Tekoälyä on mahdollista hyödyntää opinnäytetyön suunnittelussa ja työstämisessä. Opinnäytetyötään aloittavan opiskelijan olisi hyvä olla perehtynyt kielimallien yleisiin toimintaperiaatteisiin sekä niiden hyötyihin ja haasteisiin erityisesti opinnäytetyöprosessin osalta. Opiskelijan tulisi ymmärtää, että tekoälyn tuottama sisältö ei ole hänen alkuperäistä ajatteluaan.
Ohjausta tekoälyn hyödyntämiseen
Haaga-Heliassa tekoälyn käyttöön opastetaan opintojaksoilla ja opinnäytetyön ryhmäohjauksessa. Tradenomitutkinnossa ja restonomitutkinnossa opiskelijat saavat halutessaan tukea opinnäytetyön tekstipajassa, jossa tekstin tuottamiseen, tekoälyn hyödyntämiseen ja esimerkiksi lähteiden käyttöön saa ohjausta. Lisäksi Haaga-Helian kirjasto- ja tietopalvelut järjestävät koulutusta tiedonhakuun esimerkiksi Keenious Plus -tekoälytyökalun avulla (Haaga-Helia 29.10.2024).
Opinnäytetyössä arvostetaan ennen kaikkea itsenäistä pohdintaa ja asioiden perustelemista (Haaga-Helia 2024). Opiskelijan tulisikin osata aina kertoa, missä ja miten opinnäytetyöprosessissa tekoälyä on käytetty. Haaga-Helian kirjasto- ja tietopalvelujen (s.a.) laatimassa LibGuides-oppaassa on hyviä esimerkkejä, mihin kohtaan ja millä tavoin tekoälyn käyttö kannattaa työhön merkitä.
Tekoäly auttaa alkuun opinnäytetyön kirjoittamisprosessissa
Opiskelija kipuilee usein eniten opinnäytetyön aloitusvaiheessa: aihetta on vaikea keksiä, samoin näkökulman valinta ja aiheen rajaus saattavat tuntua haastavilta. Tämä on tuttua kaikille meille opinnäytetyön ohjaajille. Tekoäly tarjoaakin suuren avun juuri aiheen ideointiin ja sparrailuun. Myös opinnäytetyöprosessissa tekoäly toimii parhaiten tukiälynä ja assistenttina.
Tekoäly auttaa lähteiden etsimisessä ja löytää vaivattomasti blogitekstit ja muut sellaiset lähteet, joita perinteinen kirjastohaku ei kata. Erityisesti tutkimuksen tekoon soveltuvia tekoälypalveluja ovat Perplexity, Consensus ja Elicit, jotka tehostavat muun muassa tiedonhakua (Kauttonen 22.11.2024). Tekoäly laatii myös kätevästi yhteenvetoja ja tiivistyksiä tieteellisistä artikkeleista. Ohjaajan kannattaa vinkata opinnäytetyöntekijöilleen edellä mainittu Keenious, ja NotebookLM, jotka ovat tekoälypohjaisia palveluita tiedonhakuun ja -käsittelyyn.
Opiskelijalla tulee olla ymmärrys ja vastuu kokonaisuudesta
Tekoälyltä voi pyytää ideoita opinnäytetyön rakenteen ja otsikoiden muotoilemiseen. Samoin tekstin havainnollistamiseen eli kuvien ja taulukoiden laatimiseen tekoäly tuo helpotusta.
Tutkimustyyppisessä opinnäytetyössä tekoälyä kannattaa hyödyntää tutkimuskysymysten suunnittelussa, kyselyiden ja haastattelurunkojen hahmottelussa sekä tutkimusaineiston litteroinnissa, hallinnoinnissa ja luokittelussa. Opiskelijan on mahdollista käyttää tekoälyä tutkimusaineiston analysointiin. Tällöin hänen on varmistettava, ettei syötä henkilötietoja tai muuta arkaluonteista aineistoa ohjelmiin, joiden tietoturvaa ei voida taata. Tämä on tärkeää esimerkiksi, kun analysoidaan haastatteluja ja kyselyjä.
Kaiken kaikkiaan opinnäytetyöntekijällä itsellään tulee olla selkeä käsitys kokonaisuudesta: opinnäytetyön aiheesta ja tavoitteesta, työn vaatimuksista ja Haaga-Helian ohjeistuksista. Ohjakset omissa käsissään ja tuntosarvet pystyssä opiskelijan tulisi kriittisesti tarkistaa kaikki tekoälyn tarjoamat tiedot ja tuotokset.
Kehotemuotoilu keskiössä
Kielimallien käytössä on edelleen paljon haasteita: ne ovat epäluotettavia, helposti hallusinoivia sekä kykenemättömiä kausaaliseen päättelyyn. Tekoälyn käyttäjän kannattaa minimoida ongelmat tarkistamalla huolellisesti kaikki tekoälyn tarjoamat tulokset.
Opiskelijan on osattava kysyä tekoälyltä oikeita asioita oikealla tavalla. Kehotteet eli promptit kannattaa suunnitella esimerkkien ja iteroinnin avulla. Kehotteen kontekstointi ja tarkka ohjeistus takaavat paremmin kohdennetun vastauksen. Taustamateriaali on mahdollista jakaa tekoälylle liitteenä tai kehotteen yhteydessä. (Kauttonen 22.11.2024.)
Eräs opinnäytetyöntekijä oli pyytänyt tekoälyä poimimaan keskeisimmät löydökset tutkimushaastatteluiden transkriptioista. Mutta koska hän ei ollut osannut syöttää tekoälylle työnsä tutkimuskysymyksiä, olivat tekoälyn nostamat asiat epäjohdonmukaisia työn tutkimusasetelmaan ja tavoitteeseen nähden.
Haaga-Helian sisäinen Copilot-ympäristö auttaa tekstinhuollossa
Tekoäly avustaa myös tekstin oikoluvussa. Haaga-Helian tekoälyohjeiden mukaisesti tekoälyä ei lähtökohtaisesti tulisi käyttää opinnäytetöiden tai muiden julkaistavien tekstien kielentarkastukseen. Poikkeuksena sääntöön on Haaga-Helian sisäinen Microsoft Copilot -tekoäly-ympäristö, joka on laajentunut syksyllä 2024 henkilöstön lisäksi myös opiskelijoiden käyttöön. Omaan Copilot-ympäristöömme on mahdollista syöttää tarkastettavaksi yksittäisiä virkkeitä tai kappaleita ilman pelkoa siitä, että tuotos päätyisi esimerkiksi tekoälyn koulutusmateriaaliksi.
Copilotin oikolukuavusta hyötyvät erityisesti suomea toisena kielenään opiskelevat opiskelijat. Englanninkielisten tekstien osalta tukea kirjoittamiseen tarjoaa Grammarly.
Tekoäly tukee, opiskelijalla on vastuu
Tekoäly voi toimia arvokkaana apuna opinnäytetyöprosessissa, mutta sen hyödyntäminen edellyttää opiskelijalta vastuullista otetta ja kriittistä arviointikykyä. Opinnäytetyötään tekevän opiskelijan on tärkeää ymmärtää tekoälyn rooli tukiälynä, joka täydentää omaa ajattelua, mutta ei missään tilanteessa korvaa sitä. Haaga-Helian tarjoama ohjaus auttaa opiskelijoita käyttämään tekoälyä eettisesti ja tarkoituksenmukaisesti esimerkiksi tiedonhaussa, ideoinnissa ja tekstin viimeistelyssä.
Tekoälyn avulla opiskelijat voivat tehostaa työskentelyään ja oppia taitoja, jotka ovat tärkeitä tulevaisuuden työelämässä, mutta opinnäytetyössä painopiste on aina oman asiantuntijuuden ja työelämätaitojen kehittymisessä, josta kirjoittaja on itse vastuussa (Haaga-Helia 2024). Vastuu prosessista ja lopputuloksen laadusta säilyy kuitenkin aina opiskelijalla itsellään, jolloin tekoäly tukee oppimista ja luovuutta parhaalla mahdollisella tavalla.
Lähteet
Haaga-Helia. 2024. Tekoälyn käyttöohjeistus Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa. Luettu: 3.12.2024.
Haaga-Helia. 29.10.2024. Helpotusta tiedonhakuun: tekoälytyökalu Keenious Plus. Luettu: 3.12.2024.
Haaga-Helian kirjasto- ja tietopalvelut s.a. Lähdeviittaamisen tueksi: Tekstiviitteet ja lähdeluettelo. Luettu: 3.12.2024.
Kauttonen, J. 22.11.2024. Senior Researcher. Opinnäyteohjaus Haaga-Heliassa: Mitä opinnäytetyön ohjaajan olisi hyvä tietää tekoälystä? Haaga-Helia. Teams-webinaari.
Kuva: Haaga-Helia