Kuolevassa internetissä ihminen on paras ja viimeinen erottumiskeino

Vielä vuosikymmen sitten kuolleen internetin teoria oli marginaalinen keskustelupalstojen kummajainen, jolle lähinnä naureskeltiin tutkijapiireissä. Ajatusta siitä, että verkkoa hallitsisivat ihmisten sijaan algoritmit ja botit, pidettiin salaliittoteoriana.

Nyt teoriasta puhuvat vakavissaan niin tutkijat (Mariani 2023; Muzumdar ym. 2025; Mihăilescu 2025) kuin OpenAI:n toimitusjohtaja Sam Altmankin, joka valitti viime syyskuussa sosiaalisen median täyttyvän tekoälyn pyörittämistä profiileista ja sen tuottamasta sisällöstä (Ostrovsky 2025; Bort 2025).

Tekoälyn myötä netin hämäriltä foorumeilta alun perin lähtenyt teoria on muuttunut mitattavaksi todellisuudeksi. Esimerkiksi tietoturvajätti Cloudflaren (2026) tilastojen mukaan botit tuottivat viime kesäkuussa jo 57,5 prosenttia kaikista verkkosivupyynnöistä. Ranskalainen Thales puolestaan ajoittaa vastaavan käännekohdan jo vuoteen 2023 (Thales 2026). Tietoturvayhtiö Human Security (2026) raportoi tekoälyagenttien tuottaman verkkoliikenteen kasvaneen 7851 prosenttia viime vuonna, joka on jopa kahdeksan kertaa nopeammin kuin ihmisten tuottama verkkoliikenne.

Olemme havainneet tämän myös hanketoiminnassamme. Esimerkiksi Finnish AI Regionin verkkosivujen liikenteestä selkeä enemmistö tulee Singaporesta, vaikka sisältömme on ennen kaikkea eurooppalaisille suunnattua. Toisena on Suomi, kolmantena Yhdysvallat ja neljäntenä Kiina.

Myöskään sosiaalinen media ei ole säästynyt synteettiseltä sisällöltä. Pangram Labsin selvityksen mukaan jopa yli 40 prosenttia LinkedInin pitkistä julkaisuista on kauttaaltaan tekoälyn kirjoittamia (Spero & Aerts 2026). Tästä syystä se joutui lisäämään alustalleen napin, jolla epäilyttävän tekoälysisällön voi ilmiantaa — ja hieman ironisesti myös ilmoitus uudistuksesta osoittautui tekoälyn kirjoittamaksi (Kokovlis 2026).

Samankaltainen kehitys on havaittavissa Elon Muskin omistamassa X:ssä (ent. Twitter), jossa lähes puolet pitkistä julkaisuista on kokonaan tai osittain tekoälyn tuottamia (Kokovlis 2026). Rohkeimpien arvioiden mukaan suurten tapahtumien aikaan jopa 76 prosenttia alustan liikenteestä voi olla boteista lähtöisin (Binder 2024). Botteja on arvioitu olevan noin 9–15 prosenttia kaikista tileistä – tätä korkeammat arviot ovat poliittisesti latautuneita (ClickGuard 2026).

Ilmiö herättää huolta

Tekoälyllä tuotetun sisällön määrä ja bottien välinen vuorovaikutus ei ole pelkkä tekninen kuriositeetti, vaan jokaisen viestijän ongelma.

Ensinnäkin luottamuksen rakenne muuttuu. Pangram Labsin taannoisen kyselyn mukaan 67 prosenttia verkkosisältöä kuluttavista ihmisistä kertoo huomanneensa tekoälyn tuottamaa sisältöä, joka oli väärää, harhaanjohtavaa tai muuten virheellistä (Spero 2026).

Ilmiö ei kuitenkaan rajoitu pelkästään enää tekoälyllä tuotettuun sisältöön, vaan myös aitoja kuvia, uutisia ja tekstejä kohtaan ollaan aiempaa skeptisempiä (Campante ym. 2025). Tämä voi saada aidon äänen helposti hukkumaan synteettiseen sisältömereen.

Toiseksi mittaamisen perusta rapautuu. Kun yli puolet sivupyynnöistä tulee boteilta ja tekoälyagenteilta, niin sivunäytöt, klikkaukset ja jopa sitoutuminen muuttuvat epäluotettaviksi mittareiksi, kuten toin esiin Finnish AI Regionia koskevassa esimerkissäni.

Jos merkittävä osa liikenteestä ei ole silmäparista lähtöisin, niin miten viestintäkampanjan onnistumista oikeastaan voi enää edes mitata? Toisin sanoen mainontaan ja konversiosuppiloihin perustunut markkinointi- ja viestintämalli, jonka varaan verkko on rakentunut kolmen vuosikymmenen ajan, menettää näin perustansa.

Samalla muuttuvat hakukoneoptimointi ja sisältöstrategia. Kun sisällöntuotanto on lähes ilmaista, niin roskan eli tekoälyllä tuotetun hötön määrä kasvaa räjähdysmäisesti SEO-farmien ja huijaussivustojen ansiosta. Samaan aikaan hakukoneet, kuten esimerkiksi Google Search, taistelevat oman tekoälyvetoisen hakukokemuksensa tuottamaa höttöä vastaan. Näkyvyyden ostaminen sisältömäärällä käy yhä vaikeammaksi, vaikka se on entistäkin tärkeämpää, koska sisältöä on paljon aiempaa enemmän.

Erottuminen on eloonjäämisstrategia

Verkon täyttyessä synteettisestä sisällöstä, samoilla fraaseilla kirjoitetuista blogeista, samoilla kaavoilla ja prompteilla generoiduista somepäivityksistä, ja samoilla tekoälykuvilla höystetyistä uutiskirjeistä, niin ihmiset alkavat kyllästyä sisältöön. Yrityksen ja huomiotalouden näkökulmasta tämä voi kuulostaa uhkaavalta, mutta toisaalta viestintää ajatellen kehityssuunnan voi nähdä jopa hyvänä ja lohdullisena.

Kun kaikki käyttävät samoja työkaluja samaan tarkoitukseen, niin kaikki alkavat väkisinkin kuulostamaan toisiltaan. Kyse ei ole siitä, että tekoäly viestisi huonosti. Päinvastoin tekoälyavusteiset tekstit voivat yksittäin arvioituna olla hyvinkin laadukkaita, mutta keskenään ne muistuttavat toisiaan huomattavasti enemmän kuin ihmisten kirjoittamat tekstit(Doshi & Hauser 2024). Toisin sanoen tarpeeksi hyvä ei enää riitä, kun jokainen pystyy tuottamaan sitä loputtomasti generatiivisen tekoälyn avulla.

Tämän seurauksena aidosta, ihmisen kirjoittamasta sisällöstä on tulossa niukka ja siksi arvokas resurssi. Siitä tulee eräänlainen digitaalinen luonnonvara, josta teknologiayhtiöt kilpailevat jo nyt solmimalla suoria sopimuksia kustantajien ja uutistoimistojen kanssa (Weyl & Fernandez 2026). Samalla erottumisen merkitys korostuu entistä voimakkaammin, koska kyse ei ole enää tyylikysymyksestä, vaan organisaatioiden eloonjäämisstrategiasta.

Laadukkaan ja ajatuksia herättävän tekstin julkaiseminen on aina vaatinut vaivaa, ja juuri se tekee siitä arvokasta. Kun vaiva ulkoistetaan koneelle, niin sisältö homogenisoituu ja samalla katoaa se ainutlaatuisuus, persoonallisuus ja niukkuus, jotka tekevät tuotetusta sisällöstä merkityksellistä ja eläväistä: aito ääni, oma näkökulma, syvällinen asiantuntemus ja ennen kaikkea persoonallisuus, joka elää tekstin takana.

Nopeuden sijaan kilpaillaan merkityksestä

Edellä mainituista seikoista huolimatta en silti lähtisi vähättelemään tekoälyn hyötyjä viestinnässä, enkä suosittele kenellekään sen käytön välttämistä. Tekoäly on osa nykyaikaisia työnkulkuja — työkalu siinä missä Google Translator tai Microsoft Word. Sen sujuva ja reilu hyödyntäminen kuitenkin edellyttää, että käyttäjä tuntee paitsi siihen liittyvän lainsäädännön myös sen rajoitteet.

Ilmiö korostuu etenkin nyt, kun EU:n tekoälyasetuksen (2024/1689) läpinäkyvyyssäännöt astuivat voimaan elokuussa 2026. Ne velvoittavat merkitsemään tekoälyn tuottaman sisällön näkyvästi. Läpinäkyvyys on hyvä alku, mutta yksikään laki tai leima ei tee viestistä vielä kiinnostavaa. Sen tekee kirjoituksen takana oleva ihminen.

Koneelle ei kannata koskaan ulkoistaa sitä, mikä tekee sinusta sinut. Jos minua pitäisi nimetä kollegalleni tai uraansa aloittelevalle viestijälle neljä asiaa, joita heidän kannattaa vaalia muuttuvassa viestintämaailmassa, niin ne olisivat:

• Oma ääni. Tuo tekstiin kokemuksen, näkökulman ja epäjohdonmukaisuudet, joita kone ei voi aidosti tuottaa, vaan pelkästään jäljitellä.
• Avoimuus. Kerro missä käytät tekoälyä ja missä et. Se rakentaa luottamusta sinun ja yleisösi välillä.
• Laatu. Vähemmän, mutta paremmin. Harva ja huolella tehty viesti kantaa pidemmälle kuin jatkuva tekoälyllä tuotettu sisältövirtaus.
• Rohkeus. Uskallus sanoa se, mitä ei yleensä sanota. Tekoäly osaa kertoa, mitä aiheesta ajatellaan ja yleensä sanotaan, ja juuri siksi se ei riitä.

Kone voittaa sadalla kerralla sadasta, jos kilpaillaan siitä, kuka viestii eniten ja nopeimmin. Juuri siksi siihen kilpailuun ei kannata edes ryhtyä. Kilpailtaessa meidän ihmisten taidot ja ominaisuudet korostuvat merkityksestä. Kun verkon viimeinenkin sopukka täyttyy synteettisestä sisällöstä, niin huomio ei tule menemään sille, joka huutaa eniten, vaan sille, joka sanoo jotain muistamisen arvoista.

Kuva: Shutterstock