Hyvinvointiin ja opiskeluun liittyvät haasteet ovat moninaisia, mutta niihin on mahdollista vaikuttaa. Oppilaitosten tarjoama tuki on keskeisessä roolissa opiskelijoiden jaksamisen tukemisessa. Tässä artikkelissa jaamme esimerkin siitä, miten mielenterveyden haasteisiin voitaisiin vastata ketterästi ja tehokkaasti, ei vain yksilöä, vaan koko oppilaitosyhteisöä tukien.
Korkeakouluissa on monipuolista tukea tarjolla
Nuorten opiskelijoiden hyvinvointi on noussut merkittäväksi aiheeksi yhteiskunnallisessa keskustelussa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveyskyselyn (2023) mukaan suurin osa opiskelijoista on tyytyväisiä elämäänsä, mutta vastaukset kuitenkin osoittavat, että esimerkiksi ahdistuneisuus ja arjen hallinnan haasteet ovat lisääntyneet erityisesti ammattiin opiskelevien nuorten keskuudessa.
Opiskelu on antoisaa ja innostavaa, mutta yllättävän usein se voi tuoda mukanaan myös paineita, stressiä ja haasteita. Silloin on tärkeää, että opiskelija saa tukea opintomenestyksensä ja hyvinvointinsa edistämiseksi.
Oppilaitokset tarjoavatkin jo monipuolista tukea opiskelijan hyvinvoinnin varmistamiseksi. Opinto-ohjaajat auttavat opiskelijoita löytämään oikeat kurssit ja sopivat opintopolut. Opiskelijalla on mahdollisuus Opiskelijaterveydenhuollon kautta saada apua niin fyysiseen kuin henkiseenkin hyvinvointiin. Lisäksi erilaiset opiskelijayhteisöt ja oppilaitosten järjestämät tapahtumat mahdollistavat verkostoitumisen toisten opiskelijoiden kanssa, mikä tukee läpi koko opiskeluajan.
Vaikka opiskelijoiden hyvinvointiin on jo tarjolla monenlaista tukea, ei tuen piiriin ole välttämättä aina helppo hakeutua. Siksi erilaiset matalan kynnyksen tuen muodot voisivat olla osana kokonaisuutta.
Matalan kynnyksen hyvinvointipalveluille kysyntää
Haaga-Helian prototypointi ja tuotteistaminen -opintojaksolla opiskelijoiden tehtävänä oli ketterän kehityksen Design Sprint -menetelmää hyödyntäen löytää kehitystehtävä, jota he lähtisivät toteuttamaan käytännössä.
Opiskelijat lähtivät etsimään kehitystehtävää Sitran megatrendikorttien avulla. Megatrendien tarkastelun myötä opiskelijat kysyivätkin pian keskeisen kysymyksen: Mikä ajaa nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyden vaakalaudalle? Tämän kysymyksen pohjalta, kehitystehtävän tavoitteeksi valikoitui mielenterveysongelmien vähentäminen opiskelijoiden keskuudessa.
Epävakaalta tuntuva tulevaisuus, ilmastonmuutos, sekä aseelliset konfliktit ja sodat lisäävät nuorten pelkoa ja tuottavat paineita (Rekola, Tuori & Vahti 2025). Vaikka nuoret pitävät koulutusta tärkeänä, kokevat he Under Pressure tutkimuksen (Tampereen yliopisto 2025) mukaan opinnoista suoriutumisen ja menestymisen kuormittavana. Tutkimuksen mukaan nuoret kokevat avun saamisen vaikeaksi, mutta myös jäävänsä yksin huolien kanssa, mikä puolestaan luo lisää paineita. Nuoret ja varsinkin miespuoliset henkilöt kokivat, että mielenpäällä olevista asioista on vaikeaa mennä keskustelemaan. Vastausten perusteella vain osa oli saanut tarvitsemaansa tukea oppilaitoksesta.
Opiskelijaryhmämme oli tärkeän asian ytimessä.
Walk-in Chat palvelulla lisää hyvinvointia
Opiskelijatyön lopputuloksena syntyi Walk-in Chat, kampuksella toimiva matalankynnyksen pop-up keskustelu- ja ohjauspalvelu Haaga-Helian opiskelijoille. Walk-in Chat palvelun tarkoituksena on tarjota luottamuksellinen ympäristö, jossa opiskelijat voivat jakaa ajatuksiaan ja saada tarvitsemaansa tukea Haaga-Helian hyvinvointipalveluista nopeasti ja helposti.
Palvelun tavoitteena on luoda yhteisö, jossa jokainen opiskelija tuntee olonsa turvalliseksi ja saa helposti keskusteluapua juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Asiantuntijoina toimisivat koulupsykologi, -pappi, opo ja erityisopettaja, jotka ovat vuorotellen tavattavissa helposti lähestyttävällä tavalla. Walk-in Chat toisi opiskelijoille arvokasta lisäarvoa: se vähentää henkistä taakkaa, vahvistaa kuulluksi tulemisen kokemusta sekä ennen kaikkea madaltaa avun hakemisen kynnystä. Palvelu auttaisi opiskelijoiden hyvinvoinnin kohentumiseen, jolloin suorituskyky ja opiskelumotivaatio paranee tehden myös kampuksella olemisesta entistä miellyttävämpää.
Lähes neljäsosa korkeakouluopiskelijoista kokee yksinäisyyttä, mikä voi johtaa myös syvempiin mielenhäiriöihin myöhemmin. Oli tilanne mikä tahansa, yksin ei pitäisi jäädä. Tällaisia matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, jossa pääsee kohtaamaan toisen ihmisen perinteisten sähköisten palvelujen sijaan, on vähemmän tarjolla. Esimerkiksi Helsinki Mission kriisipiste ja Munkkinimen kirjastossa tarjottava walk-in terapia tarjoavat luottamuksellista ja maksutonta matalan kynnyksen keskusteluapua nuorille ja nuorille aikuisille.
Vastaavanlaisen matalankynnyksen henkilökohtaista walk-in palvelua, haetaan myös opiskelijaryhmämme kehittämällä walk-in chat palvelulla. Tällainen walk-in chat palvelu on konkreettinen esimerkki siitä, miten mielenterveyden haasteisiin voitaisiin vastata ketterästi ja tehokkaasti. Käytännössä palvelu olisi nopea ja helppo pilotoida Haaga-Helian opiskelijoiden ja asiantuntijoiden kesken.
Lähteet
Rekola, Tuori & Vahti. 2025. Tulevaisuusbarometri 2025 – Luottamus tulevaisuuteen koetuksella. Sitra.
Tampereen yliopisto. 2025. Nuorten luottamus tulevaisuuteen on romahtanut – Havaintoja Under Pressure -tutkimuksen näkökulmasta. Luettu: 28.3.2025
THL – Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2023. Kouluterveyskysely 2023: lapsia ja nuoria kuormittavat monet tekijät – selkeät arkirutiinit ja ajoissa saatu apu on tärkeää. Luettu 4.3.2025
Kuva: Shutterstock