Kohti yhdenvertaisempia reittejä korkeakouluun

Korkeakouluvalintaprosesseja on tarpeen tarkastella kokonaisuutena, jossa yksittäiset ratkaisut kytkeytyvät laajempiin rakenteisiin. Samalla on tärkeää tuoda näkyväksi ne esteet, joita ammattikorkeakouluun hakevat edelleen kohtaavat ja pohtia, miten ammatillinen osaaminen voitaisiin tunnistaa ja hyödyntää korkeakoulusiirtymissä nykyistä selkeämmin.

Valintaprosessit systeemisesti ajateltuna

Hakijapalveluissa työskentely on paljon muutakin kuin hakemusten tarkistamista ja valinta-aikataulujen valvontaa. Jokainen hakija, joka soittaa, lähettää viestin tai pohtii omaa suuntaansa, tuo mukanaan pienen palan huomattavasti suurempaa kokonaisuutta. Valintaprosessien taustalla vaikuttavat korkeakoulujen rahoitus, aloituspaikkojen kohdentaminen, alueelliset erot, poliittiset päätökset ja työmarkkinoiden tilanne. Monet tekijät kietoutuvat toisiinsa tavoilla, joita harvoin huomaa, jos katse on kiinni vain yksittäisessä valintaperusteessa tai yhden haun tuloksissa.

Kun esimerkiksi aloituspaikkoja lisätään tietyllä alueella, voidaan ajatella, että ratkaisu vastaa paikalliseen työvoimapulaan tai vahvistaa koulutuksen saavutettavuutta. Todellisuudessa päätös voi kuitenkin muuttaa myös hakijavirtoja, valintojen yhdenvertaisuutta ja jopa muiden koulutusalojen vetovoimaa ja nämä vaikutukset näkyvät usein vasta vuosien kuluttua. Sengen (1990) ajatus piilevistä riippuvuuksista konkretisoituu hakijapalveluissa joka kerta, kun hakija epäröi paikan vastaanottamista ensikertalaisuusstatuksen vuoksi tai kun ammatillisen tutkinnon suorittanut ei tiedä, mikä väylä olisi hänelle realistinen reitti korkeakouluun.

Kun katsoo korkeakoulutuksen kenttää kokonaisuutena, on helppo nähdä, että kilpailu hakijoista kasvaa sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Väestökehitys pakottaa korkeakoulut tekemään nykyistä vahvempaa yhteistyötä, mutta samalla erottuminen on yhä tärkeämpää. Kestävä järjestelmä keskittyy hakijan koko polkuun ja hyödyntää dataa sekä ennakointia, eikä tuijota vain pelkästään edellisen vuoden hakijamääriä. Järjestelmän tulisi huomioida työelämän muutokset ja tarjota entistäkin joustavampia hakuväyliä erilaisten hakijoiden tarpeisiin.

Ammatillisesta koulutuksesta hakevien pullonkaulat korkeakouluun siirtyessä

Suomi on jäänyt OECD-maihin verrattuna jälkeen koulutustason kehityksessä. OECD:n Education at a Glance -raporttien mukaan 25–34-vuotiaiden korkeakoulutettujen osuus on Suomessa noin 39 prosenttia, kun OECD-keskiarvo on noin 48 prosenttia. Suomi on pudonnut OECD-maiden kärkiryhmästä keskitason alapuolelle nuorten aikuisten osalta. (OKM 2025a.)

Yhä useampi ammatillisen tutkinnon suorittanut jatkaa korkeakouluun, mutta potentiaalia ei saada riittävällä tasolla käyttöön. Vuonna 2023 ammattikorkeakoulussa aloittaneista noin 27 prosentilla oli Tilastokeskuksen (2024) mukaan taustallaan ammatillinen tutkinto eli noin neljänneksellä opintonsa aloittavista. Vuonna 2012 heitä oli 20 prosenttia. Osuus ei ole siis merkittävästi kasvanut. (Vipunen a; Martikainen 2025.) Yliopistoihin ammatilliselta pohjalta etenee vain muutamia prosentteja aloittavista opiskelijoista.

Lukioista valmistuvista kevään 2023 ylioppilaista 34,5 prosenttia jatkoi välittömästi jatko-opintoihin. Tästä joukosta 21 prosenttia aloitti yliopisto-opinnot ja 12 prosenttia aloitti ammattikorkeakouluopinnot. (Vipunen b; Mäntylä & Pietarinen 2026.) Siirtymä korkeakouluun näyttää vaikeutuneen edelleen, sillä Tilastokeskuksen (2025) mukaan jopa 67 prosenttia kevään 2024 ylioppilaista jäi ilman opiskelupaikkaa heti valmistumisen jälkeen, mikä korostaa hakuprosessin pullonkauloja.

Tämä taso ei riitä, jos tavoitteena on rakentaa Suomea, joka nojaa vahvaan osaamiseen ja laajasti saavutettavissa olevaan koulutukseen.

Yhdenvertaisuuden parantamiseksi ammatillisista oppilaitoksista hakevien tulisi päästä nykyistä useammin ammattikorkeakouluun todistusvalinnalla, mikä edellyttäisi aloituspaikkojen selkeää lisäämistä ammatilliseen todistusvalintaan. Samaan aikaan osa ylioppilaspohjaisista hakijoista ei ota heille tarjottuja opiskelupaikkoja vastaan, koska he pelkäävät menettävänsä ensikertalaisstatuksensa. Koulutustason nostamiseksi todistusvalintojen aloituspaikkoja olisi tasapuolistettava. AMK-valintakoe mittaa pitkälti akateemisia taitoja, ja tilastollisesti ylioppilastaustaiset menestyvät siinä hieman paremmin. Tämä voi muodostaa pullonkaulan niille, jotka eivät tule valituiksi todistusvalinnassa.

Sengen (1990) mukaan systeemisesti ajateltuna aloituspaikkojen jakautuminen, valintakriteerit ja ensikertalaisuus muodostavat palautesilmukan, jossa tietyt hakijaryhmät pääsevät järjestelmään toistuvasti nopeammin kuin toiset. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä on, miten järjestelmä voidaan rakentaa paremmin tukemaan erilaisia lähtökohtia ja tilanteita.

Avoimen väylän kautta hakeutumisesta on tehty nyt aiempaa helpompaa. Haaga-Heliassa avoimessa ammattikorkeakoulussa suoritettavien opintojen vähimmäismäärä on alennettu 55 opintopisteestä 45 opintopisteeseen, jotta avoimen väylän kautta voi hakea tutkinto-opiskelijaksi.

Tukea oman opintopolun suuntaamiseen

Jos hakija etsii uutta suuntaa tai seuraavaa askeltaan, uusi Osaamispolku voi auttaa tunnistamaan omat vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet sekä löytämään niihin sopivia koulutus- ja uravaihtoehtoja.

Kun oma etenemissuunta selkiytyy, Opintopolku ja Opin.fi tukevat opintojen pariin hakemisen käytännöissä. Osa hakijoista tietää selkeästi reittinsä ennen hakemistaan, mutta monella vaihtoehtoja on useampaan suuntaan. Hakijapalveluista on mahdollista saada ohjausta ja neuvontaa, jos oma seuraava askel mietityttää tai hakuprosessit tuntuvat hankalilta hahmottaa.

Syksyllä 2026 otettaneen käyttöön Opintoseteli avoimen korkeakoulun opintoihin nuorille, jotka jäävät ilman opiskelupaikkaa yhteishaussa (OKM 2025b). Ratkaisuja ja tukea on siis tarjolla hakeutumisessa korkeakoulutuksen pariin erilaisia reittejä pitkin.

Kuva: Haaga-Helia