Pro
Siirry sisältöön
Liikunta

Liikunnanohjaajat arvioivat: tällaista osaamista tarvitaan

Kirjoittajat:

Teemu Lehmusto

tutkintojohtaja
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 11.04.2025

”Minusta ei ehkä olisi liikunnanohjaajaksi. Tämähän on vaativa homma.” Näin totesi tutkija Tina Lauronen Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiöstä uraseurantakyselyn tulosseminaarissa 19.3.2025.

Uraseurantakyselyssä on selvitetty viisi vuotta sitten eli vuonna 2019 valmistuneiden ammattikorkeakouluopiskelijoiden näkemyksiä työllistymisestään ja osaamisestaan. Lauronen toi puheenvuorossaan esille, että kyselyyn vastanneet liikunnanohjaajat pitivät tärkeinä osaamisinaan erityisesti

  • käytännönläheisiä taitoja (mm. ohjaamistaidot, menetelmien hallinta)
  • vuorovaikutustaitoja (mm. ihmissuhdetaidot, esihenkilötaidot, viestintätaidot) ja
  • liiketaloudellista osaamista (mm. johtaminen, markkinointi, myynti, budjetointi, yrittäjyys).

Kun näihin lisätään muut aineistossa esiin tulleet osaamiset, syntyy varsin vaativa osaamissuositusten kuvaus.

Aineistossa oli myös kriittisiä näkökulmia ja kehittämisehdotuksia koulutukselle. Toiveena oli esimerkiksi, että koulutuksen painopiste siirrettäisiin pois asiakastyöstä ja liikuntaryhmien ohjaamisesta. Pelkistävä tutkintonimike liikunnanohjaaja viittaa näihin tehtäviin, vaikka se ei aineistonkaan mukaan ole koko totuus, ei edes puoli totuutta.

Näen tärkeänä, että AMK-tutkinnon tulee jatkossakin tuottaa osaamista, joka vastaa työelämän tarpeiden muutokseen ennakoivasti ja antaa valmiudet kehittyä kohti asiantuntijuutta. Asiantuntija- ja kehittämisosaaminen tulee siis huomioida opintojen aikana.

Miten Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa?

Uraseurantakyselyyn vastasivat vuonna 2019 valmistuneet. Ne vastaajat, jotka olivat valmistuneet liikunnanohjaajiksi Haaga-Heliasta, arvioivat saamaansa koulutusta aiemman opetussuunnitelman pohjalta.

Haaga-Helian liikunnanohjaajatutkinnossa on ollut käytössä uusi opetussuunnitelma vuodesta 2021. Nykyinen opetussuunnitelma

  • vahvistaa opiskelijan geneerisiä osaamisia (Haaga-Helian yhteiset avainosaamiset 55 op)
  • tuottaa vaadittua perusosaamista liikunta-alalle (tutkinnon avainosaamiset 25 op) ja
  • syventää opiskelijan osaamista (tutkinnon asiantuntijaosaamiset 85 op).

Tutkinnossa keskitytään vahvasti osaamisiin, jotka ovat ajankohtaisia liikunnan, hyvinvoinnin ja urheilun toimintaympäristöissä. Lisäksi tutkintoon kuuluvat työharjoittelut (30 op) sekä opinnäytetyö (15 op). Tutkinnon laajuus on 210 opintopistettä.

Mitä liikunnanohjaajat tekevät?

Liikunnanohjaaja (AMK) -tutkintonimikkeellä työllistytään hyvin erilaisiin työtehtäviin. Töissä.fi-sivustolla on tällä hetkellä kirjattuna 298 erilaista työnimikettä vuosina 2017–2023 työllistyneille, joilla on liikunnanohjaajan koulutus.

Minusta tämä ei ole yllättävää, pikemminkin ymmärrettävää: liikunnan ja urheilun toimialat ovat pirstaleisia ja liikunnanohjaajaksi valmistuneen on mahdollista työllistyä eri sektoreille hyvin erilaisilla työnimikkeillä.

Liikunta-alan tutkintonimikkeitä on yritetty muuttaa jo vuosikymmeniä, viimeksi vuonna 2022 Nuoli ry:n koordinoiman laajan selvitystyön perusteella. Työelämä – kuten opinnotkin – ovat monialaisia ja laajoja eivätkä missään nimessä pelkisty tutkintonimikkeen luomaan mielikuvaan.

Liikunta-alan vetovoima

Kevään 2025 toisen yhteishaun päättyessä liikunta-alan ammattikorkeakouluihin jätettiin 2134 hakemusta, joista ensisijaisia hakijoita oli 476. Viidessä korkeakoulussa oli tarjolla yhteensä 240 aloituspaikkaa, joista 120 on Haaga-Helian kolmelle hakukohteelle (Vierumäellä 2, Tampereella 1).

Haaga-Heliassa ensisijaisten hakijoiden määrä aloituspaikkaa kohti oli keskimäärin 3,0, muualla maassa 0,98.

Tässäkin asiassa koulutusten vetovoimaan vaikuttavat isommat trendit, esimerkiksi maakuntien ja kaupunkien kasvukeskusten väestöjakauma ja muuttoliike. Toki haluan myös ajatella, että Haaga-Helian koulutuksen laatutekijät ja sen tuottama osaaminen sekä vahva brändi ja tunnettuus ovat vetovoimatekijöitä nyt ja tulevaisuudessa.

Fakta kuitenkin on, että hakijamäärä ei tulevaisuudessa kasva ja kilpailu ensisijaisista hakijoista on jo nyt todella tiukkaa. Ajantasaisen osaamisen varmistaminen ja työelämävaikuttavuus ovat aivan keskeisiä tekijöitä, jotta liikunnanohjaajan koulutus olisi relevantti ja houkutteleva vaihtoehto myös jatkossa.

Keskeinen osaaminen tulevaisuudessa

Liikunnanohjaajan keskeisen osaamisen osalta en näe isoja muutoksia tulevaisuudessa. Voi kuitenkin olla, että tekoälyn, verkko-oppimisen ja teknologian rinnalla vahvistuu entisestään ihmisten kohtaamisten merkitys. Ihminen rakentaa merkityksiä, kokemuksia ja osaamistaan sosiaalisessa kontekstissa, ja ilman siinä tapahtuvaa vuorovaikutusta oppiminen ja asiantuntijuuden kehittyminen jää osin tapahtumatta.

Tähän otti uraseurantaseminaarissa kantaa myös Arenen toiminnanjohtaja Ida Mielityinen, joka nosti esille aineistossa korostuvat vuorovaikutustaidot ja johtamisen. Tarvitaan kykyä toimia ryhmässä, tehdä yhteistyötä ja olla ylipäätään yhteydessä muihin ihmisiin. Näitä taitoja opitaan vain olemalla yhdessä ja kiinnittymällä opintoihin myös ihmisten kautta.

Siksi onkin tärkeää varmistaa, että opiskelijat saavat opintojensa aikana merkityksellisiä kohtaamisia ja kokevat välittämistä sekä yhteenkuuluvuutta korkeakouluyhteisössä.

Opiskelijoiden yksilöllisten tarpeiden keskellä vaaditaankin rutkasti pedagogista taitoa ja herkällä korvalla kuuntelevaa ohjausta, jotka mahdollistavat oikeanlaisen kasvuympäristön opinnoissa. Ammatillisen kasvun lisäksi opinnot tukevat myös yksilön henkilökohtaista kasvua ihmisenä sekä osana yhteisöä. Parhaiten tämä toteutuu oikeanlaisessa sosiaalisessa kontekstissa, jolloin kannamme vastuumme myös ammattikorkeakouluna työelämän muutoksen, mutta myös osittain pysyvien tarpeiden suuntaan.

Vaikka moni asia muuttuu, ihmisten kohtaamiset ja kohtaamisen taito säilyvät merkityksellisinä.

Uraseurantakysely on vuosittain viisi vuotta aiemmin valmistuneille alumneille suunnattu kysely, johon vuoden 2024 osalta vastasi yli 11 600 alumnia.

Kyselyn tavoitteena on tuottaa ajankohtaista sidosryhmäpalautetta työelämästä esimerkiksi koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden suunnassa, jota voidaan hyödyntää koulutuksen kehittämisen tukena.

Uraseurannan tulosseminaari 19.3.2025: Liikunnanohjaaja (AMK) tulosdia ajassa 50:01 min.