Esimerkin voimaa ja yhteistä toimintaa korkeakouluyhteisön liikkeen lisäämiseksi

Elämän alkuvuosina ihminen oppii, että hoitajan hyväksyntä on keskeistä hengissä säilymisen kannalta. Hylätyksi tuleminen tarkoittaa pikkulapselle kuolemaa ja tämä kauhu aktivoituu, kun myöhemmin elämässämme koemme häpeää. Ihmiselle on tärkeää saada hyväksyntää, välttää hylätyksi ja ulkopuolelle jäämistä ja sopeutua erilaisten ryhmien sosiaalisiin sääntöihin. (Myllyviita 2020.)

Häpeä toimii opiskelijoiden välisessä vuorovaikutuksessa voimakkaana käyttäytymisen säätelijänä. Jokainen ihminen tarvitsee kokemusta siitä, että on arvokas omalle yhteisölleen, eli korkeakoulussa muille opiskelijoille ja henkilökunnalle.

Yhteisöillä on erilaisia kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä, joita noudattamalla saa yhteisön hyväksyntää ja joiden rikkominen tuottaa häpeää. Häpeä syntyy vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja muiden katseiden alla. Häpeän myötä opiskelija oppii ryhmän valtasuhteita ja keinoja saada arvostusta ryhmässä. Häpeä toimii opiskelijaryhmissä sosiaalisen kontrollin välineenä. (Myllyviita 2020.)

Onko luokkatilassa häpeällistä liikkua?

Luentosaleissa ja luokkahuoneissa sekä kirjoitettu että kirjoittamaton sääntö on vuosikymmenten ajan ollut paikoillaan istuminen. Korkeakouluihin tällä hetkellä opiskelemaan tulevat nuoret ovat pääosin käyneet peruskoulua 2000-luvun alussa, ja heidän lisäkseen joukossa on runsaasti aikuisopiskelijoita, joiden peruskoulukokemukset ovat aina 1980-luvulta lähtien. Sosiaalinen normi on luokkahuoneissa nojannut vahvasti siihen, että oppilaat istuvat paikoillaan.

Luokkatilassa liikkuvia oppilaita on pidetty ’hankalina’ ja ’häiritsevinä’. Hallitsemisen traditio on peruskouluissa vahvaa: opettaja saattaa kokea, ettei luokkatilassa liikkuvan oppilaan toiminta ole hänen hallinnassaan (Nikkola, Rautiainen j& Räihä 2013). Paikoillaan pysymisen normin murtaminen vaatii tuekseen muutakin kuin vain opettajan nopean maininnan liikkeen sallimisesta luennon aluksi.

Toisaalta opetustilat eivät aina tue liikkeen lisäämistä osaksi opetusta. Tilat saattavat olla ahtaita tai liikkuminen edellyttää esimerkiksi raskaiden kalusteiden kantamista sivuun ja takaisin paikoilleen.

Yhteinen toiminta häpeän taltuttajana

Koska häpeä syntyy muiden katseiden alla, voidaan häpeänkokemuksia myös voittaa yhteistoiminnalla.

Omissa opetustilanteissani Haaga-Helian lehtorina olen pannut merkille, että mikäli luokkahuoneeseen tuo yhden jumppapallon ja kertoo opiskelijoille, että heillä on läpi luentojen mahdollista halutessaan siirtyä istumaan jumppapallon päälle, jää jumppapallo yleensä pyörimään nurkkiin yksinään. Sen sijaan, kun luokkahuoneesta löytyy useampi jumppapallo ja opiskelijat voivat siirtyä istumaan niille yhdessä, saaden toisiltaan vahvistusta sille, ettei jumppapallolla istuminen ole häpeällistä tai kummallista, ovat jumppapallot käytössä jatkuvasti.

Sama havainto pätee muuhunkin liikkeeseen luokkahuoneissa: harva opiskelija tekee taukojumppaa yksinään, muiden istuessa paikoillaan, mutta ryhmänä jumppaaminen onnistuu ilman ongelmaa. Ryhmän sosiaalisten normien noudattaminen ja ryhmään kuuluminen ohjaavat opiskelijoiden toimintaa riippumatta siitä, miten myönteisesti opettaja liikkeeseen suhtautuu.

Samaa joukkovoimaa tunnistan henkilöstökokouksissakin: yksi venyttelemään nouseva kollega voi toimia alkusysäyksenä suuremmallekin venyttelijäjoukolle. Kollegaa voi kannustaa myös aktiiviselle tauolle ehdottanmalla iltapäiväkahvin nauttimista kävelyllä. Etäkokouksissa voisi etukäteen mainita, että kokoukseen kannustetaan osallistumaan kävellen, mikäli aiheet ovat sellaisia, että keskusteluun on luontevaa liittyä myös ilman tietokoneen ruutua. Myös yhteisen ideointihetken voi toteuttaa liikkuen.

Liike ja häpeän kokemus erityisopettajan näkökulmasta

Erityisopettajan ohjaukseen tulee tasaisin väliajoin opiskelijoita, jotka kuvaavat 90 minuutin oppituntien olevan haastavia keskittymisen ja paikoillaan istumisen näkökulmasta. Käsillä tekeminen ja pieni liike tukevat keskittymistä ja parantavat näin oppimista oppitunneilla. Keskusteluissa ilmenee usein, että liikkumisen tarve aiheuttaa opiskelijoissa häpeän kokemuksia: Mitäköhän muut ajattelevat, kun heilun tässä tuolilla, vaihtelen asentoa tai nousen peräti seisomaan? Opiskelijoilla saattaa olla moninaisia erilaisuuden kokemuksia aikaisemmilta kouluvuosilta ja tarve sulautua joukkoon on voimakas.

Fyysisen aktiivisuuden on tutkimuksissa osoitettu vaikuttavan merkittävästi keskittymiskykyyn. Liikkumisen vaikutuksia on tutkittu etenkin perusopetusikäisillä oppilailla ja tutkimusten mukaan etenkin ne oppilaat, joiden keskittyminen on keskivertoa huonompaa hyötyvät fyysisen aktiivisuuden lisäämisestä oppitunneilla merkittävästi (Swarts ym. 2020). Fyysinen aktiivisuus nostaa kehon dopamiinitasoa – samaa tekevät esimerkiksi monet ADHD-lääkkeet. Fyysinen aktiivisuus vahvistaa sitä otsalohkon osaa, joka tukahduttaa impulssimaista toimintaa ja mahdollistaa esimerkiksi palkkion odottamisen. Nämä ovat keskeisiä tekijöitä opiskelussa. (Hansen 2017.)

Erityisopettajan tapaamisissa lukuisat keskittymisen pulmista kertovat korkeakouluopiskelijat kuvailevat, että käsillä tekeminen (esimerkiksi tanglen pyörittely, käsitöiden tekeminen, stressipallon puristelu, sinitarran muotoilu) mahdollistaa heille luento-opetuksen kuuntelun. Ilman käsien aktivointia saattaa luennon kuuntelu tuntua lähes mahdottomalta tehtävältä. Käsillä tekeminen auttaa keskittymään ja parantaa siksi uusien asioiden sisäistämistä. Rutiininomainen käsillä tekeminen tehostaa kuullun ymmärtämiseen perustuvaa oppimista, eli on omiaan juurikin luento-opetuksessa.

Voimme pienin pedagogisin ratkaisuin hivuttaa liikkeen luonnolliseksi ja yhteiseksi osaksi ohjaus- ja opetustilanteita niin, ettei se synnytä häpeää tai erilaisuuden tunnetta. Opiskelijaryhmän voi esimerkiksi ohjata opetustilanteessa hakemaan oppitunnilla jaettavat materiaalit, sen sijaan, että opettaja jakaisi ne passiivisesti paikoillaan istuville opiskelijoille. Pari- ja ryhmäkeskustelut voi ohjata käymään seisten. Oppimisympäristön voi ulottaa perinteisen luokkaympäristön ulkopuolelle. Kampusaluetta voi hyödyntää monipuolisesti yhteistoiminnallisessa työskentelyssä.

Voisiko seuraava opiskelijan ohjaustilanne saada alkunsa kysymyksestä, haluaako opiskelija ohjaustilanteen toteutuvan tänään kävelyn aikana?

Kuva: Haaga-Helia