Ammattikorkeakoulujen rooli Suomen taloudellisen kasvun edellytysten tukijana ja vauhdittajana on ilmeinen, koska tehtävämme on osallistua elinkeinoelämän ja yhteiskunnan kehittämiseen (Ammattikorkeakoululaki, 2014). Samaan aikaan myös ammattikorkeakouluille asetetut tutukimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) tavoitteet ovat kasvaneet ja kasvavat entisestään tulevina vuosina (OKM 2025).
Yhtenä keskeisenä johtamishaasteena niin elinkeinoelämän, yhteiskunnan kuin ammattikorkeakoulujen TKI-tavoitteiden saavuttamisessa näemme ammattikorkeakoulujen TKI-kyvykkyyden kehittämisen. Tämä on yksi Haaga-Helian vuonna 2026 julkaiseman kasvuohjelman tavoitteista (Haaga-Helia 2026).
Mitä TKI-kyvykkyys oikeastaan tarkoittaa ammattikorkeakoulun kontekstissa ja mitä sen kehittäminen vaatii tulevina vuosina? Tässä kirjoituksessa tarkastelemme TKI-kyvykkyyden kehittämistä erityisesti tutkijaidentiteetin näkökulmasta.
TKI-euroista kohti TKI-toiminnan vaikuttavuutta
TKI-toimintamme keskiössä ammattikorkeakouluissa ovat ulkoisesti rahoitetut TKI-hankkeet, joiden kautta saamme OKM:ltä vastinrahoitusta toimintamme pyörittämiseen. Ammattikorkeakoulut eroavat tässä tiedekorkeakouluista, joille OKM:n rahoitusmallin mukaisesti myönnetään perusrahoitusta tutkimukseen sekä sen lisäksi vastinrahoitusta ulkoisesti rahoitettujen hankkeiden perusteella (OKM, 2025).
Viestittäessä ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnasta, keskiössä onkin usein ulkoisesti rahoitetun TKI-hankeportfolion koko kappalemäärinä tai voitettuina tai tuloutettuina euroina (mm. Pitkänen ym. 2019). Nämä kappale- ja euromäärät antavat kuvaa esimerkiksi TKI-toimintamme volyymista, muutoksista vuosien aikana ja TKI-toiminnastamme suhteessa muihin ammattikorkeakouluihin. Ulkoisesti rahoitettujen TKI-hankkeiden tuloutetut eurot ovat myös keskeinen OKM:n asettama tavoite toiminnallemme ja siksikin keskeinen seurattava johdon mittari (OKM 2025).
Viestiminen TKI-hankkeiden kappalemääristä tai tuloutetuista euroista saattaa kuitenkin helposti johtaa ajatukseen siitä, että TKI-hankkeet ja niiden tuoma ulkoinen rahoitus vastinrahoituksineen ovat TKI-toiminnan itse tarkoitus ammattikorkeakouluissa. Näin ei kuitenkaan ole.
Projektit, kuten TKI-hankkeet, ovat perusmääritelmänsä mukaisesti väline tehdä jotain, luoda innovaatioita ja saavuttaa organisaatiolle asetettuja strategisia tavoitteita (mm. Nieto-Rodriguez 2026). Ammattikorkeakoululain mukaisesti ammattikorkeakoulujen tehtävänä on toteuttaa ’työelämää ja aluekehitystä edistävää ja alueen elinkeinorakennetta uudistavaa soveltavaa tutkimustoimintaa, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa sekä taiteellista toimintaa”’ (Ammattikorkeakoululaki 2014). Näin ollen TKI-hankkeet olisi siis tärkeä nähdä tämän meille asetetun tehtävän kautta – ei pelkästään tavoitteiden mittarien valossa.
Käytännössä tämä tarkoittaa kokonaisuuksien hahmottamista TKI-hankkeiden sisältöjen kautta sekä niiden viestimistä. Toisin sanoen, millaista vaikuttavuutta TKI-työllämme kokonaisuudessaan on, miten hankekokonaisuutemme vaikuttaa esimerkiksi alueellisiin, kansallisiin tai EU-tason strategisiin tavoitteisiin. Eli käytännössä tarve on kääntää katse kohti isompia kokonaisuuksia, joihin yksittäiset hankkeet antavat syötteitä, tuloksia ja näyttöä (evidence).
Tällaista onkin Haaga-Heliassa lähdetty toteuttamaan esimerkiksi tutkimusryhmissä, jotka on muodostettu tiettyjen teemojen ympärille, ja joiden tavoitteita ja toimintaa yksittäiset TKI-hankkeet vievät eteenpäin. Tällainen toimintamalli vaatii kuitenkin erilaista ajattelua ja TKI-kyvykkyyttä myös organisaatiolta.
TKI-kyvykkyydellä kohti yhteiskunnallisesti vaikuttavaa TKI-työtä
Organisaatiotutkijat mm. Sophia Townin johdolla (Town ym. 2024) ovat tuoneet esiin käsitteen inhimillisestä organisoitumisesta (Humanistic organizing). Käsitteen taustalla on ajatus siitä, että nykyiset organisaatioissa käytössä olevat toimintatavat pohjautuvat pitkälti vanhentuneisiin ajattelumalleihin, joissa organisaation keskeisenä tavoitteena on tuottaa voittoa omistajilleen ja henkilöstöä mitataan usein tuottavuuden näkökulmasta.
Käännettynä esimerkiksi julkisrahoitteisen organisaation tai ammattikorkeakoulun kontekstiin, voimme nähdä tämän perinteisen ajattelumallin niin, että organisaation johtamisen ainoassa keskiössä ovat esimerkiksi TKI-työn tulouttama ulkoinen hankerahoitus ja asiantuntijoiden suoritusta mitataan yksinomaan voitettujen hankkeiden lukumäärällä tai hanke-eurojen avulla. Tiedekorkeakoulujen kontekstissa tällaisen perinteisen tehokkuuden mittarina taas voisi nähdä tieteellisten julkaisujen lukumäärän tai vaikka ohjattujen opinnäytetöiden ja väitöskirjojen lukumäärän.
Town ym. (2024) väittävät, että organisaation keskittyminen tehokkuuteen ja euromääräisiin tuloksiin paradoksaalisesti entisestään vahvistavat moniulotteisia ja toisistaan riippuvaisia kriisejä, joita tällä hetkellä kohtaamme yhteiskunnassa. Tällaisia ns. grand challenge -haasteita ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, luonnonvarojen ylikulutus ja eriarvoistuminen. Näiden globaalien kriisien ja ongelmien ratkaisemiseksi on luotu YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (SDG; UN 2015), jotka korostavat taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden edistämistä.
Samansuuntainen ajattelu näkyy myös esimerkiksi Haaga-Helian TKI-vaikuttavuusvisiossa, jossa TKI-toiminnan tavoitteena on tuottaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta: edistää kestävää tulevaisuutta, hyvinvointia, oppimista taloudellisen menestymisen rinnalla (Koivisto & Huttunen 2024).
Ratkaisuiden tuottaminen globaalilla tasolla esiintyviin kompleksisiin haasteisiin edellyttää organisaatiolta vahvaa TKI-kyvykkyyttä – tietynlaista strategista kykyä, jonka avulla organisaatio pystyy tuottamaan arvoa laajemmin kuin mitä yksittäiset hankkeet ja yksinomaan taloudelliset mittarit pystyvät osoittamaan. Organisaation TKI-kyvykkyys voidaan nähdä sen kykynä tunnistaa uusia mahdollisuuksia, innovoida, yhdistää eri lähteistä tulevaa osaamista sekä uudistaa jatkuvasti toimintaansa muuttuvien yhteiskunnallisten tarpeiden mukana. Tämä vastaa näkemystä dynaamisista kyvykkyyksistä: kilpailuetu ja vaikuttavuus perustuvat organisaation kykyyn integroida, rakentaa ja järjestää uudelleen osaamisiaan muuttuvassa toimintaympäristössä (Teece ym. 1997).
Vahva organisaation TKI-kyvykkyys parantaa sen mahdollisuuksia vastata kestävän kehityksen tavoitteisiin ja tuottaa ratkaisuja yhdessä muiden toimijoiden kanssa monimutkaisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin.
Ammattikorkeakoulukontekstissa TKI-kyvykkyys voi näyttäytyä esimerkiksi ammattikorkeakoulun kykynä
- tunnistaa sen osaamisen ja profiilin kannalta relevantteja yhteiskunnallisia tarpeita ja haasteita,
- yhdistää ja hyödyntää monialaista osaamista organisaation sisällä ja sidosryhmissä,
- rakentaa tarkoituksenmukaisia yhteistyöverkostoja,
- tuottaa uutta tietoa ja kehittää sitä edelleen vaikuttaviksi ratkaisuiksi, sekä
- uudistua ja uudistaa osaamistaan muuttuvassa toimintaympäristössä.
Lisäksi tärkeäksi nousee kyky integroida tutkimus- ja kehittämistyö, työelämäyhteistyö ja koulutus yhteiskunnallisen vaikuttavuuden laajentamiseksi.
Tällainen kyvykkyys rakentuu sekä organisaation rakenteista, prosesseista ja toimintatavoista että henkilöstön osaamisesta, motivaatiosta ja hyvinvoinnista. Myös yksilöiden tapa ymmärtää oma roolinsa TKI-toimijana on näkemyksemme mukaan tärkeä osa kyvykkyyttä ja sen kehittämistä. Tästä näkökulmasta tutkijaidentiteetti voidaan nähdä organisaation TKI-kyvykkyyden keskeisenä perustana.
TKI-työtä tekevät asiantuntijat, jotka kokevat tehtäväkseen uuden osaamisen kehittämisen, elinkeinoelämän uudistamisen, yhteiskunnallisen vaikuttamisen, sekä pitkäjänteisen yhteistyön eri sidosryhmien kanssa vahvistavat samalla organisaation mahdollisuuksia ja kykyä tuottaa ratkaisuja grand challenge -haasteisiin ja rakentaa vaikuttavaa TKI-toimintaa.
TKI-kyvykkyyden kehittäminen – huomio asiantuntijoihin
Organisaation TKI-kyvykkyyden kehittämisessä yksittäisten toimijoiden merkitystä ei voi liioitella, sillä organisaation TKI-kyvykkyys toteutuu käytännössä pitkälti yksilöiden ja heidän muodostamiensa ryhmien kautta.
Tutkimus osoittaa, että toisiinsa linkittyvät ja kietoutuvat yhteiskunnalliset haasteet synnyttävät niiden parissa työskentelevien organisaatioiden sisällä muun muassa erilaisia jännitteitä, identiteettiristiriitoja, sekä kognitiivista kuormitusta sekä johtamisen monimutkaisuutta (mm. Wang & Guo 2026). Tämä edellyttää johtajilta esimerkiksi organisaation sisäisen yhteistyön ja dynaamisuuden vahvistamista, jotta organisaatio on kyvykkäämpi nopeampaan ja hajautetumpaan päätöksentekoon, sekä ottamaan käyttöön uusia hallintorakenteita ja suorituskyvyn mittaamisen logiikoita (mm. Adana ym. 2024; Lawrence ym. 2024; Nayani ym. 2022).
Kyse ei kuitenkaan ole vain johtamisen tai organisoitumisen haasteesta vaan samanaikaisesti organisaatioissa korostuu inhimillisen ja alhaalta ylöspäin rakentuvan näkökulman tarve. Näin ollen organisaatioissa on tarve havainnoida ja arvioida johtamisen ja organisoitumisen lisäksi myös työntekijöiden koettua todellisuutta ja kokemusta (perception of the lived; Gehl & Kock 2026). Taustalla on näkemys siitä, että eletty kokemus ja esimerkiksi arvojen yhteensopivuus kokemuksen kanssa ohjaavat organisaation päätöksentekoa, tuovat merkitystä päivittäiseen työhön sekä itsessään edistävät sitoutumista organisaatioon ja innovatiivista toimintaa (Afsar & Badir 2017; Clegg ym. 2021).
Tämä on linjassa Townin ym. (2024) esittämän inhimillisen organisoinnin käsitteen kanssa: yhteistä hyvinvointia ja organisaation kukoistusta edistetään sisällyttämällä inhimilliset periaatteet jokapäiväisiin organisatorisiin käytäntöihin ja toimintatapoihin.
Ammattikorkeakoulun TKI-kyvykkyys kytkeytyy olennaisesti TKI-toimijoiden osaamiseen, motivaatioon ja identiteettiin. Vaikka organisaatio luo toiminnalle rakenteelliset edellytykset, yhteiskunnallisesti vaikuttava TKI-toiminta syntyy viime kädessä TKI-toimijoiden kyvystä ja halusta tunnistaa mahdollisuuksia, rakentaa yhteistyötä niin organisaation sisällä kuin sidosryhmäverkostoissakin, yhdistää tietoa sekä viedä uusia ratkaisuja käytäntöön.
Niinpä jos organisaation tavoitteena on vahvistaa kykyään vastata yhteiskunnallisiin haasteisiin, olennaista ei ole ainoastaan se, miten toimintaa johdetaan, resursoidaan ja miten prosessit toimivat, vaan myös se, miten TKI-toimijat ymmärtävät oman identiteettinsä, tehtävänsä ja merkityksensä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tuottajina. Kokemus työn merkityksellisyydestä, mahdollisuudesta vaikuttaa sekä arvojen yhteensopivuudesta organisaation tavoitteiden kanssa voi vahvistaa sitoutumista, aloitteellisuutta ja innovatiivista toimintaa (mm. Ashforth & Mael 1989).
Tutkijaidentiteetti muodostuu useiden osa-alueiden dynaamisesta kokonaisuudesta
Vaikka tutkijaidentiteetin ulottuvuudet ovatkin mm. CoARAan (Coalition for Advancing Research Assessment) liittyvän kehitystyön myötä laajentuneet, on tutkijaidentiteetin muodostuminen yhä haaste erityisesti ammattikorkeakoulujen kontekstissa, jossa suurin osa TKI-työstä tehdään niiden asiantuntijoiden toimesta, joilla ei ole varsinaista tutkijakoulutusta (tohtorikoulutus) (Vipunen 2026). Näin ollen isolla osalla TKI-toimijoista ei välttämättä ole muodostunut koulutuksen tai ammatillisen historian kautta erityistä tutkijaidentiteettiä tai he eivät ole kokeneet tarvetta oman tutkijaidentiteettinsä aktiiviselle pohtimiselle.
Organisaation TKI-kyvykkyyden kehittämisen lisäksi tutkijaidentiteetin tarkastelu on erityisen ajankohtaista laajemmasta politiikkaviitekehyksestä käsin, koska viimeisen vuosikymmenen aikana eri organisaatiot ja politiikkaohjelmat ovat korostaneet tarvetta uudenlaiselle tutkijaprofiilille, joka kykenee edistämään vastuullista tutkimusta ja innovointia sekä mahdollistamaan TKI-työtä yhteiskunnan kanssa ja yhteiskuntaa varten (Science with and for Society SWAFS in Horizon 2020) (Castelló ym. 2021).
Laajan kirjallisuustutkimuksen perusteella Castelló ym. (2021) raportoivat, että tutkijaidentiteetti nähdään yleensä sosiaalisesti rakentuneena ja ajassa elävänä. Lisäksi tutkijaidentiteettejä todetaan voivan olla samanaikaisesti useita. Tutkijaidentiteetti rakentuu tekemisen kautta, kuten osallistumalla erilaisiin TKI-hankkeisiin, verkostoitumalla erilaisten toimijoiden ja sidosryhmien kanssa, olemalla aktiivinen erilaisissa ammatillisissa yhteisöissä sekä kirjoittamalla esimerkiksi erilaisia ammattiyleisölle, laajalle yleisölle tai tutkimusyhteisölle suunnattuja julkaisuja tai olemalla aktiivinen julkisessa keskustelussa TKI-työn pohjalta (Castelló ym. 2021).
Käytännössä nämä tutkijaidentiteetin osa-alueet ovat juuri niitä asioita, joita myös uudet tutkijanarvioinnin mallit korostavat (Avoin tiede 2022; CoARA 2026; Euroopan komissio 2025). TENK on kehittänyt ja julkaissut beta-version tutkijan arviointiin sovellettavasta FIN-CAM-matriisista (TSV 2026). Kyseistä työkalua voi jokainen käyttää oman tutkijaidentiteetin arviointiin ja pohdintaa varten. Sekä FIN-CAM-matriisin osa-alueita, että laajemmin laadullista arviointia huomioidaan myös Haaga-Heliassa entistä enemmän osana tulos- ja tavoitekeskusteluja, erityisesti jokaisen asiantuntijan osaamisen kehittämisen tarpeiden näkökulmasta (Turkulainen & Koivisto 2026).
Tutkijaidentiteetin voi siis nähdä olevan ajassa muokattavana ja moninaisena kokonaisuutena. Ensinnäkin, TKI-toimijan identiteetti on moniulotteinen, kuten FIN-CAMin eri osa-alueista käy ilmi. Nämä tuovat hyvin esiin myös kirjallisuuden havaintoja (mm. Ruuska 2022): tutkija ja TKI-toimija voi tunnistaa erilaisia mutta samanaikaisia identiteettejä. Näitä voivat olla esimerkiksi tutkija tai TKI-toimija, opettaja ja ohjaaja, organisaatioiden kehittäjä, ja yhteiskunnallinen vaikuttaja joillain, jopa eri substanssialueilla. Keskeistä on näiden eri roolien tunnistaminen sekä yhteensovittaminen. Erityisen hyvin tämä ajatus sopii ammattikorkeakouluihin, joissa suurin osa TKI-työstä tehdään osana laajempaa työkokonaisuutta perinteisen tutkijaroolin sijaan.
Toiseksi, tutkijaidentiteetti on aktiivinen, sillä se kertoo paitsi suoritetuista tutkinnoista ja työnantajan antamista työtehtävistä, myös valinnoista, joita asiantuntija on tehnyt urallaan. Esimerkiksi TKI-hankkeet voidaan nähdä välineenä, joilla toimija voi aktiivisesti kehittää identiteettiään haluamaansa suuntaan tai jopa suunnata uudestaan. Käytännössä jokainen hanke, jota asiantuntija työuransa aikana valmistelee tai toteuttaa – vaikkakin projektityöntekijänä ja työnantajansa määrittämien tehtävien kautta – jättää jälkensä hänen työuraansa ja siten tutkijaidentiteettiin.
Tämän takia on tärkeää, että organisaatio tukee asiantuntijan kiinnostuksen kohteita mahdollisimman hyvin ja toisaalta asiantuntija ottaa aktiivisen roolin käyttäen omaa harkintaa ja keskittyen tehtäviin, jotka ovat linjassa hänen arvojensa kanssa.
Ja kolmanneksi, tutkijaidentiteetti elää ajassa, sillä se kertoo TKI-toimijasta tietyllä ajanhetkellä, mutta ei määrittele uraa pelkän historian pohjalta. Yhdessä ajanhetkessä painotus voi olla opettajan ja ohjaajan profiilissa, kun taas toisena ajanhetkenä keskiössä on TKI-toiminta tai tutkijan rooli.
Ammattikorkeakouluissa TKI-työtä tekevät asiantuntijat, kuten opettajat, yliopettajat ja tutkijat, joutuvat usein rakentamaan hyvin moninaista identiteettiä, koska TKI-toiminta ja sen mukainen tutkijaidentiteetti kytkeytyy tiiviisti esimerkiksi opettajuuteen, johtamiseen, kehittämiseen ja sidosryhmäyhteistyöhön. Täten tutkijaidentiteetin merkitys ja sen reflektointi on erityisen tärkeää ammattikorkeakoulukontekstissa.
Tutkijaidentiteetti rakentuu yhteisössä
Kuten edellä totesimme, identiteetti voidaan nähdä sosiaalisesti rakentuneena (Castelló ym. 2021). Tämä ajatus pohjautuu sosiaalisen identiteetin teoriaan, jonka mukaan yksilöiden käsitys itsestään rakentuu osittain niiden yhteisöjen ja ryhmien kautta, joihin he kokevat kuuluvansa (Tajfel & Turner 1979).
TKI-toiminnan kontekstissa tämä voi tarkoittaa, että toimijoiden valintoja, toimintatapoja ja yhteistyöhalukkuutta ohjaa paitsi heidän henkilökohtainen osaamisensa ja motivaationsa myös se, missä määrin he samastuvat organisaation tehtävään, tavoitteisiin ja arvoihin. Tutkijaidentiteettiä on siten tarkasteltava yksilöllisen ulottuvuuden lisäksi myös yhteisöllisenä ilmiönä, joka rakentuu vuorovaikutuksessa organisaation, kollegoiden ja toimintaympäristön kanssa.
Tästä näkökulmasta organisaation TKI-kyvykkyys perustuu yhteisesti jaettuun käsitykseen siitä, miksi TKI-toimintaa tehdään ja millaista vaikuttavuutta sillä tavoitellaan. Oletettavaa on, että mitä vahvemmin TKI-toimijat tunnistavat oman roolinsa yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisijoina ja organisaation strategisen tehtävän toteuttajina, sitä vahvemmat edellytykset organisaatiolla on tunnistaa uusia mahdollisuuksia, rakentaa yhteistyötä sekä tuottaa vaikuttavia ratkaisuja.
Koska identiteetti rakentuu sosiaalisesti ja yhteisöllisesti, sitä voidaan tietoisesti tukea ja kehittää organisaation käytännöissä. Tutkijaidentiteettiä ei ole ainoastaan yksilön henkilökohtainen ominaisuus, vaan se on tärkeä nähdä organisaation yhteisenä voimavarana, jonka vahvistaminen johtamisen, osallistumisen, yhteisen merkityksenannon ja yhteisöllisten toimintatapojen kautta voi osaltaan vahvistaa koko organisaation TKI-kyvykkyyttä ja toiminnan vaikuttavuutta.
Yhteisen identiteetin rakentamisessa keskeisiksi nousevat yhteiset arvot ja tavoitteet. Tätä työtä tukevat hyvin useat kansalliset ja kansainväliset aloitteet tutkijan ja tutkimuksen laadulliseen arviointiin, tutkijan urien kehittämiseen sekä avoimeen ja vastuulliseen TKI:hin liittyen (Avoin tiede 2022, 2025; CoARA 2026; Euroopan komissio 2025).
Näiden aloitteiden myötä huomio on siirtynyt yhä vahvemmin kohti yhteisiä arvoja, tavoitteita ja vaikuttavuutta korostavaa TKI-toimintaa. Keskeisiksi teemoiksi ovat nousseet yhteiskehittäminen, yhteiskunnallinen vaikuttavuus sekä tutkijan roolin moninaisuus. Samalla keskustelu on laajentanut tutkijaidentiteetin käsitettä: tutkijuus ei näyttäydy enää yksinomaan perinteiseen tutkimustyöhön liittyvänä roolina, vaan siihen kytkeytyy myös kehittäjän, verkostojen rakentajan, yhteiskunnallisen vaikuttajan ja tiedon välittäjän ulottuvuuksia. Tämä avaa tutkijaidentiteetin myös sellaisille TKI-toimijoille, jotka eivät aiemmin ole tunnistaneet itseään tutkijoiksi tai kokeneet tutkijaidentiteettiä omakseen.
Myös Haaga-Helia on sitoutunut näihin aloitteisiin (Haaga-Helia 2024a; 2024b) ja sillä on tutkijoiden urakehitystä tukeva Euroopan komission myöntämä laatuleima ensimmäisenä ammattikorkeakouluna Suomessa (Haaga-Helia 2025). Nämä kehitystyöt tuovat osallaan huomion kohti laadullista ja sisällöllistä TKI-tekemistä sen sijaan, että tutkijoita ja muita TKI-toimijoita arvioitaisiin puhtaasti perinteisten tuottavuuden mittareiden avulla (mm. julkaisujen lukumäärä, hankerahoituksen voittaminen). Lisäksi esimerkiksi Haaga-Helian HRS4R-toimintasuunnitelma (Haaga-Helia 2024b) ottaa kantaa TKI-toimijoiden kompetenssien kehittämiseen ja sitä kautta organisaation TKI-kyvykkyyden nostamiseen.
Keskeisinä kehityskohteina tulevalle vuodelle 2027 ovat opetuksen ja TKI:n liittäminen tiiviimmin yhteen ja päätöksenteon läpinäkyvyyden lisääminen. Uskomme Townin ym. (2024) jalanjäljissä tämän lisäävän entisestään esimerkiksi yhteistä hyvinvointia ja organisaation kukoistusta.
Jo pelkästään tutkijuudesta, sen merkityksestä ja erilaisista toteutumisen tavoista käytävä keskustelu on tärkeä osa yhteisen identiteetin rakentumista. Se auttaa luomaan yhteistä ymmärrystä TKI-toiminnan tarkoituksesta, vahvistaa toimijoiden kokemusta osallisuudesta sekä tukee organisaation TKI-kyvykkyyden kehittymistä. Näin tutkijaidentiteetti voidaan nähdä paitsi yksilöllisenä myös kollektiivisena voimavarana, joka osaltaan vahvistaa organisaation kykyä tuottaa yhteiskunnallisesti vaikuttavaa TKI-toimintaa.
Tutkijaidentiteetti kytkeytyy ammattikorkeakouluissa suoraan projektien johtamisen tutkimukseen, joka on pureutunut myös uriin ja identiteetteihin projektikontekstissa (esim. projektipäällikkö, projektikoordinaattori, projektiassistentti), koska TKI-työ ammattikorkeakouluissa tapahtuu nimenomaan TKI-projektien kautta. Projektityön ammattilaisten kohdalla tyypillistä on ns. rajattoman uran (boundaryless career) käsite, sillä heidän uransa nähdään usein projektista toiseen siirtymisenä eri organisaatiotasoilla ja erityisesti organisaatioiden välillä (Huemann ym. 2019).
Kuten tutkijaidentiteetin kohdalla, myös projektikontekstissa tehdyssä tutkimuksessa on havaittu, että identiteetti ei sinällään perustu muodolliseen asemaan tai rooliin organisaatiossa, vaan ennemminkin osaamiseen ja sosiaaliseen pääomaan, kuten näyttöihin ammatillisesta osaamisesta, asiantuntijamaine, verkostot ja muu henkilökohtainen näyttö (Huemann ym. 2019). Tämä kuvastaa hyvin tilannetta myös ammattikorkeakoulujen TKI-työn kontekstissa. Esimerkiksi hankehakemuksiin kirjoitettava profiili ja tutkijaidentiteetti ei perustu asemaan tai rooliin korkeakoulussa, vaan juuri näyttöihin osaamisesta (esim. tieteellisten julkaisujen sisältö ja merkitys hankkeelle, toimiminen Principal Investigatorina (PI) tai muussa vastuullisessa roolissa saman alan hankkeissa) sekä henkilökohtaisiin näyttöihin esimerkiksi asiantuntijaroolissa toimimisesta (mm. EU:n asiantuntijatehtävät) sekä rooleista erilaisissa verkostoissa (mm. tutkimusverkostot ja vastuuroolit niissä).
Näin ollen voidaankin todeta, että projektimaisessa TKI-ympäristössä toimivilla on selkeä tarve jatkuvasti ylläpitää ja uudistaa käsitystä siitä, keitä he ovat ammatillisesti ja millainen tutkijaidentiteetti heillä on. Tässä korostuu asiantuntijan oma vastuu esimerkiksi proaktiivisesti päivittää omaa osaamistaan ja rakentaa omaa identiteettiään ja verkostojaan osana tutkijaidentiteetin rakentamisesta. Projektikontekstissa työskentelemän asiantuntijan onkin siten rakennettava itsenäisesti ja oma-aloitteisesti näkyvyyttään, luotava ja ylläpidettävä verkostojaan, arvioida omaa osaamistaan ja kerättävä näyttöjä siitä, sekä luotava jatkuvuutta ja sitä tukevaa tarinaa.
TKI-työssä mukana oleva asiantuntija voi muokata tutkijaidentiteettiään mm. kirjoittamalla narratiivisia ansioluetteloita ja tutkijaprofiileja osana rahoitushakemuksia, reflektoimalla omaa uraansa tutkijana tai TKI-toimijana ja tunnistamalla sitä kautta uusia tavoiteltuja suuntauksia tai esimerkiksi ottamalla uusia rooleja korkeakoulu- tai tutkimusorganisaatiossa tai yhteiskunnallisissa vaikutustehtävissä.
Tutkijaidentiteetti vahvistamassa ammattikorkeakoulun ja EU-tason tavoitteiden saavuttamista
Euroopan komission raportti Science, research and innovation performance of the EU 2026 (Euroopan komissio 2026) tuo esiin laaja-alaisen analyysin Euroopan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan (R&I) tuloksia ja trendejä sekä luotaa sen pohjalta keskeisiä viestejä. Raportissa nousevat mm. seuraavat suomalaisen ammattikorkeakoulukentän kannalta keskeiset viestit.
TKI-työn yhteiskunnallinen vaikuttavuus korostuu. Käytännössä tämä tarkoittaa erityisesti ammattikorkeakoululle luonteenomaista toimintaa keskittyen kehitystoimintaan, innovaatioihin ja tutkimustulosten käyttöönottoon, sen sijaan, että keskiössä olisivat tieteelliset saavutukset ja akateemiset julkaisut. Samalla tämä tukee Euroopan haasteita TKI-työn tulosten hyödyntämisessä osaksi liiketoimintaa ja yhteiskuntaa.
Yritysyhteistyön merkitys kasvaa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi TKI-toiminnassa syntyneen tiedon hyödyntämistä yrityksissä ja tämän tiedon hyödyntämistä kilpailutekijänä. Ja kolmanneksi, alueelliset innovaatioekosysteemit ovat avainasemassa ja ammattikorkeakouluilla on keskeinen rooli tuomassa yhteen alueellista osaamista ja yritysten ja muiden alueen toimijoiden verkostoja. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta on Haaga-Helian AI Innovation Hub, joka tuo yhteen Haaga-Helian ja koko Eurooppa-yliopisto Ulysseuksen tutkijoita ja TKI-toimijoita, Pääkaupunkiseudun yrityksiä ja yrittäjiä sekä muita alan verkostoja.
Huomioiden edellä esitetyt EU-tason tavoitteet TKI-työlle ja esimerkiksi Haaga-Helian omat kunnianhimoiset TKI-tavoitteet niin toiminnan laajuuden kuin kansainvälistymisenkin suhteen, tulee tutkijaidentiteettien vahvistamista tukea osana organisaation TKI-kyvykkyyden kehittämistä. On tärkeä huomioida, että tämä ei ole sinällään sama kuin panostaminen esimerkiksi TKI-työn resursseihin. Sen sijaan kyse on ennemminkin asiantuntijoillamme jo olevan osaamisen, ammattitaidon, ja verkostojen sanoittamista, näkyväksi tekemistä, ja kehittämistä niin, että TKI-toimijat kokevat sen myös itselleen merkitykselliseksi sekä kannustamista ja tukemista oman tutkijaidentiteetin reflektointiin ja proaktiiviseen kehittämiseen ja vahvistamiseen.
Perinteisessä mielessä voidaan ajatella, että vahvistetut tutkijaidentiteetit vahvistavat TKI-työhön käytettyjen resurssien tuottavuutta.
Lähteet
Adana, S., Manuj, I., Herburger, M., Cevikparmak, S., Celik, H., & Uvet, H. 2024. Linking decentralization in decision-making to resilience outcomes: A supply chain orientation perspective. The International Journal of Logistics Management, 35(1), 256-280.
Afsar, B. & Badir, Y. 2017. Workplace spirituality, perceived organizational support and innovative work behavior: The mediating effects of person-organization fit. Journal of Workplace Learning, 29(2), 95–109.
Ammattikorkeakoululaki. 2014. 932/2014. Finlex. Viitattu 9.10.2026.
Ashforth, B. E., & Mael, F. 1989. Social identity theory and the organization. Academy of Management Review, 14(1), 20–39.
Avoin tiede. 2022. Toimintakulttuurin avoimuuden linjaus. Viitattu 9.10.2026.
Avoin tiede. 2025. Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistus. Viitattu 9.10.2026.
Castelló, M., McAlpine, L., Sala-Bubaré, A., Inouye, K., & Skakni, I. 2021. What perspectives underlie researcher identity? A review of two decades of empirical studies. Higher Education, 81 (567-590).
Clegg, S., Cunha, M.P.e, Rego, A., & Santos, F. 2021. ‘Open Purpose’: Embracing Organizations as Expressive Systems. Organization Theory, 2(4).
CoARA. 2026. COARA – Coalition for Advancing Research Assessment. Viitattu 9.10.2026.
Euroopan komissio 2025. EC-European Charter for Researchers FINAL_WEB.pdf. Viitattu 8.10.2026.
Euroopan komissio 2026. Science, research and innovation performance of the EU. Viitattu 25.10.2026.
Gehl, D. & Kock, A. 2026. The proof of purpose lies in the project: How organizational purpose translates into projects. International Journal of Project Management, 44(102842).
George, G., Howard-Grenville, J., Joshi, A. & Tihanyi, L. 2016. Understanding and tackling societal grand challenges through management research. Academy of Management Journal, 59(6), 1880-1895.
Haaga-Helia. 2024a. Haaga-Helia University of Applied Sciences Coara. Viitattu 25.10.2026.
Haaga-Helia. 2024b. Haaga-Helia – HRS4R toimintasuunnitelma vuosille. Viitattu 25.10.2026.
Haaga-Helia. 2025. Tutkijoita koskeva henkilöstöstrategia (HRS4R). Viitattu 25.10.2026.
Huemann, M., Keegan, A. & Ringhofer, C. 2019. Careers@Projects. Loppuraportti. Viitattu 10.10.2026.
Koivisto, S. & Huttunen, S. 2024. Haaga-Helian TKI-vaikuttavuusvisio luotaa tulevaisuuteen. eSignals Pro, Haaga-Helia.
Lawrence, M., Homer-Dixon, T., Janzwood, S., Rockström, J., Renn, O., & Donges, J.F. 2024. Global polycrisis: The causal mechanisms of crisis entanglement. Global Sustainability, 7, e6.
Nayani, R., Baric, M., Patey, J., Fitzhugh, H., Watson, D., Tregaskis, O. and Daniels, K. 2022. Authenticity in the Pursuit of Mutuality During Crisis. British Journal of Management, 33, 1144-1162.
Nieto-Rodriguez, A. 2026. The Project-Driven Organization. Harvard Business Review, January-February, 2026.
OKM. 2024. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen rahoitusmallit vuodesta. Viitattu 29.10.2026.
Pitkänen, E., Lempinen, P. & Vainio, E. 2019. Innovaatioita ja osaamista työelämään: Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta ammattikorkeakouluissa. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry. Viitattu 26.10.2026.
Ruuska, I. 2022. Moniosaamisen renessanssi: Opas työelämän edelläkävijöille. Basam Books: Helsinki.
Tajfel, H., & Turner, J. C. 1979. An integrative theory of intergroup conflict. Teoksessa W. G. Austin & S. Worchel (toim.), The social psychology of intergroup relations (s. 33–47). Brooks/Cole.
Tieteellisten Seurain Valtuuskunta TSV. 2026. FIN-CAM. Viitattu 25.10.2026.
Town, S., Reina, C., Brummans, B., & Pirson, M. 2024. Humanistic Organizing: The Transformative Force of Mindful Organizational Communication. Academy of Management Review, 49(4). DOI:10.5465/amr.2021.0433
Vipunen. 2026. Tutkimus- ja kehittämistoiminta. Viitattu 5.10.2026.
Wang, T. & Guo, L. 2026. How does supply chain decentralization drive disruptive innovation? An analytical framework based on complex adaptive systems. Sustainable Futures, 11, 101833.
Kirjoittajat ovat käyttäneet tekoälyä avukseen taustatiedon etsimiseen ja kääntämiseen.
Kuva: Shutterstock