaamisia etukäteen vaan ne syntyvät siinä hetkessä (Vehviläinen 2020).

Pitkäkään kokemus ei automaattisesti tarkoita hyviä vuorovaikutustaitoja. Yleinen harha on, että työ tekijänsä vuorovaikutustaitoja koulii, vaikka on osoitettu, ettei työkokemus ja vuorovaikutustaidot kulje käsi kädessä (Talvio, Berg, Ketonen, Komulainen & Lonka 2015). Vuorovaikutustaitojen tietoinen harjoittelu auttaa ammattilaista tunnistamaan erilaisten tilanteiden vaatimukset ja toimimaan niissä toisia kunnioittaen ja arvostaen (Talvio & Klemola 2017, 13). Haaga-Helian liikunnanohjaajakoulutuksessa panostetaan tulevien liikunnan ammattilaisten vuorovaikutustaitojen kehittämiseen, jotta he oppisivat niiden harjoittelun ja havainnoinnin olevan osa heidän ammatillisuuttaan ja tapojaan toimia ensimmäisistä työvuosistaan lähtien.

Vaikuttavaa vuorovaikutusta ei myöskään opita vahingossa, mutta hyvä uutinen on, että sitä voi tietoisesti harjoitella. Usein ajatellaan, että toiset ihmiset ovat saaneet hyvät vuorovaikutustaidot synnyinlahjana ja toiset ovat jääneet vähemmälle. Ne eivät ole kuitenkaan synnynnäisiä vaan niitä voi systemaattisesti harjoittaa kuten kaikkia muitakin taitoja (Talvio & Klemola 2017, 18).

Osa vuorovaikutustaidoista opitaan tiedostamatta elämän aikana mallintamalla toisten ihmisten käyttäytymistä, mutta niiden tietoinen kehittäminen vaatii yksilöltä pysähtymistä ja tarkastelua, kuinka toimii tai voisi toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Jotta voimme systemaattisesti tarkastella omaa toimintaa, on meillä oltava jonkinlainen käsitys siitä, mitä kaikkea vuorovaikutustaidot pitävät sisällään.

Haaga-Helian liikunnanohjaaja -koulutuksessa vuorovaikutustaitoja jäsennetään muun muassa sosioemotionaalisen mallin mukaisesti (Talvio & Klemola 2017). Malli konkretisoi, mitä ja millaisia taitoja opiskelijoiden tulisi opintojensa aikana päästä harjoittamaan, jotta he osaavat mielekkäällä tavalla hyödyntää vuorovaikutustaitoja erilaisissa tilanteissa työelämässä, joissa he toimivat liikkumisen edistämisen asiantuntijoina. Tässä mallissa vuorovaikutustaitoihin katsotaan kuuluvan seuraaviin aiheisiin liittyvät taidot.

• Sosiaalinen tietoisuus
• Minätietoisuus
• Itsensä johtaminen
• Vastuullinen päätöksenteko
• Ihmissuhteet

Näissä taidoissa korostuvat Talvion ja Klemolan mukaan kuuntelutaidot – myös itsen kuuntelutaidot, erilaisten arvoristiriitojen käsittelytaidot ja minäviestit.

Mallin mukaan sisäisen maailman, kuten tunteiden, tarpeiden ja arvojen, tunnistamisella on merkitystä. Kun opimme ymmärtämään sisäistä maailmaamme, voimme ohjata toimintaamme vuorovaikutustilanteissa. Vuorovaikutus muiden kanssa edellyttää tietoisuutta siitä, miten vaikutamme toisiin ja miten muut vaikuttavat itseen. Esimerkiksi, kun olemme vuorovaikutuksessa muiden kanssa, omat ajatuksemme ja tekomme saattavat sekoittua toisten arvoihin, ajatuksiin ja toiveisiin, ellemme tunnista omiamme. Vahvat sosioemotionaaliset taidot auttavat meitä ohjaamaan omaa käyttäytymistämme, mikä lisää positiivisia suhteita ja helpottaa vuorovaikutusta eri tilanteissa.

Toisaalta vuorovaikutustaitoja voidaan ajatella myös niin syvästi ihmistyöhön ja laajemmin ihmisyyteen liittyvinä, ettei niitä ehkä koskaan ole mahdollista täydessä laajuudessa yhdelläkään teoreettisella mallilla kuvata. Vuorovaikutustaitoja ei myöskään ole mahdollisuutta kehittää ja oppia vain teorian tasolla, ainoastaan toimien vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa.

Liikunnanohjaajakoulutuksessa tätä on perinteisesti vaalittu: Vain kohtaamalla erilaisia ihmisiä ja harjoittelemalla yhdessä olemista, ajattelemista, ihmettelemistä ja työskentelemistä voi näitä asioita oppia. Vaikka moderni digipedagogiikka puolta paikkaansa monessa, on sen rinnalla juuri näistä syistä kyettävä säilyttämään mahdollisuus myös kohtaamiseen ja läsnä olemiseen.

Haaga-Helian liikunnanohjaajakoulutuksessa vuorovaikutustaitoja oppimista ja harjoittelemista voidaan ajatella tapahtuvan eri tasoilla, jotka ovat jatkuvassa vuoropuhelussa keskenään. Vaikka vuorovaikutustaitojen harjoittelu on kirjattu monen opintojakson tavoitteisiin ja sisältöihin, kuten esimerkiksi opintojaksossa Liikuntakäyttäytyminen ja motivaatio, ei harjoittelu koskaan voi jäädä yksinomaan teoriatasolle. Opiskelijat harjoittelevat vuorovaikutusta työharjoitteluissaan sekä toimiessaan yhteistyössä sekä toistensa kanssa että laajemmin oman ammatillisen yhteisönsä jäseninä, joissa he ovat vuorovaikutuksessa päivittäin niin opettajien kuin eri työelämäyhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi vuorovaikutustaidot on tunnistettu osaksi keskeisiä metataitoja, joiden kehittymistä liikunnanohjaajakoulutuksessa tuetaan niin opetussuunnitelman puitteissa kuin sen ’rivien väleissäkin’.

Lopuksi

Olipa kyseessä liikkumisen edistäminen, henkilökohtaiset suhteet tai yhteiskunnallinen vaikuttaminen, taidokas vuorovaikutus rakentaa siltoja ihmisten välille. Se ei ainoastaan edistä positiivista muutosta vaan isossa kuvassa rakentaa myös hyvinvointia.

Vuorovaikutustaitoja ei opita vahingossa ja vaikka korkeakoulussa liikunnanohjaajaksi opiskelevat ovat jo nuoria aikuisia ja heillä on elämänsä aikana karttunut kokemusta erilaisista vuorovaikutustilanteista, on ammatilliseen vuorovaikutukseen liittyvät erityispiirteet heille vielä uusia. Koska liikkumisen edistäminen ja tulevien liikunnanohjaajien työ on ensisijaisesti vuorovaikutustyötä, on koulutuksessa tärkeää tukea opiskelijoiden, tulevaisuuden ammattilaisten, vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Se vahvistaa heidän ammatillista osaamistaan, mutta tukee myös pedagogista hyvinvointia opintojen aikana. Vuorovaikutustilanteissa toiminen ilman siihen tarvittavaa tukea on psyykkisesti raskasta.

Vuorovaikutusta ei opita lukemalla siihen liittyviä kirjoja vaan elämällä vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, aktiivisesti omaa toimintaa reflektoiden ja siitä oppien. Vuorovaikutustaitojen opettaminen edellyttää niiden niveltämistä kaikkeen opiskeltavaan ja vaikka virtuaaliset oppimisympäristöt ja erilaiset hybridioppimisympäristöt tarjoavat paljon pedagogisia mahdollisuuksia, on todettava, että aina ne eivät tarjoa riittävää oppimisalustaa vuorovaikutustaidoille. Opiskelijat tarvitsevat inhimillisiä kohtaamisia, joiden puitteissa turvallisesti harjoitella sitä, miten toimia oman tulevan ammattinsa erilaisissa vuorovaikutustilanteissa oppiakseen kohtaamaan, kuuntelemaan ja kannustamaan ihmisiä löytämään liikunnallisen ja elämäntavan. Näitä Haaga-Helian liikunnanohjaajakoulutuksessa pidetään tärkeässä arvossa.

Kuva: Haaga-Helia