AI-TIE-hankkeen puhtaan teollisuuden tekoälykiihdyttämössä on kehitetty ratkaisuja monenlaisiin eri liiketoimintahaasteisiin. Globaalisti toimiva, mutta Suomesta ponnistava Sintrol Oy osallistui kiihdyttämöön valjastaakseen tekoälyä teollisuuden mittaus- ja tutkimuslaitteisiin.
Sintrol Oy on vuonna 1975 perustettu yritys, joka suunnittelee, valmistaa, markkinoi, myy sekä huoltaa mittaus-, analysointi ja testausratkaisuja. Sintrol työllistää noin 50 henkilöä ja sen liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa. Sintrolin asiakkaita ovat teollisuus- ja konepajayritykset. Sintrol sekä välittää kumppaniensa tuotteita että tekee itse omaa tuotekehitystä erityisesti pölyn ja hiukkaspitoisuuksien mittaamisen osalta. (Sintrol n.d.)
Liiketoimintalähtöistä tekoälyratkaisua kehittämässä
Sintrol osallistui vuodenvaihteessa 2021-2022 järjestettyyn AI-TIE-hankkeen puhtaan teollisuuden tekoälykiihdyttämöön (San Miguel & Ruuti 2022), jonka puitteissa yritys lähti pohtimaan keinoja hyödyntää tekoälyä osana liiketoimintansa ja palvelujensa kehittämistä. Tekoälykiihdyttämön aikana yritys on myös saanut sparrausta pohdintojensa tueksi.
Aihepiiriin perehtymisen rinnalla yritys kävi läpi alustavan tuotekehitysprosessin, jossa he lähtivät liikkeelle ideoimalla mahdollisia tekoälyn sovelluskohteita sekä niissä käytettäviä tekoälyn ja datan tyyppejä. Yrityksen edustajat tunnistivat viisi potentiaalista tekoälyn kohdetta, joissa olisi ollut mahdollista kehittää joko yrityksen omaa myyntiä ja markkinointia tai kehittää uusia palveluita liittyen yrityksen tuotteisiin.
Tämän jälkeen yrityksen edustajat kehittivät ideoiden perusteella nopeat paperille piirretyt prototyypit, joiden avulla saattoi saada kuvan siitä, minkälainen mahdollisen tekoälyratkaisun tulos voisi olla. Seuraavassa vaiheessa yritys pohti käytössään olevaa dataa sen suhteen, minkälaisia mahdollisuuksia ja haasteita voisi olla nähtävissä datan perspektiivistä. Tämän arvion tekemisen myötä yritys tunnisti, että suurin liiketoimintapotentiaali ei välttämättä olisi oman myynnin ja markkinoinnin kehittämisessä vaan omien tuotteiden kehittämisessä.
Tekoäly auttaa parantamaan tulipesäkameroiden kuvan laatua
Yksi Sintrolin tarjoamista kokonaisratkaisuista liittyy sooda- ja voimakattiloiden prosessin hallintaan, jonka osana yritys tarjoaa tulipesäkameroita, jotka seuraavat kattiloissa tapahtuvaa palamista. Koska poltossa käytettävät lämpötilat ovat korkeita, tulipesäkameroiden kuvan laatua on mahdollista parantaa häiriöitä poistamalla entistä parempien havaintojen ja analyysien tekemisen tueksi. Tässä voisi videokuvaa parantavan tekoälyn hyödyntämisestä olla hyötyä, ja se on kohde, johon liittyvää tekoälyä yritys tutkii parhaillaan.
Sintrol Oy on yksi yrityksistä, joka on päässyt kiihdyttämön aikana kehitystyössään niin pitkälle, että se osallistuu käynnissä olevaan AI Design Sprintiin, jossa yritykset tutkivat yhdessä tekoälyn kehittämistä tukevien kumppaniyritystensä kanssa ratkaisujen toteutettavuutta sekä saavat AI-TIE-hankkeen puitteissa myös lisäsparrausta keskeisten kysymysten pohdintaan.
AI-TIE-hankkeen kiihdyttämössä mukana olevien Sintrol Oy:n asiantuntijoiden mukaan osallistuminen on avannut yritykselle tekoälyn mahdollisuuksia ja siihen liittyvää liiketoimintapotentiaalia. Jos yritys ei AI Design Sprintin aikana pääse niin pitkälle, että saisi aikaan Proof-of-Conceptia, osallistuminen on ollut joka tapauksessa hyödyllistä. Osallistumisen puitteissa on pystytty hahmottelemaan asioita, joita yritys ei olisi omin resurssein pystynyt tekemään. Jos kehitystyön tuloksena ei synny vielä kaupallista menestystä, yrityksen ymmärrys tekoälystä on joka tapauksessa lisääntynyt ja luo pohjaa tulevaisuuden tekemiselle.
Lähteet
San Miguel, E. & Ruuti, M. 2022. Tekoälykiihdyttämö pk-yrityksille: tarpeet, toiveet ja odotukset cleantech-alalla.
Sintrol Oy. N.d. Sintrol – mittaamisen johtava asiantuntija.
YTM, KM, KTM, MBA Mikael Seppälä työskentelee innovaatiojohtamisen ja -ekosysteemien teemojen parissa TKI-projektipäällikkönä Laurea-ammattikorkeakoulussa. Työn ohella hän edistää kompleksisuus- ja systeemiajattelun käytännön sovelluksia Systems Change Finland – Systeeminen muutos Suomi ry:ssä.