Pro
Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehittäminen

Luomme parempia mahdollisuuksia yrityksille korkeakouluyhteistyöhön

Kirjoittajat:

Satu Koivisto

tutkimuspalvelujohtaja
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 21.10.2025

Ammattikorkeakoulujen lakisääteinen tehtävä (L932/2014, 2014) on uudistaa työelämää ja alueensa elinkeinoelämän rakennetta tekemänsä soveltavan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyön (TKI-työn) avulla. Ammattikorkeakoulujen tekemä soveltava tutkimus tuottaa uutta tietoa ja kehittää käytännönläheisiä ratkaisuja, jotka vastaavat elinkeinoelämän ja yhteiskunnan ajankohtaisiin tarpeisiin.

Ammattikorkeakouluilla on vakiintunut asema suomalaisessa innovaatiojärjestelmässä. Niiden tekemä TKI-toiminta mahdollistaa uusien tuotteiden, palveluiden ja toimintamallien kehittämisen yhteistyössä yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa. Ammattikorkeakoulut toimivat usein alueellisten innovaatioekosysteemien solmukohtina ja yhdistävät tutkimuksen, koulutuksen ja työelämän tarpeet.

Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminta on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Ulkoisen TKI-rahoituksen määrä on esimerkiksi kasvanut lähes 150 % vuodesta 2015 (n. 68 M€ vuonna 2015 – n. 164 M€ vuonna 2023) (Vipunen 2025). Tämä kasvu on tulosta ja toisaalta edelleen mahdollistaa entistä laajempien ja vaikuttavampien hankkeiden toteuttamisen – kasvun myötä ammattikorkeakoulujen TKI-toiminta toimii yhä vaikuttavampana välineenä elinkeinoelämän uudistamisessa.

Meille ammattikorkeakouluille on tärkeää jatkuvasti kehittää tapoja tiivistää yhteistyötä yrityskentän kanssa. Mietimme, miten voisimme kehittää omaa toimintaamme siten, että se mahdollistaisi parhaalla mahdollisella tavalla elinkeinoelämän ja työelämän uudistamisen yhteistyössä alueemme yritysten kanssa, ja tämän pohjalta kehitämme toimintatapojamme ja tarjontaamme.

Haaga-Heliassa olemme vuonna 2025 kehittäneet edelleen TKI-yritysyhteistyömme tapoja. Tässä kirjoituksessa tavoitteenani on jakaa tähän mennessä kertyneitä kokemuksiamme tästä työstä muille korkeakouluissa yritysyhteistyötä tekeville ja toki myös alueemme yrityksille, jotta työmme tulokset hyödyttäisivät toimijakenttää mahdollisimman laajasti.

Olemassa olevan tarjooman tunnistaminen

Aivan aluksi tunnistimme olemassa olevat tutkimukselliset yritysten ja korkeakoulun yhteistyön tavat. Havaitsimme, että nämä voi karkeasti jaotella viiteen luokkaan.

  • Selkeästi merkittävin osa yritysten kanssa tehdystä yhteistyöstä tapahtuu erilaisissa julkisrahoitteisissa hankkeissa. Hankkeiden rahoitus tulee kansallisilta tai EU-rahoittajilta (mm. Business Finland, Uudenmaan liitto, Euroopan komissio) ja yrityksillä voi olla pieni rahoitusosuus, mutta usein yrityksen omaa rahoitusta ei vaadita. Hankkeissa kehitetään uusia ratkaisuja hankkeen konsortiossa olevien tahojen kanssa – tavallisesti mukana on muita korkeakouluja ja organisaatioita sekä Suomesta että globaalisti.
  • Toinen merkittävä TKI-yhteistyön muoto on kaupallisesti toteutettavat selvitykset ja tutkimukset, esimerkiksi markkinatutkimukset, osaamiskartoitukset ja trendiraportit. Näissä työn tilaaja maksaa työn ja korkeakoulu toteuttaa sen joko täysin uutta luoden (tilaustutkimus) tai olemassa olevia, testattuja menetelmiä hyödyntäen (mm. markkinatutkimukset, trendiraportit).
  • Kolmas yhteistyön muoto on opintojaksoilla toteutettavat yritysten antamat toimeksiannot. Nämä toimeksiannot tapahtuvat usein jonkun HH-labin puitteissa (esimerkiksi Krea, Softala). Toimeksiantojen teema vaihtelee opintojaksosisältöjen mukaan hyvin paljon: esimerkiksi Softalan puitteissa toteutetaan ketterää ohjelmistokehitystä yritysten tarpeisiin, kun taas Krea auttaa luomaan brändistrategioita, markkinoinnin konsepteja, tapahtumia ja esimerkiksi visuaalisen ilmeen.
  • Neljäntenä yhteistyön muotona tunnistimme erilaiset korkeakoulun fasilitoimat verkostot ja tapahtumat. Korkeakouluna ylläpidämme erilaisia verkostoja, joihin yleensä on vapaa pääsy. Lisäksi järjestämme monenlaisia avoimia, ajankohtaisia tapahtumia. Meillä on myös partneriohjelma, joka tarjoaa partnereillemme merkittävää lisäarvoa.
  • Viides yritysten kannalta kiinnostava yhteistyön muoto on opinnäytetöiden teettäminen Haaga-Helian opiskelijoilla. Näissä korkeakoulu ei sinänsä ole mukana osapuolena, vaan yhteistyöstä sovitaan opiskelijan ja työn tilaavan yrityksen kesken. Haaga-Helia kuitenkin tarjoaa yrityksille alustan tarjota opiskelijoille opinnäytetyöaiheita ja toisaalta työn ohjaus tapahtuu yritystoimijan lisäksi myös ammattikorkeakoulun opettajan toimesta.

Uuden ideointi ja konseptointi

Seuraava askel kehittämistyössä oli olemassa olevan toiminnan arviointi ja uusien mahdollisuuksien ideointi sekä muiden toimijoiden tarjonnan benchmarkkaus. Arvioidessamme olemassa olevaa tarjontaa havaitsimme erityisesti kolme kehittämiskohdetta, joita lähdimme rakentamaan aiempaa vahvemmiksi.

Yritys- ja yhteisrahoitteiset hankkeet

Havaintomme on, että usein yrityksillä on samankaltaisia kehittämistarpeita, mutta varsinkin pk-yrityksillä ei ole mahdollista panostaa kehittämiseen yksin. On siis järkevää koota voimat ja lähteä ratkomaan haasteita yhdessä. Ammattikorkeakouluna meillä on tässä tärkeä rooli eri toimijoiden yhdistäjänä ja toisaalta osaamisen ja uuden tiedon moottorina.

Yritykset toivovat yleensä pikaisia ratkaisuja ja joustavaa aikataulua: yhteisrahoitteisesti toteutettu hankeyhteistyö on joustavaa, sillä tekemisessä ei olla sidottuja rahoittajien aikatauluihin tai tarpeisiin vaan tekeminen voidaan aikatauluttaa ja sopia hankkeeseen osallistuvien tarpeiden mukaisesti. Yhteisrahoitteista hanketta voidaan tarvittaessa jatkaa myöhemmin laajentamalla fokusta esimerkiksi kansainväliseksi ja tällöin hakemalla julkisen rahoittajan rahoitusta kehittämiselle.

Asiantuntija organisaatioon -palvelu

Tunnistimme erityisesti pk-yrityksillä olevan tarpeen kehittää osaamista, prosesseja, palveluita tai tuotteita. Pienillä tai keskisuurilla yrityksillä on kuitenkin harvoin mahdollisuutta rekrytoida omiin kehittämistarpeisiinsa erillistä henkilöstöä, vaikka kehittämistarve on jatkuva.

Kehitimme tähän ratkaisuksi Asiantuntija organisaatioon -palvelun, jonka tavoitteena on mahdollistaa erityisesti pk-yritysten kehittyminen. Asiantuntija organisaatioon -palvelu mahdollistaa jonkin tunnistetun asian kehittämisen asiantuntevin voimin: Haaga-Helian asiantuntija menee organisaatioon toteuttamaan sovitun kehittämisprojektin sovitussa ajassa.

Verkostotoiminnan edelleen kehittäminen

Ammattikorkeakouluna olemme profiloituneet erityisesti kansainvälisenä, liiketoimintaan, palveluihin, teknologiaratkaisuihin ja korkeakoulupedagogiikkaan erikoistuvana ammattikorkeakouluna (Haaga-Helian strategia 2026–2030). Rakennamme verkostojamme tämän profiilin mukaisesti. Eurooppa-yliopistoyhteistyössä vastuullamme on AI Innovation HUBin toiminta ja kehittäminen, lisäksi olemme mukana Finnish AI Region (FAIR) eurooppalaisessa innovaatiohubissa. AI:n ympärille on lisäksi muodostunut jo merkittävä verkosto yrityksiä useiden teemaan liittyvien hankkeiden kautta.

Verkostoja on kuitenkin tällä hetkellä useita, ja niiden välinen koordinaatio on vähäistä. Jotta verkostot olisivat vielä nykyistäkin vaikuttavampia, kokoamme niitä yhdeksi AI Innovation HUB-verkostoksi, jossa yritykset saavat mahdollisuuden yhteiskehittämiseen, uusimpien hanketulosten hyödyntämiseen sekä osaamisen ja tiedon jakamiseen.

Työ jatkuu – tavoitteena laaja vaikuttavuus

Työmme tulokset näkyvät uudistetuilla Kehitä liiketoimintaa kanssamme verkkosivuillamme. Työ kuitenkin jatkuu edelleen jatkuvan kehittämisen hengessä.

Tavoitteemme on, että alueemme yritykset tuntevat meidät ja vahvuutemme. Ammattikorkeakoulujen vahvuus TKI-kumppanina perustuu käytännönläheiseen lähestymistapaan, alueelliseen läsnäoloon, kansainvälisiin yhteyksiin ja kykyyn yhdistää tutkimus, koulutus ja työelämä. Nämä vahvuudet tekevät ammattikorkeakouluista erinomaisia yhteistyökumppaneita erityisesti pk-yrityksille, jotka etsivät ketteriä ja kustannustehokkaita tapoja kehittää toimintaansa. TKI-työmme ratkaisee yritysten arjen haasteita, edistää alueen kestävää kasvua ja uudistaa työelämää. Työ ei kuitenkaan rajaudu vain yritysten, ja alueen kehittämiseen vaan ulottuu myös EU- ja jopa globaalille tasolle.

Tiivis vuoropuhelu ammattikorkeakoulun ja elinkeinoelämän toimijoiden välillä on kriittisen tärkeää, jotta luomme yhdessä Suomesta – ja meillä pääkaupunkiseudulla Uudestamaasta – kilpailukykyisen, askeleen edellä olevan alueen. Haaga-Helia tekee parhaansa, jotta tämä tavoite toteutuu, yhdessä olemme enemmän.

Lähteet

Ammattikorkeakoululaki L932/2014. 2014. Finlex. Viitattu 18.7.2025. 

Vipunen – Opetushallinnon tilastopalvelu. 2025. Ammattikorkeakoulujen ulkoinen tutkimusrahoitus. Tietolähde: OKM:n vuosittainen tiedonkeruu. Viitattu 18.7.2025.  

Kuva: