Askarrellessa kädet ajattelevat – luova työkalupakki muuttaa totuttuja ideointitapoja

Käsin kosketeltavan objektin kanssa työskentely auttaa tarkastelemaan asioita uusista näkökulmista. Sen avulla vaikeitakin aiheita on turvallisempaa lähestyä ja käsitellä objektiivisesti.

Kun arvioinnin kohteena on puhujan itsensä sijaan ihmisistä erillinen rakennelma tai kappale, mahdollinen kritiikkikin kohdistuu kappaleen edustamiksi nimettyihin asioihin, eikä suoraan kehenkään ihmisenä ja ajattelijana.

Avaan tässä kirjoituksessa luovan työkalupakin käyttöä ideointi- ja konseptointivaiheen työpajatyöskentelyssä. Kirjoituksen lopussa on ohje työskentelytavan soveltamiseen käytännössä.

Käsillä ajattelun työskentelytapoja

Käsillä ajattelun menetelmiä on monia, ja niistä tunnetuin lienee Lego Groupin 2000-luvun taitteessa kehittämä Lego Serious Play -fasilitointimenetelmä. Menetelmässä osallistujat rakentavat legoista kolmiulotteisia malleja, joiden kautta työn alla olevia asioita käsitellään.

Menetelmä kehittää kommunikaatiota ja luovuutta, ja sillä on voima madaltaa osallistujien välisiä hierarkioita. (Lego, Ruuska 2025.) Se on tehokas ongelmanratkaisun, strategisen työskentelyn ja oppimisen työkalu, jonka avulla voidaan käsitellä mitä tahansa teemoja (James 2013, Lego).

Creative toolkit eli luova työkalupakki on käsillä ajattelun menetelmä, jossa rakennetaan erilaisia tarjolla olevia materiaaleja hyödyntäen kokonaisuutta tai osia annetusta aiheesta. Käsiteltävä aihe voi olla mikä tahansa. Luova työkalupakki sopii hyvin prosessin sellaisiin vaiheisiin, joissa kartoitetaan mahdollisuuksia ja etsitään yhteistä suuntaa ja raameja projektille. (Curedale 2013.) Luovan työkalupakin edut ovat samankaltaisia Lego Serious Playssa.

Pala palalta kohti jaettua ymmärrystä

Kolmelle eri työryhmälle erilliset työpajasessiot, joissa käytettiin menetelmänä luovaa työkalupakkia. Työpajat olivat osa luovan prosessin alkuvaihetta, eikä niiden tuloksena odotettu syntyvän mitään valmista tai lopullista. Osallistujina oli monialainen joukko yrittäjiä, taiteilijoita, kuntajohtoa ja asiantuntijoita.

Kaksi työryhmää ideoi teoskokonaisuuksia, jotka ovat osa Finlandia-talon Aaltojen elämästä kertovaa näyttelyä. Kolmas ryhmä hahmotteli skaalautuvan monitoimitilan konseptia Helsingin seudulle rakentuvaan kestävän elämäntavan puistoon.

Osallistujien välinen dynamiikka ja heittäytymiskyky määrittelevät osaltaan työskentelyn suuntaa. Osalle on luontevampaa tarttua toimeen ja ryhtyä rakentamaan ajatustensa rekonstruktioita annetuista materiaaleista, toisia on rohkaistava enemmän.

Sopiva lämmittelyharjoitus, jossa jo tutustutaan käytettäviin materiaaleihin, auttaa pääsemään pahimmasta alkujähmeydestä. Fasilitoinnin ja rohkaisemisen merkitys voi kokoonpanosta riippuen olla tämän tyyppisessä työskentelyssä suuri.

Havaittiin, että työskentelytavasta voidaan saada enemmän irti, kun käsiteltävä asia ei ole yksinomaan konkreettinen. Liika konkretia voi kääntyä itseään vastaan, jos työskentely keskittyy jo varhaisessa vaiheessa todenmukaisten ympäristöjen luomiseen tai toistamiseen.

Menetelmä on omiaan pikemminkin käsitteellisien kokonaisuuksien ja abstraktien ideoiden konkretisoinnissa. Rakennelmia tutkiessa ja muokatessa syntyy yhä uusia ideoita ja tulkintoja.

Hyvästit rakastetuille

Ensimmäiseen tai itselle mieluisimpiin ideoihin leimautuminen ja niiden vaaliminen ehkä vääristä syistä on tyypillinen haaste muotoilussa ja muissa luovissa prosesseissa. Sen ratkaisuksi tarjotaan usein ”kill your darlings” -menettelyä. Ideana on, että tuotoksesta poistetaan kaikki sellainen, joka ei selvästi palvele jotain tunnistettua tarvetta, vaikka se olisikin sinänsä hyvää ja laadukasta materiaalia. (Bailey 2020.)

Tätä periaatetta olisi hyvä käyttää myös luovaa työkalupakkia soveltaessa. Uusien, ehkä vielä sopivampien ideoiden jatkokehittäminen saa lisää resursseja, ja lopputuloksena on monipuolisempi ja aidosti asiakaslähtöisempi kokonaisuus. Toki edellytyksenä on, että käyttäjien toiveisiin, tarpeisiin ja pelkoihin on tutustuttu ja tästä saatu käyttäjäymmärrys on kiteytetty sellaiseen muotoon, jota on helppo hyödyntää työskentelyssä.

Työpajoissa käytettiin aiemmin laadittuja asiakasprofiileja. Asiakasnäkökulman pitäminen mukana läpi prosessin auttaa näkemään, mikä on oleellista, ja ohjaa hylkäämään ne asiat, jotka eivät palvele tarkoitustaan. Rakkaistaan on helpompi luopua, kun ymmärtää, miksi niin on tehtävä.

Juuret konstruktivismissa

Käsillä ajattelun idea juontuu konstruktionismista. Sen voi yksinkertaisimmillaan määritellä tekemällä oppimiseksi. Jokainen on kuitenkin oppijana erilainen, eikä siksi tunneta yhtä ainoaa parasta oppimisen ja työskentelyn tapaa.

Toisten ajattelu sujuu paremmin abstraktien mallien avulla, toisille sopii konkreettinen tekeminen ja fyysisten materiaalien kanssa työskentely. Molemmat tavat ovat konstruktionistisesta näkökulmasta katsoen tärkeitä. (Papert & Harel 1991.) Jotkut kokevat oppivansa asioita yksinomaan tekemisen kautta, jolloin tekijä kasvaa osaksi tekemistä ja tekeminen osaksi tekijää (Ingold 2013).

Papert ja Harel (1991) asettavat konstruktionismin vastapariksi instruktionismin. Siinä missä konstruktionismi edustaa tekemällä oppimista, instruktionismilla tarkoitetaan perinteistä oppija-opettaja-asetelmaa, jossa lopputulosta arvioidaan ja verrataan ennalta määriteltyyn ideaaliin.

Nykyisin opetuksessa varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin saakka suositaan ilmiölähtöistä oppimista ja pedagogiikkaa, joka niin ikään pohjautuu konstruktivismin ideaan (Larna ym. 2020; Tarnanen & Kostiainen 2020). Tätä periaatetta sovelletaan myös yhteiskehittämisen praktiikassa.

Aivotutkija Kiti Müller (Müller, Uusitalo-Arola & Korhonen 2024) puhuu käsin tekemisen vaikuttavuudesta ja sen merkityksestä oppimiseen. Käsin tekemisestä syntyy voimakas motorinen muistijälki. Müller kertoo, että käsin kirjoittaminen aktivoi aivoja laajemmin kuin näppäimistön käyttö. Müller mainitsee myös, että ideointitilanteissa jopa 60 prosenttia kommunikoinnista tapahtuu käsien ja ilmeiden välityksellä. Tämä puoltaa ideointitilanteissa samaan fyysiseen tilaan kokoontumista, mitä jaettu käsillä ajattelu yleensä muutenkin edellyttää.

Onko matka vai lopputulos tärkeämpi?

Oli kiinnostavaa huomata, että samankaltaisesta ohjeistuksesta ja välineistä huolimatta kolmen työpajan osallistujat tuottivat keskenään aivan erilaisia lopputulemia.

Yksi ryhmä syöksyi heti kohti lopullista toteutusta, ja toinen visioi korkealla konseptitasolla. Kolmannella ryhmällä konkretia uhkasi tulla konseptitason kehittämisen eteen: kun kohteessa tulee olemaan todelliset seinät ja kaikki niiden välissä olevat arkiset asiat, käsittely luisuu helposti liiankin kouriintuntuviin asioihin, joiden aika ei ole vielä.

On tärkeää linjata selkeästi, mikä on työskentelyn tavoite, mitä pitää saada nyt aikaan ja mitä tuotosten avulla pitäisi seuraavaksi pystyä tekemään. Vaikka lopputulos on tärkeä ja siihen kiteytyy koko työskentelysession aikainen aiheen käsittely, itse työskentelyprosessi on vähintään yhtä merkityksellinen (Siukonen 2011).

Osallistujat kertoivat, että työskentely avasi uusia ajatuspolkuja ja antoi ideoita siihen, miten tekeillä olevaa hanketta voisi käytännössä toteuttaa. He kokivat eri toimijoiden välisen yhteistyön antoisaksi ja arvostivat mahdollisuutta kuulla eri toimialoilla toimivien asiantuntijoiden näkemyksiä ja ideoita.

“Kiitos ajastanne! Työpajakokemus oli arvokas ja mielekäs. Ja sitä paitsi hauskaa! Paljon uusia ajatuksia.”

“Työskentely oli hauskaa ja konkreettisuus auttoi ja vahvisti ymmärryksen syventymistä. Lopun priorisointi oli todella hyvä lopetus työskentelylle.”